Suomen sisäinen turvallisuus

Mutta mistä ne riittävän ammattitaitoiset sotilaat otetaan kaduille luomaan läsnäoloa? Käsittääkseni PV:n palkattu väki ei Suomessa laajemmassa määrin riitä tuollaiseen puuhaan.
Sotilaat ovat hyviä taistelussa koulutuksensa ja varusteidensa johdosta, mutta mutta USA`ssa kun kansalliskaarti on jouduttu määräämään kadulle ei sielläkään ole käytössä kuin panssariajoneuvot ja konetuliaseet ja onneksi mellakoijat ovat tajunneet ettei sen jälkeen kannata ryppyillä muutoin tulos on ihan jotain muuta kuin mustelmia.
Aivan samanlainen tulos olisi niin Ranskassa kuin muuallakin.
 
Ei voi, jos menet kertomaan että asia on miten on, olet juuri tunnustanut olevasi väärässä, ja sitähän ei voi hallitus, saatika poliisi mennä sanomaan. Suomessa on vielä luotto poliisiin hyvä, mutta tuskinpa tällä vauhdilla enää pitkään. Kun teet tärkeästä ja arvostetusta työstä poliitiikkaa ja paskan jauhantaa, arvostus tippuu nopeasti. Ja kärsijänä ovat tavalliset ihmiset ja rivi poliisit.

Tässä erinomaisessa kirjoituksessa tulee hyvin esiin ongelma josta kerrot....

J'accuse
Ruotsissa on alkanut keskustelu maahanmuutokatastrofin syyllisistä. Yllättävää kyllä, ruotsalainen media on pystynyt siihen, mistä Suomessa ei ainakaan vielä näy merkkiäkään: itsekritiikkiin. Valtiotieteilijä Henrik Oscarsson viittasi jo pari vuotta sitten median rajoittuneisuuteen ja itsesensuuriin käsitteellä åsiktskorridor – mielipidekäytävä. Se tarkoittaa rajoitettua tilaa, jonka sisälle julkisen mielipiteen on mahduttava. Jos toimittaja ei mahdu käytävään, hän menettää journalistisen uskottavuutensa. Nyt alkaa toimittajakunta hiljalleen myöntämään tuon mielipidekäytävän olemassaolon ja jopa oman osallisuutensa sen rakentamisessa, samoin kuin sen tuhoisat seuraukset.

Voisi perustellusti väittää , että Suomessa tuo käytävä on jo vuosikausia ollut umpeenmuurattu ummehtunut selli. Milloin suomalainen media alkaa ottaa vastuun ja tunnustaa olleensa laastoittamassa useammankin suomalaisen katastrofin perustusta?

On kulunut jo yli vuosikymmen, kun MTV3:n Pekka Karhuvaara tunnusti yleisötilaisuudessa Porissa olleensa osallisena koko mediakentän yhteisessä sopimuksessa, jonka mukaan EU:sta ei ennen kansanäänestystä julkaista lainkaan negatiivisia uutisia. Karhuvaara myönsi katuvansa sopimukseen osallistumistaan ja sen olevan häpeäksi medialle. Kenenkään muun valtamedian toimittajista en ole kuullut tuohon aiheeseen tuolloin tai koskaan sen jälkeenkään tarttuneen. Tämä pieni totuuden taivuttaminen on tähän mennessä tullut maksamaan Suomelle varovaisimmankin arvion mukaan noin 100 miljardia euroa. Itsemääräämisoikeuden, oikeusturvan ja hyvinvointivaltion romuttumisesta nyt puhumattakaan.

Entä nykyinen maahanmuuttokatastrofi, tai invaasio, jos halutaan puhua asioista niiden oikealla nimellä? Juuri sitähän meidän valtamediamme tosin ei suurin surminkaan vieläkään halua tehdä. Suomalainen media ei ole ainoastaan tyytynyt vaikenemaan tosiasioista koskien maahantulijoita vaan on yhtenäisellä rintamalla ollut hyökkäämässä kaikkien niiden tahojen kimppuun jotka ovat tuoneet näitä asioita julkisuuteen ja vaatineet asiapohjaista keskustelua aiheesta.

