Suomen sisäinen turvallisuus

Osoittaakseni, että olen lainkuuliainen kansalainen ja kannatan sanan- ja uskonvapautta sekä kansainvälisiä sopimuksia, jätän alla olevan lainauksen yksilöimättä ja kommentoimatta. Lukijalla olkoon vapaus päätellä, missä maassa konferenssi pidetään ja minkä ihmeen vuoksi. Käytössä oleva pädi ei suostu tekemään oikeaa lainausta, joten ränttään lainauksen tähän vaan:

”konferenssissa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: ovatko avioliitto ja kauppasopimus rinnastettavissa, juristien näkemyksiä raskauden kestosta, naisten seksuaaliset oikeudet ja miehen impotenssi tuomioistuimen käsittelyssä, eunukit ja islamilainen laki, tekstiviestillä solmitut avioliitot, muslimien integroituminen länsimaissa ja armon käyttö iranilaisessa rikosoikeudessa.

Muita teemoja ovat esimerkiksi perintökiistat Sansibarissa, lapsen oikeudet Saudi-Arabiassa ja avioero Gazassa.

Konferenssin tieteellinen järjestäjä on International Society for Islamic Legal Studies.

–*******ssa islamilaisen oikeuden tutkimus on edelleen pieni ala, mutta tutkimuksen merkitys voimistuu meilläkin muun Euroopan tavoin muun muassa maahanmuuton myötä, sanoo konferenssin ******inen järjestäjä, yliopistonlehtori S*****e *******n ****** yliopiston tiedotteessa.”

Mitä hittoa mä just luin - persiö ja pöriö tähän. Linkki alla on leikisti spoilerin alla, kun en sitä sitä saa laitettua oikein, ja töihinkin on jo kiire.

http://www2.uta.fi/ajankohtaista/uu...hariatutkijat-kokoontuvat-kesakuussa-suomessa
 
Viimeksi muokattu:
Nimi varmasti unohtunut...?

Käräjäoikeus: Tampereella kaksi sosiaalityöntekijää pahoinpidelleelle ja vaimonsa tappamista yrittäneelle miehelle 5 vuoden 6 kuukauden vankeustuomio
Mies tuomittiin maksamaan korvauksia mm. kivusta ja särystä yhteensä vajaat 17 000 euroa.
Väkivaltarikokset
9.5.2018 klo 06:12
13-3-10025505.jpg

Juha Kokkala / Yle
13-3-10047291.jpg

Mari Siltanen

Mies löi vaimoaan ja väliin tulleita sosiaalityöntekijöitä veitsellä tammikuun puolivälissä Hervannassa. Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut asiassa tuomionsa. Mies tuomittiin viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan korvauksia mm. kivusta ja särystä yhteensä vajaat 17 000 euroa.

Sosiaalityöntekijät olivat tulleet asuntoon, sillä lapsen äidin lastensuojeluun kertoman perusteella oli herännyt epäilys pariskunnan lapsen turvallisuudesta. Kotikäynnillä oli tarkoitus vahvistaa vanhempien kasvatuskykyä ja tukea ongelmatilanteen selvittämisessä sekä uuden asunnon löytämisessä. Mies vastusti väkivalloin.

Rikosnimikkeinä olivat puolison osalta tapon yritys sekä pahoinpitely. Samalla mies tuomittiin myös siitä, että hän pahoinpiteli puolisonsa edellisenä päivänä.

Sosiaalityöntekijöiden kohdalta kyseessä oli oikeuden mukaan törkeä pahoinpitely, törkeän pahoinpitelyn yritys ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

Tuomittu on ilmoittanut tyytymättömyytensä. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Kaupunki järjesti työntekijöille kriisiapua heti tilanteen jälkeen. Myös turvallisuusohjeet on tarkistettu.
https://yle.fi/uutiset/3-10196537?origin=rss
 
https://pt-media.org/2018/05/09/uus...emaattista-vainoa-paikallisia-nuoria-kohtaan/
Uusahvenanmaalaiset harjoittavat systemaattista vainoa paikallisia nuoria kohtaan
PT-MEDIA.ORG TOIMITUS 16 MINUUTTIA SITTEN 1 KOMMENTTI

9.5.2018

Ahvenanmaalla on jatkunut pitkään kolmansista maista tulleiden nuorukaisten systemaattinen vaino paikallisia koulutyttöjä kohtaan. Ahvenanmaan uutiset on kirjoittanut asiasta jo ainakin vuoden alusta asti alkaen. Vähintään parin vuoden ajan on uusahvenanmaalainen jengi häiriköinyt paikallisia nuoria.
Ålands nyheter on kertonut useaan otteeseen ulkomaalaistaustaisten nuorukaisten huumejengistä, joka kulkee miten haluaa sisään ja ulos ahvenanmaalaisissa kouluissa. Nuoret kertovat pahoinpitelyistä, vainosta ja uhkailusta. Lehden haastattelema 15-vuotias tyttö joutui liigan pahoinpitelemäksi ja väkivallanteko lähetettiin samaan aikaan livenä Facetimessa.


