Suomen sisäinen turvallisuus

Oli miten tahansa niin 10 vuotiaan raiskanneen tekijän rangaistus ei ole missään suhteessa uhrin kärsimykseen.
Lapselle tulee kymmenien vuosien trauma tuosta tapahtumasta ja siirtolainen pääsee kolmella vuodella taas tuikkaamaan kuivana seuraavaa.
Ei saatana tätä valtiota.....
 
Oli miten tahansa niin 10 vuotiaan raiskanneen tekijän rangaistus ei ole missään suhteessa uhrin kärsimykseen.
Lapselle tulee kymmenien vuosien trauma tuosta tapahtumasta ja siirtolainen pääsee kolmella vuodella taas tuikkaamaan kuivana seuraavaa.
Ei saatana tätä valtiota.....

-ensikertalaisuus (1/2)
-säilössäoloaika

Joten "huudeilla" taas 14-18kk kuluttua ja silloinhan on jo syntynyt kiinteä yhteys uuteen kotimaahan...
 
Sitä minä en usko, esim USA;ssa kuolemantuomio joissain osavaltioissa ja silti tehdän rikoksia. Mutta minä uskon että rangaistus pitää olla yhteiskunnan kosto tehdyistä laittomuuksista eikä mitään rehabilitointia.

Ei se mikään suoraviivainen tie toki ole, mutta nykytason tuomiot ovat mielestäni niin kesyjä, etteivät taparikolliset niitä liikaa pelkää.

Suomen ja USAn välillä toki hieman muitakin eroja jotka vaikuttanevat rikollisuuden määrään.

Oleellista olisi löytää sopiva tuomion taso. Mielestäni nykyiset tuomiot ovat niin alhaisia että se lisää rikollisuutta. Tietysti rikollisuutta on aina vaikka tuomio olisi miten raju tahansa.
 
-ensikertalaisuus (1/2)
-säilössäoloaika

Joten "huudeilla" taas 14-18kk kuluttua ja silloinhan on jo syntynyt kiinteä yhteys uuteen kotimaahan...

Eikö muuten ole niin, että:

-Ns hyvällä käytöksellä voi päästä jopa alle puolella, eli tyyliin jopa 2/3 tuomiosta ehdonalaisella?

-"Ensikertalaisuus" nollautuu aina muutamien vuosien väliin, eli jos on kiltisti tai ei jää kiinni mistään ~4 vuoteen, niin murhaajakin on jälleen "ensikertalainen"?

Jos ajattelee että oikein millään ei saa yli 15 vuoden tuomiota (jos tapoit jo neljä niin saat viidennen kaupan päälle) ja sitten nämä lähes automaationa tulevat uuden tai epäsäännöllisen asiakkaan alennukset kaikkiin alle elinkautisiin tuomioihin...siinä minun kirjoissani ne kaksi pahinta epäkohtaa.
 
Ammatti-/taparikollisille voisi antaa hieman extraa. Vähän kuin "3 strikes and out". Eli jos on syyllistynyt vaikka kolmeen vakavaan rikokseen peräkkäin, niin niistä saisi sitten vaikka melkolailla pitempää kakkua. Ei nyt ehken mitään elinkauntista, mutta huomattavasti reippaammin.
 
Yhteiskunnan kannalta sakkorangaistus jonka Migri maksaa ja (oikea) maastakarkoitus olisi parempi vaihtoehto.
Mutta se olisi kai rasistista...
 
Ammatti-/taparikollisille voisi antaa hieman extraa. Vähän kuin "3 strikes and out". Eli jos on syyllistynyt vaikka kolmeen vakavaan rikokseen peräkkäin, niin niistä saisi sitten vaikka melkolailla pitempää kakkua. Ei nyt ehken mitään elinkauntista, mutta huomattavasti reippaammin.

Nykyään hiemankin kovemman tuomion saaneiden kannattaa tunnustaa vanhoja tekoja jotta saa ne samaan kakkuun..Niillä kun ei, tuomioita yhdistettäessä, ole mitään käytännön merkitystä tuomioiden pituuteen.. Muuten olisi vaarana että näistä "ylimääräisistä" joutuu joskus myöhemmin lusimaan erikseen täydet tuomiot.

