Suomen venäläiset huolissaan russofobiasta - keräävät aineistoa

Tässä kohdin ongelmana on se, että vaikka me (ja nämä yksilö-venäläiset) tähän pyrkivätkin, niin siellä Kremlissä isännöin sellainen kööri, joka pyrkii tarkoituksellisesti hämärtämään tätä eroa ja saamaan tähän rodinavenäläisten joukkoon sidottua myös näitä yksilö-venäläisiäkin. Keinot on monet tässä tapauksessa, osa on häikäilemätöntä kiristämistä, joka kohdistuu Venäjällä asuviin omaisiin, kyseisen henkilön Venäjä-kytkentöihin tai jopa aikeisiin matkustaa Venäjälle. Mitä merkittävämmässä virassa/tehtävässä tämä yksilö-venäläinen on, sitä todennäköisempää on se, että FSB:n kätyrit ovat kiinnittäneet häneen huomiota ja haluavat hänet omalle puolelle tai siinä määrin neutraaliksi, että hän ei kapinoi systeemiä vastaan.
vlad

Juuri näin tapahtuu..

Suomessa (ja Venäjällä) toimivissa venäläisissä organisaatioissa on *aina* henkilö(itä) joiden pääasiallisena tehtävänä on tiedon välittäminen niin yhteisössä toimivista kuin ulkopuolisistakin, heidän mielipiteistään, yhteyksistään jne. Sadan prosentin varmuudella vastaavia "tiedottajia" löytyy myös oppilaitoksista joissa venäläisiä opiskelee, suomalaisvenäläisistä yrityksistä ja kaikista muistakin yhteisöistä tms. missä vain esiintyy kansalaisten keskinäistä kanssakäymistä.

En usko että nämä asiat ovat muuttuneet niistä ajoista jolloin itse olin tekemisissä venäläisten yritysten ja hallinnon kanssa. Pikemminkin ne lienevät nykyään omalla tavallaan diskreetimpiä.
 
Aikamoista höpö-höpöä että "on vain kirjoja sodasta Venäjää vastaan".

Sitä paitsi ne sodathan käytiin Neuvostoliittoa vastaan... :)
NOD (fasistinen järjestö) kuten koko heidän Russkiy Mirin idea, ja ne jaksaa juonnitella.

Tuo "vain sodasta kirjoja" kuuluu saman absurdin paskaan kun typrimmät turistit jotka päässeet ensimmäistä kerta Suomeen olivat pettyneitä miksei täällä puhuta venäjä. Se oli tapaus niltä ajoiltaan jolloin fasistinen idea Russkyi Mirista oli vasta syntymässä, ja minusta oli mykistettävä kuulla, mutta onneksi uskalsin jo silloin vastata: "Miksi suomalaisten pitää puhua venäjää? Tämä ei ole Venäjä". Minun oli kuitenkin vaikea tajuta alkuun heidän perusteluja vihjailuineen miten koko maailman pitää puhua venäjä, koska venäjä on "suurin ja mahtavin", ja hengelllsin, kaiken kaikkia paras kaikessa :confused:siksi kaikkien pitää puhua venäjää. Nämä turistit tulivat paikasta ei ollut kunnon teita, heidän talossa ei ollut sisävessaa, vaan talon kylejssä oli ukohuusille tarkoitettu maakuoppa joka kuten he itse kertoneet haisi sisälle koko ajan. Absurdia ja ristiriitaista kyllä oli että samalla he haaveilivat jotta heidän poika saisi työtä Suomessa, ihan mistä vaan, kun siellä heidän asuinpaikassa pohjoisessa oli jo silloin niin näköalatonta,ankea ja köyhä, mutta samalla he halunneet sitä haiseva russkiy-miria tännekin (!) kuten kaikialle. Venäjän kansa on niin sairas, tästä tapauksesta jo 15 vuotta, mutta nyt sairaus vasta pahenemassa!
Tämä heidän huorailut jo silloin muistutti niin paljon Hitlerin oppeja - tyypillistä fasismia.