Kun kesällä alkanut suuri invaasioaalto ylsi Ruotsiin, alkoi maahanmuutto päästä siellä lopulta mediakeskusteluun. Nyt sitten ruotsalaismediassa kysellään, miksi maahanmuutosta ei ole keskusteltu aiemmin, jolloin epäkohtiin olisi ehkä ehditty puuttua? Entä miksi meillä Suomessa ei nyt vieläkään oteta oppia Ruotsin virheistä? Halutaanko täälläkin päästää yhteiskunta romahdustilaan, ennenkuin media luopuu omasta ”meillä on unelma” -agendastaan?

Toki on totta, että media ei ole ollut näitä, Suomelle tuhoisia, päätöksiä tekemässä. Sen kyseenalaisen kunnian saa ansioluetteloonsa merkitä meidän poliittinen eliittimme. Median vastuu asiasta ei kutenkaan rajoitu toimimiseen näiden valtaapitävien hyödyllisenä idioottina ja tottelevaisena propagandatoimistona. Vaikenemalla meidän päättäjiemme selkeistä laittomuuksista, jopa selvistä rikoksista, on media ollut nostamassa valtaan ja erityisesti pitämässä vallassa sellaisia henkilöitä, joita vallankahvaan ei olisi avoimeen tiedottamiseen tukeutuvassa yhteiskunnassa koskaan päästetty. Tai jotka oikeiden tietojen valossa olisi missä tahansa oikeusvaltiossa vähintäänkin pakotettu eroamaan.

Ehdotan nyt pientä ajatuskoetta: jos Suomen valtamedia kokisi suuren kääntymyksen ja ryhdistäytymisen, ja alkaisi tuottamaan tasapuolista tietoa, päättäjien mielen mukaisen propagandan ja omien mielipiteidensä pakkosyötön sijasta, kuinka erilaiselta Suomi näyttäisi puolen vuoden kuluttua?
 
on media ollut nostamassa valtaan ja erityisesti pitämässä vallassa sellaisia henkilöitä, joita vallankahvaan ei olisi avoimeen tiedottamiseen tukeutuvassa yhteiskunnassa koskaan päästetty. Tai jotka oikeiden tietojen valossa olisi missä tahansa oikeusvaltiossa vähintäänkin pakotettu eroamaan.
Kuinkahan kauan Englannissa pääministeri istuisi ja hallitus olisi koossa jos Suomen touhu olisi siellä toteutetu?
 
Korjasin. No Go lähiöitä ei tarvitse täällä odotella enää kovin kauaa jahka porukkaa ylitsetursuavista VOK:sista prosessoidaan eteenpäin "normaalimpaan" asumiseen.

Kun tuolla maailmalla duunia olen tehnyt, niin olen käynyt muutamassa "No Go" lähiössä ihan vaan nähdäkseni omin silmämunin mitä siellä tapahtuu ja todellakin, jos tuollainen homma rantautuisi meille suomeen, niin leikki on siitä menosta loitolla.

Poliisi meni erääseenkin paikkaan (Vidigalin favelaan) vain rynnäkkövarustein ja kovat piipussa koko ajan... Niitä meni sinne n. 30 äijän porukassa, 3 kpl kerralla porukoita. Jämäkkää hommaa. Kävin käveleskelemässä siellä ja minä sain olla rauhassa, mutta ei minulla koskaan mitään varastettavaa olekkaan ja ulkonäköni suojelee ihan vähäisimmän yrittäjän itsesuojeluvaistoa käymästä kimppuuni :) (siis ruma)
 
Toistaiseksi ei ole julkisuudessa juurikaan keskusteltu siitä, minkälaisen vaaran sisäiselle turvallisuudelle nämä armeijakarkurit, turvallisuusjoukkojen miehet sekä shia- ja sunnimilitantit mahdollisesti aiheuttavat? Daeshin jäseniä ja tukijoitakin on varmasti paljon.
En tiedä kuinka hyvin koulutettuja esim. shia-militian jäsenet ovat, mutta 5 ukkoa aseineen varmasti olisi jo sellainen joukko, johon ei virkavalta pysty koskemaan. Jos ajatellaan että 5 miestä laittasi hässäkän pystyyn, kunka nopeasti poliisin ja tai armeijan erikoisryhmä on tontilla?
 
