Suomen sisäinen turvallisuus

Maahanmuuttajille suunnattu "seksivalistus" ei ilmeisesti ollut ehtinyt saavuttaa herroja Abdi Osman Aadam, Ali Ahmed Osman Fidik sekä Badsha Salaad Malin, koskapa Keski-Suomen käräjäoikeus mittasi heille kakkua törkeästä raiskauksesta. Herrat ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä tuomioon, kuinkas muuten.
 
Poliisi etsii arpinaamaa
Jotenkin tuli tämä mieleen...
iu
 
Jotenkin tuli tämä mieleen...
iu
Mielestäni poliisilta loukkaavaa käytöstä kutsua jotain arpinaamaksi. Mitä sille joku voi mitään jos on vaikkapa onnettomuudessa loukannut kasvonsa. Samaa kuin haukkua jotain ihonvärin perusteella. Ei sille kukaan itse mitään mahda. No popin kuningasta lukuunottamatta.
 
Koronapassin myöntämistä voisi tarkentaa niin, että sirppisoluanemialle altistavan geenin kantajat eivät voisi saada sitä.
 

Uusespoolaiset tyttöset pahoinpitelytuomiolla, rasismi haettiin tekosyyksi hakata suomalainen​

Iltalehti julkaisi lauantaina artikkelin Espoossa nuorten uussuomalaisten tekemästä pahoinpitelystä, jonka taustalla lehti väitti olevan rasismia, johon koulu ei puuttunut. Eli pahoinpitelyn kohteeksi joutunut tyttö oli ikään kuin rasisteerauksellaan antanut oikeutuksen somalialaisille tytöille pahoinpitelyyn.​

No oliko näin? No ei ollut.

Pahoinpitelyn uhriksi joutuneella suomalaisella tytöllä ei ollut mitään tekemistä rasismin kanssa. Hän ei ollut haukkunut somaleja, kuten ketään muutakaan neekeriksi, niin kuin pahoinpitelijät yrittivät väittää. Niin ikään somalialaiset väittivät, että koulu ei puuttunut mitenkään rasisteeraukseen.



Uhrin mukaan koko homma lähti liikkeelle siitä, että somalitytöt olivat saaneet päähänsä suomalaisen tytön haukkuneet somaleita neekereiksi anonyymillä Jodel-nimisellä keskustelupalstalla. Uhrin mukaan tässä ei ollut mitään perää. Lisäksi tuli syytös jostain laulusta, jonka somalit väittivät suomalaisen laulaneen ”jossain”, laulussa kuulemma neekeröitiin.

Suomalainen ja somalitytöt tunsivat miten kuten toisensa, mutta eivät olleet olleet koskaan mitenkään varsinaisesti tekemisissä keskenään.

Alkusyksystä suomalainen tyttö oli ollut asioimassa kaupassa ja ulos tullessaan somalit olivat olleet suomalaista vastassa. Somalit olivat alkaneet tönimään suomalaista, joka ihmetteli mistä oli kysymys. Paikalle saapui lisää somaleja ja suomalainen piiritettiin ringin keskelle. Somalilauma aloitti nyt monikulttuurisen tutustumisleikin.

Suomalaista tyttöä tönittiin ja haukuttiin. Kaksi päätekijää alkoivat repimään suomalaista tyttöä hiuksista ja löivät tyttöä. Myös muut ympärillä olleet somalit löivät tyttöä. Suomalaisen mukaan hän sai iskuja myös takaapäin, eikä aina nähnyt lyönnin olevan tulossa.

Edelleen paikalla olleet somalit kuvasivat tapahtumaa. Monilla oli kännykät ojossa. Uhri oli itse nähnyt jälkeenpäin videon sosiaalisessa mediassa, missä häntä retuutettiin hiuksista.

Pahoinpitely päättyi ja sitä saateltiin tappouhkauksilla, että somalit tulevat joukolla tytön kotiin hakkaaman hänet uudestaan.

Suomalainen tyttö oli saanut teosta mustelmia ja kipuja. Lisäksi hänellä on pelkotiloja, että somalit tekevät uudestaan jotain.



