Suomen sisäinen turvallisuus

En ole Taseria käyttänyt, ainoastaan pintapuolisesti tutustunut. Useampi kaveri kuitenkin niitä työssään (poliisina) käyttää. Heidän kokemuksensa mukaan Taser on tehokas, mutta myös useistakin tekijöistä johtuen teholtaan epävarma. Tästä johtuen ampuma-ase on vakavissa uhkatilanteissa Taseria parempi voimankäytön väline. Toki silloin siis on ampuma-aseen käytön perusteet täytyttävä ylipäätään.
Suojaako sirpaleliivi Taserilta vai vaaditaanko luotiliivit?
 
Ihan hyvin taustoitettu!

Ettei vain jäisi Glebiltä myös jotakin, jopa olennaista kertomatta potkujensa taustoista/ aiemmasta historiastaan työntekijänä?
Veikkaan, että taustalla on aiempiakin hölmöilyjä työn(kin) merkeissä ja tämä viimeisin oli vain se viimeinen pisara.
Onhan noita huhupuheitakin liikkeellä että varoituksia olisi jo ollut pohjalla jne.

Kun irtisanomispaperiinkin on kirjattu perusteluiksi "sopimaton ja rasistinen käytös" niin työnantajallakin täytyy olla todella vahva ja pitävä näyttö kuskin perseilyistä työmaalla. Muutoin tuollainen kuponki olisi sulaa hulluutta ja johtaisi automaattisesti erittäin kalliiseen 100-0 -tappioon työtuomioistuimessa. Arvaan että tämä juttu kuitenkin päätyy vielä oikeuteen koska on hyvä mahdollisuus saada näyttö siitä että Suomessa oikeuslaitoskin syrjii venäläisiä.

Ja tosiaan. Jos joku uskoo tämän jutun otsakkeen sellaisenaan todeksi niin ei muuta kommenttia kuin :facepalm:
 
En voi lakata ihmettelemästä ihmisten tyhmyyttä kun kuvittelevat että bussikuski saa potkut koska ei päästä liputtomia matkustajia kyytiin. No, haloo, jos hän ottaa systeemiksi päästää niitä liputtomia matkustamaan niin silloin takuulla saa potkut.

Bussikuski saa potkut (ja sietääkin saada), kun kuvaa salaa matkustajiaan ja laittaa videot youtubeen. Ei pitäisi olla mitään epäselvää..
 
En ole taseriä liiveihin testannut mutta vahva mutu sähköoppiin/kokemukseen liiveistä perustuen asiaan on että piikit jää kiinni suojamateriaaliin joka joko a) johtaa sähköä eikä siksi anna kantajalleen tälliä koska menee suoraan suojamateriaalia pitkin b) ei johda sähköä jolloin virtapiiriä ei synny.
 
Kohdasta 7:28 etiäpäin Gleb paljastaa ex-työnantajansa turvallisuusjärjestelyihin liittyviä yksityiskohtia.

e. Kohdasta 20:30 lisää todennäköisesti vaitiolovelvollisuuden piirin liittyviä paljastuksia.
 
Viimeksi muokattu:
En voi lakata ihmettelemästä ihmisten tyhmyyttä kun kuvittelevat että bussikuski saa potkut koska ei päästä liputtomia matkustajia kyytiin. No, haloo, jos hän ottaa systeemiksi päästää niitä liputtomia matkustamaan niin silloin takuulla saa potkut.
Just näin. Kannattaisi vaan pysytellä siinä raamissa mikä tehtävään kuuluu ja mistä se palkka maksetaan. Ei tarvitse päästää bussiin liputonta matkustajaa.

NOBINA / Tero Anttilan mukaan bussinkuljettajan tehtävänä on varmistaa, että matkustajalla on voimassaoleva matkalippu. Mikäli lippua ei voi esimerkiksi puhelimen akun loputtua esittää, on matkustajan vastuulla ladata puhelimeen lisää virtaa tai ostaa uusi lippu esimerkiksi suoraan kuljettajalta.- Kuljettajan käytöksen tulee olla yleisesti ystävällistä.
 
