Viharikosten väärä kuva
Suomessa muslimeja pahoinpidellään ja solvataan, mutta näitä rikoksia tekevät usein äärimuslimit.
KOTIMAA 13.03.2020 06:00
TEKSTI HANNU PESONEN
Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisema tutkimus pohtii oikeutetun islamin kritiikin ja islamofobian rajaa. © MIKKO STIG/LK
SUOMESSA tehtyjen uskontoaiheisten viharikosilmoitusten tilastot osoittavat, että rikosten kohteina ovat pääasiassa muslimit.
”
Täysin vaille huomiota julkisuudessa on kuitenkin jäänyt se, että myös niiden tekijät ovat pääasiassa muslimeita”, sanoo tutkija
Esko Kähkönen.
Teologian tohtori Kähkönen on tutkinut poliisin vuosina 2015 ja 2016 julkaisemat yhdensuuntaista väkivaltaa ja solvauksia kuvaavat viharikosilmoitukset. Tulokset on kirjattu hänen tutkimukseensa
Islamtaustaista ääriajattelua kohtaamassa, jonka Diakonia-ammattikorkeakoulu julkaisi tammikuussa 2020. Tutkimuksen lähtökohtana on taustoittaa, millaista keskustelua Suomessa on viime vuosina käyty islamilaisesta ääriajattelusta ja miten ilmiö osataan tunnistaa.
KÄHKÖSEN johtopäätös uskontoaiheisten viharikosilmoitusten tulkinnasta on karu.
Todellisuus on poliisihallinnon tiedotuksessa ja mediassa kääntynyt päälaelleen.
Yli 80 prosenttia eri uskontokuntien edustajiin kohdistuneista uskontoaiheisista pahoinpitelyistä ja valtaosa sanallisista solvauksista vuosina 2015–2016 oli todennäköisesti ääriajattelua edustavien muslimien tekemiä. Yhteensä ilmoituksia oli 218.
Ei-muslimin muslimille tekemiä pahoinpitelyjä oli tarkasteluvuosina vain kahdeksan prosenttia tunnistetuista tapauksista. Väkivallan pääkohteita olivat vapaammin ajattelevat tai toisen uskonsuunnan muslimit. Lähes yhtä suuren ryhmän muodostivat islamista kristityiksi kääntyneet ihmiset.
”Heidät katsotaan islamin jyrkän oikeaoppisen tulkinnan perusteella luopioiksi, joita šarialain mukaan kuuluukin rangaista, jopa kuolemalla”, Kähkönen sanoo.
Šaria tarkoittaa
Koraaniin ja profeetta
Muhammedin opetusten tulkintoihin perustuvaa islamin lakia, joka monissa
muslimimaissa ylittää tai korvaa rikoslain.
Osaa Kähkösen tutkimista viharikosilmoituksista leimaa selvästi tekijänsä vakaumus eli uskollisuus šarialle.
Rikosilmoituksen tehnyt henkilö on kokenut islamin arvostelun islamin vastaisena viharikoksena.
VIHARIKOSILMOITUSTEN tulkinnassa ja niistä tiedottamisessa piilee väärinkäsityksen vaara.
Poliisihallinnon tilastot kirjaavat vain asianomistajien uskonnon, eivät rikoksesta epäiltyjen. Näin tekijöistä tulee helposti uhreja, Kähkönen sanoo.
”Määrite islamiin liittyvistä viharikoksista muuntuu muslimeihin kohdistuviksi viharikoksiksi.”
Viharikosilmoitusten teonkuvausten uskonnollista sanastoa ei ole osattu tulkita oikein. ”Sanastossa on hämmentävän voimakas ja aggressiivinen islamtaustaisen ääriajattelun motivoima sävy. Siinä on runsaasti esimerkkejä syistä, joiden hyökkääjä on katsonut oikeuttavan tekonsa”, Kähkönen sanoo.
