Suomen sisäinen turvallisuus

Hätäkokousta tarvitaan että kantasuomalaiset eivät puhu rumia, mutta jos elintärkeät lääkkeet loppuvat apteekista ja sairaalasta, niin eihän siinä mitään. Odotellaan ihan rauhassa, niin saadaan maahanmuuttajille lisää tilaa :D

– Tulematta on jäänyt esimerkiksi Marevan (verenohennuslääke). Jos asianomainen ei saa tätä lääkettä, hän on helposti sairaalahoidossa. Ja tyroksiini (kilpirauhashormoni) on toinen. Nämä tulevat nyt ensimmäisenä mieleen, mutta on täällä paljon muutakin, kertoo apteekkari Patrick Gothóni.

Gothónin mukaan toimitusongelmat alkoivat jo perjantaina. Muutamia lääkkeitä on yritetty saada apteekkiin hätätoimituksella, mutta turhaan. Gothónin mukaan Oriola ei ole vastannut yhteydenottoihin.

– Meille tulee yleensä kolmisenkymmentä tukkulaatikkoa päivässä, mutta tänään tuli vain kolme. Eilen ei tainnut tulla yhtään.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005356035.html

Ahomäen mukaan Oriolan toimitusongelmat alkavat vähitellen uhata jo potilasturvallisuutta.

-  Nyt on jo neljäs päivä epäselvässä tilanteessa. Jos emme tänään saa kriittisiä tavaroita, niin silloin meillä on ongelmia, Ahomäki sanoi STT:lle.

Ahomäen mukaan Husin omat varastot ovat toistaiseksi riittäneet kattamaan lääkkeiden tarpeen, mutta harvinaisempien ja vähemmän käytettyjen lääkkeiden kohdalla tilanne on vaikeampi, sillä niiden varastot ovat pienempiä.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709062200376057_u0.shtml

Hyvä, että muistakin turvallisuusasioista keskustellaan. Tähän pitäisi myös keksiä jotain. Onkohan Sinisen eduskuntaryhmän lääkeasioista vastaava ministeri Pirkko Mattila hereillä?
 
MPnet-miitti (tosin jokainen jäsen erikseen) pidetään vihapuhepoliisin viihtyisissä rupattelutiloissa... :D Äänieristetyssä vesikid...keskusteluhuoneessa voi vapaasti käydä juttelemassa itsekseen vaikka turvaluokiteltua tietoa :D Vartijat tosin haittaavat miittiä kun naksuttelevat suullaan ettei vain törmättäisi toisiimme ja saataisi katsekontaktista henkistä voimaa... (joo olen katsonut mm. tv-sarjaa "Ensimmäinen Piiri")

2012%2525207%25253A25%252520PM.jpg

water-torture-chamber.jpg

Käy kuin kuvan paikassa, kukaan ei palaa....
 
Hätäkokousta tarvitaan että kantasuomalaiset eivät puhu rumia, mutta jos elintärkeät lääkkeet loppuvat apteekista ja sairaalasta, niin eihän siinä mitään. Odotellaan ihan rauhassa, niin saadaan maahanmuuttajille lisää tilaa :D

– Tulematta on jäänyt esimerkiksi Marevan (verenohennuslääke). Jos asianomainen ei saa tätä lääkettä, hän on helposti sairaalahoidossa. Ja tyroksiini (kilpirauhashormoni) on toinen. Nämä tulevat nyt ensimmäisenä mieleen, mutta on täällä paljon muutakin, kertoo apteekkari Patrick Gothóni.

Gothónin mukaan toimitusongelmat alkoivat jo perjantaina. Muutamia lääkkeitä on yritetty saada apteekkiin hätätoimituksella, mutta turhaan. Gothónin mukaan Oriola ei ole vastannut yhteydenottoihin.