Bussikuski saa potkut (ja sietääkin saada), kun kuvaa salaa matkustajiaan ja laittaa videot youtubeen. Ei pitäisi olla mitään epäselvää..

Juurikin näin.
Eikös tää Simonov olekin sama mies joka tuossa muutama? vuosi sitten sai puhelimitse käskyn palauttaa MAAKKin jakotavarat ja sanottu irti ko joukoista?
Jonkunlainen somekohu tästäkin saatiin silloin aikaan.
 
Arvosteli Facebookissa jenkkien infosotaa: potkut Maakuntakomppaniasta!
Gleb Simanov oli ollut mukana Maakuntakuntakomppaniassa 11.5. 2015 alkaen eli 2/3 sopimuksen kestoajasta. Perjantaina 10.6. 2016 asiasta vastaava kapteeni Juha Tuominen soitti ja kertoi nöyrästi: "Olet suututtanut jonkun ja sopimuksesi puretaan".
10.06.2016 19:34, 10917 lukukertaa

Tuoltahan juttua löytyi reilun vuoden takaa MAAK tänään- keskustelusta.
 
Juurikin näin.
Eikös tää Simonov olekin sama mies joka tuossa muutama? vuosi sitten sai puhelimitse käskyn palauttaa MAAKKin jakotavarat ja sanottu irti ko joukoista?
Jonkunlainen somekohu tästäkin saatiin silloin aikaan.

Liian paljon sattuu ja tapahtuu yhdelle miehelle ollakseen sattumaa. Kun kuviossa on mukana myös Donetskin porukka ja desantti Bäckelström niin iso kuva on varsin selkeä.
 
Juurikin näin.
Eikös tää Simonov olekin sama mies joka tuossa muutama? vuosi sitten sai puhelimitse käskyn palauttaa MAAKKin jakotavarat ja sanottu irti ko joukoista?
Jonkunlainen somekohu tästäkin saatiin silloin aikaan.
Sama kaverihan se on.
Aika samanlainen kuviohan tuo MAAKK-kuvio oli.
Kaverille potkut MAAKK:sta tuli omien sanojensa mukaan täysin yllättäen. Silti kaveri osasi kuitenkin nauhoittaa puhelun jossa aluetoimistosta ilmoitettiin että voisi palautella varusteet. Miten sattuikin??
En tiedä tämän MAAKK-kuvion taustoista mitään, mutta uskallan olla 100% varma että syy ei ollut NATO-vastainen some-päivitys/ joku vastaava kuvio kuten kaveri itse väitti.
Tässä nykyisessä kuviossa siis näyttää toistuvan sama kaava.
Ja ketkä paukuttavat rumpua ja tukevat? MV, RUFI jne - joiden taustalta taas löytyy...
Mutta varmasti on ihan viaton kaveri ja tunnollinen työntekijä jota vain eliitti kenkii päähän ja nivusiin senkuin kerkiää.
 
Ei kuvaaminen kiellettyä ole, mutta julkasemisen kanssa mentiin rajan yli.

Kyllä se voi työpaikalla työtehtävissä olla kiellettyä. Laki ei sitä kiellä, mutta luulen työnantajan kieltävän - ainakin jos kysytään.

Ei kannata sotkea yleisellä paikalla kuvaamiseen, joka on sallittua bussikuskillekin, kunhan tekee sen vapaa-ajallaan. Jos matkustamon eturivissä istuva olisi nuo videot kuvannut, niin ei olisi Gleb saanut potkuja.
 
