Väkivalta | Helsingin kauppiailta on tullut huolestuneita ilmoituksia kirveitä ja puukkoja hankkivista porukoista – Jopa Snapchat-riita on johtanut tilanteeseen, jossa nuorelta oli lähteä henki: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007958475.html?share=4254699aa2656e76eeef3a502e2b8e20
Suomen sisäinen turvallisuus
- Viestiketjun aloittaja baikal
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- sisäpolitiikka turvallisuus
Tsot tsot. Muista Isontalon Antti ja Rannanjärvi.
Tottakai tällaiseen puukkokulttuuriin muuttaneet ihmistaimet omaksuvat uuden ympäristön ikäviä piirteitä.Kun nyt lukee näitä puukkoistumisuutisia, niin tulee mieleen vallanpitäjän ahkerointi käsiaseiden saatavuuden parissa. Olivatko sittenkin kaukaa viisaita, pelkäsivätkö sittenkään persjalkaisten kalevalahahmojen aseistautumista vai oliko hoksnokkaa sen verran, että tunnettiin tosiasioita muista maista ja pantiin Asiaa tiukempaan syyniin......
Ruotsissakin taitaa niin sanottu pipeline tulla Balkanilta, tai sieltä niitä aseita ainakin on niin paljon sinne tuotu aiemmin että ei aivan heti lopu. Meinaan noita luvattomia aseita pyörii meidänkin nurkissa siihen malliin,että ei sitä oikein lainsäädännöllä tälläisen historian,sijainnin ja metsästysharrastuksen maassa saa kitkettyä. Puukot,pesäpallomailat ym.karahkat on tietysti aloittavalle nuorisolle helpompi hankkia mutta kyllä minä uskon, että tässä meidän tiukentuneessa aselainsäädännössä oli puhtaasti kyse aidosti kouluampumisten aiheuttamasta traumasta ja säikähdyksestä.Tsot tsot. Muista Isontalon Antti ja Rannanjärvi.
Kun nyt lukee näitä puukkoistumisuutisia, niin tulee mieleen vallanpitäjän ahkerointi käsiaseiden saatavuuden parissa. Olivatko sittenkin kaukaa viisaita, pelkäsivätkö sittenkään persjalkaisten kalevalahahmojen aseistautumista vai oliko hoksnokkaa sen verran, että tunnettiin tosiasioita muista maista ja pantiin Asiaa tiukempaan syyniin......
sotajätkä
Majuri
Hyvät mutuilut. Sovellatko samaa armeliaisuutta MV lehteenkin? Sinnekin vain sattui löytymään toimittajat, jotka olivat kaikesta samaa mieltä ja sitten "ajoivat omaa ralliaan"?
Jos aiheesta valehdellaan ja suolletaan propagandaa yli vuosikymmenen ajan niin ei ole uskottavaa, että se agenda olisi mihinkään poistunut. Varmaan tosiaan painottelevat uskottavuuden ja agendan kanssa kunhan viranomaiset saavat somen paremmin haltuun, että tommoset ikävät tapaukset ei leviä kansan tietoisuuteen enää. Eikös EU juuri julkaissut lakipaketin, jolla pakotetaan someyhtiöt poistamaan pahat sisällöt tunnin sisällä.
Ihan kaikkien asia
Eikö koulukiusaamista pysty mitenkään ehkäisemään? Asiantuntijoiden mukaan pystyy. Tässä jutussa tarinansa kertoo Sofia, joka kiusasi luokkakaveriaan läpi ala-asteen.
Neljäs- ja viidesluokkalaisista seitsemän prosenttia kertoo tulleensa kiusatuksi koulussa. Se tarkoittaa tuhansia lapsia pelkästään neljännellä ja viidennellä luokalla. Jutun kuvissa olevat nuoret ja paikat eivät liity Sofian tapaukseen.KUVA: EIJA KONTIO / LEHTIKUVA
Sofia ja hänen viisi kaveriaan, heidän luokallaan oleva yksinäinen tyttö, luokan opettaja ja kaikkien tyttöjen vanhemmat ottavat tutut paikat pöydän äärestä.
Tänään puhutaan jälleen siitä, miten kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja miten ketään ei saa syrjiä. Näitä keskusteluja on pidetty kuukaudesta toiseen, joskus monta kertaa kuukaudessakin.
Keskusteluissa on puitu sitä, miten Sofia ja muut eivät ota yksinäistä tyttöä porukkaansa välitunneilla, eivät suostu kulkemaan tämän kanssa koulumatkoja, eivät ota mukaan ryhmätöihin. Eivät suostu kertomaan tälle läksyjä luokan Whatsapp-ryhmässä, lähettävät tälle ilkeitä viestejä.
Sofia puolustelee tekemisiään. Opettaja toistaa, että tällainen peli ei vetele.
Kuukauden kuluttua sama porukka istuu taas samassa huoneessa.
SOFIA on nykyään lukioikäinen nuori ja entinen koulukiusaaja. Hän kiusasi luokallaan ollutta tyttöä ystäviensä kanssa alakoulun toisesta kuudenteen luokkaan asti. Kiusaaminen jatkui, vaikka siihen puututtiin toistuvasti.
Tässä jutussa Sofia kertoo omista kokemuksistaan. Hän ei esiinny jutussa oikealla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Lue lisää: Nyt kiusaamisesta puhuvat helsinkiläislapset itse: ”Voi sanoa, että älä pelkää, sinua ei kiusaa enää kukaan”
Tälläkin viikolla eri puolilla Suomea lapset, opettajat ja vanhemmat käsittelevät lasten välisiä kiusaamistilanteita. Kuluneen vuoden aikana Suomessa on noussut julkisuuteen raakoja lasten ja nuorten väkivallantekoja. Kun puhutaan koulukiusaamisesta yleensä, puhutaan lapsista, jotka nimittelevät, puhuvat pahaa, tönivät tai lyövät, uhkailevat, sulkevat toisiaan ryhmän ulkopuolelle tai jakavat toisistaan loukkaavaa materiaalia sosiaalisessa mediassa.
2000-luvulla kiusaaminen on ollut tasaisessa laskussa. Siitä huolimatta 7 prosenttia 4.–5.-luokkalaista tulee kiusatuksi koulussa viikoittain ja 2 prosenttia kertoo kiusanneensa muita. Se tarkoittaa tuhansia lapsia vuodessa pelkästään alakoulun neljännellä ja viidennellä luokalla.
Kiusaava ja kiusatuksi tuleva lapsi eivät ole ainoita osapuolia. On lapsia, jotka eivät välttämättä yksin tee mitään, mutta lähtevät mukaan, kun nimittely tai töniminen alkaa.KUVA: SAKARI RÖYSKÖ / LEHTIKUVA
KIUSAAMISTA on tutkittu vuosikymmenten ajan. Sen ennaltaehkäisy huomioidaan opetussuunnitelmassa, ja kiusaamistapausten käsittelyyn on valtakunnallisia, alueellisia ja koulukohtaisia toimenpideohjelmia.
Ehkä tunnetuin on Turun yliopistossa kehitetty KiVa Koulu -toimenpideohjelma, johon Suomessa on sitoutunut yli 900 koulua. Ohjelma sisältää koko koululle yhteisiä toimenpiteitä, joiden tarkoitus on lisätä tietoa kiusaamisesta ja sen ehkäisystä. Lisäksi siinä on kohdennettuja toimenpiteitä kiusaamistapausten käsittelyyn.
Julkisessa keskustelussa KiVa Koulu on saanut kovaa kritiikkiä. Kritiikin mukaan ohjelma ei anna toimivia työkaluja kiusaamisen käsittelyyn ja monet sen parissa olevat koulut kieltävät koko kiusaamisongelman olemassaolon. Ohjelman kehittäneen psykologi Christina Salmivallin mukaan monet haasteet johtuvat koulujen puutteellisista resursseista tai vaihtelevasta sitoutumisesta ohjelmaan.
