Suomen sisäinen turvallisuus

Täällä on ihmetelty, miksei vanhemmat tai muut aikuiset puutu juuri tämän kaltaisiin tilanteisiin. No tässä on aika karu esimerkki, kun on se vaara, että joutuu itse syytettyjen penkille niin kuin tässä niin kynnys on varmasti korkea. Ja kyllä perusperheen isällä tai äidillä voi olla aika paljonkin hävittävää tällaisissa tilanteissa.
Toki jos kyseessä on oma lapsi joka joutuu tällaisen ala-arvoisen riepottelun kohteeksi, ymmärrän täysin, että hermot menee.

Eli tässä lopputulos oli siinä mielessä hyvä, että koulukiusaaminen loppui ja lapsi jätettiin rauhaan.

Sen sijaan tämä "oikeus"valtiomme näytti nurjan puolensa siinä, miten lapsensa kiusaamisen lopettanutta äitiä kohdellaan (varsinkin tuo "kunnianloukkaus":facepalm:)
Joku on joskus sanonut että vaatii rohkeutta tehdä oikein. Tarkoitan että johonkin on vedettävä viiva jonka yli ei peräännytä ja jonka edessä on valmis uhraamaan kaiken.
 
Nykyään linnassa on enemmänkin se koulun työntekijä joka lähtee puuttumaan oppilaiden tekemisiin. Kurinpitovaltuudet ovat aika rajattuja ja täynnä varaumia joiden täsmällisestä tulkinnasta oikeudessa ei voi olla varma. Systeemi lähtee siitä, että oppilaiden oikeudet pidetään mahdollisimman laajoina ja jos on tarvetta puuttua oppilaiden tekemisiin niin se tehdään positiivisen pedagogiikan ja tunnekasvatuksen kaltaisilla pehmeillä keinoilla.
Sitten ihmetellään miksi pahoinvointi kasvaa ja turvallisuus heikkenee. Syitä haetaan kaikesta muusta paitsi harjoitetusta toiminnasta.
 
Täällä on ihmetelty, miksei vanhemmat tai muut aikuiset puutu juuri tämän kaltaisiin tilanteisiin. No tässä on aika karu esimerkki, kun on se vaara, että joutuu itse syytettyjen penkille niin kuin tässä niin kynnys on varmasti korkea. Ja kyllä perusperheen isällä tai äidillä voi olla aika paljonkin hävittävää tällaisissa tilanteissa.
Toki jos kyseessä on oma lapsi joka joutuu tällaisen ala-arvoisen riepottelun kohteeksi, ymmärrän täysin, että hermot menee.

Eli tässä lopputulos oli siinä mielessä hyvä, että koulukiusaaminen loppui ja lapsi jätettiin rauhaan...
Vanhemmilta ja aikuisilta puuttuu yhtenäisyys, yhteiskunta ei ole järjestänyt mitään turvaverkkoa tai sosiaalipalvelua koulukiusaamista vastaan, yksinään aikuisena/vanhempana on turha taistella tuulimyllyjä vastaan.
Laki ei edes suo mahdollisuutta puolustaa omaa lastaan väkivallalta edes jälkikäteen suullisesti, tuomio tulee.

Milloin suomalaiset äidit/isät heräävät todellisuuteen, jossa omaa lasta nöyryytetaan esim.nuolemaan uhkaajan kenkiä tai pahoinpidellään/varastetaan omaisuutta ja tätä kutsutaan nyky mediassa vain kiusaamiseksi?

Kiusaaminen tarkoittaa aivan muuta kuin väkivalta ja alistaminen, puhutaan asioista oikeilla nimillä eikä tuomita asian esilletuojat.
 
No nyt
 
No nyt
Taponen naputtelee rikosilmoituksen jokaisesta nimensä tuonne työntävästä.

On se jo nähty miten herkkähipiäistä porukkaa Helsingin poliisilaitoksen komisariot ovat. Tehtaankadun miehestä aina Taposeen. Taposen kunnianloukkausjuttuja taitaa vieläkin olla esitutkinnassa.
 
Paljon mahdollista että näin tekee; mutta samalla myös todistaa olevansa juuri sellainen "munaton nillittäjä" kuten joku häntä osuvasti luonnehti.
 
Tuli tällainen vastaan. Kun on täälläkin aiheesta ollut puhetta...

No sittenhän ei kannata, kun ei siitä ehkä ole apua.
Mielestäni rehtorit pitäisi viranhaltijoina velvoittaa tekemään kouluistaan turvallisia. Siis henkilökohtaisella vastuulla, kuten vaikkapa työmaille nimetään vastaava mestari.

