Suomen sisäinen turvallisuus

Anarkistit vs Natsit.

https://www.poliisi.fi/tietoa_polii...tiedote_jyvaskylan_mellakan_tutkinnasta_37293

01.08.2015Sisä-Suomi
Jyväskylän keskustassa järjestettiin tänään Suomen vastarintaliikkeen mielenosoitus, joka kärjistyi väkivaltaiseksi. Poliisi on jatkanut tutkintaa ja epäilee osaa osallistujista väkivaltaisesta mellakasta ja pahoinpitelyistä.

Vastarintaliikkeen rauhallisesti alkanut mielenosoitus kärjistyi iltapäivällä Jyväskylän ydinkeskustassa, jossa osallistujat alkoivat käyttää väkivaltaa.

- Vaikuttaa selvältä, että mielenosoittajajoukko on valinnut pahoinpitelyn kohteeksi henkilön, jonka ainakin osa joukosta on tuntenut entuudestaan. Kun häntä on alettu pahoinpidellä, kaksi hänen seurueessaan ollutta henkilöä joutui myös pahoinpitelyn kohteeksi, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Porvali.

Yhden pahoinpitelyn uhriksi joutuneen henkilön vammat ovat erittäin lievät, eivätkä vaatineet hoitoa. Kahden muun vammat ovat olleet lähinnä veriruhjeita ja iskujen seurauksesta syntyvää kipua.

Porvalin mukaan hieman yli kymmenen ihmisen epäillään osallistuneen pahoinpitelyyn. Lisäksi mellakoitsijat yrittivät estää poliisia suorittamasta virkatehtäviään. Poliiseja ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä.

Tilanteen käynnistymisestä kesti noin minuutin, että poliisi oli saanut pahoinpitelyt keskeytettyä. Poliisi käytti tilanteessa pippurisumutetta, jolle altistui myös sivullisia. Pippurisumute on vaaratonta, mutta aiheuttaa esimerkiksi silmien ja ihon kirvelyä.

Pahoinpitelyn rauhoittumisen jälkeen yleinen kokous keskeytettiin ja poliisi otti välittömästi tapahtuman jälkeen kiinni noin 30 henkilöä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

- Koko joukon osallisuutta näihin rikoksiin selvitetään, mutta henkilöitä vapautetaan sitä mukaa, kun se on mahdollista, Porvali kertoo.
 
Kello on vielä liian aikainen normi nakkikioski tappeluksi, niin toimittaja on joutunut miettimään vastinetta lukio pohjalta ja päätynyt media seksikkääseen sanaan mellakka. :)
Toimittaja kirjoittaa tapauksesta jossa epäillään henkilöitä mm. sellaisesta rikosnimikkeestä kuin väkivaltaisen mellakan järjestäminen. Ei se ole mitään toimittajan omaa keksintöä. http://www.laki24.fi/riri-rikokset-rikokset_yleista_jarjestysta_vastaan-vakivaltainen_mellakka/
 
Suotta koitetaan harjata SVL:ää, järjestö on aivan avoimesti ilmoittanut tavoitteekseen "pohjoismaisen kansallissosialistisen tasavallan". Lisää liikkeen ohjelmasta tuosta:

https://web.archive.org/web/20150404171901/http://www.patriootti.com/tulevaisuuden-hallinto/

Kun taannoin Kiakkovierasjuhlan aikoihin vaadittiin "vihervassareiden" päitä vadille, on mielestäni aivan yhtä reilua vaatia Immoselta meriselitystä hengailustaan SVL:n kanssa. Jos hän kannattaa liikkeen ajamia asioita, niin asia on sillä selvä: kenenkään ei tarvitsisi enää kiemurrella.
 
Kello on vielä liian aikainen normi nakkikioski tappeluksi, niin toimittaja on joutunut miettimään vastinetta lukio pohjalta ja päätynyt media seksikkääseen sanaan mellakka. :)

Väkivaltainen mellakka -niminen rikos tulee kylläkin suoraan rikoslaista ja poliisikin käyttää sitä tiedotteessaan.

Jos sinänsä laillisen mielenosoituksen yhteydessä aletaan riehumaan, niin kyse on hyvin pian väkivaltaisesta mellakasta. Olipa sitten kyseessä vassarit, oikeisto tai muut isänmaan toivot.
 