”Koulut noudattavat ohjelmaa enemmän tai vähemmän.”
Sekin tuottaa Salmivallin mukaan haasteita, että koulujen henkilökunnassa on vaihtuvuutta ja aikuisten taidot kiusaavan lapsen kohtaamiseen vaihtelevat. Kaikkineen tietoisuus kiusaamisesta on kuitenkin hänen mukaansa KiVa Koulun tekemien oppilaskyselyiden ja muun muassa THL:n Kouluterveyskyselyn myötä lisääntynyt.
”1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli erittäin yleistä kuulla rehtorin sanovan, että meillä ei onneksi kiusaamista ole. Enää tähän ei juurikaan törmää.”
Mikä saa lapsen toistuvasti alistamaan heikommassa asemassa olevaa lasta?
Kiusaaminen on lapsen keino tavoitella jotain, mitä hän tarvitsee, esimerkiksi huomiota, hyväksyntää tai asemaa, tiivistää kiusaamista vuosikymmeniä tutkinut Salmivalli.
Kiusaaminen on aina tapauskohtaista, ja siihen vaikuttavat myös lasta ympäröivä koulu ja kulttuuri. Kuitenkin tutkimusten perusteella voidaan tunnistaa piirteitä, jotka ovat yhteisiä monille muita kiusaaville lapsille. Tällaisia ovat Salmivallin mukaan esimerkiksi empatian puute ja vallan tavoittelu. Tutkimusten pohjalta Salmivalli luonnostelee neljä erilaista kiusaajatyyppiä.
Osa on lapsia, joilla on haasteita elämän eri osa-alueilla. Heistä ollaan huolissaan eri syistä koulussa ja kotona, ja ehkä he itsekin tulevat kiusatuiksi.
Toiseksi on lapsia, joita Salmivalli kutsuu johtajatyyppisiksi: heillä on hyvät sosiaaliset taidot ja heistä ehkä pidetäänkin ryhmässä sen vuoksi. Kiusaamisella he tavoittelevat lisää statusta.
Sitten on ryhmä, joka tämänhetkisessä kiusaamiskeskustelussa on ylikorostunut.
”On pieni osa lapsia, joilla on tunnekylmiä piirteitä ja joille toisen kärsimys voi jopa aiheuttaa mielihyvän kaltaisia tuntemuksia. Aikuisuudessa puhutaan psykopatian piirteistä, mutta kehittyvää lasta ei leimata näin.”
Neljäntenä tulevat lapset, jotka toimivat porukassa tyhmästi.
”Kenen tahansa lapsi voi osallistua kiusaamiseen porukassa. Siitä voi kokea syyllisyyttä iltaisin kotona, mutta seuraavana päivänä siihen lähtee taas mukaan. Jotenkin tällainen lapsi perustelee itselleen, miksi oma teko ei ole niin kamala. Ehkä joku muu tekee vielä pahempaa, tai ehkä kiusattu itse aiheuttaa kaiken omalla toiminnallaan.”
Suomalaisen väitöstutkimuksen mukaan koululaiset peilaavat kiusatessaan sitä, mitä pidetään yhteiskunnassa normaalina.KUVA: MILLA TAKALA / LEHTIKUVA
SOFIALLA on ollut kavereita päiväkodissa. Koulussakin hän kaverustuu kaikkien luokan tyttöjen kanssa. Paitsi tämän yhden. Jotenkin tyttö on kömpelö tekemisissään, ja Sofia kokee olevansa häntä taitavampi. Sofialla on myös vaikeuksia omassa elämässään, ja vuosia myöhemmin hän ajattelee, että on saattanut purkaa pahaa oloaan tyttöön. Sitä hän ei kuitenkaan ajattele alakoulussa.
Sen sijaan Sofia ajattelee, että jokin tässä tytössä ärsyttää häntä niin paljon, ettei hän halua olla tytön kanssa missään tekemisissä. Osa luokan tytöistä ottaa Sofiasta mallia, ja tämä kuuden tytön ryhmä lyöttäytyy seitsemättä vastaan.
Muukin luokka myötäilee Sofian porukan tekemisiä Whatsappissa. Kun tyttö kysyy luokan ryhmässä läksyjä, Sofia sanoo, ettei kerrota, ja kaikki vaikenevat.
Kiusaaminen tuntuu Sofiasta hyvältä. Hänellä on kavereidensa kanssa jotain yhteistä, kun he voivat puhua pahaa tytöstä. Muutenkin tyttö on Sofian mielestä ansainnut kaiken olemalla ärsyttävä.
VALLANKÄYTÖN lisäksi kiusaamisen voi nähdä vuorovaikutuksessa syntyvänä konfliktina. Kun lapset ja nuoret opettelevat toimimaan toistensa kanssa ja osana ryhmää, syntyy erimielisyyksiä ja yhteentörmäyksiä.
”Tämä on päivänselvää”, sanoo yhteisöpedagogi, filosofian tohtori Maija Gellin.
Hän työskentelee Suomen Sovittelufoorumin VERSO-ohjelman johtajana ja opettaa korjaavaan eli restoratiiviseen oikeuteen pohjaavaa sovittelua kouluille ja varhaiskasvatusyksiköille.
”Esimerkiksi traumoista tai aiemmin opituista käytösmalleista johtuen tapa voi olla huutaminen, räyhääminen ja aggressiivinen käytös, kun se toisella olisi pyrkimys rakentavaan käytökseen.”
Lasten välisiä konflikteja ei pidä lakaista maton alle, koska niistä ei myöhemminkään elämässä pääse eroon. Sen sijaan konfliktia tulisi Gellinin mukaan käsitellä mahdollisuutena oppia sosiaalisia taitoja.
Jos lapsi saa jakaa oman kokemuksensa tapahtuneesta turvallisessa tilanteessa, ilman syyllistämistä, hän voi oivaltaa jotain, mikä auttaa häntä jatkossa toimimaan toisin. Lisäksi tarvitaan empatiaa ja erilaisuuden ymmärtämistä.
JUURI erilaisuuden äärelle konflikti lopulta tiivistyy. Kiusaamiskeskustelussa ja sen valtavirtaisessa tutkimuksessa on perustavanlaatuinen ongelma, sanoo tutkija Ina Juva, joka on väitellyt normaaliuden rakentumisesta koulussa. Kun kiusaaminen typistetään yksilön, psykologian ja ryhmätilanteiden ongelmiksi, ei havaita sitä, että kiusatessaan toisia lapset peilaavat sitä, mitä yhteiskunnassa pidetään normaalina.
”Homoksi nimittelevä lapsi ei pelkästään hyökkää seksuaalista vähemmistöä vastaan, vaan samaan aikaan määrittää, mikä on oikeanlaista maskuliinisuutta siinä koulussa ja koko yhteiskunnassa.”
Väitöstutkimuksessaan Juva havaitsi, että esimerkiksi suomalaisuutta, itsenäisyyttä ja kouluun sopeutumista pidetään kouluissa normaaleina ominaisuuksina. Oppilaat odottavat toistensa myös hahmottavan, millaista on oikeanlainen ja normaalina pidetty käytös.
Normeja määritellään tietysti myös koulun ulkopuolella, muun muassa kodeissa, mediassa, poliittisessa päätöksenteossa. Se, miten asioita esitetään normaalina tai ei-normaalina, on pohja sille, että lapset hyväksyvät toisensa osaksi yhteisöä tai eivät. Siksi koulukiusaaminen on peiliin katsomisen paikka kouluille ja koko yhteiskunnalle.
Koko alakoulun aikana kiusaaminen ei muutu, eikä myöskään sen käsittely. Kerta toisensa jälkeen Sofia kuulee, että toisten kanssa pitää tulla toimeen. Sofiaa turhauttaa kuunnella samaa lässytystä.
Tapaaminen päättyy. Pian opettaja jälleen määrää Sofian ja kiusatun tytön tekemään ryhmätöitä yhdessä, että he oppisivat tulemaan toimeen.
