Suomen sisäinen turvallisuus

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Miksi noita etuuksia tulisi myöntää kielteisen päätöksen saaneille? Tosin hätämajoitus/ruokailu jne. on ihan asiallista niin kauan kunnes valitukset on käsitelty, mutta se pitäisi järjestää ns. "suljetulla" tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

Kapiainen

Ylipäällikkö
Kuten sen artikkelin, jota siinä ketjussa lainasin, kirjoittaja (SWAT-heppu) kirjoitti (suomennettuna): "On kahdenlaisia ampujia, niitä joille on sattunut ND ja niitä jotka tunnustavat, että heille on sattunut ND". ;)

Ihminen ei ole kone. Ja koneetkin vikaantuvat joskus. Ihmiselle sattuu virheitä erityisesti silloin, kun pitää koettaa keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa.

On huomionarvoista, että ND ei yleensä tapahdu missään rata-ammuntatilanteessa, jossa ampuja voi keskittyä ampumiseen ja sen varomääräyksiin aivan täysin. Joku miltei pelkästään rata-ampuja voi hyvillä mielin sanoa, ettei ole koskaan ampunut vahingonlaukausta ja on siinä tod.näk. oikeassa. Nämä yleensä sattuvat aivan muissa tilanteissa, kuten uutisessa mainittu harjoitus, joissa keskittymisen joutuu jakamaan useampaan asiaan.
Hyvä kommentti!
Olennaista on tiedostaa että asia on jokseenkin noin kuin tuossa kirjoitit.
Ainakin meilläpäin toimitaan näissä hommissa siten että aina - niin typerältä kuin se monesti tuntuukin - harjoitusta johtava tarkastaa harjoitukseen osallistuvien aseet ja lippaat tietyn kaavan mukaan toimien. Meilläkin kuitenkin väki treenaa ja ampuu nykyisin aika paljon kovilla sekä johdetusti että omatoimisesti, jolloin on aina olemassa mahdollisuus, olkoonkin häviävän pieni, sille että patruuna on jäänyt lippaaseen tai patruunapesään.
Ammattitaitoa kai on se, että asia tiedostetaan ja sen mukaan toimitaan. Kovinkin ammattimies voi sen vahingonlaukauksen ampua jos sille (vahinkolaukaukselle) annetaan mahdollisuus.
Minä olen sellaisen ampunut, en tosin varmasti ole se kovin ammattimies, mutta suht paljon treenannut kuitenkin. Onneksi vain paukkupatruunalla ja aseenkäsittelyn perussäännöt muistaen, joten varsinaista vahinkoa ei olisi kovallakaan tullut. Paitsi että laukaus väärällä hetkellä kyllä herätti harjoitusvastustajan huomion ja tilanne perkelöityi varsin huonolla hetkellä, että sikäli kyllä vahingollista sekin.
 
Miksi noita etuuksia tulisi myöntää kielteisen päätöksen saaneille? Tosin hätämajoitus/ruokailu jne. on ihan asiallista niin kauan kunnes valitukset on käsitelty, mutta se pitäisi järjestää ns. "suljetulla" tavalla.
Niinpä niin. Helsingissä on ehkä satoja kantasuomalaisia vailla vakinaista asuntoa ja tuhannet jonottavat viikoittain ruokaa leipäjonoissa. Mikseivät nämä ihmiset perusta telttaleiriä ydinkeskustaan ja vaadi kaupunkia / valtiota kiireesti apuun? Kuten Halla-ahokin asian naulasi äskettäin, Suomi ei voi olla mikään globaali sossutoimisto. Kela on nyt jo helisemässä hakemustulvan kanssa kun perustoimeentulon käsittely siirtyi kunnilta heille. Ja sitten pitäisi vielä jonon ohi palvella maassa laittomasti olevia ulkomaalaisia? On se luojan lykky että vihreät ja vassarit ovat nyt oppositiossa. Vaan miten lienee kahden vuoden päästä? Jos näiden tie vie hallitukseen niin Halla-ahon painajaisesta tulee varmasti totta.
 
