Suomen sisäinen turvallisuus

Kun katsoo tätä kirjoitusvirheiden määrää virallisella sivulla https://soldiersofodin.fi/associate/, niin en ollenkaan ihmettele, että henkilöllisyyskin vahingossa paljastettaisiin kun muutenkin ollaan niin elämänkoululaisia.
Niin ja onhan tuossa videossa oma ääni analysoitavaksi. Nyky tekniikalla liene temppu eikä mikään tehdä vähän ääni vertailua. Varsinkin jos on aikaisemmin ollut poliisin kanssa tekemisissä niin henkilöstä lienee ääni näyte varmassa tallessa. Itse näen tuollaisen vähän pelotteluna. Tuosta on vielä matkaa siihen toteutukseen.
 

Eihän tuossa ollut mitään uutta informaatiota keissistä. Näyttäisi siltä, että Linden on ollut vain ovien avaajana jne... Blaa blaa. Keskusrikospoliisi ei tutki sitä linjaa, että asiaan olisi sekaantunut Ugandan turvallisuusviranomaisia (kun kaikki viittaa siihen, että on).

Yhtä sekava sotku kuin aina ennenkin ja asiaa ei selvitellä sen enempää, koska sitä ei haluta selvittää.

Läheiseni oli tuolloin Ugandassa (mualla tosin - eikä edes tiennyt tapauksesta sen enenpää kuin mekään) ja kun kysyin tapauksesta puhelimessa, niin häntä oli neuvottu olemaan puhumatta asiasta mitään, koska joku saattaisi kuunnella ja vaientaa. Turvallisuusviranomaisiin ei siellä voi luottaa ja käyttävät valtaa häikäilemättä omien korruptuneiden tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.
 
^Ugandan tapahtumiin väljästi liittyen:

Tämän aamun Hesarissa kahden aukeaman juttu irakilaisten pakolaisten palauttamissopimuksen ympärillä pyörivistä asioista. Mukana Saddamin kenraali, Peter Fryckmann ja hämäriä jättikauppoja ruotsalaisilla puolustustarvikkeilla. Suomalaiset virkamiehet ja ministerit säntäilleet näiden herrojen pillin mukaan, kun asia ei muuten ole edennyt. No, ei päässyt kentsu ja Fryckmanni vissiinkään kauppoihin.
 
Niin ja onhan tuossa videossa oma ääni analysoitavaksi. Nyky tekniikalla liene temppu eikä mikään tehdä vähän ääni vertailua. Varsinkin jos on aikaisemmin ollut poliisin kanssa tekemisissä niin henkilöstä lienee ääni näyte varmassa tallessa. Itse näen tuollaisen vähän pelotteluna. Tuosta on vielä matkaa siihen toteutukseen.

Tekjät ovat olleet poliisiin yhteydessä ihan omatoimisesti ja poliisin mukaan ovat näin osoittaneet tehokasta katumista. Linkin takaa löytyy video Maikkarin aamuTV:stä ja rikoskomissarion haastattelusta asian tiimoilta.


Seksuaalirikoksia tehneille uhonnut Soldiers of Odin katumapäällä: Videon julkaisijat vetäytyivät uhkauksistaan ja aloittivat keskustelun poliisin kanssa

Verkossa levinneen, pedofiilien metsästykseen kehottaneen videon tekijät ovat olleet itse yhteydessä poliisiin. Soldiers of Odin-ryhmän julkaisemaa videota on jaettu runsaasti netin eri alustoilla. Videon tekijät sanovat, ettei tarkoitus ollut kehottaa väkivaltaan. Poliisi puolestaan tutkii, täyttyvätkö asiassa rikoksen tunnusmerkit.
Soldiers of Odinin julkaisemalla videolla naamioituneet miehet uhoavat aikovansa tehdä rikoksia viimeaikaisten lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vuoksi.​
Rikoskomisario Pekka Hätönen sanoo, että video saattaa kiihottaa kansaryhmää vastaan. Vakavampana mahdollisena rikoksena Hätönen mainitsee törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen.​
MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Hätönen uskoo kuitenkin, että kyseessä on enemmän vihanpurkaus kuin konkreettinen uhkaus.​
Poliisin esitutkinnassa tutkitaan parhaillaan täyttääkö video rikoksen tunnusmerkistön.​
Videon lähettäjät vetäytyvät