Täällä foorumillakin oli kirjoittaja, en muistaa valitettavasti nikkia, joka haukui Suomea liian militaristiseksi, ihan kun moittiakseen. Tämäkin korvissani kulosti saman sarjaan kuuluvalta: kenellä ei saisi olla aseita, jotta ei voisi puolustatua, Venäjän kansa pitää olla hyvissä väleissä (=tehdä niin kuten käsketään) jne :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Tässä kohdin ongelmana on se, että vaikka me (ja nämä yksilö-venäläiset) tähän pyrkivätkin, niin siellä Kremlissä isännöin sellainen kööri, joka pyrkii tarkoituksellisesti hämärtämään tätä eroa ja saamaan tähän rodinavenäläisten joukkoon sidottua myös näitä yksilö-venäläisiäkin.

Jos luit toisen kirjoitukseni, niin hoksaat, että luotaimeni eivät suinkaan ole suljetut ja ymmärrykseni pelaa kohtuullisesti. Äiskä-rodinan kutsuahan ei ole jätetty lainkaan yksilön kulloistenkin mielihalujen varaan tai siihen, että joku ajattelisi asioitaan vain yksilökeskeisesti. Ei, laki on laadittu sillä tavoin, että tuo kiusallinen mahdollisuus poistuu tarvittaessa.

Ullatuksena nämä tapahtumat eivät sentään voi enää tulla, kyllähän tätä on odotettu. Minun perskohtainen eroni foorumin valtavirtaan syntyy juuri tässä: minä olen saletti siitä, että tietyn isoslaavilaisen hegemoniantavoittelun kanssa olemme tekemisissä luoja tietää miten kauan eteenpäin....tämä voidaan maustaa monin eri tavoin....tämä on siis JO DE FACTO. Eli minun katsannossani ei tarvi odottaa panssarilauttaa Pälkäneelle tai Urakaanin rakettiryöppyjä Lemillä. :rolleyes:

Hybridus maximus, joka lienee temppukavalkadin latinalainen nimitys:rolleyes: on siis läsnä vahvasti. Miten parhaiden pelataan tuota ameebamaista uhkaa vastaan: maltilla ja vouhkaamatta. Kukin hoitaa oman leiviskänsä ja pyrkii tukemaan omaa kotimaataan, päättäjiä, viranomaisia ja on valmis tarvittaessa uhraamaan oman etunsa yhteisen hyväksi.
 
^Tällä lailla offtopicina kerron, että meikäläisellä oli nelisen vuotta sitten luokallani tyttö, jonka äiti oli venäläinen ja isä turkkilainen. Heleijaa kun oli mahtavat jutut. Tiesittekö muuten että liitokone on keksitty jo Ottomaanivaltakunnassa ja että "Tottakai opettaja- Bwana osaa venäjää, tuleehan hän Suomesta".

Vastasin että "Osaanhan minä, ruki vehr davai davai." Äitimuori naurahti ja sitten jatkettiinkin loppu lukuvuosi ihan englannilla. Kyllä me kavereiksi aika äkkiäkin päästiin, ei siinä. Vähän samaan tapaan kuin moskoviitti- kollegan kanssa. Ammattilainenhan se venäläinen opettaja yleensä kuitenkin on. Varsinkin ulkomailla olevat.
 
Venäläiset pienenä ryhmänä ovat aika mukavia...vaikka joskus hieman omaan makuun turhan yliampuvankin vieraanvaraisia. Isossa joukossa niiden kanssa tuleekin sitten "Talvisota" hyvinkin helposti. Jos jollain, niin venäläisillä tulee kunnon "mustasotnialainen uho" esille yhtä nopeasti kuin eteläpohjalaisten oma uho.

Ei tosin tarvitse Venäjällä vierailla tietyn 90-luvun sattumuksen takia...jos saisinkin viisumin niin en ehken pääsisi maasta enää pois...pahimmassa tapauksessa. Voin sanoa, että siihen liittyi turvakeikka, aseita ja aika reipasta ammuskelua. Ja Venäjä on maa, jossa ulkomaalaisille jää noissa aina se mustapekka-kortti kouraan...
 
