Suomen sisäinen turvallisuus

baikal

Supreme Leader
Joskus on niin, että lyhyt virsi on kaunein: Suomessa on liian vähän kenttätyössä olevia poliiseja. Piste.

Eikä tästä tarvitse enää tehdä aluepoliittista keskustelua, sillä tämä tilanne kattaa koko maan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että tässä on tehtävä korjausliike. Sisäisen turvallisuuden rapautuminen on asia, jonka jäljet voivat olla hyvin vaikuttavia. Jopa yhteiskuntaa muuttavia vaikutuksia.

Poliitikot epäonnistuivat ohjausyrityksissään ja poliisipäällystö rakenteli himmelin, joka "turvasi ydintoiminnot".

Suoraan sanoen olen huolissani tästä asiasta, enemmän kuin Venäjän uhasta ja ihan vaan siksi, että tämä sisäisen turvallisuuden ongelma on polttava 24/7, eikä sitä tarvitse enää odotella tai kehitellä harmaita vaiheita. Sopivaksi mitoitettu poliisivoima sitäpaitsi on tukena myös puolustustilanteessa, näyttää siltä, että monta erilaista konkeloa on selvitettävä, ennenkuin ensimmäinen panssarilautta on Elimäellä matkalla länteen.
 
Oliko niitä kenttätyötä tekeviä nyt se 7200 koko maassa. Mielenkiintoista olis vertailla koko poliisiorganisaation kokoon.
 
Eikös juuri ollut uutinen, että poliisin hallintouudistus nosti poliisijohdon palkkoja ja byrokratiaa niin paljon, että 100 poliisia piti irtisanoa? Näillä mennään. Mutta miksei poliisi keskitä toimiaan oikeasti olennaiseen vaan jaksaa kytätä autoilijoita ja netin toisinajattelijoita oikeiden rikollisten sijaan?
 
Se on Poliisihallituksen määräämä linja. Luo näkyvyyttä ja mielikuvaa, että poliisi tekisi jotain. Olen puolitosissani joskus ehdottanut mallia, jossa saman maan sisällä virnomaiset eivät nepotismin uhan vuoksi tutki toisiaan ollenkaan, vaan Suomen viranomaisia tutkisivat ruotsalaiset, Ruotsin viranomaisia norjalaiset ja Norjan viranomaisia suomalaiset. Ketjuun voisi liittää vielä pari suht pohjoismaista maata, että saataisiin kaikki kahdenväliset yhteydet ja palveluksenvelat varmuudella poikki.

Nyt kun sarkasmista päästiin, on erittäin lyhytnäköistä politiikkaa ajatella kenttätyötä tekevän poliisivirkamiehen olevan valtiolle työllistämiskulujensa arvoinen kuluerä. Poliisitoimen kattavuus ja tätä kautta korostunut kiinnijäämisriski sekä lisää valtion sakkotuloja, takavarikkoja ja veroseuraamuksia että vähentää yhteiskunnalle koituvia rikosvahinkoja. Puhumattakaan siitä, miten kyseenalaista on antaa poliisijohdon luoda valtio valtion sisään. Yksi harkittava keino voisi olla erillislaki, joka määrää yksiselitteisen vähimmäispoliisitiheyden per capita. Mun nähdäkseni on selvää, että viranomaistoiminnalle on asetettava selkeitä sekä laadullisia että määrällisiä kriteeereitä, kunhan ne eivät ole keskenään ristiriidassa. Esim sakkokiintiö määrällisenä kriteerinä on ristiriidassa laadullisten puolueettomuuden ja oikeusturvan kriteerien kanssa.
 
Eikös juuri ollut uutinen, että poliisin hallintouudistus nosti poliisijohdon palkkoja ja byrokratiaa niin paljon, että 100 poliisia piti irtisanoa? Näillä mennään. Mutta miksei poliisi keskitä toimiaan oikeasti olennaiseen vaan jaksaa kytätä autoilijoita ja netin toisinajattelijoita oikeiden rikollisten sijaan?

Autoilijoiden kyttääminen vaikuttaa suoranaisesti liikennekuolemien määrään. Liikennekuolemista vain osa on niitä jotka kuolevat omaan tyhmyyteensä, osa on ns. väärällä suojatiellä väärään aikaan. Toki myönnän, että liikenne suunnittelulla on esimerkiksi Helsinkiin luotu sellaisia paikkoja joissa poliisin on houkuttelevaa pyydystää sakkokiintiö täyteen.