Hyvä kommentti!
Olennaista on tiedostaa että asia on jokseenkin noin kuin tuossa kirjoitit.
Ainakin meilläpäin toimitaan näissä hommissa siten että aina - niin typerältä kuin se monesti tuntuukin - harjoitusta johtava tarkastaa harjoitukseen osallistuvien aseet ja lippaat tietyn kaavan mukaan toimien. Meilläkin kuitenkin väki treenaa ja ampuu nykyisin aika paljon kovilla sekä johdetusti että omatoimisesti, jolloin on aina olemassa mahdollisuus, olkoonkin häviävän pieni, sille että patruuna on jäänyt lippaaseen tai patruunapesään.
Ammattitaitoa kai on se, että asia tiedostetaan ja sen mukaan toimitaan. Kovinkin ammattimies voi sen vahingonlaukauksen ampua jos sille (vahinkolaukaukselle) annetaan mahdollisuus.
Minä olen sellaisen ampunut, en tosin varmasti ole se kovin ammattimies, mutta suht paljon treenannut kuitenkin. Onneksi vain paukkupatruunalla ja aseenkäsittelyn perussäännöt muistaen, joten varsinaista vahinkoa ei olisi kovallakaan tullut. Paitsi että laukaus väärällä hetkellä kyllä herätti harjoitusvastustajan huomion ja tilanne perkelöityi varsin huonolla hetkellä, että sikäli kyllä vahingollista sekin.
Juuri näin! Turvallisuutta ei voi koskaan liioitella ja pääasia on että kaikki ryhmässä "pelaavat samoilla säännöillä", asiat hoidetaan aina varman päälle eikä rutiinin anneta päästä missään tilanteessa "sokeuttamaan". Sekä alku- että jälkitarkastuksessa ei ainakaan haittaa mikäli ampujalla itsellään on oma (tarpeeksi valovoimainen) lamppu jolla jo valmiiksi osoittaa tyhjään pesään. Mutta se siitä, ehkäpä näille ase- ja ampumaturvallisuusteknisille hommille voisi perustaa oman langan jota halukkaat voisivat seurata.

Oman elämäni häpeän hetki oli pistooliharjoituksissa muutama vuosi takaperin tilanteessa jossa oli tuli vapaa annettuja maaleja kohti ja Zetorin liipaisinta vetäessäni...: NOTHING...! Hetken (lienee max. 1 sekunti tosielämässä) ihmeteltyäni totesi harjoituskollegani vierestäni ilman hymyn häivääkään: "Kokeileppas tehdä se latausliike ennen laukaisua, saattaisi lähteä hieman paremmin..." Sattua voi kenelle vain mutta onneksi tuolloin kuitenkin noin päin...vaan voin tunnustaa että sisäinen punoitukseni oli sangen vahva...:facepalm:

edit. Typo
 
Viimeksi muokattu:
On hyvä huomata, että tuo amerikkalaisten ND ei ole sama kuin vahinkolaukaus. Siinä on jo termin tasolla otettu etäisyyttä vahinkoon. Kaikenlaisista aseiden ja lippaiden pakollisista tarkistuksista harjoitusten yhteydessä olen täysin samaa mieltä. Toinen on sellaisen aseenkäsittelykulttuurin iskostaminen selkäytimeen, jossa omatoimiset tarkistukset ovat osa aseenkäsittelyä heti siitä hetkestä lähtien, kun aseen ottaa käsiinsä varastolta/kaapista eli toisin sanoen aseella ei tehdä mitään ennen kuin patruunapesään on kurkattu eikä aloiteta tekemään mitään muutakaan ennen kuin ase on tarkastettu ettei asia unohdu. Samaa kaavaa sitten noudatetaan aina siihen asti kunnes ase palaa varastoon ja siinäkin patruunapesän tarkastus on viimeinen tapahtuva toimenpide ennen luovutusta.
 
Viimeksi muokattu:
Jos jotain jäi omasta inttiajasta selkäytimeen, niin terve kunnioitus ja huolellinen rutiini kaikkia paukkuvia vehkeitä kohtaan. Ensin lipas irti, kouluttaja kiersi tarkastamassa aseet liikkuvat takana, lopuksi 2x liikkuvat taakse, kohdistettu laukaus omaan tauluun. Muistan vielä yli 20 vuoden jälkeen. Ongelma on enemmänkin näitä työkseen käsittelevillä, ihmisaivoilla on tapa karsia 'turhat' rutiinit pois, kun ei ole ennenkään mitään sattunut..
 