– Meille tulee yleensä kolmisenkymmentä tukkulaatikkoa päivässä, mutta tänään tuli vain kolme. Eilen ei tainnut tulla yhtään.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005356035.html

Ahomäen mukaan Oriolan toimitusongelmat alkavat vähitellen uhata jo potilasturvallisuutta.

-  Nyt on jo neljäs päivä epäselvässä tilanteessa. Jos emme tänään saa kriittisiä tavaroita, niin silloin meillä on ongelmia, Ahomäki sanoi STT:lle.

Ahomäen mukaan Husin omat varastot ovat toistaiseksi riittäneet kattamaan lääkkeiden tarpeen, mutta harvinaisempien ja vähemmän käytettyjen lääkkeiden kohdalla tilanne on vaikeampi, sillä niiden varastot ovat pienempiä.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709062200376057_u0.shtml

Monissa puheenvuoroissa ylistetään kuinka olemme maailman ykkösluokkaa tietoteknisessä kehityksessä, siihen nähden ihmettelen näitä monia epäonnistumisia ohjelmistojen uusimis hankkeissa. Kotikaupungissani oli kesällä tilanne, jossa lääkärit eivät saaneet kirjoitettua sähköisiä reseptejä ollenkaan liki viikkoon ohjelmistojen uusimisen vuoksi. Käsipelillä reseptejä kirjoiteltiin ja ajat myöhästeli kuin VR konsanaan.
 
Erikoista on kuinka Virossa saavat halvemmalla parempaa yhteiskunnan tietojärjestelmien osalta.
 
No tämä oli vasta tuhnu.
Kysymys kuuluu miten reagoitaisiin kun esimerkiksi viikon aikana kolme junaa on syösty raiteilta, kaksi finskiä pudotettu olaltalaukaistavilla made in Russia ja yksi Ruotsinlaiva on hinattu satamaan palaneena raatona?

No tämä on kyllä sellainen sisällissotaskenaario, että oletan jonkin asteisen lkp:n jo tapahtuneen ennen tätä. Olettaen, tietty että tällaisen lahtauksen valmistelu ei pääse tapahtumaan tiedustelulta salassa ja sitä edeltää huomattavat levottomuudet Suomessa ja erityisesti muualla Euroopassa.
 
Erikoista on kuinka Virossa saavat halvemmalla parempaa yhteiskunnan tietojärjestelmien osalta.
Ei ole ihme, suomalainen IT on vuosikymmenien tilkkutäkki erilaisia järjestelmiä jotka eivät keskenään kommunikoi. Viro taas kun itsenäistyivät päättivät heti alusta, tyhjältä alustalta että ryhtyvät IT-valtioksi. Joten heille se sujui yksinkertaisemmin.

Iso ero kun katsoo hedän parlamentin istuntoja ja meidän, meillä kansanedustajilla isot kasat papereitä edessään mutta virolaisilla ei. Heillä on läppärit. Meillä taas läppärit on jostain syystä kielletty istuntosalissa.
 
No tämä on kyllä sellainen sisällissotaskenaario, että oletan jonkin asteisen lkp:n jo tapahtuneen ennen tätä. Olettaen, tietty että tällaisen lahtauksen valmistelu ei pääse tapahtumaan tiedustelulta salassa ja sitä edeltää huomattavat levottomuudet Suomessa ja erityisesti muualla Euroopassa.
Tuo voisi olla yhden 20 hengen solun tekosia eikä helposti paljastu jos noudattavat radiohiljaisuutta ja jättävät vain paperi jäljen.
 
Tämä. Suomi on pieni maa ja pieni kansa. Meidät on loppujen lopuksi helppo paskoa elinkelvottomaan kuntoon.