Kiusaaminen jatkuu alakoulun loppuun asti.
MITEN kiusaavalle lapselle saadaan järkeä päähän? Vastausta tähän kysymykseen etsitään kuumeisesti, sillä niin kauan, kun kiusaaminen jatkuu, kiusattu lapsi kärsii. Jos järkipuhe ei auta, vaaditaan kiusaajalle tiukempia rangaistuksia.
Juuri nyt asenneilmapiiri on kova. Kun rankat väkivallanteot nousevat otsikoihin, kiukku kiusaavia lapsia ja neuvottomia aikuisia kohtaan nousee. Rangaistuksiin keskittyvä keskustelu on muutenkin nostanut päätään koko kuluneen vuosikymmenen ajan, sanoo Maija Gellin. Hänen mukaansa rangaistusten vaatiminen ja syyllisten osoittelu linkittyvät suoraan vihapuheen ja vastakkainasettelun nousuun.
Jokaisella peruskoululla, lukiolla ja ammattioppilaitoksella tulee olla opiskeluhuoltosuunnitelma ja kiusaamisen vastainen suunnitelma. Ensisijaisesti kiusaamiseen puututaan keskustelemalla ja seurannalla. Jos nämä eivät auta, voidaan tehdä muutoksia opetusjärjestelyihin ja käyttää kurinpidollisia keinoja.
Tarvittaessa apua tulee pyytää poliisilta, ja vakavissa väkivaltatapauksissa niin tulee tehdä välittömästi. Jos kiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkkejä, voidaan alle 15-vuotiaankin kohdalla käynnistää poliisin esitutkinta. Vahingonkorvausvastuu kiusaajalla on aina.
Sanktioihin keskittyminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Christina Salmivallin mukaan empatian herättäminen ja rangaistus yhdessä näyttävät toimivan paremmin kuin kumpikaan yksistään. Kun lapsessa herää ymmärrys siitä, miltä kiusaaminen toisesta tuntuu, joutuu omaa käytöstään pohtimaan uudemman kerran.
Restoratiivinen sovittelu, jota Maija Gellin kouluttaa, irtisanoutuu rangaistuksista kokonaan.
”Tutkitusti hyviin tuloksiin päästään, kun tehdään sovittelussa vastuunoton sopimus ja seurataan sen toteutumista. Vastuunkanto on osapuolilla itsellään, eikä auktoriteetilla, joka määrää sanktioita.”
Jos kiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit, tulee asia selvittää viranomaisten kanssa, Gellin sanoo.
Pahimmillaan mediassa jaetut kokemukset sovittelusta ovat nöyryyttäviä: molemmat osapuolet on patistettu pyytämään toisiltaan anteeksi, ja asia on sillä selvitelty. Sofiankin kertoman voi lukea esimerkkinä siitä, miten pelkkä puhuminen ei muuta mitään.
”Mikä tahansa keskustelu ei ole sovittelua, eikä tilanteita ratkaista vain anteeksi pyytämällä”, Gellin sanoo.
Koulusovittelussa konflikteja käsitellään koulutuksen saaneiden oppilaiden ja henkilökunnan jäsenten ohjauksessa. Sovittelussa seurataan tutkimuksiin perustuvaa toimintatapaa.
Jotta konfliktista päästäisiin eteenpäin, on Gellinin mukaan kuultava sen osapuolten toiveita ja tarpeita. Vain tällöin annetaan tilaa empatian heräämiselle, tarpeisiin vastaamiselle ja konfliktista oppimiselle. Usein pohditaan myös sitä, millaista tukea osapuolet tarvitsevat.
Sofian tapausta Gellin ei kommentoi, mutta pohtii kuulemaansa yleisesti. Restoratiivisen prosessin näkökulmasta se, että lapsi kertoo haluavansa tehdä vähemmän ryhmätöitä toisen kanssa, on hyväksyttävää.
”Ehdotusten pitäisi löytyä nuorilta ja heidän tulisi tulla kuulluksi.”
Samassa yhteydessä tulee tietysti vastata myös kiusatun lapsen tarpeisiin.
”Jos toinen sanoo, että haluaa ystäviä, ei kiusaaja ole se, joka ystävyyttä voi hänelle tarjota. Silloin aikuisten tulee havahtua siihen, että oppilas tarvitsee tukea, että löytää muun hyvän kaverisuhteen koulusta.”
SOFIAN kohdalla kiusaaminen väheni kuudennella luokalla. Silloin hänen luokkansa siirtyi yläkoulun yhteyteen. Kun oppilaita oli enemmän, Sofia sai etäisyyttä toiseen tyttöön. Lopulta, yläasteelle siirtyessään Sofia ja kiusattu tyttö päätyivät eri kouluihin.
”Sen jälkeen unohdin koko tyypin”, Sofia sanoo nyt.
”Ei minulla ollut mitään suodatinta, että ei ole ok sanoa tai tehdä niin. Kukaan ei kääntänyt minulle selkäänsä, enkä tajunnut yhtään, mitä toiselle tein.”
Jälkikäteen ajateltuna hän olisi toivonut tilanteeseen toisenlaista apua. Äiti pysyi aina kovana eikä uskonut hänen selityksiään. Se oli hyvä. Myös opettaja oli ihana. Mutta Sofialta ei koskaan kysytty, mitä hän itse haluaa tai miten toivoo asioita käsiteltävän.
”Jos ei olisi aina ollut pakko tehdä niitä ryhmätöitä sen tytön kanssa, ehkä ei olisi ärsyttänyt niin paljon ja olisin pystynyt olemaan asiallisempi. Entä mitä se kiusattu olisi toivonut, että tehdään?”
Vuosia myöhemmin kiusattu tyttö lähetti Sofialle viestin ja kertoi, että hänellä on kaikki hyvin. Tästä tuli Sofialle hyvä mieli. Hän itsekin oli pohtinut omaa elämäänsä ja omia arvojaan, ja oppinut, että haluaa olla hyvä ihminen.
”Pyysin anteeksi. Sanoin, etten ollut silloin parhaimmillani, mutta olen jättänyt ne touhut sikseen. Jos hän nyt tulisi minua kadulla vastaan, todennäköisesti olisin ihan hyvillä mielin eikä tulisi negatiivista oloa.”
Sofian mukaan häneltä tai kiusatulta ei koskaan kysytty, miten he olisivat toivoneet tilannetta käsiteltävän.KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
KIUSAAVAN lapsen käsitys itsestä on merkittävä kysymys. Jos kiusaamiseen ei puututa, voi lapsi oppia ajattelemaan, että toisten alistaminen on hyvä keino saada valtaa ja huomiota. Kiusaaminen jatkuu, koska kiusaaja saa siitä etua, jopa mielihyvää.
On mahdollista, että koulussa alkanut kiusaaminen vaikuttaa vuorovaikutussuhteiden kehitykseen myös myöhemmin elämässä. Kiusaaja voi alkaa ihannoida väkivaltaa ja vallankäyttöä.
Christina Salmivallin työryhmä on käynnistänyt seurantatutkimuksen, jossa katsotaan kiusaamisessa eri rooleissa olleiden lasten elämänkulkua.
”Voi esimerkiksi olla, että johtajatyyppiset lapset ovat menneet kyynärpäätaktiikalla eteenpäin työelämässäkin”, Salmivalli sanoo.
Mitä aikaisemmin kiusaamiseen puututaan, sitä tehokkaampaa se on. Jos ajatusmallit ovat teininä vakiintuneet, niitä on Salmivallin mukaan vaikea muuttaa. Siksi jokaiseen kiusaamistapaukseen on puututtava, väsymättömästi. Ja siksi kiusaamisen vastaisessa työssä on keskityttävä ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn.
”Tapaan paljon hyväksyviä, suvaitsevia ja avarakatseisia nuoria, mutta valitettavasti on myös toisensuuntainen trendi. On leimaamista, vihapuhetta ja disinformaatiota, jota syötetään omien tarkoitusperien ajamiseksi”, sanoo Christina Salmivalli.