Täällä suomessa kestänee 4 tuntia minimissään, ennenkuin karhu on paikalla, pitempäänkin jos sikseen menee..
Meillä ei ole ollut tarvetta näille tällaisten "ryhmien" aiheuttaman riskin poistamiseen.
Oikeasti jos 5 ammattimiehen porukka tulee ja laittaa "haisemaan" periaatteella "kaikki vastaan me" niin voipi olla suomalaisille pullanpurijapoliiseillekkin pysäyttämätön homma moneksi vuorokaudeksi. Ikävä kyllä.
Me yritetään aina neuvotella ja ymmärtää, kun tuolla muualla laitetaan ristikko kohdalleen ja napautetaan huohotusreikä "lagueroon" riehujalle...
 
Eli jos vaikkapa Kaisaniemenkadulla leffateatterissa aletaan ampua, ehtii kevyesti lahdata jokaisesta salista kaikki, ennen kuin mitään varteenotettavaa vastusta löytyy. Nice.
 
Niin se mulla vielä mielessä että amerikkalaisen poliisin "sheepdog"-mentaliteetti on joskus edukseen verrattuna suomalaiseen poliisiin. Mutta onhan se hiukan eri yhteiskuntakin ja ihan eri väkivaltakulttuuriltaan joten ei nyt voi ihan verrata 1-1;een.
 
Kansalaisten luottamus suomen oikeuslaitokseen ja viranomaisiin sen kuin lisääntyy...

Ylikomisario kuunteli satoja kertoja laittomasti - epäilty rikos vanheni syyttäjän pöydälle

Puolitoista vuotta ei riittänyt laittoman puhelinkuuntelun tutkintaan, vaan ylikomisarion epäillyt rikokset vanhenivat.

Tullin tutkinnanjohtaja kuunteli puhelu laittomasti elokuusta 2009 maaliskuuhun 2010.

FAKTAT

  • Poliisi saa kuunnella puhelinkeskusteluja tuomioistuimen luvalla noin 40 eri rikoksen tutkinnassa.
  • Ehdottomasti kiellettyä on kuunnella epäillyn ja oikeusavustajan tai papin välisiä keskusteluja, sekä vangin keskusteluja lääkärin, psykologin ja sosiaalityöntekijän kanssa.

  • Ehdollisesti kiellettyjä on kuunnella epäillyn ja tämän lähiomaisten tai esimerkiksi lääkärin välisiä keskusteluja. Jos tutkinnassa on rikos josta voi seurata yli kuusi vuotta vankeutta, näitäkin voidaan kuunnella.
Tullin suorittamassa esitutkinnassa salakuunneltiin puhelinkeskusteluja lain vastaisesti satoja kertoja. Tutkinnanjohtajasta jätetty tutkintapyyntö makasi puolitoista vuotta kihlakunnansyyttäjä Krista Soukolan pöydällä odottaen epäiltyjen rikosten vanhentumista. Määräajan umpeuduttua esitutkinta lopetettiin.

Tulli ilmoitti rikosepäilyistä

Tulli teki 29. elokuuta vuonna 2013 valtakunnansyyttäjänvirastolle tutkintapyynnön omasta, tosin jo entisestä tutkinnanjohtajastaan. Tullin omassa tarkastuksessa oli selvinnyt, että tutkinnanjohtaja oli vuosina 2009-2010 hoitanut erittäin leväperäisesti puhelimen salakuuntelua johtamissaan rikostutkinnoissa.

Tullin alustavassa tarkastuksessa huhtikuussa 2013 jo yhden ainoan esitutkinnan yhteen henkilöön kohdistuneesta salakuuntelusta löytyi "ehdottoman kuuntelukiellon alaisiksi merkittyjä puheluita kuuntelukoneelle merkityn mukaisesti yhteensä 7 142 kappaletta."

Näistä 129 oli oikeusavustajan kanssa käytyjä keskusteluja, joiden kuuntelu on aina ehdottomasti kielletty. Jos kuuntelun aikana ilmenee, että kyseessä on keskustelu avustajan tai papin kanssa, kuuntelu on heti keskeytettävä, ja kaikki kertyneet tallenteet ja muistiinpanot on hävitettävä välittömästi. Tässä tapauksessa kuuntelu oli jatkunut, ja puhelut olivat vielä vuosien päästäkin hävittämättä.