Siinäpä itse tapahtuma lyhyesti. Pahoinpitelyä edelsi suunnittelu. Toinen suomalainen nuorukainen kertoo todistajan asemassa, että hänet oli lisätty tietämättään johonkin Snapchat-ryhmään, jossa somalitytöt suunnittelivat pahoinpitelyä täyttä häkää. Porukassa oli paljon muitakin somaleja ja muuta porukkaa. Suomalaista tyttöä oli haukuttu ja suunniteltu, miten tämä saadaan ällytettyä johonkin paikkaan, jossa uhri sitten pahoinpidellään.

Todistajan mukaan kun somalitytöt tapasivat suomalaisen tytön kaupan edustalla, niin uhria yritettiin saada sanomaan ”neekeri”, jotta pahoinpitelylle olisi ollut oikeutus. Suomalainen tyttö ei kuitenkaan mennyt provoansaan.



Somalitytöt myöntävät osittain teon. He myöntävät hiuksista vetämisen, mutta kiistävät lyöneensä suomalaista tyttöä. Toinen tytöistä vetoaa siihen, että häntä on kiusattu koko yläasteen ajan haukkumalla neekeriksi ja rättipääksi. Myös toinen tyttö kertoo samaa ja lisää, että uskontoa on haukuttu. Tytöt kertovat kertoneensa asiasta koulun opettajalle, joka ei kuitenkaan ollut puuttunut asiaan.

Merkittävää on se, että suomalainen tyttö ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut epäiltynä koulun, eikä minkään muunkaan tahon toimesta rasisteerauksesta. Jodelissa oli puhuttu neekereistä ja nuoret olivat haukkuneet toisiaan ristiin rastiin, mutta uhria ei ole pystytty liittämään missään yhteydessä siihen, että hän olisi jossain anonyymillä keskustelupalstalla omalla nimellään esiintyen rasisteerannut ketään.



Koko hommassa ei kuitenkaan ole kysymys vain näistä kahdesta päätekijästä, jotka saivat tuomion, vaan somalikööristä. Somalikööri oli saanut muun tekemisen puutteessa päähänsä pikkuisen alistaa jotain suomalaista ja uhri nyt sattui joutumaan silmätikuksi ilman mitään sen kummempaa syytä.

Rasismi on hyvä valttikortti näissä asioissa. Somalikööri käytti rasismia tekosyynä saadakseen aikaan rähinän ja hyvän syyn pahoinpidellä suomalainen tyttö. Rasismia, jota ei ollut edes olemassa.

Somalitytöt tuomittiin pahoinpitelystä pieneen sakkoon.

 
Mielestäni poliisilta loukkaavaa käytöstä kutsua jotain arpinaamaksi. Mitä sille joku voi mitään jos on vaikkapa onnettomuudessa loukannut kasvonsa. Samaa kuin haukkua jotain ihonvärin perusteella. Ei sille kukaan itse mitään mahda. No popin kuningasta lukuunottamatta.
Tai lähinnä kai toimittajalta loukkaavaa käytöstä; ainakaan tuossa uutisessa poliisi ei käytä sanaa "arpinaama", vaan puhutaan henkilöstä jolla on arpi kasvoissa.

Poliisi kertoo, että paikalta poistui noin 180 senttiä pitkä, 20–30-vuotias mies, jolla on silmäkulmassaan arpi.
Mutta mitäs näistä.
 
Lyhytkasvuinen, arpea silmäkulmassaan kantanut 6- kymppinen epäilty, mahdollisesti transhyönteiseksi pukeutuva, olisi saanut olla melko turvassa toimittajan uutisoinnin perusteella.
 

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta tulipalosta maan alla Tampereen keskustassa. Ylen tietojen mukaan tulipalo on syttynyt parkkihallissa.
Tarkempi paikka on Verkatehtaankadun ja Rautatienkadun risteyksen alueella, missä tällä hetkellä leviää sankkaa mustaa savuaa.

– Täällä haisee sellainen pahanhajuinen voimakas kemikaali ja koko keskustan alueella on pientä savun tynkää, kertoo Ylen toimittaja Anu Kerttula.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensitiedote maan alla sijoitsevasta tulipalosta tuli noin puoli seitsemän aikaan illalla.