Jos jotain jäi omasta inttiajasta selkäytimeen, niin terve kunnioitus ja huolellinen rutiini kaikkia paukkuvia vehkeitä kohtaan. Ensin lipas irti, kouluttaja kiersi tarkastamassa aseet liikkuvat takana, lopuksi 2x liikkuvat taakse, kohdistettu laukaus omaan tauluun. Muistan vielä yli 20 vuoden jälkeen. Ongelma on enemmänkin näitä työkseen käsittelevillä, ihmisaivoilla on tapa karsia 'turhat' rutiinit pois, kun ei ole ennenkään mitään sattunut..
Ei se kyllä ihan näinkään mene. Jos on ymmärtänyt yhtään mitään koulutuksestaan niin tällaisia asioita ei pidä yleensä turhina eikä niitä jätä missään tilanteessa tekemättä. Lisäksi työkseen käsittelevilläkin on hierarkia ja siellä ylempänä ravintoketjussa olevat ovat asioista vastuussa - tai pitäisi olla. Heillä on myös vastuu turvallisuussääntöjen noudattamisesta harjoituksissa. Suomessa on siinä mielessä vähän huono kulttuuri, että jopa kuolemaan johtaneista laiminlyönneistä seuraa lähinnä jonkunlainen läpsy ranteelle (ehdollista). Joissakin maissa tällaisista laiminlyönneistä seuraa päiden tippuminen alhaalta ylös koko paikallisessa ravintoketjussa. Se on monesti puheita ja yleviä aatteita huomattavasti tehokkaampi motivaattori turvallisuuspuolesta huolehtimisen varmistamisessa.
 
Viimeksi muokattu:

Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
Paras tapa myöntää toimeentulotuki on (käteinen) raha maksusitoumusten sijaan. Maksusitoumukset vaikeuttavat arjen järjestämistä ja rajoittavat ihmisten itsemääräämisoikeutta.
Tämä kohta nauratti. Ensinnäkin "itsemääräämisoikeus" kun rahan antaja tahtoo katsoa mihin se käytetään. Lisäksi lienee selvä, miksi halutaan nimenomaan käteistä...
 

Kapiainen

Ylipäällikkö
On hyvä huomata, että tuo amerikkalaisten ND ei ole sama kuin vahinkolaukaus. Siinä on jo termin tasolla otettu etäisyyttä vahinkoon.
Niin, asiahan on loppupeleissä niin ettei "vahingonlaukauksia" edes ole, on vain aseenkäsittelyvirheitä. Olivat ne sitten tahattomia tai eivät, ne ovat kuitenkin aina virheitä aseenkäsittelyssä.
 
Kouluampumisista....
Ranskassa tänään http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005129596.html poliisilähteiden mukaan pidätetty epäilty on 17-vuotias opiskelija, joka oli aseistautunut kiväärityyppisellä aseella, kahdella käsiaseella ja kahdella kranaatilla.

Siis miten pitkälle näissä asioissa pitäisi mennä Suomen kouluissa?
Pitääkö alakoulusta lähtien koulukiusaamista karsia selkokielellä nappuloille tyyliin: " älä saatana kiusaa sitä, tai se tulee muutaman vuoden päästä ampumaan sut " En tiedä, kunhan tuli mieleen.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Milloinkahan muuten noista kouluammuskeluista tuli "muotia"? Ei niitä ollut meikäläisen nuoruudessa...
 
Milloinkahan muuten noista kouluammuskeluista tuli "muotia"? Ei niitä ollut meikäläisen nuoruudessa...
Ammuskelu on matkittu toimintatapa. Malli voisi olla toinen jos sitä levitettäisiin ahkerasti verkossa. Kärjistäen voisi todeta että erilaiset mielenterveyden ja psyyken häiriöt ja ongelmat ovat arkiympäristössä nykyisin niin yleisiä, että mielenvikaiseen käyttäytymiseen ja infantiiliin narsismiin kostofantasioineen suhtaudutaan kuin se olisi normaalia toimintaa. Toki myös tietyn tyyppisillä neuropsykiatrisilla ongelmilla on oma osuutensa näissä asioissa. Sen vain loihen lausumaan, että keskuudessamme kävelee nykyisin eläviä pommeja.

Suosittelen lukemaan ja kuuntelemaan Hannu Lauerman juttuja. Mielenkiintoista tavaraa.
 
