Kannattaako poliisille enää soittaa? Murto käynnissä – partiolta kesti lähes tunnin tulla paikalle
syys 20, 2017
Hervannan Sanomien lukija sattui todistamaan muutama viikko sitten erikoisia tapahtumia. Kolme huppupäistä miestä yritti rikkoa sorkkaraudalla Lindforsinkadulla sijaitsevan liikehuoneiston ovea, kun lukija ajoi autollaan vieressä olevalle kotipihalleen. Kello oli noin 22.40 torstaina 10. elokuuta.
– Murtopuuhista lähti kova ääni, kun sorkkaraudalla väännettiin, lukija kertoo.
Hän sanoo, että toinen silminnäkijä soitti hätäkeskukseen, jossa sanottiin, että poliisi tulee paikalle.
– Katselin murtomiesten touhua 15 minuuttia eikä poliisia kuulunut. Sitten miehet pääsivät sisälle. Ajoin itse lähellä olevaan huoltoliikkeeseen ja kerroin, että läheisessä kiinteistössä on murtopuuhat käynnissä. Siellä sanottiin, että asia ei kuulu heille vaan poliisille.
Lukija palasi tapahtumapaikalle eikä poliisia näkynyt vieläkään. Kello oli jo yli yksitoista. Lukijan mukaan kului lähes tunti ennen kuin poliisi tuli paikalle. Tekijät olivat tuolloin lukijan mukaan jo lähteneet paikalta.
– Herää kysymys, kannattaako tässä edes soittaa mihinkään, jos näkee rikoksen tapahtuvan, jos kukaan ei kuitenkaan tule, lukija ihmettelee.
– Jos poliisi olisi tullut heti, tekijät olisi saatu kiinni, hän jatkaa.
Murron kohteeksi joutuneen Kampaamo Femin yrittäjä
Sirpa Ainasoja kertoo, että hän sai tiedon tapahtuneesta vasta aamulla, kun oli tulossa avaamaan liikettään.
– Minulle oli yritetty soittaa yöllä poliisista, mutta en ollut vastannut, kun numero oli tuntematon, Ainasoja kertoo.
Aamulla hän sai tiedon murrosta naapuriltaan. Kun Ainasoja tuli paikalle, hän huomasi rikkonaisen oven. Myös kassat oli revitty auki ja hyllystä oli kadonnut väriaineita, hiuslakkoja ja -vahoja.
– Onneksi paikkoja ei oltu rikottu tai muuten sotkettu.
Hän soitti hätäkeskukseen, jossa neuvottiin olemaan koskematta mihinkään. Päivän ensimmäisen asiakkaan Ainasoja joutui lähettämään kotiin. Muutaman tunnin päästä hän sai tiedon, että poliisi oli jo yöllä suorittanut teknistä tutkintaa ja Ainasoja pääsi siivoamaan ja jatkamaan töitään.
– Kuulin silminnäkijältä, että poliisilla oli mennyt melko pitkään tulla paikalle.
Myös Ainasoja on ihmeissään, miksi poliisilla kesti niin kauan aikaa tulla paikalle.
– Mitenkähän sitten, jos olisi oikea hätä.
Miksi poliisilla kesti melkein tunnin saapua paikalle?
– En pysty suoraan ottamaan kantaa, kuinka kauan poliisilla meni. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, jos näin on. Poliisilla ei ole mitään numeerisia tavoitteita, jos on murto käynnissä. Paikalle mennään niin pian kuin mahdollista, kertoo rikosylikonstaapeli ja tutkinnanjohtaja
Pekka Ylinen Sisä-Suomen poliisista.
Ylinen kertoo, että hälytystehtävät priorisoidaan. Kampaamo Femin murtotapauksen kanssa samana iltana oli Tampereen Ratinassa poplaulaja
Robbie Williamsin keikka.
– On mahdollista, että se vaikutti poliisin kiireeseen, kun pienellä alueella on yli 30 000 ihmistä. Kyseisenä päivänä oli
Tampereella myös tapahtumien yö. Myös konserttiin liittyvä liikenteenohjaus ja muut tehtävät työllistivät poliisia.
Kannattaako poliisille soittaa, jos näkee rikoksen tapahtuvan?
– Ilman muuta kannattaa ja pitääkin soittaa, Ylinen sanoo.
FAKTA: Näin tunti kului
- Näin tapahtumat etenivät torstaina 10. elokuuta Hervannassa Lindforsinkadun murtotapauksessa. Tapahtumien kulun selvitti komisario Ismo Rajala Sisä-Suomen poliisista.
- Hätäkeskukseen soitettiin kello 22.42.
- Hätäkeskuspäivystäjä hälytti poliisipartion kello 23.17. Samaan aikaan poliisilla oli kaksi kotihälytystehtävää, kolme rattijuopumuksiin liittyvää tehtävää ja yksi akuutti vahingonteko. Hätäkeskuspäivystäjä ei voinut antaa tehtävää partiolle ennen sitä, koska vapaita partioita ei ollut.
- Poliisipartio oli paikalla kello 23.35. Samaan aikaan yli 30 000 ihmistä purkautui Ratinan stadionin konsertista kaduille. Poliisi joutui ohjaamaan liikennettä ja turvaamaan kadulla poukkoilevien ihmisten liikkumisen.
- Hervannan tehtävä annettiin poliisille lauseella ”kolme poikaa hakkaa jotain ovea ja pitävät kovaa meteliä”. Tuollainen tehtävä ei tuossa kohtaa komisario Rajalan mukaan priorisoitunut kovin korkealle, ja kun vapaita partioita ei ollut, niin ensimmäinen edellä mainituista muista tehtävistä vapautunut partio otti tehtävän hoitaakseen.
- Rajalan mukaan samaan aikaan muitakin ”ei niin kiireellisiä tehtäviä” jäi odottamaan vapautuvia poliisipartiota.
KUVA: Murtautujat häärivät pitkän aikaa ennen Kampaamo Femin ovella Lindforsinkadulla Hervannassa samalla, kun silminnäkijät odottivat poliisia paikalle.
Poliisi kaipaa vinkkejä
Poliisilla ei ole tiedossa, ketkä murtautuivat hervantalaiseen Kampaamo Femiin 10. elokuuta noin kello 22.40 Lindforsinkadulla.
– Esitutkintaa on suoritettu, mutta tällä hetkellä teosta ei epäillä ketään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Pekka Ylinen Sisä-Suomen poliisista.
Poliisilla on Ylisen mukaan tiedossa, että tapaukseen liittyy kolme henkilöä. Heidän henkilöllisyytensä ei kuitenkaan ole tiedossa.
Poliisi pyytää havaintoja tapaukseen liittyen.
Yhdellä tekijöistä oli päällään harmaa huppari ja lökähousut, toisella oli päällään vihreä huppari ja kolmannella vaalea takki.
Mahdolliset havainnot ja tiedot kyseisestä tapauksesta voi ilmoittaa poliisin palvelupäivystyksen numeroon: 0295 414 974.