Suomen sisäinen turvallisuus

Siviili voi jättää aseet lukittuun autoon kun menee kahville. Lisäksi auton voi pysäköidä sellaiseen paikkaan että sen näkee ja itse pystyy valvomaan liikettä auton lähellä.

Poliisi voi myös lukita partioauton, kun jalkautuu tehtävälle.
Oletan että lukitusta partioautosta aseita ei pääse varastamaan kun lisäksi aseet ovat auton sisällä lukoissa.

.
 
Perätön ilmianto on rikollista elämää? Soitto ja poliisi saapuu noutamaan aseet. Tämän jälkeen vuoden taistelu ml hallinto-oikeus, että saa luvat ja aseet takaisin.
Kuten kirjoitin, pääosin ihan ok.

Miten siinä voidaan hallinto-oikeutta tarvita, jos ilmianto on todettu perättömäksi ja arvatenkin sen tekijääkin on rangaistu perättömästä ilmiannosta?

Vai onko sittenkin vain sana sanaa vastassa?

Näissä voi kieltämättä käydä ikävästi, mutta asetupa poliisin asemaan. Lähisuhdeväkivallan johdosta moni pääsee hengestään ja jos toinen osapuoli jotakuinkin täyspäisesti kertoo jotakin, niin vaikea on jättää mitään tekemättäkään.

Katkeran ex:on kosto. Ei tapahtunut minulle. Ai niin, vaikutti myös töihin PV:llä, koska poliisilta tuli myös ilmoitus sinne.
Hankala asia. Miltä tämä näyttää esimiehen näkökulmasta, jos tulee tieto epäillystä vakavasta rikoksesta, mutta ei tehdä mitään, koska on niin hyvä jätkä?
 
Miten siinä voidaan hallinto-oikeutta tarvita, jos ilmianto on todettu perättömäksi ja arvatenkin sen tekijääkin on rangaistu perättömästä ilmiannosta?

Perättömistä ilmiannoista harvoin annetaan tuomioita koska ilmiantamisen kynnys halutaan pitää matalana.

Juuri tämä mahdollistaa sen, että ilmiantoja voidaan helposti käyttää kostamisen ja vallankäytön keinona.

Myös koska ilmiantojärjestelmä rakentuu sen varaan, että seurauksia (kuten aselupien menettäminen) voidaan antaa pelkän vahvan epäilyksen perusteella niin seurauksesta vapautuminen on usein hankalaa ja voi vaatia sinne hallinto-oikeuteen menemisen.
 
Siinä mennään jo mielivallan puolelle, jos ilmiannon selvittely ei ole antanut aihetta esitutkintaan, mutta aseet säilyvät takavarikossa.
 
Hankala asia. Miltä tämä näyttää esimiehen näkökulmasta, jos tulee tieto epäillystä vakavasta rikoksesta, mutta ei tehdä mitään, koska on niin hyvä jätkä?
PV:ssa asia näkyi mm sitten, ettei sotilaalla ollut pääsyä virka-aseeseen ja selvitettiin onko hänelle kuitilla PV:n aseita yötä myöden eri joukko-osastojen kanssa. Nykyään nuo tiedot saa nopeasti SAPilta.
 
Varmaankin johtuu siitä, että aseet on otettu poliisin haltuun hallinnollisena toimenpiteenä.
Sen hallinnollisen päätöksen voi perua jos ei rikosasiassa ole enää syytä epäillä.

Näin se menee (tai pitäisi mennä) ajokorttiasioissakin. Rattijuopumuksesta epäiltäessä tulee ajokielto, mutta jos labratulokset osoittaa muuta ja rikosta ei enää epäillä niin ajo+oikeus palautetaan ilman hallinto-oikeutta.
 
Back
Top