On myös viihdeohjelmia, jotka perustuvat toisten nolaamiselle ja arvioimiselle. Aikuisia, jotka solvaavat toisiaan netissä, kiusaavat toisiaan työpaikoilla tai suhtautuvat alentavasti ihmisiin, jotka poikkeavat siitä, mitä olemme tottuneet pitämään normaalina tai hyväksyttävänä.
Toiseksi on tunnistettava se, että koulut ja niiden kulttuuri rakentuvat normeille, joita yhteiskunta sisältää nyt. Ina Juvan mukaan normeihin on kiinnitettävä enemmän huomioita opetussuunnitelmassa ja opettajankoulutuksessa. Sitten tarvitaan työtä niiden purkamiseen.
”Jos väitetään, että koulu on neutraali tila, suljetaan silmät tältä ongelmalta.”
Juvan mukaan nuoret osaavat hyvin tunnistaa marginalisaatiota vahvistavia materiaaleja ja käytäntöjä, joista haluavat eroon. Siksi normeista tulee keskustella yhdessä nuorten kanssa.
”Oppilaat pitää ottaa mukaan demokraattiseen päätöksentekoon. Nuorten pitäisi myös itse päästä määrittelemään, mistä asioista päätetään”, Juva sanoo.
Kolmanneksi juuri lasten kuuntelu ja osallistaminen on keskeistä.
Kun lapsi saa toistuvasti kokemuksia siitä, että on oman lähiyhteisönsä arvostettu jäsen, ei hänen välttämättä tarvitse käyttää vääriä keinoja huomion tai arvostuksen hakemiseen.
Lasten kanssa täytyy myös puhua kiusaamisesta ja pohtia, miten siihen tulee puuttua. Gellin ja Salmivalli painottavat, että kiusaavaa lasta ei saa tuomita, mutta hänelle täytyy tehdä selväksi se, että hänen toimintaansa ei hyväksytä. Jos lapset itse eivät halua tai pysty puuttumaan tilanteisiin niitä nähdessään, on tärkeää, että he kertovat niistä aikuisille.
Entä mitä mieltä on Sofia?
”Kiusaamiseen pitää puuttua välittömästi, pienimpiinkin asioihin. Eikä niin, että vähän puhutaan ja katsellaan, menisikö kiusaaminen ohi, vaan asiat pitää ottaa heti vakavasti. Kiusaamisen ei saa antaa jatkua.”
Tänään puhutaan jälleen siitä, miten kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja miten ketään ei saa syrjiä. Näitä keskusteluja on pidetty kuukaudesta toiseen, joskus monta kertaa kuukaudessakin.
Keskusteluissa on puitu sitä, miten Sofia ja muut eivät ota yksinäistä tyttöä porukkaansa välitunneilla, eivät suostu kulkemaan tämän kanssa koulumatkoja, eivät ota mukaan ryhmätöihin. Eivät suostu kertomaan tälle läksyjä luokan Whatsapp-ryhmässä, lähettävät tälle ilkeitä viestejä.
Sofia puolustelee tekemisiään. Opettaja toistaa, että tällainen peli ei vetele.
Kuukauden kuluttua sama porukka istuu taas samassa huoneessa.
SOFIA on nykyään lukioikäinen nuori ja entinen koulukiusaaja. Hän kiusasi luokallaan ollutta tyttöä ystäviensä kanssa alakoulun toisesta kuudenteen luokkaan asti. Kiusaaminen jatkui, vaikka siihen puututtiin toistuvasti.
Tässä jutussa Sofia kertoo omista kokemuksistaan. Hän ei esiinny jutussa oikealla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Lue lisää: Nyt kiusaamisesta puhuvat helsinkiläislapset itse: ”Voi sanoa, että älä pelkää, sinua ei kiusaa enää kukaan”
Tälläkin viikolla eri puolilla Suomea lapset, opettajat ja vanhemmat käsittelevät lasten välisiä kiusaamistilanteita. Kuluneen vuoden aikana Suomessa on noussut julkisuuteen raakoja lasten ja nuorten väkivallantekoja. Kun puhutaan koulukiusaamisesta yleensä, puhutaan lapsista, jotka nimittelevät, puhuvat pahaa, tönivät tai lyövät, uhkailevat, sulkevat toisiaan ryhmän ulkopuolelle tai jakavat toisistaan loukkaavaa materiaalia sosiaalisessa mediassa.
2000-luvulla kiusaaminen on ollut tasaisessa laskussa. Siitä huolimatta 7 prosenttia 4.–5.-luokkalaista tulee kiusatuksi koulussa viikoittain ja 2 prosenttia kertoo kiusanneensa muita. Se tarkoittaa tuhansia lapsia vuodessa pelkästään alakoulun neljännellä ja viidennellä luokalla.
Kiusaava ja kiusatuksi tuleva lapsi eivät ole ainoita osapuolia. On lapsia, jotka eivät välttämättä yksin tee mitään, mutta lähtevät mukaan, kun nimittely tai töniminen alkaa.KUVA: SAKARI RÖYSKÖ / LEHTIKUVA
KIUSAAMISTA on tutkittu vuosikymmenten ajan. Sen ennaltaehkäisy huomioidaan opetussuunnitelmassa, ja kiusaamistapausten käsittelyyn on valtakunnallisia, alueellisia ja koulukohtaisia toimenpideohjelmia.
Ehkä tunnetuin on Turun yliopistossa kehitetty KiVa Koulu -toimenpideohjelma, johon Suomessa on sitoutunut yli 900 koulua. Ohjelma sisältää koko koululle yhteisiä toimenpiteitä, joiden tarkoitus on lisätä tietoa kiusaamisesta ja sen ehkäisystä. Lisäksi siinä on kohdennettuja toimenpiteitä kiusaamistapausten käsittelyyn.
Julkisessa keskustelussa KiVa Koulu on saanut kovaa kritiikkiä. Kritiikin mukaan ohjelma ei anna toimivia työkaluja kiusaamisen käsittelyyn ja monet sen parissa olevat koulut kieltävät koko kiusaamisongelman olemassaolon. Ohjelman kehittäneen psykologi Christina Salmivallin mukaan monet haasteet johtuvat koulujen puutteellisista resursseista tai vaihtelevasta sitoutumisesta ohjelmaan.
”Koulut noudattavat ohjelmaa enemmän tai vähemmän.”
Sekin tuottaa Salmivallin mukaan haasteita, että koulujen henkilökunnassa on vaihtuvuutta ja aikuisten taidot kiusaavan lapsen kohtaamiseen vaihtelevat. Kaikkineen tietoisuus kiusaamisesta on kuitenkin hänen mukaansa KiVa Koulun tekemien oppilaskyselyiden ja muun muassa THL:n Kouluterveyskyselyn myötä lisääntynyt.
”1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli erittäin yleistä kuulla rehtorin sanovan, että meillä ei onneksi kiusaamista ole. Enää tähän ei juurikaan törmää.”
POHJIMMILTAAN kiusaaminen on systemaattista vallan väärinkäyttöä, joka usein tapahtuu ryhmässä. Kiusaavan ja kiusatuksi tulevan lapsen lisäksi siihen liittyy muitakin osapuolia. On lapsia, jotka eivät välttämättä yksin tee mitään, mutta lähtevät mukaan, kun nimittely tai töniminen alkaa. On yksiä, jotka puolustavat kiusattua, ja toisia, jotka eivät sano mitään, vaikka näkevät paljon.
Mikä saa lapsen toistuvasti alistamaan heikommassa asemassa olevaa lasta?
Kiusaaminen on lapsen keino tavoitella jotain, mitä hän tarvitsee, esimerkiksi huomiota, hyväksyntää tai asemaa, tiivistää kiusaamista vuosikymmeniä tutkinut Salmivalli.
