Suomen sisäinen turvallisuus

Liikekannallepano Venäjällä.

ryssän lakien mukaan kaksoiskansalaisilla on velvollisuus auttaa ulkomailla ollessaan Venäjän viranomaisia.

Wagner esitti, että ulkomailla täytyisi ryhtyä partisaanisotaan. En nyt henkeäni pidätä asian kanssa, mutta viranomaiset meillä ovat epäilemättä tuplasti valppaana.
Suomessa on kaksoiskansalainen, joka on nyt LKP:n tehneen Venäjän valtion reserviläinen

Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava seikka todellakin. Oletan että viranomaiset ovet aikaisempaa enemmän kiinnostuneita Suomessa SRA:ta harrastavien venäläisten lopullisista motiiveista. Huomautan sisäksi että kaksoiskansalaisilla on yhtäläinen pääsy varuskuntien ampumaradoille.
Kumman maan reservissä nämä henkilöt todella ovat ???
.
 
Ylen tietojen mukaan viranomaiset harkitsevat nyt vakavasti sitä, pitäisikö Suomeen tuleviin venäläisiin liittyvää turvallisuusarviota kiristää Venäjän aloittaman osittaisen liikekannallepanon myötä.
Jos rajanylityksiin liittyvän turvallisuustilanteen arvioidaan heikentyneen, avautuu uusia keinoja esimerkiksi rajoittaa rajanylityksiä Venäjältä Suomeen.
Ylen tietojen mukaan rajanylitysten tilanne arvioidaan tällä hetkellä erittäin vaikeaksi ennustaa, ja rajanylittäjien määrä voi muuttua hyvinkin nopeasti.


Kai sieltä nyt urheilijat päästetään? Tulee sitten bussilla ryhmänä tai hajautettuna henkilöautoihin? Harmittomia .... kai ?

:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
.
 
Jotenkin ihmetyttää tuo turvallisuusviranomaisten tulkinta siitä, että tänne tulevat Venäläiset joiden taustasta ei tosiasiassa tiedetä mitään, eivät aiheuttaisi Suomelle kohonnutta tai realistista riskiä. Määrä on valtava joka rajan jo on ylittänyt. Jos nämä hakevat vielä vaikka turvapaikkaa jo tulleiden Ukrainalaisten lisäksi niin alkaa tulemaan ongelmia sillä saralla. Puhumattakaan siitä, että tosiasiassa ei tiedetä keitä ja millä tarkoituksella sieltä tulee. Todella sinisilmäistä tämä suomalaisten touhu ja mitään ei koskaan tunnuta oppivan.
 
tosiasiassa ei tiedetä keitä ja millä tarkoituksella sieltä tulee. Todella sinisilmäistä tämä suomalaisten touhu ja mitään ei koskaan tunnuta oppivan.
Kyllä me kuitenkin opitaan. Aina tosin vasta vahingon kautta. Ennakkoon ajattelu ei ole suomalaiselle päättäjälle ominaista.

Lisäys: Suomen ja suomalaisten suojaaminen tulee olla poliittisten päättäjien prioriteetti-kärjessä.
.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä me kuitenkin opitaan. Aina tosin vasta vahingon kautta. Ennakkoon ajattelu ei ole suomalaiselle päättäjälle ominaista.
.
Suomesta tuntuu puuttuvan sellainen looginen riskienhallintaan perustava ajattelu tyystin. Sitä varmasti erilaisissa organisaatioissa on ja sitä tuotetaankin mutta sitä ei uskalleta tuoda julki ja esittää, jos se ei samalla palvele kulloinkin voimassa olevaa poliittista agendaa ja ideologiaa. Valitettava asia josta kärsijäksi päätyvät kukas muu kuin suomalaiset.
 
Jotenkin ihmetyttää tuo turvallisuusviranomaisten tulkinta siitä, että tänne tulevat Venäläiset joiden taustasta ei tosiasiassa tiedetä mitään, eivät aiheuttaisi Suomelle kohonnutta tai realistista riskiä. Määrä on valtava joka rajan jo on ylittänyt. Jos nämä hakevat vielä vaikka turvapaikkaa jo tulleiden Ukrainalaisten lisäksi niin alkaa tulemaan ongelmia sillä saralla. Puhumattakaan siitä, että tosiasiassa ei tiedetä keitä ja millä tarkoituksella sieltä tulee. Todella sinisilmäistä tämä suomalaisten touhu ja mitään ei koskaan tunnuta oppivan.
Mitä näille tapahtuu rajanylityksen jälkeen? Suoraan Hki/Vantaalle ja lennolle muualle eurooppaan, vai jääkö ne suomeen kuppailemaan? Venäjä on iso maa, jos kyse on pelkästä LKPstä lusmuilusta eikö olisi helpompi piileskellä omassa maassa, valuutan, äidinkielen, yms puolesta?
 
Jotenkin ihmetyttää tuo turvallisuusviranomaisten tulkinta siitä, että tänne tulevat Venäläiset joiden taustasta ei tosiasiassa tiedetä mitään, eivät aiheuttaisi Suomelle kohonnutta tai realistista riskiä. Määrä on valtava joka rajan jo on ylittänyt. Jos nämä hakevat vielä vaikka turvapaikkaa jo tulleiden Ukrainalaisten lisäksi niin alkaa tulemaan ongelmia sillä saralla. Puhumattakaan siitä, että tosiasiassa ei tiedetä keitä ja millä tarkoituksella sieltä tulee. Todella sinisilmäistä tämä suomalaisten touhu ja mitään ei koskaan tunnuta oppivan.
Suomi on oikeusvaltio, eikä täällä kategorisesti luokitella ihmisiä (edes örkkejä) turvallisuusuhaksi, pelkän kansalaisuuden perusteella. Poliittisten päättäjien (lue: PM) on turha piiloutua viranomaisten selän taakse. Poliitikot säätävät lakeja sekä asetuksia, joita viranomaiset toimeenpanevat.
Myöskin väite siitä, ettei tiedettäisi keitä sieltä tulee, on itseasiassa tietämättömyyttä maahantuloprosessista.

Edit: Toki on tunnustettava, että mikään järjestelmä ei ole aukoton. Aina saattaa jokunen väärennys tms päästä läpi. Mutta jo viisumia myönnettäessä ihmisen tiedot ja osin taustat kollataan yllättävän tarkasti. Rajalla sitten läpäistävä toinen seula.
 
KKJ18.jpg
 
Onpa nuo Novgorodin valehenkilöllisyydet aikaisemminkin olleet vähän amatööritasoa, mm. annettu kokonaisen soluttautuvaa tiimin valehenkilöllisyyksille peräkkäiset passinumerot…

Riskihän tuo vallaton rajanylitys on, mutta kyllä RVL:llä jotain konsteja on olemassa.

Poliitikot sitten on asia erikseen ja puusilmäistä sakkia, Nergihän ei taas tähän tilanteeseen liity vaikka on osuva esimerkki sinisilmäisestä valehtelusta.
 
No yritin siis vastata siihen narratiiviin, jota näkee valitettavan paljon, että ei olisi mitään käryä keitä tänne tulee. Näin oli 2015 pakolaistulvan aikaan, mutta nyt tilanne hieman eri. Örkeillä oltava viisumi, joten lähetystön ja turvallisuusviranomaisten jonkinlainen seula ja rekisteröinti on läpikäyty ennen viisumin myöntöä. Toinen seula ja rekisteröinti on sitten Rajalla maahan saavuttaessa.

Edit; Tuo Nergin vatipään lausunto lienee juuri tuolta vuodelta 2016.
 
Back
Top