Viestejä tuhottiin Tullin oman selvitystyön aikana, ja täyttä varmuutta siitä kuinka paljon tutkinnanjohtaja oli kuunteluttanut epäillyn ja avustajan välisiä keskusteluja, ei asiakirjoista saa. Tullin selitys siitä, miksi kuuntelut olivat olleet kiellettyjä, vaihteli matkan varrella. Ehdottomasti kiellettyjä kuunteluja oli Tullin mukaan taltioitu 265 kappaletta.

Syyttäjä Krista Soukolan päätöksessä sanotaan 263 kuuntelun kohdistuneen henkilöön, johon kuunteluoikeutta ei ollut. Kaksi salakuunneltua puhelua olisi ollut epäillyn ja oikeusavustajan välisiä keskusteluja.

Vääriä tietoja hävitettiin

Kuuntelun jälkeen oli tuhottu suuria määriä puheluja, joita ei olisi saanut poistaa.

"Ongelmalliseksi tilanne saattaa muodostua, mikäli tiedonhankinnan kohde esittää väitteen, että hänen syyttömyyttään tukevaa materiaalia on tuhottu, eikä väitteen todenperäisyyttä voida tallenteiden poistamisesta johtuen enää mitenkään tarkastaa", tapausta selvitellyt tulliylitarkastajaJussi Leppälä raportoi esimiehilleen toukokuussa 2013.

Lisäksi tutkinnanjohtaja oli pannut tekniseen seurantaan auton, joka oli käytössä eri henkilöllä, kuin mihin seuranta piti kohdistaa. Tulli oli siis seurannut väärää henkilöä.

Tutkinnanjohtaja on siirtynyt 1.5.2010 Tullista Poliisihallitukseen, jossa hän toimii ylikomisarion vakanssilla.

"On muitakin tehtäviä"

Tullin tutkintapyyntö päätyi poliisirikosasiana Itä-Uudenmaan syyttäjävirastoon kihlakunnansyyttäjä Krista Soukolan pöydälle. Juttuun nimettiin tutkija Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta, ilmoituspäiväksi merkittiin 10.9.2013, jolloin esitutkinta periaatteessa käynnistyi. Asiassa ei kuitenkaan koskaan tehty mitään muuta, kuin pyydettiin Tullilta telepakkokeinopöytäkirjat. Ainoatakaan kuulustelua ei suoritettu.

Epäillyt virkarikokset oli tehty elokuussa 2009-maaliskuussa 2010, ja tavanomaisina virkarikoksina ne kaikki vanhenivat huhtikuun 2015 alussa. Toukokuun 20. syyttäjä Soukola esitti esitutkinnan lopettamista, koska rikokset olivat vanhentuneet. Kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi toimi samoin tein esityksen mukaan ja lopetti tutkinnan.

Soukola ei päätösesityksessään kiistänyt rikosepäilyjen aiheellisuutta. Hän katsoi olevan syytä epäillä tutkinnanjohtajaa virka-aseman väärinkäyttämisestä, joka on huomattavasti vakavampi rikos kuin virkavelvollisuuksien rikkominen, josta Tulli oli ilmoituksensa tehnyt.

Miten syyttäjä Krista Soukola perustelee jutun makuuttamista puolitoista vuotta?

- En mielelläni tee sellaista esitystä, että esitutkinta lopetetaan koska asia vanheni, mutta tässä nyt pääsi näin käymään, Soukola selittää.

Aikaa oli puolitoista vuotta. Annoitteko tahallanne jutun vanhentua?

- En tietenkään, Soukola sanoo.

- Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta syyttäjillä on muitakin tehtäviä kuin yhden tutkinnanjohtajan tekemisten selvittely. Samoihin aikoihin olin aika sidottu Jari Aarnio -jutun tutkintaan.

Syyttäjä Krista Soukola on Helsingin poliisilaitoksen huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapauksen toinen tutkinnanjohtaja, yhdessä kihlakunnansyyttäjä Jukka Haaviston kanssa.

"Pahasti on mokattu"

Asianomistajille ei kerrottu mitään rikosepäilyistä, he saivat siitä tietoa vasta tekojen vanhennuttua. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen huomauttaa, ettei näin voi toimia.

- Laki lähtee siitä, että asianomistaja on kuultava. Puolitoista vuotta on pitkä aika, kyllä asianomistajat olisi siinä ajassa ehtinyt kuulla. Kyseessä ei näytä olleen edes erityisen vaikea asia, lähinnä olisi pitänyt tutkia kuka puhui kenen kanssa. Asianomistajat olisi pitänyt kuulla viimeistään siinä vaiheessa kun Tullilta tulivat kuuntelupöytäkirjat.