Kiusaaminen on aina tapauskohtaista, ja siihen vaikuttavat myös lasta ympäröivä koulu ja kulttuuri. Kuitenkin tutkimusten perusteella voidaan tunnistaa piirteitä, jotka ovat yhteisiä monille muita kiusaaville lapsille. Tällaisia ovat Salmivallin mukaan esimerkiksi empatian puute ja vallan tavoittelu. Tutkimusten pohjalta Salmivalli luonnostelee neljä erilaista kiusaajatyyppiä.
Osa on lapsia, joilla on haasteita elämän eri osa-alueilla. Heistä ollaan huolissaan eri syistä koulussa ja kotona, ja ehkä he itsekin tulevat kiusatuiksi.
Toiseksi on lapsia, joita Salmivalli kutsuu johtajatyyppisiksi: heillä on hyvät sosiaaliset taidot ja heistä ehkä pidetäänkin ryhmässä sen vuoksi. Kiusaamisella he tavoittelevat lisää statusta.
Sitten on ryhmä, joka tämänhetkisessä kiusaamiskeskustelussa on ylikorostunut.
”On pieni osa lapsia, joilla on tunnekylmiä piirteitä ja joille toisen kärsimys voi jopa aiheuttaa mielihyvän kaltaisia tuntemuksia. Aikuisuudessa puhutaan psykopatian piirteistä, mutta kehittyvää lasta ei leimata näin.”
Neljäntenä tulevat lapset, jotka toimivat porukassa tyhmästi.
”Kenen tahansa lapsi voi osallistua kiusaamiseen porukassa. Siitä voi kokea syyllisyyttä iltaisin kotona, mutta seuraavana päivänä siihen lähtee taas mukaan. Jotenkin tällainen lapsi perustelee itselleen, miksi oma teko ei ole niin kamala. Ehkä joku muu tekee vielä pahempaa, tai ehkä kiusattu itse aiheuttaa kaiken omalla toiminnallaan.”
Suomalaisen väitöstutkimuksen mukaan koululaiset peilaavat kiusatessaan sitä, mitä pidetään yhteiskunnassa normaalina.KUVA: MILLA TAKALA / LEHTIKUVA
SOFIALLA on ollut kavereita päiväkodissa. Koulussakin hän kaverustuu kaikkien luokan tyttöjen kanssa. Paitsi tämän yhden. Jotenkin tyttö on kömpelö tekemisissään, ja Sofia kokee olevansa häntä taitavampi. Sofialla on myös vaikeuksia omassa elämässään, ja vuosia myöhemmin hän ajattelee, että on saattanut purkaa pahaa oloaan tyttöön. Sitä hän ei kuitenkaan ajattele alakoulussa.
Sen sijaan Sofia ajattelee, että jokin tässä tytössä ärsyttää häntä niin paljon, ettei hän halua olla tytön kanssa missään tekemisissä. Osa luokan tytöistä ottaa Sofiasta mallia, ja tämä kuuden tytön ryhmä lyöttäytyy seitsemättä vastaan.
Muukin luokka myötäilee Sofian porukan tekemisiä Whatsappissa. Kun tyttö kysyy luokan ryhmässä läksyjä, Sofia sanoo, ettei kerrota, ja kaikki vaikenevat.
Kiusaaminen tuntuu Sofiasta hyvältä. Hänellä on kavereidensa kanssa jotain yhteistä, kun he voivat puhua pahaa tytöstä. Muutenkin tyttö on Sofian mielestä ansainnut kaiken olemalla ärsyttävä.
VALLANKÄYTÖN lisäksi kiusaamisen voi nähdä vuorovaikutuksessa syntyvänä konfliktina. Kun lapset ja nuoret opettelevat toimimaan toistensa kanssa ja osana ryhmää, syntyy erimielisyyksiä ja yhteentörmäyksiä.
”Tämä on päivänselvää”, sanoo yhteisöpedagogi, filosofian tohtori Maija Gellin.
Hän työskentelee Suomen Sovittelufoorumin VERSO-ohjelman johtajana ja opettaa korjaavaan eli restoratiiviseen oikeuteen pohjaavaa sovittelua kouluille ja varhaiskasvatusyksiköille.
”Kasvuun kuuluu, että kuljetaan erilleen perheyhteisöstä ja haetaan uutta yhteisöä tilalle. Konflikti syntyy, kun eri tavoin sosiaalisia taitoja hallitsevat lapset tulevat tilanteeseen, jossa molemmilla on vahva tarve olla mukana ryhmässä mutta ei tietoa, miten ryhmässä ollaan”, Gellin sanoo.
”Esimerkiksi traumoista tai aiemmin opituista käytösmalleista johtuen tapa voi olla huutaminen, räyhääminen ja aggressiivinen käytös, kun se toisella olisi pyrkimys rakentavaan käytökseen.”
Lasten välisiä konflikteja ei pidä lakaista maton alle, koska niistä ei myöhemminkään elämässä pääse eroon. Sen sijaan konfliktia tulisi Gellinin mukaan käsitellä mahdollisuutena oppia sosiaalisia taitoja.
Jos lapsi saa jakaa oman kokemuksensa tapahtuneesta turvallisessa tilanteessa, ilman syyllistämistä, hän voi oivaltaa jotain, mikä auttaa häntä jatkossa toimimaan toisin. Lisäksi tarvitaan empatiaa ja erilaisuuden ymmärtämistä.
JUURI erilaisuuden äärelle konflikti lopulta tiivistyy. Kiusaamiskeskustelussa ja sen valtavirtaisessa tutkimuksessa on perustavanlaatuinen ongelma, sanoo tutkija Ina Juva, joka on väitellyt normaaliuden rakentumisesta koulussa. Kun kiusaaminen typistetään yksilön, psykologian ja ryhmätilanteiden ongelmiksi, ei havaita sitä, että kiusatessaan toisia lapset peilaavat sitä, mitä yhteiskunnassa pidetään normaalina.
”Homoksi nimittelevä lapsi ei pelkästään hyökkää seksuaalista vähemmistöä vastaan, vaan samaan aikaan määrittää, mikä on oikeanlaista maskuliinisuutta siinä koulussa ja koko yhteiskunnassa.”
Väitöstutkimuksessaan Juva havaitsi, että esimerkiksi suomalaisuutta, itsenäisyyttä ja kouluun sopeutumista pidetään kouluissa normaaleina ominaisuuksina. Oppilaat odottavat toistensa myös hahmottavan, millaista on oikeanlainen ja normaalina pidetty käytös.
Normeja määritellään tietysti myös koulun ulkopuolella, muun muassa kodeissa, mediassa, poliittisessa päätöksenteossa. Se, miten asioita esitetään normaalina tai ei-normaalina, on pohja sille, että lapset hyväksyvät toisensa osaksi yhteisöä tai eivät. Siksi koulukiusaaminen on peiliin katsomisen paikka kouluille ja koko yhteiskunnalle.
YHTEISISSÄ tapaamisissa kiusattu tyttö ei puhu. Hänen äitinsä kertoo asioista, joista lapsi on kertonut hänelle. Sofia ja hänen kaverinsa kiistävät kaiken ja värittävät tarinoita toisiksi. Välillä luetaan yhdessä luokan Whatsapp-ryhmään lähetettyjä viestejä, joita Sofia ja tytöt ovat kiistäneet lähettäneensä.
Koko alakoulun aikana kiusaaminen ei muutu, eikä myöskään sen käsittely. Kerta toisensa jälkeen Sofia kuulee, että toisten kanssa pitää tulla toimeen. Sofiaa turhauttaa kuunnella samaa lässytystä.
Tapaaminen päättyy. Pian opettaja jälleen määrää Sofian ja kiusatun tytön tekemään ryhmätöitä yhdessä, että he oppisivat tulemaan toimeen.
Kiusaaminen jatkuu alakoulun loppuun asti.
MITEN kiusaavalle lapselle saadaan järkeä päähän? Vastausta tähän kysymykseen etsitään kuumeisesti, sillä niin kauan, kun kiusaaminen jatkuu, kiusattu lapsi kärsii. Jos järkipuhe ei auta, vaaditaan kiusaajalle tiukempia rangaistuksia.
