Suomen sisäinen turvallisuus

Puhuuko Mykkänen skeidaa? Eikös nämä ole menneet kalifaattiin ennen lakimuutoksen voimaantuloa, jolloin heitä on melko mahdotonta tuomita terrorismilain pohjalta?

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) vahvistaa Yle Uutisten tiedon, jonka mukaan Al-Holin leirillä asuu yhteensä 44 suomalaista. Ylen tietojen mukaan 11 heistä on naisia ja 33 lapsia.

Mykkäsen mukaan monet leiriin jääneet naiset ovat syvästi radikalisoituneita, eikä heitä olla palauttamassa Suomeen.

Sen sijaan Mykkänen toivoo, että heidät tuomittaisiin kansainvälisessä tuomioistuimessa.

Mikäli täysikäiset Suomen kansalaiset palaavat leiriltä Suomeen, pidätetään heidät ja heidän osaltaan aloitetaan rikostutkinta osallistumisesta terrorismiin.

Lasten osalta Mykkänen sanoo Suomen selvittävän keinoja, joilla heidät saataisiin viranomaisten haltuun Suomessa. Tämä vaatii kuitenkin Mykkäsen mukaan lasten huoltajien suostumuksen.

Valmistelu on asian suhteen edennyt pitkälle, mutta Mykkänen toivoo asiaan päätöstä myös tulevalta hallitukselta.

Ainakin jossakin yhteydessä supo on luonnehtinut näitä käännynnäisiä kaikkein pahimmiksi uhiksi. Eikä kyse ollut vain kalifaattiin lähteneistä vaan myös Suomessa edelleen asuvista.

Kautta historian ns. -käännynnäiset- ovat olleet kaikkein kiihkeimpiä. Pätee ismeihin, uskontoihin ja politiikkaan.

Sukeutuihan torkkupeittovirkamiehestäkin ravakka porvari vaihdettuaan leiriä vasemmalta oikealle. :)

Yön pimeinä tunteina olen joskus ajatellut kopaisevani järjestelmää. Että tehdä pläjäyttäisi lasu-ilmoituksen leireillä olevista lapsista. Kopaista, miten laki menee ja saako joku viranomainen viriiliyskohtauksen ja ryhtyy järkkäämään lapsia Suomeen. Huostaanoton perusteet täyttyvät heittämällä.

Vilpittömästi olen nimittäin sitä mieltä, että suomalaislasten paikka ei ole mikään huitsinnevadan pakolaisleiri. Lapset joka tapauksessa ovat syyttömiä vanhempiensa koheltamiseen. Tottakai pyyteettömän äidinrakkauden läpäisemät äidit hyväksyvät sen, että huostaanotto koskee vain lapsia, vai mitä.
 
On siellä ilmeisesti joitakin kantasuomalaisiakin, jotka ovat tavanneet ihkuja miehiä ja kääntyneet ns. oikeaan uskoon.

Ainakin jossakin yhteydessä supo on luonnehtinut näitä käännynnäisiä kaikkein pahimmiksi uhiksi. Eikä kyse ollut vain kalifaattiin lähteneistä vaan myös Suomessa edelleen asuvista.
Näin olen kanssa käsittänyt, että herännäiset tuntuu olevan ärhäkämpiä. Tämä ilmiönä käsittääkseni melko universaali muissakin ns takinkääntöjutuissa, uusi "true believer" tapaa olla rajumpi kaikessa todistellaakseen muille mutta myös itselleen olevansa aito vakaumuksensa suhteen.
 
Kautta historian ns. -käännynnäiset- ovat olleet kaikkein kiihkeimpiä. Pätee ismeihin, uskontoihin ja politiikkaan.

Sukeutuihan torkkupeittovirkamiehestäkin ravakka porvari vaihdettuaan leiriä vasemmalta oikealle. :)

Yön pimeinä tunteina olen joskus ajatellut kopaisevani järjestelmää. Että tehdä pläjäyttäisi lasu-ilmoituksen leireillä olevista lapsista. Kopaista, miten laki menee ja saako joku viranomainen viriiliyskohtauksen ja ryhtyy järkkäämään lapsia Suomeen. Huostaanoton perusteet täyttyvät heittämällä.

Vilpittömästi olen nimittäin sitä mieltä, että suomalaislasten paikka ei ole mikään huitsinnevadan pakolaisleiri. Lapset joka tapauksessa ovat syyttömiä vanhempiensa koheltamiseen. Tottakai pyyteettömän äidinrakkauden läpäisemät äidit hyväksyvät sen, että huostaanotto koskee vain lapsia, vai mitä.
Mietin myös, että mikäs huoltajan suostumus tuossa tarvitaan? Otetaanhan sitä kiireisesti huostaan lievemmilläkin perusteilla.
 
Mistäköhän syystä tämä nostetaan uudestaan?
Tässä tapauksessa poliisi oli pakoauton kintereillä mutta syystä tai toisesta keskeytti. Toki oli tiedossa rosvojen konetuliaseet.
Tuolloin Ruotsissa ryöstöt olivat kuumimmillaan. Ilmeisesti poliisi on varma ettei Suomen alan expertit olleet tuolloin vielä kuvioissa.
 
Viimeksi muokattu:
Rinne taisi jo sanoa isis suomalaisille, että tervetuloa takaisin suomeen! Spd aina vastustamassa kuria, järjestystä ja maalaisjärkeä.
Tässä meidän lainsäädäntö on ongelmallinen. Suomen kansalaista ei voi estää Suomeen palaamasta. Jos haemme lapset, tuomme toki äiditkin. Sen jälkeen näyttöä ei kyllä löydy minkään elinkautisen antamiseen. Tulevaisuutta ajatellen lainsäädäntöä pitää varmaan fiilata.
 