- Oikeusavustajan kanssa käytyjen keskustelujen salakuuntelu on erittäin vakava asia. Keskustelut oikeusavustajan kanssa ovat kaikkein pyhimpiä, niitä ei voi kuunnella millään luvalla. Tällainen vie esitutkinnalta kaiken uskottavuuden.

Avustajan puheluiden salakuuntelu ei liene yleistä?

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaisesta kuulen. Pahasti on mokattu, Tolvanen painottaa.

MIKKO NISKASAARI
 
Tässäkin tapauksessa syytäjänä esiintyy Krista Soukola..

Hyvin usein kun on kysymys poliisin tekemistä laittomuuksista, niiden tutkinnan lopettamisesta, virkamiehiin kohdistuvien syytteiden viipymisestä, syyteaikojen vanhenemisista jne. jne. Syyttäjänä on juuri tämä sama Krista Soukola.

Miten ihmeessä voidaan hyväksyä että juuri tämän yhden henkilön kohdalla käy aina niin ettei virkamiesten laittomuuksiin puututa..jos tutkitaankin niin jätetään ilmeisen tahallaan kuulematta osallisia, todistajia..eikä saada heitä tavoitettua jne. jne. Asia on jätetty odottamaan lausuntoa siltä ja siltä?? Eikä sitä ole saatu.. Tämä ralli pyörii kunnes, yllättäen asiat vanhenee..

Sisäministeriön ja POHA:n johto levittelee käsiään..emme tiedä! Meille ei ole tullut tietoa! Emme voi kommentoida keskeneräisiä asioita!
Tällaisen typeryyden hyväksyminen syö koko oikeuslaitoksen uskottavuutta..eikö näitä todellisia mätiä omenoita (näitä on muitakin) saada siirrettyä jonnekin muualla? Yhteiskuntaa ja kansalaisia he eivät ainakaan palvele.

Vai onko asiat niin että kaikkein pahin ongelma onkin pesiytynyt juuri sinne Sisäministeriön ja POHA:n korkeimpaan johtoon?
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120420778589_uu.shtml
Ja turvallisuutemme kasvaa kohisten!!!
"Oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja puolueeton tutkinta", eiku, miten se meni niissä poliisin valan teksteissä??? :D
On nää heput pellejä ja me maksetaan noiden palkatkin!

KRP on laajentanut toimintaansa .....? On siis köyhän/hädänalaisen ystävä ja virkistysmatkojen järjestäjä ..:cool:

Millainen palkka KRP.ssä oikeen on kun kykenevät omasta palkastaan noin avokätisesti auttamaan hädänalaista ihmistä..?

Ei voi muuta kuin nostaa hattua kun suomen poliisille on näin pyyteetön asenne kansalaisen hätään...?

lainaus:

Hädänalainen tila

Krp:n poliisin mukaan hän halusi auttaa Malmin naista, koska hän näki tämän hädänalaisen tilanteen. Nainen kertoi olevansa pulassa vuokranmaksun kanssa, vuokria oli rästissä, häätöuhka oli päällä eikä toimeentuloa ollut. Joka kuukausi hänelle jäi rahaa käytettäväksi noin 60 euroa.

- Minä katsoin, että minun velvollisuus on auttaa häntä.

Poliisi sanoi oikeudessa, että hän ei kokenut objektiivisuutensa vaarantuneen tutkinnan aikana, vaikka hän naista auttoikin. Mies oli Malmin naisen pääkuulustelija tynnyrivyyhdin tutkinnassa.

- Nainen myös sanoi, että häntä ei voi rahalla ostaa.

- Poliisin mukaan luottamus ja hyvä suhde syntyi naisen vankeusaikana, kun poliisi kohteli naista hyvin.

- Poliisi kertoi auttaneensa myös muita ihmisiä uransa aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalainen poliisi kaipaa kuria. Selvästikkään he eivät voi itse valvoa toimintaansa, vaan jonkun on oltava valvomassa ja tarvittaessa rankaisemassa heitä. Tämä ei ole ainakaan viime vuosina toteutunut. Sääli, että noinkin tärkeisiin virkoihin ajautuu ties mitä nollatauluja.
 
Back
Top