Sain rapsaa paikallaolijoilta suoraan. Ei ole puolustettavissa mitenkään. Siniset silmät auki vain. SVL ei ole mikään pyhäkoulu.

En tosiaankaan puolustele natseja. Eivät saa minulta mitään sympatiaa. Yritän vain ymmärtää mitä on tapahtunut järjen ja elämänkokemuksen perusteella.
Nimenomaan kokemus on tehnyt minut skeptiseksi suomalaisen mediaa kohtaan. Siksi en kovin äkkiä usko tätäkään "uutista" jossa on aukkoja, kuten tässä....
 
Siksi kannattaakin mennä luotettaville (?) tietolähteille, kuten poliisin tiedotteisiin:

"Jyväskylässä keskustassa järjestettiin lauantaina äärioikeiston mielenilmaus, johon osallistui noin 40 henkilöä. Mielenilmaus alkoi rauhallisesti, kun kulkue eteni kaupungilla kohti Kirkkopuistoa. Kirkkopuistosta mielenosoittajien joukko siirtyi Jyväskylän keskustaan, jossa mielenilmaus kärjistyi kello kahden jälkeen iltapäivällä.

Mielenilmauksen osallistujat alkoivat pahoinpidellä sivullisia ja aggressiivisesti estää poliisin toimintaa paikalla. Samassa yhteydessä mielenosoittajat aiheuttivat häiriötä Sokoksen tavaratalossa. Tilanne saatiin nopeasti poliisin haltuun ja rauhoittumaan. Poliisi otti keskustasta kiinni noin 30 henkilöä. Tapahtumien tutkinta on vasta alussa. Rikosnimikkeinä kiinniotettujen osalta tutkitaan muun muassa väkivaltaista mellakkaa ja pahoinpitelyitä."

http://poliisi.fi/tietoa_poliisista...mielenosoituksen_jyvaskylan_keskustassa_37290

"Jyväskylän keskustassa järjestettiin tänään Suomen vastarintaliikkeen mielenosoitus, joka kärjistyi väkivaltaiseksi. Poliisi on jatkanut tutkintaa ja epäilee osaa osallistujista väkivaltaisesta mellakasta ja pahoinpitelyistä.

Vastarintaliikkeen rauhallisesti alkanut mielenosoitus kärjistyi iltapäivällä Jyväskylän ydinkeskustassa, jossa osallistujat alkoivat käyttää väkivaltaa.

- Vaikuttaa selvältä, että mielenosoittajajoukko on valinnut pahoinpitelyn kohteeksi henkilön, jonka ainakin osa joukosta on tuntenut entuudestaan. Kun häntä on alettu pahoinpidellä, kaksi hänen seurueessaan ollutta henkilöä joutui myös pahoinpitelyn kohteeksi, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Porvali.

Yhden pahoinpitelyn uhriksi joutuneen henkilön vammat ovat erittäin lievät, eivätkä vaatineet hoitoa. Kahden muun vammat ovat olleet lähinnä veriruhjeita ja iskujen seurauksesta syntyvää kipua.

Porvalin mukaan hieman yli kymmenen ihmisen epäillään osallistuneen pahoinpitelyyn. Lisäksi mellakoitsijat yrittivät estää poliisia suorittamasta virkatehtäviään. Poliiseja ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä.

Tilanteen käynnistymisestä kesti noin minuutin, että poliisi oli saanut pahoinpitelyt keskeytettyä. Poliisi käytti tilanteessa pippurisumutetta, jolle altistui myös sivullisia. Pippurisumute on vaaratonta, mutta aiheuttaa esimerkiksi silmien ja ihon kirvelyä.

Pahoinpitelyn rauhoittumisen jälkeen yleinen kokous keskeytettiin ja poliisi otti välittömästi tapahtuman jälkeen kiinni noin 30 henkilöä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

- Koko joukon osallisuutta näihin rikoksiin selvitetään, mutta henkilöitä vapautetaan sitä mukaa, kun se on mahdollista, Porvali kertoo."

http://poliisi.fi/tietoa_poliisista...tiedote_jyvaskylan_mellakan_tutkinnasta_37293
 
Toimittaja kirjoittaa tapauksesta jossa epäillään henkilöitä mm. sellaisesta rikosnimikkeestä kuin väkivaltaisen mellakan järjestäminen. Ei se ole mitään toimittajan omaa keksintöä. http://www.laki24.fi/riri-rikokset-rikokset_yleista_jarjestysta_vastaan-vakivaltainen_mellakka/
Väkivaltainen mellakka -niminen rikos tulee kylläkin suoraan rikoslaista ja poliisikin käyttää sitä tiedotteessaan.

