Suomen sisäinen turvallisuus

Sanoisin, että verikosto on kulttuurillinen erityispiirre, mutta esim se että ei oikeasti haluta tappaa vaan ainoastaan antaa sellainen vaikutelma on enemmän universaalia. Kasvojen säilyttäminen liittyy moneen kulttuuriin.
Puukot ja puntarit ja nykyään myös käsiaseet on hevosmiesten kulttuuria. Voi sitä kasvonsa säilyttää muutenkin kuin puukottamalla ja ampumalla, tai ainakin minä olen siinä luulossa. Jos ja kun hankkii luvattoman käsiaseen, kait sitä jollakin tasolla on oltava valmis myös käyttämään. 10.000 yksilöä ja kaikki riidoissa toistensa ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Hevosasiamiehillä on kulttuurissa asuinpaikan valintakin. Kovin ongelmalliselta se kulttuuri ulospäin näyttää ku vertaa valtaväestön kulttuuriin.
 
On ongelmallinen kulttuuri kieltämättä. Vaikka uskon, että suurelta osin aseet ovat statussymboleita, eikä niillä välttämättä ole tarkoitus ketään ampua.
 
On ongelmallinen kulttuuri kieltämättä. Vaikka uskon, että suurelta osin aseet ovat statussymboleita, eikä niillä välttämättä ole tarkoitus ketään ampua.
Jep meno on rauhoittunut paljon 80-90luvusta, sillon ammuttiin ihan kohti ja oikeasti yritettiin tappaa. Josta seurasi sit isoja sukujen välisiä kostokierteistä, joita osa selvittelee vieläkin.
 
Olisin valmis samantyyppiseen diagnoosiin, pitää olla valmis olla hurja mutta lopputulos ei niin olennainen. Tätä näkyy muuallakin kotimaisten rikollisten touhuamisen suhteen, ihmisellä on lähtökohtaisesti esto tappaa (etenkin lähellä ja henkilökohtaisesti) lajitoveri mikä laajemmassa mittakaavassa mainio piirre yhteiskunnallisesti.

Ottamatta keskusteluun muuten kantaa, mutta sen verran totean, että ihmisellä ei ole mitään luontaista lähtökohtaista estoa tappamiselle. Tämä on klassinen väärinymmärrys, jonka taustalla on humanistinen ihmiskuva millä ei ole mitään tekemistä ihmisen vaistojen kanssa.

Jos tuo teoreema pitäisi paikkansa, tappamista ei voisi olla olemassa.
 

Yle Uutiset Rec

Miten syyttömän dna voi kulkeutua rikospaikalle?​


Helsinkiläistä opiskelijaa epäiltiin R-kioskin ryöstäjäksi, vaikkei hänellä ollut mitään tekemistä ryöstön kanssa. Sisä-Suomen poliisi tutki tapausta, jossa syyttömän ihmisen dna oli päätynyt raiskaajan käyttämään kondomiin. Miten tämä on mahdollista – ja miten tapaukset ovat muuttaneet poliisin suhtautumista dna-todisteisiin rikostutkinnassa?

Saiko video kiinnostumaan dna-näytteistä laajemmin? Aiheen parissa voi jatkaa näiden Yle Uutisten juttujen äärellä:


Vähän vaarallisia juttuja linkin takana:

sormenjälki ei voi siirtyä rikospaikalle muutoin kuin henkilön itsensä sormesta.

Onko kukaan koskaan miettinyt tätä koskiessaan julkisen WC:n hanaan? Pari senttiä teippiä ja yhtäkkiä sormenjälkesi on rikospaikalla.
 
Onko kukaan koskaan miettinyt tätä koskiessaan julkisen WC:n hanaan? Pari senttiä teippiä ja yhtäkkiä sormenjälkesi on rikospaikalla.
Eikö juttu ole siitä kuinka vieras dna voi kulkeutua vahingossa rikospaikalle.

Voihan sinne viedä toisen henkilön dna:takin, tavaraa yms.



Ps, Mikä jutussa oli vaarallista.
 
Ottamatta keskusteluun muuten kantaa, mutta sen verran totean, että ihmisellä ei ole mitään luontaista lähtökohtaista estoa tappamiselle. Tämä on klassinen väärinymmärrys, jonka taustalla on humanistinen ihmiskuva millä ei ole mitään tekemistä ihmisen vaistojen kanssa.