Kähkösen mielestä uskontoon liittyvän viharikollisuuden koko kuva pitäisi selvittää perusteellisesti. Hän toivoo viharikosten kirjaamista, tulkintaa ja tiedottamista koskevien ohjeistusten nopeaa uusimista.
Poliisiammattikorkeakoulu on kirjannut epäillyt viharikokset nykymuodossaan vuodesta 2008.
Poliisiammattikorkeakoulun tutkijan
Jenita Raudan mukaan tuoreemmat vuosien 2017–2018 rikosilmoitukset poikkeavat Kähkösen tutkimista vuosista lähinnä siten, että 2015–2016 kirjattiin enemmän šiiojen ja sunnien välisiä viharikoksia.
”Se johtui turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta. Heitä oli pakko sijoittaa vastaanottokeskuksiin tarkemmin taustoja tutkimatta. Nyt korostuvat muslimeista kristityiksi kääntyneisiin kohdistuvat rikokset.”
Raudan mukaan ei ole ollut mitään selkeää syytä jättää rikosten tekijöiden uskontoa pois tilastoista.
”Ehkä se, että raportti on pysynyt koko ajan pitkälti tässä perusmuodossaan. Mutta yhteiskunta muuttuu, ja kyllä tämä käytäntö kannattaa tarkistaa.”
”On selvää, että tarvitaan ilmiön laajempaa tutkimusta, joka selvittää, mitä numeroiden takana on.”
KÄHKÖNEN on pitkän linjan uskontotutkija, jolla ei ole poliittisia kytköksiä. Hän väitteli teologian tohtoriksi vuonna 2000 Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta aiheenaan kristinuskon ja islamin edustajien vuoropuhelun ongelmat, joita syntyy siitä, miten islam esitetään opetuksessa ja tiedonvälityksessä.
Kähkönen on myös opiskellut Turkissa ja puhuu turkkia. Alan eurooppalaista kokemusta hänellä on uskontodialogikeskuksen johtajana Saksasta ja vierailevana tutkijana Lontoon yliopistosta.
Kähkösen uusi tutkimus kartoittaa tapoja, joilla muslimit ja kantaväestöön kuuluvat suomalaiset määrittelevät, miten islam ja islamilainen ääriajattelu esitetään julkisuudessa. Aiheesta on toistaiseksi paljon enemmän voimakkaita ennakkokäsityksiä kuin akateemisesti tutkittua tietoa.
Silti uskonnollisen ääriajattelun tunnistaminen ja sen julkinen kritiikki on keskeinen seikka sen torjumisessa ja kitkemisessä, Kähkönen korostaa. Se on kirjaimellisesti elintärkeää myös ääriajattelusta irtisanoutuvien muslimien enemmistön kannalta.
Kähkönen käsittelee tutkimuksessaan laajasti islamofobiaa eli vihamielistä islamilla pelottelua, joka perustuu keinotekoisiin tai sepitettyihin väitteisiin. Sen vastapariksi vaarallisena ilmiönä hän nostaa islamofobialla syyllistämisen.
Äärijärjestö Isisin ideologia on inspiroinut myös viharikosten tekijöitä Suomessa. © AHMAD AL-RUBAYE/AFP
ISLAMOFOBIALLA syyllistäminen tarkoittaa sitä, että kaikki islamin nimissä tehdyistä teoista esitetty kritiikki on osoitus vihamielisyydestä islamia kohtaan.
Malli toimii samaan tapaan kuin se, miten esimerkiksi Israelin viranomaisten tekojen arvostelu yritetään järjestelmällisesti leimata antisionismiksi ja juutalaisvihaksi.
Tutkijan ydinkysymyksiä on, missä kulkee islamofobian ja oikeutetun islamkritiikin raja. Ovatko viranomaiset ja media Suomessa osanneet vetää sen oikeaan paikkaan? Hänen vastauksensa on: eivät ole.