Jos sinänsä laillisen mielenosoituksen yhteydessä aletaan riehumaan, niin kyse on hyvin pian väkivaltaisesta mellakasta. Olipa sitten kyseessä vassarit, oikeisto tai muut isänmaan toivot.

Juu, mutta viittaukseni ei ollut ko. lakiin, en myöskään viitannut LYTP:n jossa vartijan/JV:n on puututtava asiaan mikäli huomaa jonkun henkeen taikka terveyteen kohdistuvan uhan, vaikka se ei välttämättä tapahdu hänen toimialueellaan.
Mittavista omaisuusvahingoista ei ollut mitään tietoa vain ja ainoastaan kaksi turpaanlyöntiä ja virkavallan vastustaminen. EI täytä mellakan puitteita suomen oikeusasteissa.
Nämä on oikeusasteissa jo aseminkin aikana koettu, ja kun on oikeuden päätös jossain, sen mukaan mennään.

Pointtini oli, mikä selvästi meni ohi kuin arabin luoti, että nyt on mellakka, kun taas yleensä on ollut isommissakin hulinoissa vain poliisin häirintää. Tapoja on monia ja kuten herra OldViking totesi, että jotain tuntuisi puuttuvan.
Pahoitteluni että lauseen perässä ollut hymiö ei kertonut lauseen olevan huumoria.
 
Muistaakseni ainakin kiakkovieraita on epäilty väkivaltaisesta mellakoinnista.

http://yle.fi/uutiset/supo_vaikeuksiin_oli_varauduttu/8197609

Kotimaa 1.8.2015 klo 18:24 | päivitetty 1.8.2015 klo 18:41
Supo: Vaikeuksiin oli varauduttu
Supon mukaan Suomen Vastarintaliikkeellä ei ole kovin laajaa kannatusta, mutta yhteistyö muiden pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa on tiivistä.
Poliisi valvoo Suomen vastarintaliikkeen mielenosoitukseen osallistuneita Jyväskylän keskustassa 1. elokuuta. Kuva: Yle

Poliisi oli valmistautunut Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksen yhteydessä tapahtuviin levottomuuksiin, suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala kertoo.

Supo oli avustanut Jyväskylän poliisia mielenosoitukseen valmistautumisessa ja avustaa asiantuntijatahona nyt myös mellakoinnin jälkiselvittelyssä.

Kysymykseen siitä, kuinka tiiviisti Supo seuraa Suomen Vastarintaliikkeen tekemisiä, Rantala vastaa ääriliikkeiden seurannan kuuluvan sisäisestä turvallisuudesta huolehtimiseen, joka on yksi Supon kolmesta päätehtävästä. Kaksi muuta ovat terrorismin torjunta ja vastatiedustelu.

Rantalan mukaan liikkeellä ei ole kovin laajaa kannatusta: aktiivijäseniä on muutamia kymmeniä. Liikkeen toiminnan pääpaino on propagandan levittämisessä, jäsenet mm. jakavat lehtisiä ja liimaavat tarroja. Suomen Vastarintaliikkeellä on kuitenkin tiivistä yhteistyötä muiden pohjoismaisten vastarintaliikkeiden kanssa ja mm. Ruotsissa vastaavaa mellakointia tapahtuu selvästi enemmän.

Ruotsissa ja Tanskassa mellakoihin päättyviä mielenosoituksia on useita vuosittain ja niissä yhteenottoja tapahtuu varsinkin antifasistisen liikkeen edustajien kanssa.

Suomen Vastarintaliike ajaa valkoista ylivaltaa, tunnustaa kansallissosialistista maailmankatsomusta ja on osa Ruotsissa perustettua Pohjoismaista Vastarintaliikettä. Sen tarkoituksena on saada aikaan vallankumous ja perustaa yhtenäinen pohjoismainen valtio, jota johtaisi parlamenttien yläpuolelle asetettu Johtaja.