Jos tuo teoreema pitäisi paikkansa, tappamista ei voisi olla olemassa.
Tiedän, että SLA Marshallin ja sittemmin Grossmanin juttuja on kritisoitu, mutta en lähde sille linjalle että ihmiselle ei ole mitään merkitystä sillä, tappaako toisen vai ei.

Se, että ihmisellä on vastustus (aversio) tappamista kohtaan ei suinkaan tarkoita, etteikö ihminen voi tappaa toista tarkoituksella, vaan ainoastaan että ihmisellä on vastustus tappamista kohtaan. Onko se sitten geneettistä kuten esim. Grossman väittää, vai opittua tai kulttuurillista, ei vaikuttane asiaan. Lisäksi ainakin Grossman tekee useita lievennyksiä tähän väittämään; mm psykopaatit, ulkoinen paine / vastuun jakaminen, vihollisen dehumanisointi jne.
 
opittua tai kulttuurillista, ei vaikuttane asiaan. Lisäksi ainakin Grossman tekee useita lievennyksiä tähän väittämään; mm psykopaatit, ulkoinen paine / vastuun jakaminen, vihollisen dehumanisointi jne.

Plus vaihtoehdottomuus. Ihminen on vaarallisimmillaan nurkkaan ajettuna, kun ei ulospääsyä enää näy....osa lannistuu ja käpertyy, osa muuttuu berserkiksi. Grossman muistaakseni ei käsittele palkitsemista? Osa ihmisistä tappaa aivan estoitta, kun palkinto on riittävä. Osalle riittää muutama tonni rahaa, osa tarvitsee enemmän ja osalle piisaa prenikka rintaan.

Brittiläistutkimus simpansseilla on aika mielenkiintoinen, en löydä siihen tähän hätään lähdettä. Mutta siinä tutkittiin simpanssiyksilön ja -yhteisön käyttäytymismalleja vs. tappaminen tai jopa julmuudet. Hävittömän samanlaisia piirteitä on ihmistoiminnassa, ei siitä pääse mihinkään. Yksityiskohtana jäi eritoten mieleen se osa tutkimusta, jossa simpanssit alistettiin katsomaan videolta lajin julmuuksia. Muistaakseni meni niin, että naaraisiin ja pentuihin kohdistettu julmuus aiheutti katsojissa vihaa, raivoa ja myötätuntoa, aikuisten väliset eivät niinkään. Eli?

Samahan se meillä homo sapienseillakin on. Sotilaat saavat tappaa toisiaan kuin liukuhihnalta, kunhan ei tehdä siviileille julmuuksia, sitä saatetaan jopa paheksua ellei peräti tuomita.

Ei se mikään ihme ole, että sotimisesta halutaan tehdä kasvotonta. Erilaiset tekoälyviritykset painivat keskenään ja mitään wanhojen hywien aikojen verimättöjä aukeilla kentillä ei synny. Sitäkin on tutkittu paljon, että miltä maistuu painaa nappia, jonka seurauksena kuolee lukuisasti ihmisiä, niin valittuja objekteja kuin ns. oheisuhrejakin. Homma toimii hyvin niin kauan, kun painaja ei vaan näe seurauksia väreissä.

Miltä tykkimiehestä tuntuu vetää narusta, kun tietää, että 30 kilsan päässä joku saa todennäköisesti petkeleen kokoisen sirpaleen kalloonsa? Tai täsmäohjuksen ampuja, joka ravauttaa aseen kohti kaupunkia hyvin tietäen, että objekti poistuu, mutta niin poistuu myös sivullisia. Tai jalkaväkimies, joka survoo kasvokkain pistimen assyyrialaisen maksaan? Aivan.

Kulttuuriväkivalta on opittua ja perittyä ja anteeksi vain, ainakin jollain tasolla myös hyväksyttyä eli siinä omassa elämänkontekstissa on väkeä, joka hyväksyy aktion. Se ei haittaa, että osa ns. omista ei hyväksyisi, kunhan ne tärkeät yksilöt ja osa hyväksyy. Palkinto on tekijämiehen kunnia ja -maine.
 
Joo, palkitseminen ja totuttaminen eli todenmukaiset harjoitukset (ehdollistaminen) edesauttavat koukusta vetämisessä, kun tilanne tulee eteen.
 
Eikö juttu ole siitä kuinka vieras dna voi kulkeutua vahingossa rikospaikalle.

Voihan sinne viedä toisen henkilön dna:takin, tavaraa yms.



Ps, Mikä jutussa oli vaarallista.