Hätösen mukaan videon lähettäjät ovat nyt vetäytyneet uhkauksesta aloittamalla keskusteluyhteyden poliisin kanssa. Vetäytyminen on esiselvityksen kannalta erittäin merkittävää.​
– Törkeään henkeen ja terveyteen kohdistuvaan rikokseen kuuluu tehokkaan katumisen pykälä laissa. Jos itse pyrkii poistamaan suunnitellun rikoksen tai yllytyksen vaikutukset, voidaan katsoa, että kyseessä ei ole rikos.
Poliisi pyrkii jatkamaan keskustelua ryhmän kanssa. Väkivaltaan yllyttävää Soldiers of Odinin videota on kuitenkin jaettu laajasti. Tämän vuoksi videon julkaisijoita tullaan tutkimaan rikoksesta epäiltynä, jos väkivaltaisuuksia esiintyy.​
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...loittivat-keskustelun-poliisin-kanssa/7280776
 
Tekjät ovat olleet poliisiin yhteydessä ihan omatoimisesti ja poliisin mukaan ovat näin osoittaneet tehokasta katumista. Linkin takaa löytyy video Maikkarin aamuTV:stä ja rikoskomissarion haastattelusta asian tiimoilta.


Seksuaalirikoksia tehneille uhonnut Soldiers of Odin katumapäällä: Videon julkaisijat vetäytyivät uhkauksistaan ja aloittivat keskustelun poliisin kanssa


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...loittivat-keskustelun-poliisin-kanssa/7280776
Vielä kun löytyisi se kansanryhmä johon poliisi viittaa. Seksuaalirikollinen ei täytä kansaryhmän merkitystä, ei täytä edes yleisnimitys maahanmuuttaja tai ulkomaalainen. Jotta voitaisiin syyttää kansanryhmää vastaan kiihottamisesta täytyisi löytää se "asianomistaja" eli kansanryhmä jota vastaan on kiihotettu. Toki Suomen laki on Suomen laki ja samoin on oikeuskäytännön kohdalla. Täällä tuomio voi napsahtaa jos ei muusta niin melkein mistä vaan.

Mielenkiintoinen näyttö dilemma muuten tuon videon kohdalla. Miten voidaan näyttää toteen, että väkivaltaisuus on tapahtunut A jakaman videon perusteella? Taitaisi olla aika harvinaista lain tulkintaa, että linkin, videon, tekstin tai mielipiteen JAKAJAA lähdettäisiin kärräämään tuomiolle.
 
On aivan loistava uutinen, ettei some olekaan raiskannut paria alaikäistä viime viikonloppuna...

Oulun tuoreimpaan seksuaalirikosepäilyyn ei liity some, uhrit tunsivat toisensa
Epäiltyjä on tällä hetkellä yksi, mutta poliisi tutkii, onko heitä mahdollisesti useampiakin.
Oulu

13.2.2019 klo 10:46


Alkuviikosta selvisi, että Oulun poliisilla on jälleen tutkinnassa uusi alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikos, josta epäillään ulkomaalaistaustaista miestä.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo, että uhrit tuntevat toisensa. Uhreja on yhteensä kaksi, toinen on alle 16-vuotias ja toinen alle 18-vuotias. Uhrien epäillään joutuneen raiskatuksi yksityisasunnossa viime viikonloppuna.

Tapaukseen liittyen on pidätetty yksi henkilö. Poliisi selvittää parhaillaan, liittyykö tapaukseen myös muita epäiltyjä.

Tekoja tutkitaan törkeänä raiskauksena ja nuoremman uhrin osalta myös törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Muita nimikkeitä ovat lisäksi pahoinpitely ja pakottaminen.

Kiiskisen mukaan sosiaalinen media ei liity tähän tapaukseen. Poliisilla on tällä hetkellä tutkinnassa yhteensä 10 alaikäisiin kohdistunutta seksuaalirikostapausta, joissa osassa uhreja on houkuteltu sosiaalisen median kautta.

Kaikissa poliisin tutkinnassa olevissa seksuaalirikostapauksissa uhrit ovat alaikäisiä tyttöjä ja epäillyt tekijät ulkomaalaistaustaisia miehiä. Ensimmäinen tapaus tuli ilmi viime vuoden joulukuussa ja viimeisimmät tällä viikolla.

https://yle.fi/uutiset/3-10644221?origin=rss
 
On aivan loistava uutinen, ettei some olekaan raiskannut paria alaikäistä viime viikonloppuna...