Pahoinpitelyn jälkeen kaksi uusahvenanmaalaista poikaa oli tullut uudelleen Kirkonkylän yläkoululle, jota tyttö käy ja kiusannut tätä. Lisäksi uusahvenanmaalaiset ovat ottaneet kuvia tytöstä ja levittäneet niitä somessa. Tyttöä on niin ikään kutsuttu ”äckliga jävla hora”, vitun ällöttävä huora.

Tyttö kertoo Ålands nyheterille:

– Koulu ei voi tehdä asialle mitään. Olen ottanut kuvat mustelmista ja tehnyt rikosilmoituksen, mutta Ahvenanmaan poliisia asia ei kiinnosta, koska tekijät ovat alaikäisiä.

Tytön mukaan ainakin yksi tekijöistä ei käy koulua ja hänelle on annettu porttikielto tulla Ahvenanmaan koulujen alueelle, mutta poika jatkaa tytön vainoamista koulun ulkopuolella.

Jengin pääjehut ovat ainakin Romaniasta ja Iranista.

Ålands nyheter

Mielenkiintoista havaita, että ahvenanmaalaiset lehdet kirjoittavat asiasta hyvin avoimesti.

Schoolgirl was beaten and threatened by immigrant gangs

Edit. Alandsnyheter.com ei ole sanomalehti vaan itsenäinen verkkosivu.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo @miheikki jakama haisee taas niin ryssän touhulle kuin vain voi..
Ikävä kyllä sisäistä ongelmista tiedottaminen on enemmän tai vähemmän ulkoistettu ryssän propaganda koneistolle.
Tämä on mediamyrskyn ja poliittisen korrektiuden hinta.
 
My bad. Ei tule luettua Ahvenanmaan lehdistöä.
 

Tekstissä sanotaan ihan selvästi: Tuomittu on ilmoittanut tyytymättömyytensä. Tuomio ei ole lainvoimainen. Journalististen ohjeiden mukaan nimeä ei tässä vaiheessa kuulukaan kertoa.

Palataan nimiasiaan sitten, jos hovin jälkeenkään ei nimeä mainita. Media on toki tehnyt parhaansa hyssytellessään etelästä tulleiden uusien veronmaksajien puuhasteluja mutta miksi väkisin vääntää asiaa negatiiviseksi, jos se ei sitä tässä tapauksessa ole?
 
Penttilä on nyt tuomittu psykopaatiksi. Oma kokemus psykosarjamurhaajista rajoittuu elämänkerta elokuviin. Niissä psyko on ollut hyvinkin järjestelmällinen ja tietoinen. Mt-potilaiden hoito on muuten tuttu.
Penttilän psykiatrin haastattelussa ei näy tiedostaminen. Murhat olivat vahinkoja ja hän on se alistettu osapuoli. Kysymykseen : Ei kai vahingossa kolmea kuristeta Penttilä ei suostunut vastaamaan. Sanoi kuitenkin että ajatus että hän satuttaisi jumaloimiaan naisia on älytön.
Lisäksi mies oli selvästi harhainen kun joskus pidätetty ja itkenyt kuinka tappamansa äiti tulee auttamaan. Ei siis tiedostanut edes sitä.

Tarvittaisiin joku uusi tautiluokitus. Pikkupsykoosi tai pitkäkestoinen lievä psykoosi. Vankilaa tuo ei kuulu.
 
Sanopa, mikä juttu etusivulla ei pidä paikkansa?

Minä en sellaista bongaa otsikko/ingressi tasolla.

Kirjoitinko ”ei pidä paikkaansa”? En tietääkseni.

Jos sinulla on ”media”, joka näyttää tuolta kuin tämä aiheena oleva, osaan jo automaattisesti suhtautua sivustoon hyvin skeptisesti. En viitsi käyttää aikaa ja intoa sen enempää niiden mahdollisten virheiden etsimiseen.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top