Sitten lempiaiheeseeni.
On varsin erikoista, että selvästi epäonnistunut hanke jossa kenttäpoliisien määrää vähennettiin ja hallintoa kasvatettiin ei aiheuta korjausliikettä.
Sivistysvaltiossa poliisiylijohtaja olisi jo eronnut itse ja poliisihallitus typistetty. Valitettavasti meillä virkavastuulla voi tehdä mitä haluaa, ilman vastuuta.
Ministeri Räsänen ei liene syyllinen tähän farssiin koska päätökset on tehty ennen hänen ministeri aikaansa. Sisäministeri on kuitenkin epäonnistunut ohjaus ja valvonta tehtävässään salliessaan poliisiylijohdon hölmöilyt, siksi kaipaisin nyt ryhtiliikettä.

Valitettavasti en usko hallinnossa tapahtuvan merkittäviä muutoksia, erilaiset ylitarkastajat ja johtajat, eivät halua luopua hyvin palkatuista viroistaan.
 
Eikös juuri ollut uutinen, että poliisin hallintouudistus nosti poliisijohdon palkkoja ja byrokratiaa niin paljon, että 100 poliisia piti irtisanoa? Näillä mennään. Mutta miksei poliisi keskitä toimiaan oikeasti olennaiseen vaan jaksaa kytätä autoilijoita ja netin toisinajattelijoita oikeiden rikollisten sijaan?

Tämä sama tehostamisen vaikutus on nähty kaikkialla julkisella puolella. Juuri sen vähennettäväksi aiotun porukan määrä pysyy ja palkat nousevat. Varsinaisen työn tekevä porukka laitetaan pihalle.
 
Mitä vielä PTR:n iskuryhmä on tehnyt tehoiskun pääkaupunkiseudulla!

Liian pieniä kaloja pyytäneille sakkoja tehovalvonnassa

Yksi ruorijuoppo ja kolme alamittaista saalista pyytänyttä kalastajaa jäi kiinni Helsingin venepoliisin tehovalvonnassa viikonloppuna. Vesiliikennettä valvottiin Helsingin, Espoon ja Sipoon alueella.

Ratsian pääteemana oli kalastuksenvalvonta, mutta huomiota kiinnitettiin myös vesilläliikkujien ja heidän varusteidensa kuntoon. Viranomaiset ottivat viikonlopun aikana tarkastukseen 83 veneilijää ja rantavesien kalastajaa.

"Yhden ruorijuopon lisäksi kolmella henkilöllä viisari värähti, mutta luku jäi kuitenkin alle rangaistavuuden", kertoo ylikonstaapeli Jarmo Niininen Helsingin venepoliisista.

Promilleraja vesillä on yksi promillea. Niininen kuitenkin suosittelee lähtemään vesille ainoastaan ihan vesiselvänä.

Poliisi langetti tehovalvonnassa kolme sakkoa alamittaisista kaloista. Liian pienet kalat tulee lain mukaan laskea takaisin veteen, vaikka saalis olisi kuollut. Tässä vaiheessa vuotta tyypillisin alamittainen saalis on poliisin mukaan kuha, jonka vähimmäiskoko on 40 cm.

Lisäksi neljä henkilöä sai rikesakon luvattomasta kalastamisesta. Huomautuksia muun muassa varustepuutoksista ja lievistä ylinopeuksista poliisi antoi 14 vesilläliikkujalle.

Helsingin venepoliisin lisäksi ratsiaan osallistuivat Rajavartiolaitos, Tulli sekä Helsingin ja Espoon kalastuksenvalvojat. Seuraava tehovalvonta järjestetään 13.–14. syyskuuta.

http://www.metro.fi/uutiset/a1387806364418

Kyllä on PTR:n iskuryhmä iskenyt taas sellaiseen laittomuuden pesään, että oksat pois! Itseäni ainakin helpotti tuo alamittaisten haulik.. (anteeksi kalojen takavarikointi) ja myös se, että yksi järjestäytyneen rikollisryhmän joht... (anteeksi ruorijuoppo) pidätettiin.

Erityistä mielihyvää tuotti se, että valvonta kohdennettiin tuollaiseen urbaaniin levottumuuspesäkkeeseen. Esimerkiksi Tikkurilan aseman läheisyydessä vain hakataan ja ryöstetään ihmisiä joka viikonloppu.