Ei ole. Pointti ei ole esitellä jännittäviä keissejä, joissa epätodennäköisen epäillyn DNA on löydetty todistuskappaleesta. Pointti on käsitellä DNA-todisteiden todistusarvoa rikostapauksissa ja horjuttaa yleistä käsitystä DNA-todisteiden aukottomuudesta. Esimerkiksi alapuolisessa osassa juttua on esitelty ihan tavanomainen mökkimurto, josta syytetty tuomittiin, koska hänen DNA saatiin rikospaikalta löydetyistä parista kaljatölkistä.

Tuomioita tullut pelkällä dna-näytöllä​

Tuomioistuimet ovat antaneet Suomessa rikostuomioita, jotka perustuvat pelkästään rikospaikalta taltioituun dna-tunnisteeseen. Yhteen tällaiseen tuomioon johtanut tapahtumaketju alkoi Kangasalla vuonna 2006.

Tuolloin elo-syyskuun taitteessa joku murtautui kangasalalaiseen kesämökkiin. Murtautuja sotki paikkoja, söi jääkaapista ja joi olutta.

Murtovarkauden esitutkintapöytäkirjasta ilmenee mökin omistajan kertoneen, että hän ei ollut tuonut mökkiin olutta. Niinpä poliisi otti lattialta talteen kaksi punaista Koffin kolmostölkkiä.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola henkilökuvassa.


Rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola.Petteri Bülow / Yle
Dna-osuma ei voi ikinä olla ainoa näyttö rikoksesta. Pelkällä dna-näytöllä ei pitäisi tulla tuomiota.
Erkki Sippola, rikosteknisen laboratorion johtaja
Rikostekninen laboratorio sai tallennettua näytteistä kahden eri miehen dna-tunnisteet ja lisäsi ne rekisteriin. Osumaa ei tullut, joten näytteet jäivät odottamaan myöhempää käyttöä.

Kaksi vuotta myöhemmin tärppäsi.

26-vuotias pirkanmaalaismies oli jäänyt kiinni toisesta rikoksesta, ja häneltä otettu dna-näyte oli tuottanut rekisteriosuman mökkimurtonäytteeseen.

Kun mies haettiin kuulusteluun, murrosta oli kulunut jo miltei kolme vuotta. Hän ei vaatinut paikalle oikeusavustajaa eikä osannut esittää alibia vuosien takaiselle viikolle. Rikoksen hän kiisti jyrkästi.

– Tämä tuntuu todella oudolta. En ymmärrä, miten minun dna:tani on joutunut rikospaikalle, mies sanoi kuulustelupöytäkirjan mukaan.

Kuulustelupöytäkirja oli valmis kahdessa tunnissa. Esitutkinnan perusteella syyttäjä piti miehen syyllisyyttä selvänä ja nosti syytteen varkaudesta.

Yle on käynyt läpi esitutkintapöytäkirjan ja kahden oikeusasteen pöytäkirjat sekä lukenut Aamulehdessä julkaistun jutun käräjäoikeuden istunnosta. Syyttäjällä ei ollut muuta näyttöä kuin tölkin suusta saatu dna-tunniste.

Rikostekninen laboratorio oli arviossaan päätynyt siihen, että dna-osuma oli käytännössä varma. Tätä mies ei yrittänytkään kiistää. Sen sijaan hän arveli jonkun ehkä lavastaneen hänet viemällä tölkin murtopaikalle.

– Tämä on aivan utopistinen juttu. Olen ymmällä ja vähän loukkaantunutkin tällaisesta syytteestä, mies sanoi Aamulehden mukaan.

Oikeuden mukaan dna-tunniste osoitti miehen olleen mökissä, ja se taas todisti miehen syylliseksi.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen sakkorangaistukseen varkaudesta, ja hovioikeus piti tuomion voimassa.

Hyvin mahdollisesti tuomiolla oli oikea mies. Toisaalta ei vaadi kummoista osaamista, vaivaa eikä taloudellisia resursseja poimia puistonpenkiltä pari tyhjää kaljatölkkiä muovipussiin ja ottaa ne mukaan murtopaikalle, johon ne jättää harhauttamaan poliisia. Eikä tekijällä ole välttämättä mitään erityistä tarkoitusta saada syytöntä poseen. Tekijä voi yksinkertaisesti ajatella, että poliisi fiksatoituu niihin tölkkeihin ja keskittyy siihen tutkintalinjaan, jolloin poliisi menee tutkinnassa väärään suuntaan ja oma riski jäädä kiinni pienenee.

