Koululaitokseen tehtyjä muutoksia onkin tässä jo käsitelty. Paluu 90-luvun lopun tai 2000-luvun alun opetussuunnitelmiin olisi paras ratkaisu sen korjaamiseksi. Digi pois, "inkluusio" pois (inkluusio lainausmerkeissä, koska se alkuperäinen opetushallituksen idea ei edes tarkoita sitä, miten poliitikot alkoivat sitä käyttää), "valinnanvapaus" pois, "ilmiöoppiminen" pois. Paluu kynään ja paperiin, mobiililaitteet parkkiin koulupäivän ajaksi, keskittyminen kouluaineiden perusasioiden oppimiseen ja riittävään määrään tehtäviä ja toistoja niistä. Mikään "ilmiöoppiminen" ei onnistu, jos perusasioita ei osata kunnolla, muutoin se on vain propagandaa.
Yksi huomattava virhe on ollut kylmän sodan jälkeen muuttunut ulkopolitiikka ja kv-oikeuspolitiikka, joka lakkasi hyvesignaloivan vasemmiston vuoksi olemasta Suomen etua tavoittelevaa reaalipolitiikkaa. Räikeimpänä tässä tietysti Ottawan sopimus (jv-miinakielto), mutta myös mm. turha lainsäätäjän ja hallitusvallan rajoittaminen kv. sopimuksilla paljon yli reaalipoliittisen tarpeen on ollut haitaksi. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksesta olisi pitänyt allekirjoittaa ja ratifioida vain itse sopimus ja vain aivan poliittisen pääoman kannalta välttämättömimmät lisäpöytäkirjat (mm. 13. lisäpöytäkirjaa ei missään tapauksessa).
Toiseksi kriittiseksi virheeksi voisin ylläolevaan liittyen lainsäädännön puolelta laittaa vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen ja vuoden 2000 perustuslain: nämä on tehty täysin etnografisesti yhtenäiseen, vielä hyvin vahvasti luterilaiseen yhtenäiskulttuuriin ja luottamusyhteiskuntaan, ja ovat toteutetun politiikan seurauksena ja muun kulttuurin muutoksen vuoksi nyt aivan sopimattomat nykytilanteeseen (ja oikeastaan heijastelevat samaa kuin tuo naiivi ulkopolitiikkakin). Ideahan niissä oli sinänsä ihan hyvä, ja perusoikeusuudistus oli pakko tehdä EU:n perussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen takia, mutta niissäkin olisi voitu käyttää järkeä, ja uuden perustuslain säätämiseen olisi voitu käyttää samanlaista ideaa kuin aiempiin vuosien 1772 ja 1919 hallitusmuotoihin. Erityisesti perustuslain turvaamat perusoikeudet olisi pitänyt rajata pääsääntöisesti vain kansalaisille aivan kriittisimpiä oikeuksia lukuunottamatta (joka näin EU-aikana tarkoittaisi kaikkia EU-kansalaisia).
Kolmas virhe olisi sitten EU:n direktiivien ja muun säädöstön aivan turhantarkka noudattaminen. Direktiivit ovat lainsäädäntöohjeiksi tarkoitettuja, eikä niiden eksaktia kirjainta ole pakko noudattaa kansallisessa toteutuksessa kuin direktiivin hengen osalta. Koko systeemin tarkoitus (miksi siis annetaan direktiivejä ja asetuksia erikseen - asetukset ovat sitovia, direktiivit ohjeita) on se, että direktiiveillä säädettyihin asioihin jätetään tilaa kansalliselle toteutukselle ja kansallisille erityispiirteille, ja rajatuilta osin direktiivejä voidaan jättää kansallisessa toteutuksessa noudattamatta, kunhan siitä informoidaan komissiota ja selitetään, että miksi jokin rajattu osa-alue on jätetty toteuttamatta (kunhan siis toteutus noudattaa direktiivin yleistä henkeä).