”Ei ole selvää, miten kansainvälisen islamilaisen propagandakoneiston painostus ja syytökset islamofobiasta vaikuttavat suomalaiseen keskusteluun”, Kähkönen sanoo.
Islamofobia on käsitteenä nuori. Sitä käytettiin ensi kerran julkisesti 1991 Neuvostoliiton käymän Afganistanin sodan yhteydessä. Vaikka käsite otettiin käyttöön lännessä, se muuttui nopeasti islamilaisten maailmanjärjestöjen länsimaihin suuntautuvan ideologisen vaikuttamistoiminnan työkaluksi, Kähkönen sanoo.
Vanhoilliset islamilaiset maat ovat käyttäneet islamofobiakorttia islamin arvostelun rajoittamiseksi.
Esimerkiksi turkkilaisen
SETA-säätiön Euroopassa esiintyvästä islamofobiasta julkaisemissa raporteissa vuosilta 2015–2016 todetaan islamofobian kasvavan Suomessa hälyttävällä tavalla julkisessa keskustelussa. Kirjoittajat
perustelevat tätä muun muassa sillä, että yleistä on islamiin kääntyneiden suomalaisten leimaaminen maanpettureiksi, jotka tulisi teloittaa.
Kaiken islamiin kohdistuvan kritiikin jatkuva leimaaminen islamofobiaksi luo painetta, joka saattaa vähitellen aiheuttaa itsesensuuria. Ihmiset alkavat varoa esittämästä mielipiteitä, joiden tuoma kielteinen julkisuus voi haitata urakehitystä.
”Siksi on tärkeää, että islamofobian propagandistista käyttöä padotaan avoimella ja kriittisellä julkisuudella.
Islamiin liittyvien kielteisten mielikuvien leimaaminen itsestään selvästi islamvastaisuudeksi ei ole asianmukaista”, Kähkönen sanoo.
Toisaalta median on Kähkösen mukaan tunnistettava myös vihamielinen ja perusteeton islamisoitumisella pelottelu, joka helpottaa islamofobialla syyllistämistä.
Tutustu nyt digipalveluun
9,95 €/kk
Painetun lehden kestotilaajalle
digipalvelu 2,50 €/kk
TILAA NYT
MUTTA onko islamin nimissä harjoitettavan vallan ja perusoikeuksien väärinkäytön arvostelemisen tila todella kaventunut islamofobialla syyllistämisen takia?
Kähkönen näkee tästä viitteitä.
Esimerkeiksi hän nostaa kaksi merkittävää muslimien asemaa koskevaa laajaa kansainvälistä tutkimusta, joita media on hänen mielestään tulkinnut yksipuolisesti suomalaisten vahingoksi.
Arvostettu yhdysvaltalainen tutkimuslaitos Pew
selvitti 15 Euroopan maan kansalaisten uskonnollisia asenteita vuosina 2017–2018.
Media valitsi uutiskärjeksi sen, että muihin tutkittuihin maihin verrattuna asenteet islamiin näyttivät arvojen osalta jyrkimmiltä Suomessa.
Kielteinen leima perustui Kähkösen mukaan pitkälti valikoiviin poimintoihin. Jätettiin huomioimatta tuloksia, jotka näyttivät suomalaisten kannan olevan joko vertailumaiden keskitasoa tai jopa useimpia maita myönteisempiä.
Pew-tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat kaikista tutkituista maista sallivimpia musliminaisten uskonnollisen pukeutumisen suhteen. Juuri musliminaisten pukeutumiseen liittyvät kokemukset ovat islamofobiaa ja muslimien kokemaa syrjintää mittaavista kriteereistä keskeisimpiä.
”Muslimien läsnäolo häiritsi suomalaisia tutkituista maista vähiten”, Kähkönen sanoo.