Tällainen uutinen luo uskoa tulevaisuuteen ja saa yksinkertaisesti hyvälle mielelle: :solthum:

Verkkouutiset kirjoitti:
"Tämäntyyppinen henkilö ei kuulu vapaaksi, ei suomalaiseen yhteiskuntaan"
Juha-Pekka Tikka
eilen klo 23:55 (päivitetty 3 tuntia ja 50 minuuttia sitten)

Eduskunnassa tuettiin nopeaa muutosta karkotettavaksi päätetyn säilössäpitoaikaan. Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) lakialoitteen taustalla on niin sanotun murhaajaraiskaajan tapaus. Abdiqadir Osman Hussein vastustaa kaikin keinoin karkotustaan Suomesta. Karkotetuksi päätetty henkilö voidaan pitää säilössä 12 kuukautta, jos häntä pidetään vaarallisena. Sen jälkeen hänet on laskettava vapaaksi. Kyseessä olevan henkilön kohdalla 12 kuukautta täyttyy muutaman kuukauden päästä. Heinosen lakialoitteessa luovutaan 12 kuukauden maksimiajasta.

– Hänet jostain käsittämättömästä syystä vapautettiin vankilasta. Viranomaistoimin tapahtuva maasta poistaminen Somaliaan on kuitenkin poikkeuksellinen ja monimutkainen prosessi. Järjestelyt maasta poistamiseksi ovat edenneetkin hitaasti, Timo Heinonen kuvaili torstai-iltana eduskunnan täysistunnossa.

Istuntosalissa aloite sai eri ryhmien puhujilta varauksettoman tuen. Perussuomalaisten Jani Mäkelän mukaan "ei ole mitään järkeä siinä, että tällainen henkilö on laskettava vapaaksi vuoden jälkeen, jos esimerkiksi karkotus on papereiden takia viivästynyt". PS:n Juho Eerola sanoi pitävänsä erityisen tärkeänä, että säilössäpitoaika muutettaisiin rajattomaksi.

– Ei kai meistä oikeastaan kukaan halua, että rikolliset voivat oman vastustuksen perusteella ja tätä prosessia hankaloittamalla pelata itsensä vapaaksi ja tulla mahdollisesti sitten uusimaan tekonsa.

Sdp:n Jukka Gustafsson totesi niillä tiedoin ja ymmärryksellä, mikä hänellä nyt tästä asiasta on, tukevansa esitystä ehdottomasti. Hän hämmästeli maailman muutosta: vuosi oli varmaan joskus harkittu ajanjakso, ja "ei ehkä ole tullut mieleenkään, että se on liian lyhyt". Keskustan Hannu Hoskosen mukaan "yhteiskunnalla pitää olla mahdollisuus suojautua tällaisilta tapauksilta niin, että lainsäädäntö takaa sen, että kenenkään henki tai terveys ei vaarannu sen kautta, että joku lakipykälä ei ole ajan tasalla".

Sdp:n Joona Räsänen piti aloitetta todella perusteltuna. Hänen mukaansa "kysymyshän ei todellakaan ole siitä, että Suomessa tehtäisiin jotain väärin, vaan vastaanottavat maat ovat hyvin harvoin valmiita ottamaan näitä ihmisiä vastaan". Timo Heinonen kiitti keskustelun lopussa kansanedustajia tuesta.

– Haluan sen nyt vielä pöytäkirjaan sanoa, että tämäntyyppinen henkilö — on hän sitten kantasuomalainen, on hän maahanmuuttaja, on hän ihonväriltään minkä värinen tahansa — minun mielestäni ei kuulu vapaaksi. Sen takia olen tämän lakialoitteen tehnyt. Tämä ei ole minulta millään määrin maahanmuuttovastaisuutta taikka muukalaisvihamielisyyttä tai mitä ikinä joku haluaisi ymmärtää, Timo Heinonen sanoi.

Kansanedustaja lupasi, että jos aloite menee läpi, hän ei tule juhlimaan sitä eikä lähettämään yhtäkään twiittiä.

– Mutta sisälläni tulen iloitsemaan siitä, että tämä henkilö tai vastaavat rikolliset tulevaisuudessa eivät tule pääsemään vapaaksi, sillä heidän paikkansa ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/karkotettava-62946

Eihän tuollainen kuulu mihinkään terveeseen yhteiskuntaan enkä yhtään ihmettele ettei edes Somalia halua tuota oliota kontolleen. Onkin mielenkiintoista nähdä miten tämän kaverin karkotus edistyy. Joskus tulee mieleen että sille kuolemantuomiolle olisi kyllä ajoittain edelleenkin paikka meidänkin maassamme.
 
