Kansanedustaja näki Eduskuntatalon edustan puukotuksen uhrin ambulanssissa: "Ulkonäön perusteella keskiaasialaisen näköinen"
Kansanedustaja Tom Packalèn (ps.) näki Eduskuntatalon edustalla tapahtuneen puukotuksen toisen uhrin ambulanssissa.
–Ulkonäön perusteella hän oli keskiaasialaisen näköinen, Packalén sanoi.
Kaksi nuorta miestä puukotti itseään Eduskuntatalon alarappusilla perjantaina. Eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan mukaan he olivat turvapaikanhakijoita.
Kansanedustaja Tom Packalénin mielestä turvapaikanhakijat ovat iso turvallisuusongelma, vaikka kukaan ulkopuolinen ei nyt ollutkaan vaarassa toisin kuin Turun joukkopuukotuksessa.
–Erityisesti kielteisen päätöksen saaneet ovat iso turvallisuusuhka, poliisikansanedustaja Packalén sanoo.
Hän ehdottaa, että Helsingin edustalle Isosaareen voitaisiin perustaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palautuskeskus.
–Siellä he saisivat liikkua vapaasti, mutta he eivät olisi vaaraksi muille, Packalen ehdottaa.