Neljäs tähän liittyvä virhe olisi taas liian lepsu kriminaalipolitiikka ja rikoslainsäädäntö, jossa painottuu liiaksi kustannusnäkökulma ja aivan vanhentuneet käsitykset rikollisuuden biologiasta. Lisäksi suurin osa kriminaalipolitiikan aineistoista on ajalta, jolloin Suomi oli aivan erilainen, ja lisäksi oikeustieteen puolella vallitsevat näkemykset kriminaalipsykiatrisesta (ja siis oikeastaan rikollisuuden neurologisesta ja neurobiologisesta) ulottuvuudesta ovat 20-40 vuotta jäljessä nykyistä kriminaalipsykiatriaa, koska suurimmalla osalla niihin viimeisin kosketus on ollut omalta opiskeluajalta. Tämän takia nykyään vieläkin vallitsevat ansioituneiden oikeustieteilijöiden keskuudessa 70-90-luvun näkemykset siitä, että rikollisuus olisi lähestulkoon yksinomaan ympäristön aiheuttamaa ja korjautuisi ympäristöä muuttamalla, kun nykyään on kriminaalipsykiatriassa tultu takaisin siihen, että myös neurobiologialla ja jopa genetiikalla on siinä huomattava merkitys.
Mulle ei oiken koskaan ole auennut, miksi EUR on niin karmea juttu? SEK jyllää lähinnä sen takia, että Sveduilla on ollut onnea olla irti sodasta sukupolvien ajan, jolloin heillä on kansalaisia kriittisesti enemmän kuin meillä ja ovat vielä perineet varallisuuttaa pitkään. Lisäksi heillä on ollut älliä neuvotella kaikista EU eduista ilman valuuttaunioniin liittymistä. Mutta en oikein jaksa uskoa, että me oltais MK:lla pärjätty yhtä hyvin, kuin länsinaapurissa rallatellaan.
Euron hyöty ja ongelma on siinä, että sen arvo määrittyy käytännössä täysin meistä riippumatta, oikeastaan Saksan ja Ranskan kansantalouksien tilan perusteella, erityisesti Saksan. Tämän takia euro on meidän tuottavuuteemme verrattuna liian arvokas valuutta, ja toisin kuin vanhoina Bretton Woodsin ja valuuttakoriin sidotun markan aikoina, sitä ei voi devalvoida tarvittaessa. Kelluva oma valuuttahan taas devalvoituisi automaattisesti tuottavuutta tasapainottamaan.
Kun ulkoinen devalvaatio on tullut mahdottomaksi, ei meillä ole enää työmarkkinaneuvottelujen ulkopuolisia keinoja tuottavuuden parantamiseksi. Käytännössä siis ainoa keino on ns. sisäinen devalvaatio, eli palkkojen alennukset tai palkkamaltti niin, että palkat eivät nouse inflaation tahdissa. Tämä on erittäin epäsuosittu ja vaikea keino, ja vaikuttaa suoraan kansalaisten mielialoihin ja yleiseen kansalliseen ilmapiiriin, ja lisäksi kurjistaa myös kotimaista kysyntää. Ulkoinen päätetty devalvaatio on paljon helpompi, eikä siihen liity työvoimapoliittisia tai työehtosopimusneuvottelutekijöitä tai näihin liittyviä poliittisia intohimoja. Ja kelluva valuutta tosiaan devalvoi itse itsensä, jos sen arvo on liian suuri. Ulkoisella devalvaatiolla kotimainen kysyntä ei kärsi, mutta tuontituotteiden hinnat nousevat (suosien kotimaista tuotantoa ja kotimaisia alihankkijaketjuja) ja toisaalta vientituotteiden hinnat vieraassa valuutassa laskevat, jolloin viennin kilpailukyky nousee.
Euro on tosiaan toinen Neuvostoliiton romahduksen jälkeisistä suurista talous- ja finanssipoliittisista virheistä, ja siihen mentiin 90-luvun laman aiheuttamien pelkotilojen vuoksi (90-luvun laman taustalla oli vahvan markan politiikka ja Neuvostoliittoon huomattavasti keskinäisriippuvainen talousjärjestelmä, joista kumpaakaan ei ratkaistu eurolla). Muut Pohjoismaat ymmärsivät olla menemättä.