Juuri nyt asenneilmapiiri on kova. Kun rankat väkivallanteot nousevat otsikoihin, kiukku kiusaavia lapsia ja neuvottomia aikuisia kohtaan nousee. Rangaistuksiin keskittyvä keskustelu on muutenkin nostanut päätään koko kuluneen vuosikymmenen ajan, sanoo Maija Gellin. Hänen mukaansa rangaistusten vaatiminen ja syyllisten osoittelu linkittyvät suoraan vihapuheen ja vastakkainasettelun nousuun.
Jokaisella peruskoululla, lukiolla ja ammattioppilaitoksella tulee olla opiskeluhuoltosuunnitelma ja kiusaamisen vastainen suunnitelma. Ensisijaisesti kiusaamiseen puututaan keskustelemalla ja seurannalla. Jos nämä eivät auta, voidaan tehdä muutoksia opetusjärjestelyihin ja käyttää kurinpidollisia keinoja.
Tarvittaessa apua tulee pyytää poliisilta, ja vakavissa väkivaltatapauksissa niin tulee tehdä välittömästi. Jos kiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkkejä, voidaan alle 15-vuotiaankin kohdalla käynnistää poliisin esitutkinta. Vahingonkorvausvastuu kiusaajalla on aina.
Sanktioihin keskittyminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Christina Salmivallin mukaan empatian herättäminen ja rangaistus yhdessä näyttävät toimivan paremmin kuin kumpikaan yksistään. Kun lapsessa herää ymmärrys siitä, miltä kiusaaminen toisesta tuntuu, joutuu omaa käytöstään pohtimaan uudemman kerran.
Restoratiivinen sovittelu, jota Maija Gellin kouluttaa, irtisanoutuu rangaistuksista kokonaan.
”Tutkitusti hyviin tuloksiin päästään, kun tehdään sovittelussa vastuunoton sopimus ja seurataan sen toteutumista. Vastuunkanto on osapuolilla itsellään, eikä auktoriteetilla, joka määrää sanktioita.”
Jos kiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit, tulee asia selvittää viranomaisten kanssa, Gellin sanoo.
KIUSAAMISTAPAUSTEN sovittelulla on kahvipöytäkeskusteluissa paha kaiku. Kuka kuvittelee, että kiusattu lapsi haluaa samaan huoneeseen kiusaajansa kanssa, keskustelemaan hänelle traumaattisista kokemuksista?
Pahimmillaan mediassa jaetut kokemukset sovittelusta ovat nöyryyttäviä: molemmat osapuolet on patistettu pyytämään toisiltaan anteeksi, ja asia on sillä selvitelty. Sofiankin kertoman voi lukea esimerkkinä siitä, miten pelkkä puhuminen ei muuta mitään.
”Mikä tahansa keskustelu ei ole sovittelua, eikä tilanteita ratkaista vain anteeksi pyytämällä”, Gellin sanoo.
Koulusovittelussa konflikteja käsitellään koulutuksen saaneiden oppilaiden ja henkilökunnan jäsenten ohjauksessa. Sovittelussa seurataan tutkimuksiin perustuvaa toimintatapaa.
Jotta konfliktista päästäisiin eteenpäin, on Gellinin mukaan kuultava sen osapuolten toiveita ja tarpeita. Vain tällöin annetaan tilaa empatian heräämiselle, tarpeisiin vastaamiselle ja konfliktista oppimiselle. Usein pohditaan myös sitä, millaista tukea osapuolet tarvitsevat.
Sofian tapausta Gellin ei kommentoi, mutta pohtii kuulemaansa yleisesti. Restoratiivisen prosessin näkökulmasta se, että lapsi kertoo haluavansa tehdä vähemmän ryhmätöitä toisen kanssa, on hyväksyttävää.
”Ehdotusten pitäisi löytyä nuorilta ja heidän tulisi tulla kuulluksi.”
Ystävyyttä ei voi pakottaa, mutta erilaisuutta kouluissa on opetettava suvaitsemaan. Jos jatkuva yhteistyö tuntuu niin haastavalta, että turhautumista pitää purkaa kiusaamalla, voi etäisyys olla Gellinin mukaan toimiva ratkaisu.
Samassa yhteydessä tulee tietysti vastata myös kiusatun lapsen tarpeisiin.
”Jos toinen sanoo, että haluaa ystäviä, ei kiusaaja ole se, joka ystävyyttä voi hänelle tarjota. Silloin aikuisten tulee havahtua siihen, että oppilas tarvitsee tukea, että löytää muun hyvän kaverisuhteen koulusta.”
SOFIAN kohdalla kiusaaminen väheni kuudennella luokalla. Silloin hänen luokkansa siirtyi yläkoulun yhteyteen. Kun oppilaita oli enemmän, Sofia sai etäisyyttä toiseen tyttöön. Lopulta, yläasteelle siirtyessään Sofia ja kiusattu tyttö päätyivät eri kouluihin.
”Sen jälkeen unohdin koko tyypin”, Sofia sanoo nyt.
Jälkikäteen oma käytös on hävettänyt. Miten sitä onkaan voinut olla niin hirveä toiselle ihmiselle? Kamalinta on, että kiusaaminen tuntui ihan hyvältä, eikä Sofia kokenut tekevänsä mitään väärin.
”Ei minulla ollut mitään suodatinta, että ei ole ok sanoa tai tehdä niin. Kukaan ei kääntänyt minulle selkäänsä, enkä tajunnut yhtään, mitä toiselle tein.”
Jälkikäteen ajateltuna hän olisi toivonut tilanteeseen toisenlaista apua. Äiti pysyi aina kovana eikä uskonut hänen selityksiään. Se oli hyvä. Myös opettaja oli ihana. Mutta Sofialta ei koskaan kysytty, mitä hän itse haluaa tai miten toivoo asioita käsiteltävän.
”Jos ei olisi aina ollut pakko tehdä niitä ryhmätöitä sen tytön kanssa, ehkä ei olisi ärsyttänyt niin paljon ja olisin pystynyt olemaan asiallisempi. Entä mitä se kiusattu olisi toivonut, että tehdään?”
Vuosia myöhemmin kiusattu tyttö lähetti Sofialle viestin ja kertoi, että hänellä on kaikki hyvin. Tästä tuli Sofialle hyvä mieli. Hän itsekin oli pohtinut omaa elämäänsä ja omia arvojaan, ja oppinut, että haluaa olla hyvä ihminen.
”Pyysin anteeksi. Sanoin, etten ollut silloin parhaimmillani, mutta olen jättänyt ne touhut sikseen. Jos hän nyt tulisi minua kadulla vastaan, todennäköisesti olisin ihan hyvillä mielin eikä tulisi negatiivista oloa.”
Sofian mukaan häneltä tai kiusatulta ei koskaan kysytty, miten he olisivat toivoneet tilannetta käsiteltävän.KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
KIUSAAVAN lapsen käsitys itsestä on merkittävä kysymys. Jos kiusaamiseen ei puututa, voi lapsi oppia ajattelemaan, että toisten alistaminen on hyvä keino saada valtaa ja huomiota. Kiusaaminen jatkuu, koska kiusaaja saa siitä etua, jopa mielihyvää.
On mahdollista, että koulussa alkanut kiusaaminen vaikuttaa vuorovaikutussuhteiden kehitykseen myös myöhemmin elämässä. Kiusaaja voi alkaa ihannoida väkivaltaa ja vallankäyttöä.
Christina Salmivallin työryhmä on käynnistänyt seurantatutkimuksen, jossa katsotaan kiusaamisessa eri rooleissa olleiden lasten elämänkulkua.
”Voi esimerkiksi olla, että johtajatyyppiset lapset ovat menneet kyynärpäätaktiikalla eteenpäin työelämässäkin”, Salmivalli sanoo.