Tällainen uutinen luo uskoa tulevaisuuteen ja saa yksinkertaisesti hyvälle mielelle: :solthum:



http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/karkotettava-62946

Eihän tuollainen kuulu mihinkään terveeseen yhteiskuntaan enkä yhtään ihmettele ettei edes Somalia halua tuota oliota kontolleen. Onkin mielenkiintoista nähdä miten tämän kaverin karkotus edistyy. Joskus tulee mieleen että sille kuolemantuomiolle olisi kyllä ajoittain edelleenkin paikka meidänkin maassamme.
Exitus eli ns. Lapualaisen käyttö voi olla pehmeiden arvojen yhteiskunnassamme moraalisesti hyvinkin arvelluttava, joskin yhteiskunnalle toki halpa keino. Vankilajärjestelmämme on nykymuodossaan hyvin... no suffeliautomaattinen.

Entäpä jos liisattaisiin Siperiasta etäinen ja eristetty alue. Leiri sinne ja laaja susien suojelualue ympärille. Leiriin koottaisiin kaikki vaarallisimmat vangit. Mukavuudet minimiin, panta kinttuun ja kasvatuksellinen työpalvelu maksimiin. Vartijapalvelut voitaisiin hankkia ostopalveluna. Sillä suunnalla on saatavilla kokenutta työvoimaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan meillä saaristoa, johonkin ulkosaareen voisi perustaa huippuvaarallisten vankien laitos. A´la´Alcatraz.
Joo ja sinne Fiskarsilta kakkoslaadun työkaluja + Altian tehtailta juomapuoli, niin eiköhän nuo parantumattomat yksilöt saa siellä aikaiseksi ihan oman nälkäpelin. Halpa ja lopullinen ratkaisu.
 
Koska auton kuljettajaa ei tavoitettu sairaalan kuulutuksilla eikä poliisin toimesta, paikalle kutsuttiin pelastuslaitos siirtämään autoa pois kentältä. Samaan aikaan, kun pelastuslaitos oli ryhtymässä toimeen, kuljettaja saapui paikalle ja häntä käskettiin välittömästi siirtämään auto.

Nainen kaasuttelikin pois paikalta saman tien, eikä jäänyt selvittämään asiaa. Kuljettajan henkilöllisyys on selvillä. Tapahtuman vuoksi helikopterin laskeutuminen viivästyi noin kymmenen minuuttia.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703172200087143_uu.shtml

Nyt löytyi kova haastaja vuoden idiootti kisaan ja vuosi on vasta alussa :D

Mikäs parkkipaikka se tämä on, tilaakin on ihan rutosti...
 
Niinpä niin. Helsingissä on ehkä satoja kantasuomalaisia vailla vakinaista asuntoa ja tuhannet jonottavat viikoittain ruokaa leipäjonoissa. Mikseivät nämä ihmiset perusta telttaleiriä ydinkeskustaan ja vaadi kaupunkia / valtiota kiireesti apuun?
Kyllä ne perustavat ja vaativat joka vuosi yhden yön verran, mutta ei siitä taida muuta hyötyä olla kun poliitikkojen ja presidenttien juhlapuheet ja mukavat lupaukset...

Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yön tapahtumia järjestetään useilla paikkakunnilla vuosittain.

Asunnottomien yön tapahtumissa muun muassa muistutetaan asunnottomuuden syrjättävästä vaikutuksesta ja tarjotaan ruokaa asunnottomille.



Keskeisia tapahtumia tukevia tahoja ovat Vailla vakinaista asuntoa VVA ry ja Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin. VVA ry on ollut myös päävastuussa Helsingin tapahtumien järjestelyistä.

Tapahtumiin kutsutaan myös päättäjiä keskustelemaan asunnottomuudesta asunnottomien kanssa, ja kutsuun on vastannut lukuisia päättäjiä, kuten presidentit Tarja Halonen ja Sauli Niinistö.


Ei taida syrjäytyneet kantikset olla ihan yhtä hyvä bisnes, kun pakolaiset ja heidän asuttamisensa :D

VVA:lla on kahvila misssä asunnottomat pääsevät kovilla pakkasilla nukkumaan pöydän ääreen tai jopa sen alle, mutta ei ole liberaalit ja vassarit itkua tirauttaneet veneen alla koisivan Matin puolesta...Abdullah tulee kauempaa ja tarvitsee apua paljon enemmän ja nopeammin kun meidän Matti.
 
Viimeksi muokattu: