Suomen sisäinen turvallisuus

Jos vaihtoehtona on Esko Aho niin Tarjakin alkaa kuulostaa asialliselle ehdokkaalle :)

Mutta 90-luvulla Ahon linkit itään eivät olleet niin selviä kuin Halosen..

Harrastanee vähemmän myös ns. trollausta kuten entinen ylipäällikkö joka ei virassa ollessaankaan pysynyt aisoissa eikä edes yrittänyt olla koko kansan presidentti. Vertaisin hiukan inhoamaasi Trumpiin joka ei yritä yhdistää kansaa vaan toimii omien joukkojensa parissa.

On niitä jotka yrittävät olla koko kansan päämiehiä tai ovat suunnilleenpa jopa syntyneet sellaisiksi ja ne jotka eivät siihen kykene tai edes halua. Sauli Niinistö on esimerkki hyvästä sellaisesta.

Aho koko kansan presidentti? Ei. Jakoi kansaa ennen ja jakaa nytkin. Vähemmän vaan kuin DDR:n jäänne joka trollailee vaikka 100 vuotta sitten sattuneiden tapahtumien avulla
 
Viimeksi muokattu:
1.5. Helsinki: Taistelevan työväen blokki + vappujuhla

taistelevan_tyovaen_vappu.jpg

TAISTELEVAN TYÖVÄEN VAPPU – ANTIFASISMI ON TYÖVÄENLUOKAN ITSEPUOLUSTUSTA

Leikkauspolitiikan ja kilpailukykysopimusten seuraukset alkavat tuntua jo nahoissamme. Hallitukset heikentävät työläisten asemaa ja kaventavat sen järjestäytymismahdollisuuksia määrätietoisesti samalla kun rajoille rakennetaan yhä korkeampia muureja. Muun muassa rajakontrollit, kansalaisuuteen ja työlupiin perustuva eriarvoisuus sekä työttömille asetetut palkattomat pakkotyöt pirstovat työväestöä.

Samaan aikaan fasistiset ja nationalistiset liikkeet pyrkivät hajottamaan rivejämme häivyttämällä yhteiskunnallisen ja taloudellisen eriarvoisuuden etnisten ja kulttuuristen erojen taakse. Rakenteiden ja vallanpitäjien vastustaminen korvautuu heidän puheissaan epämääräisillä salaliittoteorioilla sekä vihalla toiseutta kohtaan, joka ajaa sorretut taistelemaan toisiaan vastaan. He pyrkivät levittämään keskuutemme vapauden ja tasa-arvon vastaisia ajatusmalleja, jotka palvelevat hallitusten työväen vastaista politiikkaa.

Tämä kehitys on kansainvälinen. Näemme sen etenevän eri nopeuksilla ympäri Eurooppaa ja laajemminkin. Jotta saamme käännettyä kehityksen suunnan, meidän on pidettävä yhtä kansainvälisesti ja järjestäydyttävä sekä omistavaa luokkaa että kaikkia sitä tukevia rakenteita, liikkeitä ja ajatusmalleja vastaan.

Kutsumme järjestöt ja yksityishenkilöt marssimaan kanssamme työväenluokkaisen antifasismin, internationalismin ja luokkataistelun hengessä yhtenäisenä blokkina vappumarssilla 1.5. Kokoonnumme osaksi vapun päämielenosoitusta klo 10.30 alkaen Hakaniemen kauppahallin edessä, josta meitä voi bongailla bandiksista ja lipuista. Etenemme osana mielenosoitusta Kansalaistorille, jossa kokoonnumme uudestaan Mannerheimin patsaan luona klo 12 alkaen. Teemme yhteissiirtymän takaisin Dallapenpuistoon, jossa on luvassa Taistelevan työväen puistojuhla; vegaanisia hodareita ja kahdesta eteenpäin räppiä, esiintymässä Bomstikidi, Mon-Sala sekä Julma H! Toivotamme kaikki tervetulleeksi niin mielenosoituksiin kuin juhlaan osoittamaan, että työväki taistelee yhä tänäkin vappuna!