Hybridus maximus, joka lienee temppukavalkadin latinalainen nimitys:rolleyes: on siis läsnä vahvasti. Miten parhaiden pelataan tuota ameebamaista uhkaa vastaan: maltilla ja vouhkaamatta. Kukin hoitaa oman leiviskänsä ja pyrkii tukemaan omaa kotimaataan, päättäjiä, viranomaisia ja on valmis tarvittaessa uhraamaan oman etunsa yhteisen hyväksi.
Sanoisin, että Baikalilta viisauden sanoja. Tuon ameebamaisen myyräntyön vastustaminen sujuu parhaiten maltillisella ja asiallisella otteella. Ylilyönnit ovat omiaan ruokkimaan lisää vielä pahempia ylilyöntejä. Ja jos siellä on Bäckman tuossa viritelmässä mukana, niin kaveri toimittaa varmudella ylilyönnit Venäjän median tietoisuuteen. Meillä venäjänkielinen vähemmistö on kuitenkin verraten pieni ja uskaltaisin väittää, että suurelta osin melko hyvin tänne kotiutuneet. Asiallinen ja tasapuolinen kohtelu venäläisille täällä asuville on vastamyrkkyä tuolle "russofobia"-projektille. Mitä vähemmän venäjänkieliset itse kokevat olevansa kurjassa asemassa, sitä hankalampi "Kremlin ilosanomaa" on heihin istuttaa. Se venäjänkielinen väestö, jonka tunnen, suhtautuu vähintäänkin terveellä epäluulolla Venäjän johdon toimintaan. Ylilyönteihin ja laittomuuksiin puututaan asian vaatimalla tavalla. Niin kuin Baikal toteaa, jokainen hoitaa leiviskänsä.
 
Ei tosin tarvitse Venäjällä vierailla tietyn 90-luvun sattumuksen takia...jos saisinkin viisumin niin en ehken pääsisi maasta enää pois...pahimmassa tapauksessa. Voin sanoa, että siihen liittyi turvakeikka, aseita ja aika reipasta ammuskelua. Ja Venäjä on maa, jossa ulkomaalaisille jää noissa aina se mustapekka-kortti kouraan...

Täsätä vois varovasti vetää sen päätelmän, että olet toistaiseksi viimeinen suomalainen, joka on asein taistellut Venäjällä ryss venäläisiä vastaan.
 
Täsätä vois varovasti vetää sen päätelmän, että olet toistaiseksi viimeinen suomalainen, joka on asein taistellut Venäjällä ryss venäläisiä vastaan.

Oli aika yksipuolista, kun itsellä ja kaverilla oli (laittomat) pistoolit ja vastapuolella AK-74-vempeleitä... Ulkomaalainen kun ei saanut lain mukaan pitää hallussaan aseita, saati sitten käyttää niitä. Onneksi mersussa oli aika lujasti panssaria, mutta huonot tulivat housuun silti kun tuulilasin Lexan alkaa muuttua maitolasiksi... Seurannut umpimähkäinen ammuskelu kadulla ei sekään mennyt oikein putkeen...ainakin oltaisiin jääty kisassa pahasti hopealle.

Tilanne tasoittui kummasti, kun seuraavassa ajoneuvossa olleet "parhaat poliisit mitä rahalla saa" sekaantuivat kisaan (asiakas oli ostanut hieman muitakin kuin pari hullua suomalaista) ja tukena oli autolasti OMON-joukkojen tyyppejä.

Tietysti itte ja toinen suomalainen kaveri koko kisasta putkaan, hyökkääjät olivat aika lailla ruumishuonekamaa...asiakas reilusti kyllä maksoi viranomaisille reilusti muutaman tuhatta $ per lärvi, jotta tuli vain lähtö Venäjältä eikä mikään Siperian keikka...

Totesin kyllä kaverille, joka meikäläisen oli moiseen houkutellut, että "ei vittu ikinä vaikka mitä maksettaisiin!" Tuo 90-luvun venäjänjuutalaisten pankkiirien turvaaminen oli aika hengelle hupaa touhua...mutta eihän sitä etukäteen tullut ajatelleeksi.

Syynähän ulkomaalaisten suosioon samassa autossa oli yksinkertaisesti se, että venäläisiin turvajuttuihin tuohon aikaan ei voinut luottaa pätkääkään. Ainakin suomalaiset, kun palkka oli tilillä, pysyivät lojaaleina.
 
Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas - monessa sopassa keitetty - Gleb Simanov jakoi eilen seuraavaa viestiä (kuva jäljempänä), jonka on laittanut eteenpäin Olga Tshizhik-Kinnunen. Suomessa aktiivinen suomenvenäläinen, joka on hyvin huolissaan venäläisten oikeuksista Suomessa ja joka samalla on venäläisen NOD:in aktiivi:

vlad
Kävin lueskelemassa muutaman hra Simanovin blogikirjoituksen, koko blogiketjua en kahlannut läpi. Sieltä muutamasta tämän vuoden puolella kirjoitetusta tekstistä paistaa selvästi "venäläinen näkökulma" viime vuosien tapahtumiin. Eli sitä tarinaa, jota Kremlin tietotoimistot ovat tuutanneet viime vuosina ilmoille. Ja viimeistään siinä vaiheessa "SAFKA-tutkani" alkaa piipata, kun blogin lopussa kehutaan Juha Molarin kirjoitusta MV-lehdessä.
 
"...demokraattisen liiton asianajajat..." Tarkoittaako tämä DEMLAa? Ei kai nyt sentään, sehän olisi tavattoman suuri yllätys.

Päivän mittaan on käynyt selville, että Olga Tshizhik-Kinnunen kuuluu myös Demlaan, sen myötä kirjoituksen loppua on hiukan muokattava ja korostettava sitä, että kyse on todellakin demlasta. Että näin...

(Muuten tekstin ajatus ja idea eivät muutu).

vlad
 
Tässä aiheeseen liittyen venäläisen/venäläistaustaisen kunnallisvaaliehdokkaan blogikirjoitus Uuden Suomen blogialustalla.
Minun mielestäni venäläistaustaisten heräävä kiinnostus paikallispolitiikkaan ja sen tarjoamiin vaikutusmahdollisuuksiin omassa lähiympäristössä vähentää sitä kitkaa, joka tarvitaan, että ei-niin-hyvänsuopa dosenttistyyppinen propaganda tarttuisi aivolohkon poimuihin.
Taju siitä, että politiikka voi toimia - toisin kuin politiikka kyseisen blogikirjoitukse mukaan eräässä suuressa itäisessä naapurimaassamme - todellisena vaikutuskanavana itselle tärkeisiin yhteiskunnan käytännön asioihin mitä todennäköisimmin auttaa tuntemaan itsensä juuri tuon yhteiskunnan jäseneksi.
Tuossa nyt on kuitenkin kyseessä vain yhden henkilön kokemus eikä laajempi tutkimus, mutta viestin toivon leviävän pidemmällekin. Se on joka tapauksessa rakentavaa keskustelua ja toimintaa toisin kuin tämän viestiketjun avauksessa mainittu epäkohtien esiin kaivelu parhaasssa hyrbiidihengessä.
 
Eli "Kansandemokraattinen Asianajaja"...
 
Kävin lueskelemassa muutaman hra Simanovin blogikirjoituksen, koko blogiketjua en kahlannut läpi. Sieltä muutamasta tämän vuoden puolella kirjoitetusta tekstistä paistaa selvästi "venäläinen näkökulma" viime vuosien tapahtumiin. Eli sitä tarinaa, jota Kremlin tietotoimistot ovat tuutanneet viime vuosina ilmoille. Ja viimeistään siinä vaiheessa "SAFKA-tutkani" alkaa piipata, kun blogin lopussa kehutaan Juha Molarin kirjoitusta MV-lehdessä.

Bäckman & Molari-poppooseen Simanov linkittyy oikein vahvasti, käy ilmi erinomaisen hyvin tästä päivityksestä:

Suomi103.jpg

Mikäli oikein muistan, myös Johan Bäckman oli samaisessa tilaisuudessa (ja päässyt saman Nelan kanssa samaan kuvaan).

vlad
 
Vanha vitsi näistä "kansandemokraitioista" on:

"Mikä ero on demokratialla ja kansandemokratialla?" "Sama kuin tuolilla ja sähkötuolilla"....
 