Sama kaverihan se on.
Aika samanlainen kuviohan tuo MAAKK-kuvio oli.
Kaverille potkut MAAKK:sta tuli omien sanojensa mukaan täysin yllättäen. Silti kaveri osasi kuitenkin nauhoittaa puhelun jossa aluetoimistosta ilmoitettiin että voisi palautella varusteet. Miten sattuikin??
En tiedä tämän MAAKK-kuvion taustoista mitään, mutta uskallan olla 100% varma että syy ei ollut NATO-vastainen some-päivitys/ joku vastaava kuvio kuten kaveri itse väitti.
Tässä nykyisessä kuviossa siis näyttää toistuvan sama kaava.
Ja ketkä paukuttavat rumpua ja tukevat? MV, RUFI jne - joiden taustalta taas löytyy...
Mutta varmasti on ihan viaton kaveri ja tunnollinen työntekijä jota vain eliitti kenkii päähän ja nivusiin senkuin kerkiää.

Onko kähmyillä todellakin niin pieni rinki ettei sieltä löydetä toista ja kolmatta viatonta uhria? Eihän noille voi kuin nauraa kun aina on samat naamat suurta kurjuutta valittamassa. Simanov kärsii ja Marco de Vi..nvi..u säestää. Ja siitä voi tosiaan olla satavarma ettei minkään tapauksen todellinen syy ole se minkä Simanov julkisuuteen esittää.
 
Suojaako sirpaleliivi Taserilta vai vaaditaanko luotiliivit?
Tuossa jäljempänä keskustelussa tätä olikin jo käsitelty, mutta muutama ajatus niiden jatkoksi.
Suojaliivien osalta olennaista merkitystä lienee ainakin levyjen/liivin suojaavien elementtien materiaalilla. Metallilevyllä, keraamisella levyllä ja kuiturakenteisella levyllä/rakenteella on varmasti tässä suhteessa eroa.
Poliisit taas ovat kertoneet tilanteista joissa pelkästään paksu vaatekerta on aikaansaanut sen ettei tehoja löydy vaikka laitteen molemmat piikit (vai mikä lienee oikea termi niille?) ovat olleet kiinni.
Miten lienee Taseria edes saa kiinni esim. metallilevyiseen suojaliiviin, saati sitten pisto-/viiltosuojan tarjoavaan liiviin??
Kyse on kai lähinnä siitä saako piuhat kiinni kohteeseen?
En tosiaan tunne laitetta kuin pintapuolisen esittelyn kautta, joten tietoa ei sen enempää minulla ole. Joku foorumilla osannee avata asiaa enemmän?
 
En ole taseriä liiveihin testannut mutta vahva mutu sähköoppiin/kokemukseen liiveistä perustuen asiaan on että piikit jää kiinni suojamateriaaliin joka joko a) johtaa sähköä eikä siksi anna kantajalleen tälliä koska menee suoraan suojamateriaalia pitkin b) ei johda sähköä jolloin virtapiiriä ei synny.

Taserin piikki on tuommoinen n. sentin mittainen turvallisuussyistä, eli siitä voi päätellä millainen suojavaruste suunnilleen blokkaa sen. Perusmallin pistooli/sirpaleliivi lie siinä rajoilla, terävä piikkihän menee sinänsä läpi ohuesta kevlarista kohtuudella. Kantomatka n. 5-6 metriä ja molempien piikkien pitää osua hyvin.

Toki on myös mahdollista periaatteessa että piikki osuu huonosti vaikka kohde olisikin 'helppo', eli ihan 100% toimivuutta ei voi luvata. Sen takia käyttötilanteen pitää olla kohtuu hyvin kontrollissa. En tiedä poliisin käyttötapaa, mutta oletan että esim. veitsimiehen tapauksessa toisella poliisilla on pistooli varmistuksena, jos taser ei toimikaan.

AR-160519814.jpg&maxh=400&maxw=667
 
Onko kähmyillä todellakin niin pieni rinki ettei sieltä löydetä toista ja kolmatta viatonta uhria?
Vaikea sanoa, voi varmaan olla että onkin. Onhan se kuitenkin myös nähty että ainakin suomenvenäläiset suhtautuvat pääosin hyvin nuivasti näihin kähmyihin.
Toisaalta täytyy muistaa se vanha tämän alan viisaus: se ei ole vaarallista mitä näemme, se on mitä emme näe.
 
Back
Top