Oulun tuoreimpaan seksuaalirikosepäilyyn ei liity some, uhrit tunsivat toisensa
https://yle.fi/uutiset/3-10644221?origin=rss

Levität vihapuheeksi luokiteltavaa propagandaa, kerron asiasta Kristalle ja Martille.

– Nyt kun olen seurannut näitä Oulussa esille tulleita seksuaalirikoksia, niin niissä näyttäisi olevan keskeisessä roolissa nimenomaan internet, joka tekee uhrien löytämisen helpoksi, Hietaniemi sanoo.

– Ja siihen pitäisi kiinnittää huomiota eikä vain siihen, että epäillyt ovat ulkomaalaisia.
Muok Hietaniemi on siis KRP:n erikoistutkija Tuija Hietaniemi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005933247.html
 
Viimeksi muokattu:
Vielä kun löytyisi se kansanryhmä johon poliisi viittaa. Seksuaalirikollinen ei täytä kansaryhmän merkitystä, ei täytä edes yleisnimitys maahanmuuttaja tai ulkomaalainen.

Videolla komissario mainitseekin, ettei pedofiilit täytä tuota kohtaan vaan kyseeseen tulisi arabit. Videohan on mm. tekstittty arabiaksi. En sitten tiedä onko tuo riittävä tarkka määritelmä kansanryhmäksi.
 
Videolla komissario mainitseekin, ettei pedofiilit täytä tuota kohtaan vaan kyseeseen tulisi arabit. Videohan on mm. tekstittty arabiaksi. En sitten tiedä onko tuo riittävä tarkka määritelmä kansanryhmäksi.
Ei taida kieli riitää tuohon määritelmään. Arabia puhutaan monissa eri maissa sekä etnisyyksissä.
 
Videolla komissario mainitseekin, ettei pedofiilit täytä tuota kohtaan vaan kyseeseen tulisi arabit. Videohan on mm. tekstittty arabiaksi. En sitten tiedä onko tuo riittävä tarkka määritelmä kansanryhmäksi.

Onko Poliisi Pekan lausunto tulkittava niin, että se suuri enemmistö seksuaalirikollisista kuuluu tiettyyn etniseen kansanryhmään?
 
Liittyykö Oulun tapahtumiin jollain tapaa se järjestäytynyt naisten häirintä jota toteutettiin mm. Saksassa alkuvuodesta 2016 ja johon oli aikomuksia Suomessakin. Kulttuuri? Jotain muutakin? Yllytystä?

Miten paljon Oulun tyyppisiä tapahtumia on tapahtunut tänä vuonna muissa EU-maissa? (enkä minä nyt tarkoita että kysellään Hopkinsilta vaan onko faktoja?)

Alkaa tuntua siltä että nyt ollaan asemoitumassa "kesän 2019 meillä on unelma" tapahtumiin. Kun Oulussa jatkuu pedofilia eikä sitä estetyksi saada, kun maassa on edelleen laitonta väkeä, kun ollaan taas kerran nostelemassa "vihapuhetta", kun nuo "odin-joukkiot" provosoivat ja provosoituvat...

On varmaan "alpakat tai kamelit valmiina" ja kolumnisteilla turpotekstit.
 
Viimeksi muokattu:
Ja jos katsotaan maailmaa ja historiaa taaksepäin. On tämä erikoista. Ei nyt ihan viime vuosikymmeninä tule vastaan tilannetta jossa kansakuntaan on saatu aikaiseksi konflikti käyttäen apuna alueelle tulleita ulkomaalaisia miehiä. Ja jota sekä paikallinen "media" että osa viranomaisista vielä vahvistavat.

Miten tämän muotoilisi. Erikoista on. Olisiko vastaavaa sattunut joskus Afrikassa kun jonkun valtion hallintoa on haluttu horjuttaa?

Niinpä, twiitterissä jo joku
Elisabeth Rehn sen sanoi: "naisen keho on taistelukenttä ja raiskaus sotatoimi".

