Suomen sisäinen turvallisuus

Syyttäjä voi vastedes nostaa syytteen laittomasta uhkauksesta, jos teko kohdistuu henkilöön esimerkiksi asiakaspalvelu- tai hallintotehtävissä, terveydenhuollon ja sosiaalialan työssä, kaupallisessa työssä, opetustehtävissä tai oikeus- ja poliisihallinnossa. Säännös koskee myös esimerkiksi tutkijoihin, toimittajiin tai taiteilijoihin sekä kunnan luottamusjohtoon ja kansanedustajiin kohdistuvaa uhkailua.

Merkitystä ei ole sillä, onko laiton uhkaus tehty uhrin työpaikalla vai esimerkiksi sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa.

Uhkailu kuuluukiin tuomita, mutta olen varma, että tuosta tulee samanlainen blankkopykälä kuin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kritiikkiä kohdannut virkahenkilö voi tulevaisuudessa tehostaa uhriutumistaan yhteiskunnan väkivaltakoneistolla. V***u mihin tämä maa on menossa?!?
 
Aiemmin tämä oli asianomistajarikos. Nyt syyttäjä voi pistää jutun vireille vaikka asianomistaja ei sitä pyytäisikään.
 
Rikolliset kuvasivat opetusvideota raha-automaatin räjäyttämisestä – räjäyttivät vahingossa itsensä

Pääepäilty räjäytti itsensä ollessaan kuvaamassa opetusvideota räjäyttämisestä Hollannin Utrechtissa. Apuri loukkaantui vakavasti.

Hollannin ja Saksan poliisit ovat yhteistyössä ottaneet kiinni pankki- ja raha-automaatteja räjäytelleen rikollisjengin. Yhdeksän ihmistä on pidätetty Hollannissa epäiltynä osallisuudesta ainakin 15 automaatin räjäyttämiseen Saksassa.

Viranomaiset pääsivät rikollisten jäljille sen jälkeen, kun yksi jengin jäsenistä kuoli räjähdyksessä. Tapaus sattui, kun rikolliset olivat kuvaamassa opetusvideota siitä, kuinka räjäyttää raha-automaatti.

Yksi epäilty kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti Hollannin Utrechtissa sijainneessa ”harjoituskeskuksessa”, jossa automaattien räjäytyksiä harjoiteltiin.

– Rikolliset tekivät opetusvideoita, joita sitten annettiin toisille rikollisille, Europolin tiedottaja sanoo Guardianin mukaan.

– 29-vuotias pääepäilty räjäytti itsensä ollessaan kuvaamassa tällaista videota. Toinen 24-vuotias epäilty loukkaantui vakavasti ja hänet on otettu kiinni.

Räjähdys sattui viime vuoden syyskuussa.

– Kaksikko tilasi erilaisia automaattimalleja ja kuvasi kuinka ne räjäytetään tehokkaimmin, Europol ja EU:n oikeudellinen virasto Eurojust sanovat yhteisessä lausunnossaan.

– Käteisautomaatit räjäytettiin kotitekoisilla räjähteillä, mikä aiheutti vakavan vaaran asukkaille ja ohikulkijoille.

Puolentoista vuoden operaation aikana poliisi on tehnyt yhdeksän pidätystä eri puolilla Hollantia rikollisjengiä vastaan suunnatussa operaatiossa. Jengin epäillään olevan osallinen ainakin 15 automaatin räjäytykseen. Saksassa tehdyt iskut ovat aiheuttaneet noin 2,15 miljoonan euron menetykset.

Europolin mukaan raha-automaatteihin kohdistuvat räjäytykset ovat kasvava huolenaihe Euroopassa.

Jotenkii voisin epäillä et koht voi täälläkii päin tälläinen yleistyä kun kerta on jaeltu netissä videoita. Melkein uskoltaisin veikata mitä porukkaa noihin jengeihin kuuluu, mut jätän nyt mainitsematta silti tarkemmin.
 
Alkaa olla maailmankirjat sekaisin kun minun on pakko tunnustaa, että tuo Rajamäki olikin mies paikallaan sisäministerinä ja hänenlaiselleen olisi nyt ns tilausta tuohon hommaan.. Nykyinen vihreä sisäministeri on ollut kyllä käsittämätön, vihoviimeinen virhe siihen virkaan.

Muistelen että ministerinä ollessaan osallistui mm. RVL:n varusmiesyksiköiden sotilasvalatilaisuuksiin aika kovalla prosentilla. Rajamäki lienee isänmaallinen mies.
 
Ruotsissa riittää tekemistä.

Ruotsissa riittää tekemistä.