Voitaisiinko kalastuksenvalvontaa vielä nyky yhteiskunnassa tehostaa? Syytä olisi - nykyään kuka tahansa voi ostaa esim. virvelin huoltoasemalta ilman minkäänlaista lupaa. Mielestäni mitään kalastusvälineitä ei saa myydä henkilölle jolla ei voimassaolevaa kalastuslupaa! Myöskään matoja kaivavilta henkilöiltä ei kysytä nykyisin lupia. Olisikin syytä siirtyä siihen, että mitään kalastusvälineitä ei saisi myydä ilman lupaa ja myös kalastuksen valmistautuvalla henkilöllä täytyy olla luvat. Tämän kuitenkin pitäisi olla vain siirtymävaihe. Ei ABC:n kassa voi ryhtyä kansanpoliisiksi ja kaupallisissa liikkeissä voi työskennellä esim. kassaneiti joka vapaa-ajallaan kalastaa vaikka useammalla ongella vaikka lupia ei ole! Tavoitteena pitäisi olla, että kalastusmaksu otetaan vuonna 2020 verona jokaiselta kansalaiselta! Se, että on kalalle allerginen ei ole mikään syy jättää kalastuslupaa maksamatta - usein tuollaiset ihmiset ihailevat kuitenkin akvaariokaloja tai katsovat luontodokumentteja merenelävistä...
 
Eikä tästä tarvitse enää tehdä aluepoliittista keskustelua, sillä tämä tilanne kattaa koko maan.

Kyllä tämä tietyssä mielessä on aluepoliittinen kysymys. Me kaupunkilaispojat kun luulimme ennen että landella on turvallisempaa kun kaupungissa. Jos kehitys jatkuu tätä rataa niin tämähän ei enää pidä alkuunkaan paikkaansa.

Perustelen tätä sillä että kaupungeissa toimii kaikenlaisia yksityisiä firmoja tekemässä bisnestä poliisin jättämän aukon paikkaamisessa ja poliisi on sentään lähellä vaikka joutuukin rankalla kädellä priorisoimaan tehtäviään. Maalla poliisi taas ei yksinkertaisesti enää pitkien etäisyyksien takia aina edes ehdi paikalle. Kun nyt maaseutua on kuitenkin Suomessa määritelmistä riippuen 95-99% niin aika karulta vaikuttavat näiden poliisireformien ”tulokset”; maalla poliisin hommia ei hoida kukaan, kaupungeissa taas poliisin hommat ulkoistetaan yksityisille toimijoille.

Ja kyllä, olen myös havainnut että korjausliikkeenä on näemmä hätäisesti kyhätty kaikenlaisia ”verkostoturvallisuuden” hankkeita, jossa kuntien, järjestöjen ja muiden viranomaisten oletetaan muiden toimiensa ohessa tuottavan kansalaisille turvallisuuden tunnetta osana paikallista turvallisuustyötä. Lihavoin vähän mielestäni olennaista kohtaa, tuo kun ei nähdäkseni ole ihan sama juttu kun turvallisuudesta huolehtiva poliisi.
 
Lainaus:
"Ja kyllä, olen myös havainnut että korjausliikkeenä on näemmä hätäisesti kyhätty kaikenlaisia ”verkostoturvallisuuden” hankkeita, jossa kuntien, järjestöjen ja muiden viranomaisten oletetaan muiden toimiensa ohessa tuottavan kansalaisille turvallisuuden tunnetta osana paikallista turvallisuustyötä. Lihavoin vähän mielestäni olennaista kohtaa, tuo kun ei nähdäkseni ole ihan sama juttu kun turvallisuudesta huolehtiva poliisi."

Tuota turvallisuustunne ajattelua tukevat osiltaan myös nämä kotikutoiset poliisipropaganda "tositv" sarjat jota tv:stä tulee... mitäniitä nyt onkaan laivalvojat, poliisikoulu, kissalanpojat, karhukopla jne..... Luodaan se väärä turvallisuudentunne kansalaisille.
 