Totta kai ammattilaiset osaavat hoitaa hommiaan. Maan parhaat asianajajat oikein kilpailevat keskenään kuka pääsee jengirosvojen edustajaksi..Ymmärrettävästi jokainen palvelualan ammattilainen pitää hyvää huolta asiakkaistaan. Varsinkin kun laskujen maksuista ei synny minkäänlaista epävarmuutta..
 
Vittu tätä Suomen oikeuslaitosta, ei riitä taas ymmärrys. Joku Jusuf raiskaa 10-vuotiaan LAPSEN eikä ole raiskaus, oikeasti mitä helvettiä? Olen vihainen.
 
No niin..diapamit esiin..

Professori: Syyte 10-vuotiaan raiskauksesta saattoi kaatua muotoseikkaan

Turvapaikanhakija käytti hyväksi lasta Pirkanmaalla, tuomio kolme vuotta vankeutta

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 22-vuotiaan miehen vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhri oli 10-vuotias tyttö, joka poliisin mukaan joutui uhriksi autioituneen kerrostalon pihalla Pirkanmaalla pienellä paikkakunnalla.

Oikeuden mukaan mies oli ollut sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa ja lähettänyt tälle seksuaalissävytteisiä viestejä.

Syyttäjä haki miehelle tuomiota myös törkeästä raiskauksesta, mutta oikeus hylkäsi syytteen. Oikeuden julkisen selosteen mukaan jäi näyttämättä, että sukupuoliyhteydet olisivat tapahtuneet vastoin uhrin tahtoa. Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen pitää muotoilua hämmentävänä.

–  Kyllä 10-vuotias on ainakin ikänsä puolesta kykenemätön muodostamaan omaa tahtoaan.

Tolvanen muistuttaa, että väkivallan lisäksi raiskauspykälässä huomioidaan myös se, jos uhri on avuttoman tilan vuoksi kykenemätön puolustamaan itseään.

Tuomion mukaan mies ja uhri olivat sukupuoliyhteydessä kerran sekä oraalisesti että vaginaalisesti. Oraalisessa sukupuoliyhteydessä mies ei käyttänyt kondomia.

Käräjäoikeus tuomitsi Juusuf Muhamed Abbudin kolmen vuoden vankeuteen.

Poliisi on aiemmin kertonut, että mies on turvapaikanhakija.

Tolvasen mukaan myös salaiseksi määrätyn raiskaussyytteen muotoilu on voinut vaikuttaa sen kaatumiseen.

–  Onko syyttäjä vedonnut ikään vai onko syyte perustunut pelkästään väkivaltaan tai sen uhkaan? Tolvanen kysyy.

Syyttäjä Leena Koivuniemi sanoo lähteneensä syytteessä siitä, että pakottamisessa olisi käytetty väkivaltaa.

–  Raiskaussyyte lähti siitä, että teossa olisi käytetty väkivaltaa. Eli lapsi olisi ilmoittanut, ettei halua ja sitten tällaista lievää väkivaltaa olisi (pakottamisessa tekoon) käytetty.


Oikeus katsoi, että muun muassa uhrin ystävälleen lähettämät viestit eivät tukeneet sitä, että uhri olisi pakotettu sukupuoliyhteyteen väkivaltaa käyttäen.

Koivuniemi ei tiedä, aikooko viedä jutun hoviin.

–  Tietenkin ajaisin juttua hoviin samalla ajatuksella kuin käräjillä.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/34...an+raiskauksesta+saattoi+kaatua+muotoseikkaan
 
Tuo Koivuniemi näyttää googletuksen perusteella hoitavan paljon seksuaalirikosjuttuja.

Esim. se kuubalaisten pallistien joukkoraiskuujuttu, joka hoidettiin kyllä mielestäni jämptisti.

Mikä hitto tässä nyt on?
 
Sattunut varmaan kiiressä pieni muotovirhe...onhan näitä ollut.
 
Poliisiylijohtajan ulostulo...

518655
 
Viimeksi muokattu:
Joskus on ollut keskustelussa viranomaisten viestintä..

Tämä ulostulo herättää taas enemmän kysymyksiä kuin sisältää informaatiota..

Nyt odotellaan alkuviikkoon seuraavaa tweettia..
 
Back
Top