Juttua päivitetään
 

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta tulipalosta maan alla Tampereen keskustassa. Ylen tietojen mukaan tulipalo on syttynyt parkkihallissa.
Tarkempi paikka on Verkatehtaankadun ja Rautatienkadun risteyksen alueella, missä tällä hetkellä leviää sankkaa mustaa savuaa.

– Täällä haisee sellainen pahanhajuinen voimakas kemikaali ja koko keskustan alueella on pientä savun tynkää, kertoo Ylen toimittaja Anu Kerttula.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensitiedote maan alla sijoitsevasta tulipalosta tuli noin puoli seitsemän aikaan illalla.

Juttua päivitetään
Liekkö syynä sähköpirssi vai ruotsin mitään ei ole tapahtunut.
 
Pirkanmaan pelastuslaitos ilmoittaa:
436 Tulipalo,
Thu, 02 Dec 2021 21:54:13 +0200
436 Tulipalo, muu: Maan alla, suuri Pelastuslaitos hälytetty: 2.12.2021 18:30 Tampere Osoite: Verkatehtaankatu Maanalla viemäriverkostossa on syttynyt tulipalo. Viemäriverkon kunnostustyön yhteydessä. Tällä hetkellä pelastuslaitos sammuttaa paloa. Ympäristöä ja rakennuksia ollaan varotettu ja ihmisiä ohjattu turvaan. Sammutustyöt jatkuvat arviolta myöhäiseen iltaan. Seuraava tiedote 20:30.
 

Viemärityömaan tuotantopäällikkö Petteri Eerola kertoo, että palo syttyi, kun työmaalla kovetettiin viemärisukkaa uv-valolla.

Eerola sanoo, että vielä ei ole tietoa siitä, sytyttikö palon uv-valosta lähtenyt kipinä vai valo itsessään. Eerola sanoo, että palon syttymissyytä selvitetään.
 
Linkki uutiseen: "Ministeriön linjalle tyrmäys: Laittomasti maassa olevat poistettava"

On lähtökohtaisesti absurdia että lain rajoja jouduttiin ylipäätään edes selvittämään hallituksen sisällä, mutta onneksi lopulta asiassa mennään siten kuten laki ja järki sanoo; "– Silloin puhutaan mm. pakkopalautuksista. Kyllä ministerin ja ministeriön pitää noudattaa sekä lakia että hallitusohjelmaa, Könttä linjaa.".

Asian tiimoilta jäi kylläkin mieltä askarruttamaan tuo Vihreiden hallituskelpoisuus nyt ja tulevaisuudessa. Ei ole mikään kauhean vakaan kumppanin track record heillä hallitustyön tiimoilta.
 

LOUNAIS-SUOMEN poliisi esittää vangittavaksi viittä henkilöä epäiltyinä terrorismirikoksista. Poliisi epäilee henkilöiden suunnitelleen terroristista tekoa.

Epäillyt asuvat Satakunnassa Kankaanpään seudulla. Poliisi otti epäillyt kiinni tiistaina.

Satakunnan käräjäoikeus tekee henkilöiden vangitsemisesta päätöksen perjantaina. Lounais-Suomen poliisilaitos järjestää asiasta mediatilaisuuden tänään kello 18, jossa tapauksesta kerrotaan enemmän.

Akuuttia vaaraa ei ole.
 

LOUNAIS-SUOMEN poliisi esittää vangittavaksi viittä henkilöä epäiltyinä terrorismirikoksista. Poliisi epäilee henkilöiden suunnitelleen terroristista tekoa.

Epäillyt asuvat Satakunnassa Kankaanpään seudulla. Poliisi otti epäillyt kiinni tiistaina.

Satakunnan käräjäoikeus tekee henkilöiden vangitsemisesta päätöksen perjantaina. Lounais-Suomen poliisilaitos järjestää asiasta mediatilaisuuden tänään kello 18, jossa tapauksesta kerrotaan enemmän.

Akuuttia vaaraa ei ole.

Ollut tosi kyseessä.

Käräjäoikeuden diaaritietojen mukaan viittä miestä esitetään vangittavaksi epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta.

Neljää heistä epäillään myös terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta.

Epäillyt ovat kaikki 90-luvulla syntyneitä.
 
  • Tykkää
Reactions: M-1
Back
Top