Puhe on halpaa, ja tuollaiset rehtorit pitäisi karsia armotta pois, raastuvan kautta. Lapsille ja nuorille koulunkäynti - ja nimenomaan niin, että siitä voi nauttia ja oppia omaa tulevaisuuttaan varten - on niin pyhä asia, että tuollaiset rehtorit pitäisi aivan ehdottomasti saattaa tuntuvaan vastuuseen.

Vaikka sarkasmilla tätä asiaa lähestyinkin, en tässä ymmärrä huumoria lainkaan, en edes mustaa.
 
Silloin kun minä olin pikkutyttö, oli omien ala-ja yläasteiden rehtoreina sellaisia rautanyrkkejä ettei ollut puhettakaan, että sikailisit kesälomalla edes samassa kaupunginosassa rehtorin talon kanssa. Koulun alkaessa alkoi aina sellainen syynääminen ja välitunnilla päästetty pierukin riitti jälki-istuntoon jos se tuli nuotin vierestä. Ei muuten ehtineet kivekset laskeutumaan ennen päättötodistusta, kun kokoajan pälyili pelko perseessä milloin se Muumeista tutun Mörön esikuva lipuu paikalle kansliasta.

Lukiossa oli sitten ihan eri meininki. Rehtori todella osaava, mutta toivoton vässykkä joka tarvitsi normaalissa keskustelussakin megafonin saadakseen äänensä kuuluviin. Eräänä koulujen päättäjäispäivänä paikalle lipui koulun ulkopuolinen oppilas, joka pyyhkäisi pullokassilla heilauttaen rehtorilta leegot uusiksi - ihan vaan kun rehtorin naama ei miellyttänyt. Tietääkseni ei saanut edes syytettä.

Peruskoulun rehtorit olisi paljon vähemmästäkin lähettäneet pikakenttäoikeuden ohi sähkötuoliin. Oli viikkoja, jolloin istuin itsekin enemmän jälki-istunnossa kuin tunneilla - enkä minä ollut edes ongelmatapaus.
 
Mielestäni rehtorit pitäisi viranhaltijoina velvoittaa tekemään kouluistaan turvallisia. Siis henkilökohtaisella vastuulla, kuten vaikkapa työmaille nimetään vastaava mestari.

Puhe on halpaa, ja tuollaiset rehtorit pitäisi karsia armotta pois, raastuvan kautta. Lapsille ja nuorille koulunkäynti - ja nimenomaan niin, että siitä voi nauttia ja oppia omaa tulevaisuuttaan varten - on niin pyhä asia, että tuollaiset rehtorit pitäisi aivan ehdottomasti saattaa tuntuvaan vastuuseen.

Vaikka sarkasmilla tätä asiaa lähestyinkin, en tässä ymmärrä huumoria lainkaan, en edes mustaa.
Silläpä sanoin että pitää olla yhteydessä kouluun joka kerta. Sitten jos ei mitään tapahdu, voi jo ihan perustellusti olla yhteydessä opetustoimeen, ja jos päättää tehdä rikosilmoituksen niin on todennettavissa että koulu on ollut asiasta tietoinen.
 
No selityksiä nuo ”menee luvat” jutut usein on. Vaikka se usein myös pitää paikkansa. Kyllä ne luvat helposti lähtee. Nuo on usein sekavia tilanteita ja nopeatempoisia, ei noista ikinä tiedä miten nuo päättyy. Mutta kyllä itseä pitää puolustaa ja pakko se on muidenkin rääkkäämiseen puuttua.

Älkää kuitenkaan koskaan olko ylimielisiä ! Noilla on yleensä ihan hyvät taktiikat. Kun katsellut noita katutappeluvideoita Suomesta, niin yleensä pottunokat ihan surkeita tappeleen ja ne yllätetään aina.
Katujengeillä on usein aina ”puhuttaja”, ”maskimies” ja hiippaileva ”hitman” joka tekee ratkaisevan tiputuksen. Eli se ”puhuttaja” tulee säätämään eteen viedäkseen huomion. Vieressä voi olla ”maskimies” joka tekee vähän sivumaskia jos ”puhuttaja” päättääkin puukottaa heti. Sivuilla jossain näkökentän ulkopuolella usein kaartelee se varsinainen ”hitman” joka lyö sivusta tai takaa sen ensi-iskun, kun ”puhuttaja” vie huomion.

Kun ensi-isku tulee, se on lähtömerkki kaikille muillekin ja sitten tulee tulee tennaria ja päälle hyppimistä. Jos olette yksin ette taatusti selviä siitä. Usein se ensi-isku jo riittää kaataan. Pimeästä kulmasta tulee isku, aivot ei näin ollen valmiina, se on hei hei. Sama asia kuin nyrkkeilyssä että nukuttava isku on se mitä ei näe.