Suomalaiset myös hyväksyivät muslimin perheenjäseneksi helpommin kuin esimerkiksi britit, irlantilaiset, italialaiset, saksalaiset, itävaltalaiset tai sveitsiläiset. Kaikkiaan 83 prosenttia suomalaisista hyväksyi muslimin naapurikseen.
Sama valikoiva asenne toistui hänen mukaansa tavassa tulkita EU:n perusoikeusviraston laajaa
raporttia vuodelta 2017. Se käsitteli muslimiväestön kokemaa syrjintää 28:ssa Euroopan maassa.
Media loi Suomesta kuvan yhtenä Euroopan syrjivimmistä maista, Kähkönen sanoo. Silti Suomessa muslimien uskontoon perustuva syrjintäkokemus on alhaisimpia kaikista tutkituista EU-maista, 38 prosenttia. Kantaväestön suhtautuminen muslimiin naapurina oli EU:n keskitasoa.
”Tarkoitukseni ei ole tällä puolustella tai kaunistella suomalaisten suvaitsevaisuutta, vaan osoittaa, miten valikoivasti tutkimuksista poimitaan ja esitellään aineistoa, joka tukee meillä vallitsevaksi väitettävää voimakasta islamofobiaa ja kielteistä asennetta muslimeihin. Ja kysyä, miksi.”
Tavoitteena leviäminen
ISLAMIN tärkeisiin periaatteisiin kuuluu da’wa, kutsu islamiin eli lähetystyö.
Lähetystyön tehostaminen länsimaissa on islamilaisten maiden yhteistyöjärjestön OIC:n keskeisiä toimintastrategioita. Se on myös korkeimman tason poliittinen kysymys islamiin sitoutuneissa maissa.
OIC:n alajärjestö, islamilaisen maailman koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö ICESCO kirjaa ansioikkaiksi lähetystyön kanaviksi toimet, joilla edistetään ei-muslimien vierailuja muslimimaissa, avioliittoja muslimien kanssa, yhteyksiä muslimiyhteisöihin ja yksilöllisen ponnistelun islamin levittämiseksi.
Järjestön
strategia-asiakirja korostaa myös, että muslimien täytyy säilyttää vahva ja oikeaoppinen islamilainen identiteetti. Tähän kuuluu muun muassa arabian kielen opettamisen
tavoite kaikille Euroopassa asuville muslimeille, jotta
Koraani säilyisi ylimpänä ohjenuorana.
Lähetystyöhön käyttää eniten voimavaroja ja rahaa maailman suurin öljynviejävaltio
Saudi-Arabia, joka sijaitsee islamin perustajan profeetta
Muhammedin synnyinseuduilla.
Saudi-Arabian kuningashuone pitää
velvollisuutenaan vaalia ja levittää islamin pääsuuntausta sunnalaisuutta sen alkuperäisessä ja puhtaassa muodossa, jota se kutsuu wahhabilaisuudeksi.
Äärivanhoillinen wahhabilaisuus perustuu
Koraanin sanatarkkaan tulkintaan sekä profeetta Muhammedin tekoja ja ajatuksia 600–900-luvuilla kirjanneisiin hadith-kertomuksiin. Yhdessä ne muodostavat puhdasoppisen islamin opinkappaleiden ja laintulkinnan ytimen. Tätä sanomaa Saudi-Arabia levittää tuhansissa moskeijoissa, kouluissa ja tutkimuslaitoksissa, joita se ylläpitää tai tukee ei-islamilaisissa maissa.
Kristilliseen ja muidenkin uskontojen harjoittamaan lähetystyöhön tai islamin uudistamiseen pyrkiviin muslimeihin Saudi-Arabian hyväksymät uskonoppineet ja uskonnolliset laitokset sen sijaan suhtautuvat jyrkän kielteisesti.
Media luo väärää kuvaa Suomesta yhtenä Euroopan syrjivimmistä maista, sanoo teologian tohtori, uskontotutkija Esko Kähkönen.
suomenkuvalehti.fi
www.iltalehti.fi
