Suomen sisäinen turvallisuus

Itse asiasiassa kun muistelen omaa armeija aikaa niin meillä ase oli/sai olla kolmessa paikassa. Viikonloppu/loma säilytyksessä komppanian asevarastossa = vastuu komppanialla, Lukitussa asetelineessä = vastuu päivystäjällä/komppanialla tai sitten omassa kannossa/hallussa jolloin sen kanssa syötiin, nukuttiin ja n****... ;) Eli harjoituksissa se ei ollut sitä kuuluisaa kädenmitan matkaa kauempana. Jos oli niin tiesi jättäneensä. Jokaiselle sotilaalle iskostettiin, että se on se vehje joka pitää hengissä.
 
Viimeinkin...

Murhaajaraiskaaja karkotettiin Suomesta

Murhasta ja seksuaalirikoksista tuomittu somalimies on karkotettu Suomesta, kertoo Helsingin poliisilaitos.

Poliisin mukaan Abdiqadir Osman Husseinin palautus Somaliaan toteutettiin yhdessä Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen kanssa.

Elinkautiseen vankeuteen vuonna 1996 tuomittu Hussein vapautui viime syksynä. Hänet otettiin kuitenkin suoraan säilöön maasta poistamista varten, koska hänellä oli karkotuspäätös vuodelta 2001.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/murhaajaraiskaaja-karkotettiin-suomesta/755830/
 
Sieltä se tulee takaisin eri nimellä ja makaa vankilan sijasta vokin lavereilla
SPR:n täysihoidossa.

Tai voi yrittää vielä kotoutua johonkin muuhun EU-maahan. Väkisin tuli myös mieleen, että paljonkohan on miehelle maksettu "eläkerahaa" paluusta, että on saatu ylipäänsä koneeseen. Melkein uskaltaisin siis lyödä vetoa, että jonkunlainen sponsorointi- tai könttäsummasopimus on salassa kirjoitettu poliisin maineen kiillottamiseksi. Toivottavasti olen väärässä.
 
Jos jollekulle on maksettu niin uskoisin että ensisijaisesti on maksettu Somaliaan vastaanottavalle osapuolelle. Hätätapauksessa on toki voitu maksaa huomattavakin summa palautettavalle jotta pakkopalautus muuttuu vapaaehtoiseksi matkaksi. Vaikka jälkimmäinen tuntuu periaatteessa helvetin väärältä niin pääasia että mies ei ole enää Suomessa.

edit: Asia lienee sen verran kiinnostava että lähipäivinä siitä kaivellaan/kerrotaan tarkempia yksityiskohtia.
 
Muistin että netissähän on kuva jossa noheva varusmies?, vai reserviläinen/kapiainenko tuo m91 vaatteista päätellen on? suorittaa kenttäruokailun kaupunkiolosuhteissa.
https://naamapalmu.com/file/15510
99yx4q5j.jpg

33330.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tai voi yrittää vielä kotoutua johonkin muuhun EU-maahan. Väkisin tuli myös mieleen, että paljonkohan on miehelle maksettu "eläkerahaa" paluusta, että on saatu ylipäänsä koneeseen. Melkein uskaltaisin siis lyödä vetoa, että jonkunlainen sponsorointi- tai könttäsummasopimus on salassa kirjoitettu poliisin maineen kiillottamiseksi. Toivottavasti olen väärässä.
Varmaa on se, että tämän tarinan viimeistä sivua ei olla vielä käännetty.
 
Poliisi harjoittelee pubikahakan rauhoittelemista. Aika typerä skenaario. Mieleeni tulisi monenmoista realistisempaa skenaariota.
 
Sieltä se tulee takaisin eri nimellä ja makaa vankilan sijasta vokin lavereilla
SPR:n täysihoidossa.

Siinä onkin vokin tädeillä ihmettelemistä, kun turvapaikanhakija puhuu valmiiksi selvää suomea. :)

Rasmuslaiset sitten vokottelevat häntä julkiseksi mannekiiniksi kertomaan voimavaroista, joita tulokkaat tarjoavat. "Jostain syystä" mies ei vaan halua esiintyä pärställään mediassa. Rasmus selittää sen johtuvan aiemmista traumoista.
 
Back
Top