Vaarallinen on kuitenkin ajatus, että sormenjälki olisi jotenkin täysin varma todiste siitä, että henkilö on koskettanut esinettä. Vaikka sormenjäljet ovat sinänsä uniikkeja, niin osittainen sormenjälki tarjoaa vähemmän vertailukohtia, jolloin jälki ei enää olekaan niin uniikki. Esimerkiksi Madridin terrori-iskujen jälkeen USA:ssa laitettiin syytön lakimies koppiin ja FBI tarkkaili selvästi isompaa määrää syyttömiä epäiltyjä, jotka myös oli löydetty sormenjälkirekistereistä. Euroopan komission presidentin Ursula von der Leyenin sormi taas on kopioitu kuvista hänen vielä ollessaan Saksan puolustusministeri. Sormenjälkeäkin tulisi minusta tarkastella tietyllä epävarmuudella. Löytyikö yksi vaiko kaikki kymmenen? Millainen se on? Missä se on? Olisiko esine voinut olla kädessä sillä tavalla? Jos rikospaikalta löytyy 50 kpl moottoriöljyisiä vasemman etusormen jälkiä lattiasta kattoon ja keittiöstä kylpyhuoneeseen, niin herää kysymys, miksi sormea on kastettu välillä moottoriöljyssä ja miksi yhdeksästä muusta sormesta ei ole jälkeäkään.
 
Ei aiheudu vaaraa sivullisille on uuskieltä ja tarkoittaa erilaisten etnojengien keskinäisiä kärhämiä. Voi kohdistua myös aiemmin täysin ulkopuolisiin tahoihin joista tulee näin ollen asianomaisia. Tätäkö tällä nykyään haetaan että uutiset ja poliisitiedotteet pitää kammata lähes kremlologisella kammalla läpi..?
 
Joo, palkitseminen ja totuttaminen eli todenmukaiset harjoitukset (ehdollistaminen) edesauttavat koukusta vetämisessä, kun tilanne tulee eteen.
Jep, varsinkin tätä puolta Grosman kävi laajalti läpi varsinkin On Combat kirjassaan ja kyllähän tuo aika ilmiö hyvin on otettu huomioon esimerkiksi eri sotilasorganisaatioiden koulutuksessa vuosikymmenten aikana. Grosmannia on kritisoitu (kuten tieteessä kuuluukin tehdä) mutta ainakin itse pidän monia hänen kirjoituksiaan hyvin järkeenkäypinä enkä ole varsinaisesti sellaistakaan päässyt lukemaan jossa nuo mietteet kumottaisiin täysin. Sitä en tiedä mistä se johtuu että osalle ihmisiä on todella vaikea vahingoittaa ketään lähimmäistään, onko se geeneissä vai kasvatuksessa mutta tilastollisesti aika monella jää tosipaikan tullen ampumatta toista ihmistä kohti tappamistarkoituksessa.

Ikinä en ole ihmistä kohti ampunut enkä toivo saatikka vielä vähemmän usko sellaiseen tilanteeseen koskaan joutuvani mutta voisin hyvinkin ostaa ajatuksen että se onnistuisi paljon helpommin sellaiselta jolle on hakattu kymmeniä/satoja tuhansia laukauksia sopivan kokoisiin ja muotoisiin maaleihin kuin sellaiselta joka ampunut vain vähän ja ympyrätauluja. Tarvitsisi vain suorittaa ennalta opeteltu suorite, ei niinkään miettiä sitä mitä on juuri tekemässä.
 
Ottamatta keskusteluun muuten kantaa, mutta sen verran totean, että ihmisellä ei ole mitään luontaista lähtökohtaista estoa tappamiselle. Tämä on klassinen väärinymmärrys, jonka taustalla on humanistinen ihmiskuva millä ei ole mitään tekemistä ihmisen vaistojen kanssa.

Jos tuo teoreema pitäisi paikkansa, tappamista ei voisi olla olemassa.
Viitsitkö vähän avata enemmän tätä asiaa kun aihepiiristä tullut jonkin verran luettua ja oma näkemys on toisenlainen? Osalle toisen vahingoittaminen vaan on hemmetin vaikeaa, sitä en tiedä onko geenit/kulttuuri/kasvatus vai rasvaton maito sen takana että kynnys turvautua väkivaltaan on toiselle luontevaa melkein missä vaan siinä missä toiselle mahdotonta siinäkin vaiheessa kun oma henki on uhattuna.
 
Back
Top