Toinen näistä suurista talous- ja finanssipoliittisista virheistä on ollut valtion tuottavien omistusten, strategisten omistusten ja luonnollisten monopolien myynti. Luonnollisten monopolien ja valtion toimintojen myynnistä on koitunut huomattavat pitkäaikaiskustannusten nousut julkiselle sektorille, ja mm. maatalouden kilpailukyky on kärsinyt valtavasti Kemiran myynnistä, kun lannoitteiden hinnat nousivat huomattavasti (puhumattakaan siitä, kuinka paljon tuottoja on jäänyt saamatta). Käytännössä säännönmukaisesti julkinen omaisuus on myyty alihintaan, ja nyt ollaan jo vaihtoehtoiskustannuksena huomattavasti miinuksella niistä. Vieläpä kun tyypillisesti julkisen omaisuuden myyntituotot on käytetty vähemmän kannattaviin menoihin, niin siinä ei ole ollut järjen hiventäkään.
Ja viimeiseksi virheeksi nostaisin kristinuskon kulttuurillisen ulottuvuuden heikentämisen, jota on tarkoitushakuisesti tehty jo pitkään sivistymättömien kiihkoateistien ja muiden henkilökohtaisia lapsuuden traumoja kristinuskosta saaneiden toimesta. Kuten ehkä maailman johtava ateistifilosofi ja entinen ankarakin kristinuskon kriitikko Richard Dawkins totesi, niin hänen tavoitteenaan ei missään vaiheessa ole ollut kritisoida kristillistä kulttuuria tai kristillistä etiikkaa, ja että hän mieluimmin elää nimenomaan kulttuurillisesti kristityssä maassa. Hänhän meni niinkin pitkälle kuin totesi, että on "kulttuurillinen kristitty" nykynäkemyksenään.
Eli Suomessa olisi huomattavasti vahvemmin pitänyt pitää kiinni kristillisestä tapakulttuurista ja nimenomaan valtavirtaluterilaisista tavoista ja sikäli jopa kirkon maltillisen valtavirran yhteiskunnallisesta asemasta. Tärkein tekijä tähän olisi varmaankin ollut kirkollisveron siirto jäsenyysverosta yleiseksi veroksi, jota verotusoikeudellisiin kirkkokuntiin kuulumattomat maksaisivat vaikkapa korkeakulttuuriin ja kansankulttuurin perinteisiin korvamerkittynä (koska tällöin kirkon jäsenyys lakkaisi olemasta rahanegatiivista).
Myös mm. Suvivirsi ja vastaavat kouluihin ja muihin julkisen vallan instituutioihin liittyvät kristilliset tavat (koulujen adventtikirkot ym.) olisi pitänyt kirjata lakiin saakka. Se adventtikirkkokaan ei yhtään kenenkään maailmankatsomusta saa suuntaan jos toiseen kääntymään (ja siksi militanttiateistien kiihkoilu siitä on aivan järjetöntä), mutta on kaunis kulttuuriperinne.
Kristillinen kulttuuri ja etiikka ei säily ilman sitä ylläpitävää ja sen oppeja opettavaa kirkkoa, vaikka se kirkko joitain varmasti sapettaakin.
Yksityisten ravintoloiden ja kauppojenkin toiminta oli säännelty melkein henkihieveriin, voitteko nykyaikana kuviteella vaikkapa, että kauppaan piti juosta hirveää munaravia heti töiden jälkeen, sillä ovet menivät kiinni klo18? Niin oli vielä 80-luvulla, taisi olla jopa omassa lapsuudessani 90-luvulla. Sitä onneksi sentään lievitti se, että lähikauppoja oli paljon jo käytännön pakosta.
Saksassa asia on yhä näin, ja idea siinä on se, että myös kaupan työntekijöille kuuluvat oikeudet järkevään päivärytmiin (joka mahdollistaa mm. mielekkään perhe-elämän) ja viikonloppuihin. Työolosuhteiden kurjistamisesta ja päivä- ja viikkorytmin rikkomisesta on suora vaikutus mm. perheolosuhteisiin, kykyyn hoitaa lapsia ja ylipäätään halukkuuteen hankkia lapsia.
Eikä se, että kaikki kaupat olivat samojen rajoituksien alaisia (paitsi itse asiassa pienet kaupat vähäisempien, joka suosi pienyrittäjyyttä ja lähikauppoja) sääntele henkihieveriin, koska ne ostokset täytyy silti kaikkien tehdä. Ravintoloiden osalta asia on sitten eri.