Järjestöön kytköksissä olevia äärioikeistolaisia on tuomittu mm. kokoomuksen järjestösihteerin pahoinpitelystä Oulussa ja Helsingin pride-kulkueeseen tehdystä kaasuiskusta. Myös Jyväskylän kirjastossa Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa tapahtuneesta puukotuksesta tuomittu oli Suomen Vastarintaliikkeen aktiivi.
 
Ok? Tosin olen kyllä kuullut että natseilla nuo tappiot tuntuu vaihtuvan urhoollisiksi torjuntavoitoiksi.

Ihan vaan vinkkinä sellainen tieto, että uusnatsit ei yleensä ole välkyintä sakkia. Tämä siis näille jotka epäilee sitä että natsit muka eivät kykenisi satunnaiseen väkivaltaan.

Ei varmaan, eikä minkä tahansa aatesuunnan äärilaita, ole laatikon terävimpiä veitsiä.
 
Sain rapsaa paikallaolijoilta suoraan. Ei ole puolustettavissa mitenkään. Siniset silmät auki vain. SVL ei ole mikään pyhäkoulu.

Itse kuulin sellasin version, että punkkarit oli heitellyt kivillä noita ja provosoinut. Kuka tietää mitä siellä oikeesti on tapahtunut. (en siis itse liity tapahtumaan mitenkään. Satun vaan asumaan Jyväskylässä niin huhut kiertää)
 
Ei varmaan, eikä minkä tahansa aatesuunnan äärilaita, ole laatikon terävimpiä veitsiä.
Useampia eri äärilaitoja kun olen joutunut katsomaan, niin tuo lauseesi on niin totta kuin olla ja voi! On vain yksi ajatus, yksi suunta ja yksi tarkoitus ja putkinäkö päällä. Sivulliset kärsii, mutta "sotaa" pitää jatkaa...
 
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/...niteltu-joukolle-huudettiin-komentoja/2098089

Poliisi: Väkivaltainen mellakka suunniteltu – Joukolle huudettiin komentoja

Poliisi otti Jyväskylän keskustassa kiinni 32 henkilöä, joiden joukossa oli sekä miehiä että naisia.

18:40
Jyväskylässä lauantaina järjestetyn Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmauksen epäillään äityneen väkivaltaiseksi mellakaksi suunnitellusti. Poliisi epäilee, ettei rauhallisesti alkanut mielenosoitus niin sanotusti karannut käsistä, vaan oli johdettua toimintaa.

Mielenilmaus käynnistyi puolenpäivän aikaan Jyväskylän keskustassa, josta noin 40 henkilön joukko eteni kulkueena banderollien kanssa Kirkkopuistoon. Mielenosoituksesta oli tehty poliisille asianmukainen ennakkoilmoitus, jossa tapahtuman tarkoitukseksi kerrottiin Suomen Vastarintaliikkeen toiminnasta tiedottaminen. Poliisi oli varautunut tapahtumaan ja paikalla oli toistakymmentä partiota.

Puistosta väki palasi keskustaan, jossa mellakointi alkoi kello 14:n jälkeen. Keskisuomalaisen tietojen mukaan joku tai jotkut joukosta huusivat muille komentoja, joiden seurauksena osa väestä ryntäsi läheiseen tavarataloon ja osa esti poliisin välittömän pääsyn heidän peräänsä. Välineiksi taipuivat mielenosoituksessa käytettyjen lippujen tangot.

Vaikka poliisi sai tilanteen haltuunsa nopeasti, ehti pahoinpitelyn uhriksi tavaratalossa joutua kolme ihmistä.

– Ilmeisesti yhteisestä käskystä he ryntäsivät tavarataloon, jossa kolmea pahoinpideltiin. Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja kiinniotoissa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Porvali vahvisti.

Uhrit sairaalassa
Porvalin mukaan kolme uhria eivät valikoituneet kohteiksi sattumalta, vaan on todennäköistä, että tekijät tunsivat heidät entuudestaan. Osapuolet olivat olleet puheissa keskenään aiemmin mielenilmauksen kestäessä. Poliisilla ei lauantaina alkuillasta ollut tarkempaa tietoa sairaalaan kuljetettujen uhrien vammoista.

Kiinniotoissa poliisi käytti Keskisuomalaisen tietojen mukaan kyynelkaasua.