Vaikka nuupuria pitää auttaa, niin silti minusta saisivat ruotsalaiset siivota oman pesänsä ihan itse.. Vaikka tässä tarkoitettaneenkin varmasti pohjoisen rajan läheisyydessä tapahtuvia virka-aputarpeita, alueella missä oikein kummallakaan maalla ei ole juuri poliiseja.
 
Turismi on harvoja merkittäviä rahanlähteitä, mutta mielummin jos ei tulisi väki ainakaaan metsälle. En voi välttyä ajatukselta että pohjoissuomelle kelpaa kyllä etelän vetelien rahat mutta älköön vain tulko tänne, ainakaan metsästämään off-seasonilla joka muuten on turismilla vaikea saada paikattua.
Media nostelee pienen vähemmistön ölinää esille. Ei edusta montaa prosenttia paikallisista joiden mielestä tänne eivät ole etelän metsästäjät tervetulleita.

Paljon tänne on rakennettu mutta olet liikkunut väärissä paikoissa, taantuvissa kuntakeskuksissa. Ei niihin uusia hotelleja, harrastuspaikkoja ja ravintoloita tehdä.

Rajamäki; hänethän olisi erotettu SDP:stä jo syksyllä 2015 mikäli olisi ollut sisäministerinä :D
 
Jännä juttu kyllä.. Täälä syrjäkylällä joka ikinen tuttuni on kyllä sitä mieltä että mitä kauempana pääkaupunkiseudusta pysyy sen parempi ja itse olen samaa mieltä ja ikähaarukka on 20 ja 45 väliltä joten ei ole mikään "vanhusten mielipide" edes. Yksi kaveri vietti Helsingissä vuoden ja totes että pitäkää tunkkinne. Tampereelle on jokunen kaveri muuttanut mutta 98% asuu edelleen täälä, osalla perhe ja lapset osalla ei vielä edes niitä muttu silti ei isommat kaupungit houkuttele.
Mikäs siinä niin pitkään kun työpaikka tai elinkeino vaikkapa maatilan muodossa jolla kustantaa oman oleskelun.

Olen itsekin muuttanut pitkän (20v) kaupunkielämän jälkeen maaseudulle vaikka en ole varsinaisesti aiemmin maalla asunut, ainoastaan hemmetin pienellä paikkakunnalla. Minulla ei ole mitään ehdottomuutta tuossa kaupunki vai maaseutu, olen viihtynyt hienosti monimiljoonaisen kaupungin ydinkeskustassa kuin kotoisessa Helsingissäkin eikä landella asuminen ole mitenkään ylivoimaisen paras muoto ja isolle osalle se ei sovellu koska vaatii suunnitelmallisuutta+ pitkäjänteisyyttä ja kykyä tarttua tekemään sohvan & noutoruuan tilaamisen sijaan (sisältää tahallista kärjistämistä).
 
Viimeksi muokattu:

Laiton uhkaus työtään tekevälle on nyt virallisen syytteen alainen rikos​

Merkitystä ei ole sillä, onko laiton uhkaus tehty uhrin työpaikalla vai esimerkiksi sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa.

INKA HAUKKA
1.10. 00:05

Laiton uhkaus on tästä päivästä lähtien virallisen syytteen alainen rikos tilanteissa, joissa uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi.
Syyttäjä voi vastedes nostaa syytteen laittomasta uhkauksesta, jos teko kohdistuu henkilöön esimerkiksi asiakaspalvelu- tai hallintotehtävissä, terveydenhuollon ja sosiaalialan työssä, kaupallisessa työssä, opetustehtävissä tai oikeus- ja poliisihallinnossa. Säännös koskee myös esimerkiksi tutkijoihin, toimittajiin tai taiteilijoihin sekä kunnan luottamusjohtoon ja kansanedustajiin kohdistuvaa uhkailua.
Merkitystä ei ole sillä, onko laiton uhkaus tehty uhrin työpaikalla vai esimerkiksi sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa.
Lainmuutoksella on tarkoitus parantaa uhrin asemaa sekä viranomaisten mahdollisuuksia puuttua laittomiin uhkauksiin.
Laiton uhkaus on kyseessä, jos uhkaa toista rikoksella niin, että uhatulla on perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa.
Laiton uhkaus on ollut aiemmin asianomistajarikos. Se tarkoittaa, että syyttäjä ei ole voinut nostaa siitä syytettä ilman että uhri on vaatinut uhkailijalle rangaistusvaatimusta.
Syyttäjä on voinut aiemmin nostaa syytteen, jos erittäin tärkeä yleinen etu on sitä vaatinut.
Lainmuutos on osa isompaa kokonaisuutta, jolla on tarkoitus ehkäistä nykyistä vahvemmin järjestelmällistä häirintää ja maalittamista, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä.