Ennen oltiin tarkkoja rajoista ja kansakunnan koskemattomuudesta. Nyt on kuin niillä ei olisi merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Tekjät ovat olleet poliisiin yhteydessä ihan omatoimisesti ja poliisin mukaan ovat näin osoittaneet tehokasta katumista. Linkin takaa löytyy video Maikkarin aamuTV:stä ja rikoskomissarion haastattelusta asian tiimoilta.


Seksuaalirikoksia tehneille uhonnut Soldiers of Odin katumapäällä: Videon julkaisijat vetäytyivät uhkauksistaan ja aloittivat keskustelun poliisin kanssa


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...loittivat-keskustelun-poliisin-kanssa/7280776

Ilmeisesti jutut SoO ja PVL:n liitosta on todellisuutta, kun "tiedotus" hoidetaan näin...

Mika Ranta: poliisi valehtelee SoO:n perääntyneen pedofiilinmetsästyksestä
13.2.2019
16
mika-ranta2.jpg


Kuten olemme uutisoineet, katupartiojärjestö Soldiers of Odin (SoO) ilmoitti hiljattain aloittavansa pedofiilien ja raiskaajien metsästämisen Internetin valeprofiilien avulla. Maahantunkeutujat ovat saalistaneet valkoisia lapsia eri puolilla Suomea muun muassa Instagramin kautta.

Poliittinen poliisi (PolPo) raivostui SoO:n ilmoituksesta. Suojellakseen maahantunkeutujapedofiileja poliisi ryhtyi uhkailemaan katupartioaktiiveja vakavilla seurauksilla, mikäli nämä päättävät jatkaa kampanjaansa.

Juutalaisen Bonnier-mediayhtiön omistama MTV julkaisi tänään propagandauutisen, jossa PolPo jatkoi pedofiilinmetsästäjien mustamaalaamista. MTV otsikoi julkaisunsa: ”Seksuaalirikoksia tehneille uhonnut Soldiers of Odin katumapäällä: Videon julkaisijat vetäytyivät uhkauksistaan ja aloittivat keskustelun poliisin kanssa”.

MTV:n haastattelema rikoskomisario Pekka Hätönen väitti, että ”videon lähettäjät ovat nyt vetäytyneet uhkauksesta aloittamalla keskusteluyhteyden poliisin kanssa”. Väitteillään PolPo yritti nöyryyttää katupartiojärjestöä ja näin estää kansalaisia torjumasta monikulttuurista seksuaalirikollisuutta.

SoO:n perustaja Mika Ranta kommentoi Bonnier-median ja PolPon väitteitä tuoreeltaan VK-yhteisöpalvelussa: ”Poliisi väittää että olisimme olleet yhteydessä heihin minä taas väitän että emme varmasti ole. – – Likaista peliä rupeavat pelaamaan Hävetkää polpo!”

Lähteet: Mika Ranta, MTV

https://www.vastarinta.com/mika-ranta-poliisi-valehtelee-soon-peraantyneen-pedofiilinmetsastyksesta/
 
Oodinit eivät ole ehkä todennäköisimpiä pitkälle meneviä omankädenoikeuden harjoittajia vaan he jotka ovat jo tappaneet jihadisteja/islamisteja ulkomailla.

Ei ole mitään moraalista tai pragmaattista syytä sille miksi pyrimme aktiivisesti tappamaan tai auttamaan henkilön X tappamisessa jos tämä on Irakissa/Afganistanissa mutta joko jättäisimme X:n rauhaan tai jopa autamme/suojelemme tätä jos tämä sattuu olemaan Suomessa.
 
Voisi ajatella niinkin että omankäden oikeuteen on moraalinen oikeus korkeintaan lapsella itsellään ja hänen vanhemmillaan. Ei muilla. Siis korkeintaan, en sano että "on oikeus"

Ja noissa tapauksissa kun on vielä jo tapahtumia edeltävä ketju sellainen että on tultu maahan oman käden oikeudella, jääty maahan omankädenoikeudella ja raiskattu lapsi omankädenoikeudella. Mutta ainoastaan sitäkö paheksuttaisiin joka käyttäisi omankädenoikeutta jälkeläistensä suojaamiseen tai vaikka niinkin ikävään asiaan kuin kostamiseen.

Viranomaisten olisi siis syytä toimia. Kuten oikeasti kykenevät.
 
Back
Top