Blokin kutsuvat koolle Varis Helsinki, A-ryhmä ja Vapaa syndikaatti. Katso myös Taistelevan työväen vapun facebook-tapahtuma, ja levitä sanaa!
https://varisverkosto.com/2017/04/1-5-helsinki-taistelevan-tyovaen-vappu/
 
Onneksi päättävissä asemissa olevat henkilöt eivät ole...
Kansalaiset ne sinne äänestää... Kyllä mä lähtisin syyllistä huonoon politiikkaan hakemaan siellä äänestyskopissa käyvästä. Monien perustelut sille miksi äänesti niin kuin äänesti on surullista kuultavaa mutta kertoo paljon siitä miksi meillä on sellaiset päättäjät kuin on.
 
Taitaa eka kerta olla ilmainen... talkooapua tapparan voiton kunniaksi. Jos tuosta tapa tulee, niin varmasti hinta on sen mukainen.

Toivottavasti yrittäjät eivät ole olleet sinisilmäisiä.
Tuskin on hankintaa kilpailetettu ja kuten toissa syksynä kuulimme on mahdollista tässä pakkotilanteessa tehdä erinomaista bisnestä... Mitenhän Janhusen Liebherrin vakuutusehtoja tulkittaisiin tositilanteen iskiessä?
 
Toisaalta jos poliisilla on samanlainen pakko-otto oikeus (niin kuin varmaan onkin) kuin palokunnalla niin korvattavaksi tulee vain todelliset kustannukset. Eikä välttämättä niitäkään täysimääräisesti kun valtionkonttori itse päättää mikä on se todellinen vahinko. Voihan toki korvauksesta aina lähteä käräjöimään mutta kun valtio on vastassa ja näyttövelvollisuus kärsineellä osapuolella niin tappio on aika varmaa.

4 §
Avustustyöstä maksettava korvaus ja palkkio

Avustustyöhön 9 luvun 3 tai 4 §:n mukaisesti osallistuneelle henkilölle maksetaan valtion varoista korvaus tehtävässä turmeltuneista tai hävinneistä työvälineistä, vaatteista ja varusteista, vahingoittuneesta kulku- tai kuljetusvälineestä sekä käytetystä polttoaineesta. Avustustyöhön osallistunut on lisäksi oikeutettu saamaan valtion varoista työhön käytetyn ajan mukaan lasketun kohtuullisen palkkion.

3 §
Avustamisvelvollisuus

Jokainen on velvollinen päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksestä avustamaan poliisia hengenvaarassa olevan kadonneen etsimisessä, ihmishengen pelastamisessa, loukkaantuneen auttamisessa sekä huomattavan omaisuus- tai ympäristövahingon torjumisessa, jollei tällaiseen toimenpiteeseen osallistuminen ole henkilön ikä, terveydentila tai henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen tai muusta erityisestä syystä kohtuutonta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa samoin kuin hukkuneen etsimiseksi yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen on päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksestä annettava poliisin käyttöön täyttä korvausta vastaan kohtuullisessa määrin elintarvikkeita, viestintävälineitä, kuljetus- ja työvälineitä sekä muita tarvittavia laitteita ja aineita.
 
Uudessa normaalissa poliisilla olisi pakko-otto oikeus?
 
Todellisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä oli sitten 70-luvulta tai ihan nykypäivän satusedän kertomaa
Kävin aikoinaan tätä samaa keskustelua erään läheiseni kanssa. Hänen kohdallaan homma menikin sitten tuon pahimman kaavan mukaan, joka sinun mielestäsi siis on vain satusetien juttua. Mutta kai te siellä kannabisyhdistyksessä tiedätte paremmin.
 
Tuskin oletetaan edes, mutta "jotain" on tehtävä, jotta pelolle ei annettaisi valtaa ja sijaa.:rolleyes: Ei ole yllätys, että "jotain" on näkyvä temppu, joka luo turvallisuutta, luoko, on toinen tarina sitten. Mutta se feeling....turvallisuudentunne muodostuu "jostain". Se on tunne.

En tiedä teistä, mutta jos itsellä olisi aikaa käydä tuollaisissa torikokouksissa niin ainakin hieman turvallisuudentunnetta lisäisi jos sinne ei ainakaan suorinta tietä ajettaisi raskaalla ajoneuvolla sisään. En tiedä onko tämä mikään kelvollinen tai edes järkevä "pysyväisratkaisu" koska nämä jihad-pellet kyllä keksivät uusia keinoja mutta edes nyt vuoden-parin ajan suojattaisiin näin hieman ilmeisimpiä kohteita - nämä sankarit kun innostuvat toistensa hirmuteoista. Juurisyihin ei enää vanhojen tapausten osalta taideta kovin hyvin puuttua, jospa järkeä olisi ensi kerralla hieman enemmän.

Tottakai isku voidaan tehdä eri tavalla, mutta tämä nyt suojaa vähän yhdeltä ilmeiseltä ja kansainvälistä jihadistimuotia edustavalta ilmiöltä. Ottaisin minäkin seuraavaan torrjuntavoittoon mobilisoitaessa mieluummin jonkun vanhan ruotsalaisen teräskypärän 50-luvulta kuin pelkän verikauhan ja taivasten valtakunnan avaimen kaulaan. Eihän se peltipotta suojaisi kuin hieman pienimmiltä sirpaleilta jostakin tietystä suunnasta, mutta aina sekin jonkun hengen pelastaisi.

Siinä Molokin kidassa mikä on julkisen sektorin kulupotti (sisältäen paljon sellaista ylimääräistä/turhaa mikä sinne siunaantui viime nousukaudella mutta josta pidetään nyt kiinni kynsin ja hampain vaikka hallintoalamaiset näkisivät nälkää) joku muutaman raskaan työkoneen vuokra per yleisötilaisuus, muutaman kerran vuodessa, on täysin triviaali summa. Ja onhan siinä se, että ainakin se raha on käytetty todellisen tai ainakin korvien välisen turvallisuuden lisäämiseen - siis ainakin teoriassa kategoriaan Valtion tärkein tehtävä. Lisäksi koko ilmiö ehkä lisää ihmisten tietoisuutta siitä että emme elä missään umpiomaisessa lintukodossa, ja "punahilkkasatu"-puheet olivat sen luokan aivopieru että syystäkin niiden puhuja (joka nauttii usean raskaan työkoneen päivävuokran suuruista julkisista varoista maksettavaa kuukausipalkkaa) on vaihtanut jo nimeäänkin.
 
Valtio vuokraa ajoneuvoja esteeksi ja nyt sitten ihmetellään porukalla, et niinku mitä ihmettä?

Puolustusvoimat ryhtyi kuljettamaan henkilökuntaansa ja varusmiehiä ihan tavallisilla turistibusseilla jo joskus 90-luvun alussa. Ja ei niitä varusmiehiä isänmaanrakkauden tai pakko-oton pohjalta sinne leireille ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin ajeltu. Firmoilla on hinastot ja kaluston vaurioitumiset yms. korvataan sopimusten mukaan. Toki hyvä pitkäaikainen yhteistyö voidaan palkita sitten jollain mitalilla.

Turvallisuusviranomaiset käyttää säännöllisesti yksityisen puolen palveluita mm. kansainvälisten huippukokousten yhteydessä. Kaikkia mahdollisia palveluita ostetaan kuljetuksia, vartiointia, turvatarkastusta, majoitusta ja jopa tiedustelua.
 
Matti Vanhanen, Mooses Lipponen, Heinäluoma, Pekka Haavisto, Alexander Stubb, Jyrki Katainen....jatkanko vai lopetatko?:)

Eli kyllä vaihtoehtoja riittää, toinen toistaan kuta parempia ehdokkaita, on turha kranttuilla valikoiman äärellä, pääasia on äänestää....

Jos ja kun Sauli Niinistö asettuu ehdolle niin jokainen toinen ehdokas tulee saamaan nenilleen.

Syynä ei ole se että Sauli Niinistö olisi täydellinen, vaan hän on kelvollinen. Sillä pääsee yllättävän pitkälle. Ilmiö on kansainvälinen. Katsokaa vaikka USAn ja Ranskan presidentinvaaleja, esim. ensinmainitussa ei käynyt kateeksi mitä vaihtoehtoja vapauden tyyssijan asukkailla oli 2. kierroksella.
 
Niin siis hintahan noilla vehkeillä joita tientukkeeksi laitetaan ei ole se juttu. Poliisi käytännössä määrää ne siihen ja niistä ei yrittäjä/omistaja todellakaan pysty perimään mitä haluaa.
 
Mutta 90-luvulla Ahon linkit itään eivät olleet niin selviä kuin Halosen..

Harrastanee vähemmän myös ns. trollausta kuten entinen ylipäällikkö joka ei virassa ollessaankaan pysynyt aisoissa eikä edes yrittänyt olla koko kansan presidentti. Vertaisin hiukan inhoamaasi Trumpiin joka ei yritä yhdistää kansaa vaan toimii omien joukkojensa parissa.