Ja kyllä, olen myös havainnut että korjausliikkeenä on näemmä hätäisesti kyhätty kaikenlaisia ”verkostoturvallisuuden” hankkeita, jossa kuntien, järjestöjen ja muiden viranomaisten oletetaan muiden toimiensa ohessa tuottavan kansalaisille turvallisuuden tunnetta osana paikallista turvallisuustyötä. Lihavoin vähän mielestäni olennaista kohtaa, tuo kun ei nähdäkseni ole ihan sama juttu kun turvallisuudesta huolehtiva poliisi.

Tämä on varmasti suuren ilon päivä kaikille. Vihdoinkin olemme saaneet tehokkaan virkakoneiston valvomaan järvelle kalamiehiä. Tekemään tarkastuksia ja selvittelemään saaliin kokoa. Nostelemaan rantakaislikoissa katiskoita ja verkkoja ettei vaan ole alamittaisen sintit erehtyneet julman pyytömiehen ansoihin. Tai ettei olisi kertynyt liian suurta saalista (yli 5 kg) joka houkuttelisi viattoman kansalaisen harmaan talouden rikollisille poluille, kauppaamaan ylisuurta saalistaan.

On vaikea enää keksiä mitä kansalaisten turvallisuudesta vielä voisi puuttua. Juuri tällainen palvelun vuoksi jaksamme hymyillen maksaa verojamme yhteiskunnalle.
 
Tuota turvallisuustunne ajattelua tukevat osiltaan myös nämä kotikutoiset poliisipropaganda "tositv" sarjat jota tv:stä tulee... mitäniitä nyt onkaan laivalvojat, poliisikoulu, kissalanpojat, karhukopla jne..... Luodaan se väärä turvallisuudentunne kansalaisille.

Niin nykyään ei ole tärkeää se mitä tehdään, vaan se miltä näytetään. Kuinkahan kauan tämä sumutus menee läpi?
 
Kuka nyt haluaa semmoisen Venäjän kaltaisen sekurokratian?

Resurssit lienee riittävät koska Aarnion kimpussa on 20 tutkijaa ja muistaakseni 7 syyttäjää. Siihen päälle kenttäväki, ehkä 50 miestä oli etsimässä sitä rahakääröä.
 
Mut heti löytyi, kun uhkana oli, ettei käräjäoikeus enää olisi jatkanut tutkintavankeutta..
 
Moottoripyöräpoliisit liikkuu yksin, miksei autopoliisit? Monissa maissa/osavaltioissa on ihan yleistä että rengas-/kalastus-/katsastus-/ylinopeusvalvontaa toimittaa yksinäinen poliisi eikä pari. Tuottavuusero 50%.
 
Oma empiirinen havainto on, että yhtä mp-poliisia jälestää lähistöllä toinen tai autopartio.
 
Moottoripyöräpoliisit liikkuu yksin, miksei autopoliisit? Monissa maissa/osavaltioissa on ihan yleistä että rengas-/kalastus-/katsastus-/ylinopeusvalvontaa toimittaa yksinäinen poliisi eikä pari. Tuottavuusero 50%.

Joku konstaapeli voi antaa oikean vastauksen, mutta kyse on muistaakseni työturvallisuudesta ja esim liikennetilanteessa todistusvoimasta. kaksi konstaapelia todistaa tarvittaessa sinun ajaneen punaista päin. Yksin olevan kohdalla on sana sanaa vastaan.
 
Ilmeisesti moottoripyöräpoliisit on sitten luotettavampia. Ja onko kahden todistusvoima sen suurempi? Jos toinen on esim lyönyt siviiliä niin todistaako poliisipari että joo, kyllä se provosoitui ja menetti malttinsa. Jee jee
 
Kuten todettu, joku konstaapeli voi lienee ottaa kantaa asiaan.

En kuitenkaan usko, että yksittäisen poliisin sana voittaa helposti jos kiistän uskottavasti ajaneeni punaisia päin.
Kahta vastaan häviän kuitenkin.
 
Kyllä virantoimituksessa olevan poliisin sana voittaa 99,9% todennäköisyydellä. Noin tulee lähtökohtaisesti kai ollakin, vaikka se toki mahdollistaa väärinkäytökset, joskin tuossakaan tapauksessa yksittäinen virkamies ei saa ulosmitattua minkäänlaista hyötyä. Aivan sama juttu vastustamisten ja niskoittelun osalta. Ei tarvita todistajia.

Pitänee vain luottaa siihen, että virkamies toimii lain ja valansa mukaisesti.
 
Back
Top