Mitä aikaisemmin kiusaamiseen puututaan, sitä tehokkaampaa se on. Jos ajatusmallit ovat teininä vakiintuneet, niitä on Salmivallin mukaan vaikea muuttaa. Siksi jokaiseen kiusaamistapaukseen on puututtava, väsymättömästi. Ja siksi kiusaamisen vastaisessa työssä on keskityttävä ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn.
TÄMÄN jutun asiantuntijat korostavat kiusaamisen ehkäisyssä kolmea keskeistä asiaa. Ensimmäinen näistä on kaikkien aikuisten yhteinen tehtävä. Kiusaamisen taustalla vaikuttaa se, miten suhtaudumme erilaisuuteen. Meistä jokaisen on mietittävä, millaista mallia maailmasta tulemme lapsille opettaneeksi.
”Tapaan paljon hyväksyviä, suvaitsevia ja avarakatseisia nuoria, mutta valitettavasti on myös toisensuuntainen trendi. On leimaamista, vihapuhetta ja disinformaatiota, jota syötetään omien tarkoitusperien ajamiseksi”, sanoo Christina Salmivalli.
On myös viihdeohjelmia, jotka perustuvat toisten nolaamiselle ja arvioimiselle. Aikuisia, jotka solvaavat toisiaan netissä, kiusaavat toisiaan työpaikoilla tai suhtautuvat alentavasti ihmisiin, jotka poikkeavat siitä, mitä olemme tottuneet pitämään normaalina tai hyväksyttävänä.
Toiseksi on tunnistettava se, että koulut ja niiden kulttuuri rakentuvat normeille, joita yhteiskunta sisältää nyt. Ina Juvan mukaan normeihin on kiinnitettävä enemmän huomioita opetussuunnitelmassa ja opettajankoulutuksessa. Sitten tarvitaan työtä niiden purkamiseen.
”Jos väitetään, että koulu on neutraali tila, suljetaan silmät tältä ongelmalta.”
Juvan mukaan nuoret osaavat hyvin tunnistaa marginalisaatiota vahvistavia materiaaleja ja käytäntöjä, joista haluavat eroon. Siksi normeista tulee keskustella yhdessä nuorten kanssa.
”Oppilaat pitää ottaa mukaan demokraattiseen päätöksentekoon. Nuorten pitäisi myös itse päästä määrittelemään, mistä asioista päätetään”, Juva sanoo.
Kolmanneksi juuri lasten kuuntelu ja osallistaminen on keskeistä.
”On tärkeää, että lapsi kokee saavansa kertoa omia näkemyksiään, ajatuksiaan, tunteitaan ja ratkaisujaan ilman vähättelyä ja pelkoa niin, että hän itse kokee tulevansa kuulluksi”, sanoo Maija Gellin.
Kun lapsi saa toistuvasti kokemuksia siitä, että on oman lähiyhteisönsä arvostettu jäsen, ei hänen välttämättä tarvitse käyttää vääriä keinoja huomion tai arvostuksen hakemiseen.
Lasten kanssa täytyy myös puhua kiusaamisesta ja pohtia, miten siihen tulee puuttua. Gellin ja Salmivalli painottavat, että kiusaavaa lasta ei saa tuomita, mutta hänelle täytyy tehdä selväksi se, että hänen toimintaansa ei hyväksytä. Jos lapset itse eivät halua tai pysty puuttumaan tilanteisiin niitä nähdessään, on tärkeää, että he kertovat niistä aikuisille.
Entä mitä mieltä on Sofia?
”Kiusaamiseen pitää puuttua välittömästi, pienimpiinkin asioihin. Eikä niin, että vähän puhutaan ja katsellaan, menisikö kiusaaminen ohi, vaan asiat pitää ottaa heti vakavasti. Kiusaamisen ei saa antaa jatkua.”
Nuorten tekemä väkivalta raaistunut, teräaseita yhä useammalla – onko Suomessa jo viitteitä jengeistä?
Nuorten tekemä väkivalta raaistunut, teräaseita yhä useammalla – onko Suomessa jo viitteitä jengeistä?
Poliisin mukaan alaikäisten tekemissä rikoksissa on näkynyt piikki erityisesti vakavien väkivaltarikosten kohdalla viimeisen vuoden aikana. Koronapandemialla voi olla osasyynsä väkivallan raaistumiseen, mutta tilastollisesti nuorisorikollisuus on ollut vuosien ajan jo laskussa. Pahoinvoivia...www.mtvuutiset.fi
Ai onko viitteitäi ? Vittu mitäs muuta ku jengei nämä on nämä uussuomalaiset jotka ryöstää,tappaa ja yrittää tappaa välillä ihan random väkeä. Yleensä sivullinen joutuu uhriksi jos yrittää rauhoitella tilannetta. Mut eihän nämä osaa mitää käytötapoja. "Meille jos tuut saarnaan saat puukosta ja kuolet vitun rasisti". Näin arvelisin menevän monesti jos uhri on sivullinen. Mut ihan melkein 100% varmuudella sanoisin et meillä on jo tääl näitä etno jengei vaikka meidän poliisit ei varmaan niitä tule myöntämään. Kentältä ehkä ilman omaa nimeään voi kertoakin tälläisestä jossai vaihees, mut siinä vaiheessa alkaa varmasti tutkimukset et kuka tälläistä kertoi ja miksi ? Ja sit varmasti alkaa sellainen hiilostus jos selviää kuka vuoti lehdistölle tälläistä et saat pelätä duunisi puolesta ellet hyvin ole peitelly jälkiäsi.
HS samaa. Ihme, että uskalletaan puhua maahanmuuttajista, mutta ei sitä että kulttuuri voisi olla taustalla. Vaikka vähän meinaa Hesarilla lipsahtaa.
"Esimerkiksi Itä-Afrikasta tulleilta nuorilta on takavarikoitu macheteja eli isoja viidakkoveitsiä."
Katsoo myös artikkelin kuvia, niin veitsiä ja tuppeja on koristeltu. Eli kyllä niiden kantamiseen liittyy muutakin kuin "itsesuojelu"
Noh, ei mene kauaa, kun yksinäisillä syrjäytyneillä nuorilla rupee olemaan aseita ja hups perkele. Ollaankin Ruotsin mallissa.
Väkivalta | Kaupoista on tullut poliisille ilmoituksia kirveitä ja puukkoja hankkivista nuorista: ”Jotain huolestuttavaa tässä on meneillään”
Helsingin poliisin mukaan nuoret käyttävät nyt teräaseita herkästi, mutta hyvin erilaisista syistä. Laki ei estä alaikäisiä ostamasta teräaseita kaupasta, mutta myyjä voi kieltäytyä myymästä niitä, jos hänellä herää epäilyksiä käyttötarkoituksesta.www.hs.fi
Taitaa olla jo ihan jonku verran näitä aseita näillä "nuorilla" ? Sen verran usein kuullaan et jossain ammuskeltu mut aina ku joku "nuori" suorittaa sen koskaan ei sivullisille aiheudu vaaraa. Siihen voi sit uskoa ne jotka pystyvät. Itse en siihen usko. Varmasti jos väärään paikkaan osut väärään aikaan missä uus-suomalainen flipannut ja päättänyt et ampuilaan ny vähä ni siinä äkkiä saa sivullisetkin osumaa varsinkii jos vähäkään osataan edes tähdätä sillä aseella. Vai ampuukohan ne pistooleilla samoin ku ISIS ja muut vastaavat joukot isommilla aseillaan ? Eli ase vaa gansteri tyyliin mitä erikoisempaan kulmaan ja sit laitetaan luoti tulee nii kovaa vauhtia et on ihan tuurista kiini mihin osuu.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Ai että miten kiva on välillä lukea aiheesta kirjoitettua tolkun tekstiä, siksi hävyttömän pitkä lainaus alla. Viranomainen sanoo suoraan että ongelma ei ratkea kieltämällä puukot tai puntarit ja ja puukoilla ja puntareilla on meillä tehty enemmän pahaa kuin vaikkapa ampuma-aseilla. Lisäksi valvonta ja sanktiot edesauttaisivat vaarallisten teräaseiden katoamista katukuvasta. Olisipa tämä viesti yhteneväinen ja jatkuva että se alkaisi purra laajemmin erilaisten höpöhöpö-ihmisten saaman julkisuuden sijaan miten ongelmiin tulisi puuttua.HS samaa. Ihme, että uskalletaan puhua maahanmuuttajista, mutta ei sitä että kulttuuri voisi olla taustalla. Vaikka vähän meinaa Hesarilla lipsahtaa.