On niitä jotka yrittävät olla koko kansan päämiehiä tai ovat suunnilleenpa jopa syntyneet sellaisiksi ja ne jotka eivät siihen kykene tai edes halua. Sauli Niinistö on esimerkki hyvästä sellaisesta.

Aho koko kansan presidentti? Ei. Jakoi kansaa ennen ja jakaa nytkin. Vähemmän vaan kuin DDR:n jäänne joka trollailee vaikka 100 vuotta sitten sattuneiden tapahtumien avulla

Monelle 90-luku oli tuoreessa muistissa ja silloin Aho ei vain ollut käypäinen vaihtoehto. Osin aiheesta ja osin ei. Taisi olla monessa kodissa hiukan samanlainen tilanne kuin viime syksynä jenkeillä. Valitsenko ruton vai koleran?

Siitähän ei ole sitten niin minkäänlaista näyttöä että myöskään E. Aholla olisi ollut kykyä tai edes halua olla koko kansan presidentti.
 
Minä taas toivon että auton omistaja ymmärtää ottaa kunnolla maksua.

Järjestäjähän tilaisuuden turvallisuudesta vastaa. Jos järjestelyt eivät ole poliisin mieleen, niin sitten ei järjestetä..

Muutaman kuvan nähneenä ja autot tunnistanneena uskallan 99 % väittää autojen omistajien ja/tai kuskien olevan talkoissa paikallisen lätkäseuran hyväksi.

Joulurauhan julistukseen lienee vaikeampi löytää talkoolaisia, joten kuljetuskomppanian varusveijarit ovat kelpo ratkaisu. Etenkin kun laivasto soittokuntineen taita olla yksi järjestäjistä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ja kun Sauli Niinistö asettuu ehdolle niin jokainen toinen ehdokas tulee saamaan nenilleen.

Syynä ei ole se että Sauli Niinistö olisi täydellinen, vaan hän on kelvollinen. Sillä pääsee yllättävän pitkälle. Ilmiö on kansainvälinen. Katsokaa vaikka USAn ja Ranskan presidentinvaaleja, esim. ensinmainitussa ei käynyt kateeksi mitä vaihtoehtoja vapauden tyyssijan asukkailla oli 2. kierroksella.

Olennaista tosiaan on ettei aiheuta voimakasta vastareaktiota suuressa joukossa äänestäjiä. Siis sellaista kuin vaikkapa Aho tai Halonen. Viimeksi Halonen vs. Niinistö oli eri asennossa kun toinen oli istuva presidentti. Nyt ei Tarjalla olisi mitään jakoa vaalissa Saulia vastaan.
 
Järjestäjähän tilaisuuden turvallisuudesta vastaa. Jos järjestelyt eivät ole poliisin mieleen, niin sitten ei järjestetä..

Muutaman kuvan nähneenä ja autot tunnistanneena uskallan 99 % väittää autojen omistajien ja/tai kuskien olevan talkoissa paikallisen lätkäseuran hyväksi.

Joulurauhan julistukseen lienee vaikeampi löytää talkoolaisia, joten kuljetuskomppanian varusveijarit ovat kelpo ratkaisu. Etenkin kun laivasto soittokuntineen taita olla yksi järjestäjistä.

Tämä on omakin veikkaukseni tampereen tuntemuksellani.

Mites via krusis tjsp. kulkueen aikana hesassa, mistä sulkukalusto oli?

Huomennakin lienee raskaankaluston näyttelyitä vapun kunniaksi??

Talkoita riittää...
 
Niin siis hintahan noilla vehkeillä joita tientukkeeksi laitetaan ei ole se juttu. Poliisi käytännössä määrää ne siihen ja niistä ei yrittäjä/omistaja todellakaan pysty perimään mitä haluaa.

Höpön löpö.

Markkinatalous toimii siten, että jos Pohjalanliikenne ei halua kuljettaa poliiseja turistibussilla, niin sitten Tampereen Laatumatkat kuljettaa.

Aivan sama juttu noissa esteeksi ajetuissa ajoneuvoissa. Joku saa ihan kohtuullisen korvauksen siitä, että niitä seisotetaan viikonloppuna katuesteenä. Jos ajoneuvoa vahingoitetaan, niin laittaa laskun perään poliisille.
 
Back
Top