Jos teitä on enemmän kuin yksi, niin sitten on niitä vastustajiakin ihan hetkessä tuplasti tai kolminkertaisesti enemmän. Viidakkorumpu toimii nopeasti.
Alkaa käydä aika vitun puuduttavaksi tämä... kato Thai-nyrkkeilyn Suomen top-50-listaa miehissä, jos haluat oikeasti masentua. KARKOITUKSET!!! SAATANA VALTIOVALTA HERÄTKÄÄ NYT!
Ne meinaan toimii ongelman, kun se lennätetään takaisin omaan persläpeensä, tai yhtään mihinkään pois. Tai laivalla kaikki veke. Tai sit kädet ylös. Venatkaa kun noi pääsee päättämään blokkiäänestyksillään rahan jaosta, se on game over.
 
Joo, ei se siihen jää jos väistytään muualle. Kyll hyö peräs tullee. Ei ne jää jää keskenään ja toisiaan alistamaan ja ryöstämään. Perääntymiselle on aikansa ja paikkansa mutta joskus tulee pohja tai seinä vastaan siinäkin. Se on joskus kuitenkin ratkaistava kuka on tän kukkulan kuningas.
Toi Lauttasaari eli Laru on meikäläisen lapsuudenhuudeja, mut on kastettu saaren kirkossa. A Bridge too Far?

Vähän sellanen fiilis että noi vitun nykypissikset ei siedä tätä kauaa, "Onnellisten ihmisten saarellaan".

Noin viiden kilometrin päästä (VITTU KAMOON, KAKSI KILOMATRIÄ! Ja oikeinkirjoitus, yrittäkää edes...) Helsingin keskustasta sijaitseva Lauttasaari on yksi Helsingin suosituimmista asuinalueista, jossa korostuu rauhallinen ja hyvä arki yhdistettynä ydinkeskustan läheisyyteen ja loistaviin ulkoilu- ja vapaa-ajan mahdollisuuksiin. Lauttasaarelaiset arvostavat saaren rauhallisuutta ja turvallisuutta.

Viimeksi muokattu:
Samaan aikaan Norjassa - ajankohtaista:

Suomessa pitäisi ennakoivasti säätää RICO-lakikokoelma. Sillä saatiin aikoinaan paljon hyvää USA:ssa aikaan.

Toinen asia on että rangaistusasteikko on PAKKO saada Suomessa nousemaan. Istumiset on liian lyhyitä, tutkinnat kestää pidempään kuin tuomittujen tuomiot. Puolitukset pois.

Pohjoismaista +balttia Suomessa on ilmeisesti kaikkein lievin rangaistusasteikko, mitä oikeasti istutaan. Lehtien uutisoimat tuomiot on fantasiaa, niistä puuttuu puolitukset, pannalla vapautuvat ja alaikäisten 1/3 tuomiot.
 
Jep. Olen ennenkin todennut että tuomiot pitäisi istua nk päivästä päivään, eli jos tyomio on esim. 2 v 4 kk niin tuo on se aika joka ollaan kivitalon ssisällä. Jos perseilee, niin tuomioon tulee pidennystä.

Kovemmissa rikoksissa tuomio voisi olla jopa tyyliin "vähintään 6 v 7 kk", jolloin istutaan tuo aika ja sen jälkeen arvioidaan, voidaanko vapauttaa. Jos ei voida niin esim puolen vuoden päästä uusi arviointi.

Ehdolliset rangaistukset korvattaisiin kotiarestilla, mikä mahdollistaisi esim normaalisti töissä käymisen mutta olisi kuitenkin ihan konkreettinen rangaistus.

Ehdollisia ei muutenkaan pitäisi ketjuttaa, vaan sitten tulisi kiinteää jos todetaan että ei tämä toimi.
 
Suomessa pitäisi ennakoivasti säätää RICO-lakikokoelma. Sillä saatiin aikoinaan paljon hyvää USA:ssa aikaan.

Toinen asia on että rangaistusasteikko on PAKKO saada Suomessa nousemaan. Istumiset on liian lyhyitä, tutkinnat kestää pidempään kuin tuomittujen tuomiot. Puolitukset pois.

Pohjoismaista +balttia Suomessa on ilmeisesti kaikkein lievin rangaistusasteikko, mitä oikeasti istutaan. Lehtien uutisoimat tuomiot on fantasiaa, niistä puuttuu puolitukset, pannalla vapautuvat ja alaikäisten 1/3 tuomiot.
Ongelmana lienee tässäkin raha. Istuminen kun maksaa aivan jäätävästi Suomessa. Jos oikein muistan niin vankilavuorokauden hinta taitaa olla sama, ellei jopa enemmän mitä sairaalan vuodeosasto vuorokauden hinta. Tuo hinta pitäisi puolittaa ensi alkuun.
 
Back
Top