Ei siihen tarvita kuin parisataa tuhatta matua, ja yhteiskunta on muuttunut lähtemättömästi huonommaksi. Nyt tulijoita on Suomessa vasta muutama kymmentuhatta, ja katsokaa miltä jälki näyttää jo nyt. Tuolle parille sadalle tuhannelle on jo hyvä alku olemassa. Perheenyhdistämiset ja luontainen lisääntyvyys tekee sen helposti seuraavan kymmenen vuoden aikana, vaikka tänne ei varsinaisesti tulisi edes enää rajan yli lisää väkeä. Parisataa tuhatta työ- ja sopeutumiskelvotonta afrikkalaista ja arabia maksaa elinkaarikustannuksina sen pauttiarallaa 200 miljardia. Siihen päälle vielä kaikki yhteiskunnalliset muutokset, ja parinkymmenen vuoden päästä tätä maata ei enää tunnista samaksi.

Huonon maahanmuuttopolitiikan seuraukset kumuloituvat hyvin voimakkaasti. Tämän päivän ongelma on huomisen iso ongelma ja ylihuomisen katastrofi.

Eikö riitä kun katsoo nykyisen länsinaapurin menoa? Samanlaista on odotettavissa ja pahenee vain. Alkais nuo poliitikotkin tehdä asioille jotain, mutta voi ottaa koville.
 
Tuo voisi olla yhden 20 hengen solun tekosia eikä helposti paljastu jos noudattavat radiohiljaisuutta ja jättävät vain paperi jäljen.

Ainoastaan kerran ovat onnistuneet jotain laajamittaista organisoimaan, eli 9/11, nyt tuskin kykenevät.

Jos taustalla olisi Iran ja Venäjä niin maassa on näitä shiiamilitioita jotka kyllä pystyisivät tähän.
 
Mutta kuten tuosta Kajaani17 pätkästä näkee, niin aika rajuja skenaarioita treenataan julkisesti keskellä kaupunkia. Voisi melkein jo sanoa, että turvallisuusviranomaiset tekevät politiikkaa tuollaisilla näytöksillä.
 
Tämmöistä tekstiä puoluejohtajilta. Kerrassaan upeaa, etteivät ole antaneet pelolle valtaa.

https://yle.fi/uutiset/3-9819353

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ja Sinisen Tulevaisuuden yhteinen lausuma 6.9.2017

Olemme käyneet rakentavan keskustelun ja päivittäneet tilannekuvan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten huolista.

Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää.

Luotamme suomalaisen oikeusvaltion toimivuuteen ja viranomaisten toimintaan. Olemme sitoutuneet sen jatkuvaan parantamiseen.

Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.

Sitoudumme omien puolueiden edustajina huolehtimaan Suomen turvallisuuden ja yhtenäisyyden rakentamisesta ja keskustelemaan siitä säännöllisesti yhdessä.
 
Ainoastaan kerran ovat onnistuneet jotain laajamittaista organisoimaan, eli 9/11, nyt tuskin kykenevät.

Jos taustalla olisi Iran ja Venäjä niin maassa on näitä shiiamilitioita jotka kyllä pystyisivät tähän.
?
Eihän tuo tarvitsisi mitään laajamittaista toimintaa jos rahaa vain löytyy.
 
Kuulostaa aivan Luotettavan median vetoomukselta...

Puoluejohtajilta yhteinen vetoomus - tavoitteena estää yhteiskunnallista keskustelua kärjistymästä Turun terroriteon jälkeen
Pääministeri Juha Sipilä oli kutsunut kaikkien eduskuntapuolueiden ja Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajat yhteiseen tapaamiseen Kesärantaan.

Pääministeri Juha Sipilä ja muut eduskuntapuolueet ovat julkaisseet yhteisen vetoomuksen, jolla pyritään hillitsemään kiihtynyttä keskustelua Suomen sisäisestä turvallisuudesta ja muun muassa turvapaikanhakijoiden palautuksista.

– Keskustelimme siitä, mitä voimme kaikki puolueet tehdä yhdessä sen eteen, että pystymme keskustelemaan asiallisesti ja toisia kunnioittaen ilman että tämä yhteiskunnallinen jakautuminen tässä keskustelussa kärjistyy, Sipilä sanoi tapaamisen jälkeen.