Jossain määrin ymmärrän kyllä että erityisen varakkaat ovat halukkaita välttämään varallisuutensa mainostamista. Rikas on potentiaalinen rikoksen kohde.
Suomeen on jo pitkän aikaa virrannut vapaasti itä-maiden rikollisia toimijoita ja lisäksi meille on tullut holhottavia siirtolaisia oikeastaan aika tyhjän päälle.
Tuolle joukolle ei kyllä tarttis varallisuustiedoilla kertoa missä sitä rahaa on. Ottakoon itse muulla tavalla selvää kohteista.
Eli tällä hetkellä puollan tulotietojen piilottamista enemmän kuin tulojen avointa julkaisua.

Se aika johon tulotietojen julkisuus perustuu on turvallisuusnäkökulmalta jo menneitä aikoja.
.
 
En oikein tiedä, miksi tulotietojen pitäisi olla julkisia; pl ihmisten uteliaisuus ja siitä kumpuava median tarve saada klikkiotsikoita eli mainostajia eli rahaa. Näin ollen onkin hyvin ymmärrettävää, miksi tulotietojen salaamisesta pyritään mediassa tekemään jotenkin epäilyttää toimintaa.

Sen sijaan ymmärrän hyvin ihmisten halun pitää omat asiat ominaan.
 
Poliisin voimankäyttö Elokapinan viimesyksyisessä mielenosoituksessa siirtyi syyteharkintaan – kuutta poliisia epäillään pahoinpitelyistä ja virkarikoksista

Poliisin voimankäyttöön Elokapinan mielenosoituksessa syksyllä 2020 liittyvät rikosepäilyt siirtyvät syyteharkintaa, Syyttäjälaitos tiedottaa.

Esitutkinnassa on kuultu kuutta poliisia. Poliiseja epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä.

Rikoksesta epäillyt poliisit ovat konkreettisia voimakeinoja käyttäneitä ja siihen määräyksiä antaneita, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisit ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Esitutkinnassa on selvitetty poliisin mielenosoittajiin kohdistaman voimankäytön perusteita ja lainmukaisuutta. Poliisi käytti kaasusumutetta ajoradan tukkineita Elokapina-mielenosoittajia vastaan Helsingissä 3. lokakuuta 2020.

Esitutkinnassa kuultiin asianomistajina kaikkiaan 16:ta ihmistä, joita sumutettiin OC-sumutteella Elokapinan mielenosoituksen yhteydessä.

Esitutkinnan tutkinnanjohtajana toimi erikoissyyttäjä Heidi Savurinne. Syyteharkinnan tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe.
 
Jossain määrin ymmärrän kyllä että erityisen varakkaat ovat halukkaita välttämään varallisuutensa mainostamista. Rikas on potentiaalinen rikoksen kohde.
Suomeen on jo pitkän aikaa virrannut vapaasti itä-maiden rikollisia toimijoita ja lisäksi meille on tullut holhottavia siirtolaisia oikeastaan aika tyhjän päälle.
Tuolle joukolle ei kyllä tarttis varallisuustiedoilla kertoa missä sitä rahaa on. Ottakoon itse muulla tavalla selvää kohteista.
Eli tällä hetkellä puollan tulotietojen piilottamista enemmän kuin tulojen avointa julkaisua.

Se aika johon tulotietojen julkisuus perustuu on turvallisuusnäkökulmalta jo menneitä aikoja.
.
Hmm jos itsekin pyytäisi piilottaa verotietonsa, niin luuliskohan joku että olen sikarikas :D
 
En oikein tiedä, miksi tulotietojen pitäisi olla julkisia; pl ihmisten uteliaisuus ja siitä kumpuava median tarve saada klikkiotsikoita eli mainostajia eli rahaa. Näin ollen onkin hyvin ymmärrettävää, miksi tulotietojen salaamisesta pyritään mediassa tekemään jotenkin epäilyttää toimintaa.

Sen sijaan ymmärrän hyvin ihmisten halun pitää omat asiat ominaan.
Pääpiirteittän olen samaa mieltä, mutta sitten mietin vallan vahtikoiran tehtävää.
Pääsääntöisesti julkisen puole, mutta joskus myös yksityissektorin päättäjien tulojen avoimuus on arvo. Se mahdollistaa tietyn tyyppisen valvonnan, tai ainakin estää/hillitsee pahimpia ylilyöntejä.

Olisi mahdollista, että johtavilla virkamiehillä puuttuisi yksi pidäke laillisen korruption tiellä.
 
Back
Top