"Esimerkiksi Itä-Afrikasta tulleilta nuorilta on takavarikoitu macheteja eli isoja viidakkoveitsiä."
Katsoo myös artikkelin kuvia, niin veitsiä ja tuppeja on koristeltu. Eli kyllä niiden kantamiseen liittyy muutakin kuin "itsesuojelu"
Noh, ei mene kauaa, kun yksinäisillä syrjäytyneillä nuorilla rupee olemaan aseita ja hups perkele. Ollaankin Ruotsin mallissa.
Väkivalta | Kaupoista on tullut poliisille ilmoituksia kirveitä ja puukkoja hankkivista nuorista: ”Jotain huolestuttavaa tässä on meneillään”
Helsingin poliisin mukaan nuoret käyttävät nyt teräaseita herkästi, mutta hyvin erilaisista syistä. Laki ei estä alaikäisiä ostamasta teräaseita kaupasta, mutta myyjä voi kieltäytyä myymästä niitä, jos hänellä herää epäilyksiä käyttötarkoituksesta.
"Huolimatta teräaseilla tehtyjen rikosten yleistymisestä Sivula ei pidä lainsäädännön kiristämistä järkevänä ratkaisuna ongelmaan.
Koska teräaseeksi kelpaavia välineitä myydään lähes jokaisessa kaupassa ja kuka tahansa voi valmistaa sellaisen melkein mistä tahansa materiaalista, ei niiden ostamisen tai myynnin kieltäminen auta hänen mukaansa juuri mitään.
”Alaikäinen voi marssia rautakauppaan ja ostaa viilan ja palan puuta. Millä sellaista kieltää?” hän pohtii.
”Ja jos yhtä kanavaa ruvetaan tukkimaan, niin sitten siirrytään muualle. Kyllä ihminen keksii keinot toisen vahingoittamiseen.”
Sivula pitää kuitenkin hyvänä ideana, että kaupoissa teräaseita pidettäisiin mahdollisuuksien mukaan lukkojen takana ja niiden myyntiä kontrolloitaisiin tilannekohtaisesti.
Hän toivoo, että myös viranomaisten valvonta ja sanktiot edesauttaisivat vaarallisten teräaseiden katoamista katukuvasta.
”Ne ovat helposti kätkettäviä, ja jokainen osaa niitä käyttää. Meillä on maailman sivu tehty enemmän pahaa teräaseilla kuin vaikkapa ampuma-aseilla.”"
Kuusijärven uimarannan tapauksesta syyte yhdelle alaikäiselle – Poliisi epäili nuorten yrittäneen hukuttaa alle 15-vuotiaan
Poliisi on tutkinut Vantaan Kuusijärven viime kesäkuun tapahtumia tapon yrityksenä.
Rikokset | Kuusijärven uimarannan tapauksesta syyte yhdelle alaikäiselle – Poliisi epäili nuorten yrittäneen hukuttaa alle 15-vuotiaan
Poliisi on tutkinut Vantaan Kuusijärven viime kesäkuun tapahtumia tapon yrityksenä.
www.hs.fi
MeriTJ
Ylipäällikkö
Komppaan veli @Merkava :n näkemystä tässä. Silloin ei tilastot, faktat eikä rationaalisuus ollut vaakakupissa kun kilvan (mm myöhemmin asiasta kelkkaansa vähän järkevämmäksi kääntänyt Sarvanmaa etunenässä) oli kieltämässä kouluampumisten jälkeisessä paniikissa. Tässä hänen ulostulonsa 2012 vuodelta joka voinut nuoremmilta jo mennä ohitse mikä kuvastaa tuota poliitikkojen julkisia kuukautiskipuja kun paniikki päällä ja jotain pitää tehdä oli siinä sitten järkeä tai ei. https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yl...aapeista/daa0e4d2-7a02-3b8e-bc1f-0197b8eb7a13 (valitettavasti maksumuurin taakse livahtanut, mutta googlaamalla "Sarvanmaa Petri 2012 aselaki" löytyy varmasti sen verran postauksia että pääsette jyvälle mistä oli kyse).
Viimeksi muokattu:
sotajätkä
Majuri
Aivan, koska ongelmaa ei tulla ratkaisemaan.
Tullaan ratkaisemaan, mutta Otto Bismarcin opeilla kun tarpeeksi pitkälle mennään.
Tämä on parhautta!
Haluaisin oikeesti nähdä, kun kaupan kassa ei myy Somalille puukkoa. Ja sitten haluaisin vielä nähdä sen kassan naaman, kun saa oikeudesta esmes 500 euron korvaukset maksettavakseen. Ja parhaassa tapauksessa potkut some-älämölön jälkeen.
Ei taida kirjoittajalla olla ihan kaikki muumit laaksossa. Aina on kiva jauhaa paskaa ja ulkoistaa ongelmat - kuten asiakkaiden syrjintä - jonkun muun ongelmaksi.
Britannian tie jossa ala-ikäinen ei saa edes ostaa ruokaveistä. "Kielletään, vittu, kaikki!"
MeriTJ
Ylipäällikkö
Jep, kerrankin artikkeli totesi ääneen että tuossa Britannian touhussa ei ole mitään järkeä koska kuka tahansa osaa viilata tarvittaessa teräaseen.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Tuo sitten onkin menestyksekäs ja älyllinen tie antaa someälämölön cancel-kulttuureineen ohjata miten yhteiskunnassa toimitaan. Onko jäänyt joskus varaosa ostamatta Motonetista kun se laitetaan varkauden estävään laatikkoon tiskillä joka avataan vasta maksun yhteydessä?
Ninjat eivät ole murhanneet Britanniassa yhtään ihmistä sen jälkeen, kun heittotähdet ja kusarigamat kiellettiin.
Suomessakin oli vaara, että siviilillä on pitempi teleskooppipatukka kuin poliisilla, joka olisi eittämättä johtanut poliisin patukan lerpahtamiseen. Tämän vuoksi teleskooppipatukoiden myyminen siviileille onkin rajoitettu lainsäädännössä.
Eli kannatat Sivulan ajatusta, että myyjä päättää tilannekohtaisesti kenelle myydään ja kenelle ei?
MeriTJ
Ylipäällikkö
Kannatan vahvasti ajatusta että liike kuin liike voi kieltäytyä myymästä tuotetta kuluttajalle jos on aihetta epäillä että sitä on tarkoitus käyttää laittomuuksiin. Ihan samalla tavalla pidän järkevänä oikeutta kieltäytyä myymästä jos uudenvuoden alla 14v haulikon rinnakkaisluvan haltija koittaa ostaa 2kg pistooliruutia ilman erittäin hyviä perusteita vaikka se periaatteessa lupateknisesti olisikin mahdollista (ruutia saa ostaa aseen hallussapitoluvalla) tai vaikkapa ilokaasupatruunoita haluaa ostaa lauma alaikäisiä selvästi viihdekäyttöön. Liikkeellä tulee olla lupa valita asiakkaansa kunhan sille löytyy peruste joka ei ole syrjivä.
Kyllä joskus kannattaa tosiaan rikkoa vaikka lakia, jos on ymmärrystä että sillä estetään todella pahoja aikeita/tekoja. Noin ylipäänsä olen kaikkia kieltoja ja normeja vastaan. Lait on tehty rikollisille. Kyllä me tavan ihmiset osataan elää ilman turhaa holhousta. En minäkään silti möisi veistä ...panssille etc.