Puoluejohtajien yhteinen lausuma kokonaisuudessaan:

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ja Sinisen Tulevaisuuden yhteinen lausuma 6.9.2017

Olemme käyneet rakentavan keskustelun ja päivittäneet tilannekuvan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten huolista.

Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää.

Luotamme suomalaisen oikeusvaltion toimivuuteen ja viranomaisten toimintaan. Olemme sitoutuneet sen jatkuvaan parantamiseen.

Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.

Sitoudumme omien puolueiden edustajina huolehtimaan Suomen turvallisuuden ja yhtenäisyyden rakentamisesta ja keskustelemaan siitä säännöllisesti yhdessä.

Juttua täydennetään.
https://yle.fi/uutiset/3-9819353?origin=rss
 
Viimeksi muokattu:
?
Eihän tuo tarvitsisi mitään laajamittaista toimintaa jos rahaa vain löytyy.

Olen ehkä sitten niin rasisti että pidän noiden kykyä saada aikaan mitään suurta pienenä, ne on tuollaisia amok-juoksuja ja ihmisten lanaamista autolla pääosin, aseilla osuvat väkijoukkoon.

Jos suomalaiset harrastaisivat tällaista niin jälki olisi massiivista ja koko maailma olisi polvillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tämmöistä tekstiä puoluejohtajilta. Kerrassaan upeaa, etteivät ole antaneet pelolle valtaa.

https://yle.fi/uutiset/3-9819353

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ja Sinisen Tulevaisuuden yhteinen lausuma 6.9.2017

Olemme käyneet rakentavan keskustelun ja päivittäneet tilannekuvan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten huolista.

Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää.

Luotamme suomalaisen oikeusvaltion toimivuuteen ja viranomaisten toimintaan. Olemme sitoutuneet sen jatkuvaan parantamiseen.

Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.

Sitoudumme omien puolueiden edustajina huolehtimaan Suomen turvallisuuden ja yhtenäisyyden rakentamisesta ja keskustelemaan siitä säännöllisesti yhdessä.
Siinä se on kaikki mitä tämä paskasakki (KAIKKI) saa aikaseksi, paskaa, täyttä hevosen paskaa. Ei pienintäkään elettä että korjaisivat jumaliste aiheuttamansa sirkuksen, pelkkää huulten heiluntaa tuulessa taas.
 
Olen ehkä sitten niin rasisti että pidän noiden kykyä saada aikaan mitään suurta pienenä, ne on tuollaisia amok-juoksuja ja ihmisten lanaamista autolla pääosin, aseilla osuvat väkijoukkoon.

Jos suomalaiset harrastaisivat tällaista niin jälki olisi massiivista ja koko maailma olisi polvillaan.
Niin perinteisesti mutta ovat ottaneet länsimaista esimerkkiä esimerkiksi propagandan suhteen.
IMO jotain isompaa on tekeillä kun kärsivät tasaisesti miehistö- ja materiaalitappioita mutta eivät panikoi.
Jos tarkoituksena olisi tehdä vain noita helpompia iskuja niin eivät odottaisi.
 
Siinä se on kaikki mitä tämä paskasakki saa aikaseksi, paskaa, täyttä hevosen paskaa. Ei pienintäkään elettä että korjaisivat jumaliste aiheuttamansa sirkuksen, pelkkää huulten heiluntaa tuulessa taas.

Kyllä siitä sen voi lukea että vihapuhujia tullaan kampaamaan kovalla kädellä.
Tämä porukka yhdessä on saanut niin paljon vihaa osakseen että syy täytyy olla vihaajien mielenterveydessä, ei heissä.
Neuvostoliitossakin suosittiin mielisairaaloita loppusijoitukseen, moikataan mekin kun nähdään sähköhoitojonossa.
 
Back
Top