– Voimakeinona jouduttiin käyttämään kaasuasetta. Varmasti myös täysin sivullisille aiheutui siitä tavaratalossa oireita, mutta tuossa tilanteessa sen käyttö oli perusteltua, Porvali sanoi.

Sekä miehiä että naisia
Poliisi otti paikalta kiinni 32 henkilöä, joiden joukossa on sekä miehiä että naisia. Tiettävästi kaikki osalliset saatiin kiinni. Porvali ei osannut onko joukossa kenties samoja henkilöitä, jotka olivat osallisena niin sanotussa Jyväskylän kirjastopuukotuksessa, jossa kyseisen liikkeen edustajia pyrki väkisin sisään Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen tammikuussa 2013.

Tutkinnanjohtajan mukaan epäiltyjen kuulusteluja ei saada tehtyä lauantaina, joten joukko pysynee kiinniotettuna sunnuntaihin. Tilanpuutteen vuoksi osa epäillyistä kuljetetaan mahdollisesti Saarijärvelle tai Tampereelle.

Tällä hetkellä tutkittavana olevat rikokset ovat kolme pahoinpitelyä, väkivaltainen mellakka sekä väkivaltaisen mellakan johtaminen.

Heli Paananen
Keskisuomalainen
 
Joko voidaan sanoa että saman mädän oksan vasen ja oikea haara otti yhteen. Ei ole sivullisia. Vai onko.

Tuossa aiemmin Vonka mainitsi että saanut raportteja paikan päältä eikä ole puolustettavissa ,niin toi sen faktan mieleen että vastarinta ei pelleile. Joka kerta kun he lähtevät toimimaan niin myös varautuvat ellei peräti odota innolla toimintaa. Kuten vaalikojuhässäkkä luotiliivit päällä tms. Ovat myös aktiiviporukan suhteen yllättävän runsaslukuisia verrattuna edeltäviin.
Tampereen tammelassa oli joka pylväässä QR- koodeja. Kännykällä koitin ja alkoi ryhdikäs video pyörimään. Parikymmentä kaveria punnersi, tai vaelsi rinkka selässä metsässä. Niin tai näin osaamista on haettu oikein isoilta pojilta amerikan piireistä asti. Se kiinnostaisi tietää että eikö johtaja Tahvanaista huolita mediaan vai onko niin hullusti että he itse eivät halua edes? Mies pitäis tuoda heti Arto Nybergiin tai muuhun. Jäisi marginaaliin.
 
Suotta koitetaan harjata SVL:ää, järjestö on aivan avoimesti ilmoittanut tavoitteekseen "pohjoismaisen kansallissosialistisen tasavallan". Lisää liikkeen ohjelmasta tuosta:

https://web.archive.org/web/20150404171901/http://www.patriootti.com/tulevaisuuden-hallinto/

Kun taannoin Kiakkovierasjuhlan aikoihin vaadittiin "vihervassareiden" päitä vadille, on mielestäni aivan yhtä reilua vaatia Immoselta meriselitystä hengailustaan SVL:n kanssa. Jos hän kannattaa liikkeen ajamia asioita, niin asia on sillä selvä: kenenkään ei tarvitsisi enää kiemurrella.

No nyt kun sen noin ilmaisit niin aivan totta.
 
Voidaanko SVL lakkauttaa perustuen 1944 välirauhan sopimuksessa määritettyyn ehtoon fasististen järjestöjen lakkauttamisesta, mikä myös Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettiin. Mm. Pekka Siitoimen natsijärjestö lakkautettiin 1970-luvulla tällä perusteella. Voidaanko samaa pykälää soveltaa nyt?

Kun 1990 sanouduttiin irti Pariisin rauhan aserajoituksista, niin sanottiinko mitään fasististen järjestöjen kieltämispykälästä?
 
Vaatimaton mielipide, että muiden sanelema rauhansopimus ei ole oikea työkalu tähän. Se pitäisi unohtaa kaikessa muodossa.
Sen sijaan meillä on hallinnossa raportteja Svl:n demokratiavastaisuudesta ja vaarallisuudesta. Terrorismipykälällä voisi jotenkin koittaa. Ainakin sisäministeriön huomion sai jo pari vuotta sitten.
http://yle.fi/uutiset/sisaministeri..._uskonnollisesta_radikalisoitumisesta/6459614
 
Back
Top