Päivän mittaan on käynyt selville, että Olga Tshizhik-Kinnunen kuuluu myös Demlaan, sen myötä kirjoituksen loppua on hiukan muokattava ja korostettava sitä, että kyse on todellakin demlasta. Että näin...

(Muuten tekstin ajatus ja idea eivät muutu).

vlad

No tämähän se on omiaan lisäämään entisestään suurta arvostustani Demlaa kohtaan...
 
No tämähän se on omiaan lisäämään entisestään suurta arvostustani Demlaa kohtaan...

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry ilmaisee huolensa poliisin toiminnan asianmukaisuudesta ja kansalaisten oikeusturvakeinojen riittävyydestä viimeaikaisten tapahtumien valossa. Kansalaisten luottamus poliisiin on osoitus toimivasta yhteiskunnasta, mutta tämä luottamus on ansaittava jatkuvasti uudelleen.

Poliisi on suhtautunut huomattavan piittaamattomasti äärioikeistolaisten ryhmien toimintaan. Samalla muiden ryhmien hallinnassa on otettu käyttöön uusia kurinpidollisia välineitä ja strategioita. Tämä ei anna kuvaa puolueettomasta ja luotettavasta poliisista.

Kyllä tällä luottamus nousee..
 
Jos luit toisen kirjoitukseni, niin hoksaat, että luotaimeni eivät suinkaan ole suljetut ja ymmärrykseni pelaa kohtuullisesti. Äiskä-rodinan kutsuahan ei ole jätetty lainkaan yksilön kulloistenkin mielihalujen varaan tai siihen, että joku ajattelisi asioitaan vain yksilökeskeisesti. Ei, laki on laadittu sillä tavoin, että tuo kiusallinen mahdollisuus poistuu tarvittaessa.

Ullatuksena nämä tapahtumat eivät sentään voi enää tulla, kyllähän tätä on odotettu. Minun perskohtainen eroni foorumin valtavirtaan syntyy juuri tässä: minä olen saletti siitä, että tietyn isoslaavilaisen hegemoniantavoittelun kanssa olemme tekemisissä luoja tietää miten kauan eteenpäin....tämä voidaan maustaa monin eri tavoin....tämä on siis JO DE FACTO. Eli minun katsannossani ei tarvi odottaa panssarilauttaa Pälkäneelle tai Urakaanin rakettiryöppyjä Lemillä. :rolleyes:

Hybridus maximus, joka lienee temppukavalkadin latinalainen nimitys:rolleyes: on siis läsnä vahvasti. Miten parhaiden pelataan tuota ameebamaista uhkaa vastaan: maltilla ja vouhkaamatta. Kukin hoitaa oman leiviskänsä ja pyrkii tukemaan omaa kotimaataan, päättäjiä, viranomaisia ja on valmis tarvittaessa uhraamaan oman etunsa yhteisen hyväksi.

Kännykällä kun lueskelen välillä niin tällainen "mulkosilmä" toisinaan missaa viestejä - kuten päivemmällä kävi.

Toisaalta toki minä sen arvasin jo aiemman kirjoittelusi perusteella, että tiedostat sen kuinka rodina pyrkii vaikuttamaan kaikkiin ulkomailla asuviin venäläsiin. Nostin tämän vaikutuksen esille lähinnä sellaisten lukijoiden vuoksi, jotka eivät välttämättä ole perillä nyky-Kremlin toimitavoista.

vlad
 
Taas tänään (keskimäärin nykyään ehkä pari kertaa kuussa, verrattuna aiempaan jolloin pari kertaa viikossa) olin työasioissa tekemisissä Suomen venäläisten kanssa, ja hyvinpä tämäkin tapaus meni, kyse on näissä lähes aina venäjän-venäläisten kanssa touhuamisesta joissa sitten meikäläiset venäläiset ovat välikädessä.
Tämän hetkinen tunnelma ja puheet eivät viittaisi että naapuri olisi pukannut mitään erityisempiä painostuksia tai hysteriaa, mutta vanhan kaavan mukaan pitää silmät ja mieli avoimina, kaikki ei näy päälle, tunne on että nyt suht rauhallinen meno.
Muoks jos on, niin 13.5 alkaen pientä valmiutta, nimittäin lomailut...;)
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top