Tämähän on täysin epäisänmaallista ajattelua! Mieti kuinka paljon talouskasvua mahdollistavaa pisnestä jää sivu suun, kun terroritekojen aiheuttamia ongelmia ei päästä korjaamaan eli esim kirurgit eivät pääse tikkaamaan irtoraajoja takaisin paikoilleen (tai jos on kyseessä Välimeren Motombo on päässyt puoskariksi niin sitten jalka voidaan sijoittaa käen paikalle ja mieti niitä lisäpisnesmahdollisuuksia komplikaatioiden setvimiseksi...) ja kiinteistöurakoitsijat eivät saa uusia saneerauskohteita.
 
Kyllä kai Suomen valtion (suomalaisten) pitäisi kantaa vastuunsa näistä muiden valtioiden alueilla oleskelevista kansalaisistaan. Ei se vastuu ainakaan Syyrialle/Irakille tai muille konfliktialueen valtioille kuulu. Tai näin ainakin pitäisi toimia, jos vaatii ko. valtioita ottamaan takaisin Eurooppaan läpsytelleet elintasopakolaisensa. Radikaalin islamin leviäminen Suomeen on sitä paitsi ihan suomalaisten itse aiheuttama ongelma. Sen siitä saa kun laiminlyö rajavalvonnan ja vielä hyysää maahan päässeitä.
 
Silkkaa asiaa.
 
Niin, siksipä luulen että kulisseissa noutoa jo suunnitellaan. Sen jälkeen paras mihin pystymme on tutkintavankeus ja jonkinlainen "purkuohjelma", jonka onnistuminen on täysin tuurissaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mietin myös, että mikäs huoltajan suostumus tuossa tarvitaan? Otetaanhan sitä kiireisesti huostaan lievemmilläkin perusteilla.

No ei siihen tarvitakaan huoltajan suostumusta. Mutta ei siitä mihinkään päästä, että lasten ohessa tulevat myös äitimuorit. Ja sillekään ei mahdeta mitään, jos symppaavat kalifaattihaaveilua.

Kyllähän Eurooppa rakensi, kuten @vessaharjamies totesi, ihan itse tämän litskunsa. Kun ulkorajat humppaavat kuin töllin ovet, niin tottahan kulkijoita piisaa. Eikä sitäkään saa kyseenalaistaa, että elintason perässä tulee ihmisiä....on rasismia kyseenalaistaa motiiveja, kuten Orpo on todennut jämäkästi.
 
Yön pimeinä tunteina olen joskus ajatellut kopaisevani järjestelmää. Että tehdä pläjäyttäisi lasu-ilmoituksen leireillä olevista lapsista. Kopaista, miten laki menee ja saako joku viranomainen viriiliyskohtauksen ja ryhtyy järkkäämään lapsia Suomeen. Huostaanoton perusteet täyttyvät heittämällä.
Veikkaisin, että on jo tehty...ja prosessit pyörii..hyväksyntää haetaan median kautta.
 
Tässä meidän lainsäädäntö on ongelmallinen. Suomen kansalaista ei voi estää Suomeen palaamasta. Jos haemme lapset, tuomme toki äiditkin. Sen jälkeen näyttöä ei kyllä löydy minkään elinkautisen antamiseen. Tulevaisuutta ajatellen lainsäädäntöä pitää varmaan fiilata.
Onhan täällä tehty taannehtivaa lainsäädäntöä ennenkin...viimeisin taisi olla nyt pyssyjen osalta, sotien jälkeen punaiset käytti käytäntöä laajemminkin.
 
33 lapsen huostaanoton aiheuttamat suorat ja välilliset kustannukset ovat täysi-ikäisyyteen sekä mahdollisen jälkihuollon päättymiseen saakka sangen huomattavat. Ja sitten on vielä vinoutuneen kasvatuksen ja väkivaltaisen kasvuympäristön aiheuttamien traumojen purkaminen. Imeväisikäisten kohdalla syntyneitä vaurioita voi ehkä jotenkin korjata, sitä vanhempien kanssa se on vaikeaa tai tuloksetonta.

Suomeen haluavien Isis-leirin naisten lausunto huolestuttaa terrorismintutkijaa – ”Eivät ymmärrä seurauksia”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006117018.html
 
Ovatko nämä Syyrian isis-naiset ja -lapset suljettu jonnekin leiriin vai mikä tämä kuvio on?

Ei kai heidän tarvitse kuin lähteä kohti Suomea niin suomalaisella passilla kyllä kaikki rajat ajautuvat ja tulijat pääsevät vapaasti Suomeen asti. Suomessakaan ole mitään pakkoa ilmoittautua mihinkään - paitsi ehkä kansalaispalkkaa hakemaan Kelan luukulta. Vai ihan tosissaanko odottavat, että veronmaksajien pitäisi kustantaa kotimatka?
 
Eikö nämä ole jossain kurdien vankileirillä?
 
Joo jutussa luki, että kurdien hoteissa leiritettynä, entisen kalifaatin aluetta. Ei kai iltsu olis isisin leirille uskaltanutkaan...
 
Vai ihan tosissaanko odottavat, että veronmaksajien pitäisi kustantaa kotimatka?
No veikkaan, että useimpien tapauksessa kela maksoi menomatkan, joten ihan kohtuullista odottaa myös paluumatkan menevän saman maksajan piikkiin.
Meinaan vaan että aika harva noista on palkkatyöstä sinne lähtenyt...
 
Back
Top