Äänestys Suomi Hävittäjä

Teitäkin Suurempi Päälikkö sanoo, että onko ARMEIJAN PÄÄLIKÖT NIIN PELKUREITA, ETTEI USKALLA PYYTÄÄ ARMEIJAAN KUULTAVAKSI SUOMI HÄVITTÄJÄN IDEAN TAKANA OLEVAA HENKILÖÄ PITÄÄMÄÄN ESITELMÄÄ SUOMI HÄVITTÄJÄSTÄ, TÄLLÖIN VARMASTI KOKO IDEA SELKENEE JA MONEN AJATUKSET MUUTTUU.

PELKURIT NE TÄÄLLÄ NETISSÄ HUUTELEE ETTEI ONNISTU, ENTÄ JOS SUOMI HÄVITTÄJÄN KEHITTÄJÄ ONKIN TEITÄ FIKSUMPI JA LÖYTÄNYT RATKAISUT, MITEN KAIKKI ONKIN YLLÄTTÄEN MAHDOLLISTA.

EIKÖ ARMEIJAN TILOISTA LÖYDY KOKOONTUMISTILOJA, JONNE ARMEIJAN PALKKALISTOILLA OLEVAT PÄÄSEE KUULEMAAN, MITÄ SELLASTA ON KEHITETTY, MISTÄ ETTE OLE EDES TIETOISIA.

JÄTTÄKÄÄ NE ARMEIJAA KÄYVÄT NUORET MIEHET POIS TILAISUUDESTA, KOSKA TODENNÄKÖISESTI ON KYSE MYÖS SODAN KÄYNNIN SALAISUUKSISTA, ELI VAITIOLO VELVOITE VARMASTI VAADITAAN.

KANSALAISALOITTEEN KAUTTA VARMASTI LÖYTYY YHTEYSTIETO SUOMI HÄVITTÄJÄN TEKIJÄÄN.

ARMEIJA VOISI MUUTENKIN RYHDISTÄYTYÄ, EIKÄ PELLEILLÄ VARSINKAAN SILLOIN, KUN SUOMEN TALOUS ON SYÖKSYSSÄ ALESPÄIN JA ULKOMAAN VELKA TILANNE RÄJÄHTÄMÄSSÄ KÄTEEN.

MINÄ USKON, ETTÄ SUOMI HÄVITTÄJÄN SUUNNITTELIJA ON KÄYNNYT LÄPI KOKO ARMEIJAN SIINÄ MIELESSÄ, ETTÄ MITÄ KALUSTOA PITÄISI KEHITTÄÄ MIHINKIN SUUNTAAN.

SUURIN PÄÄLLIKKÖ ON PUHUNUT ARMEIJAN PELKUREILLE, EIKÄ SUURIN PÄÄLLIKKÖ ALA LAPSELLISTEN ARMEIJAN PÄÄLIKÖIDEN KANSSA VÄITTELYYN NETIN KESKUSTELU PALSTALLA. JOS PUPU MENEE PÖKSYYN ARMEIJAN VÄELLÄ KOHDATA SUOMI HÄVITTÄJÄN SUUNNITTELIJA, NIIN VOITTE KUTSUA TILAISUUTEEN SAULI NIINISTÖN, JOLLA EI HOUSUN PUNTIT TÄRISE KOHDATESSA ISOMPIAKAAN MAAILMAN JOHTAJIA.
 
Jos nyt tehdään Suomi Hävittäjä ja ajatellaan asia näin, että kaikki tekniikka kypärän kanssa ostetaan esim. Saab gripen E Hävittäjästä laitettavaksi Suomi Hävittäjään, niin tämä vastaa jo moneen kysymykseesi ja tietenkin se tekniikka säädetään toimivaksi Suomi Hävittäjässä.

En nyt enempää ehdi tarkemmin vastaamaan, eikä ole halua käydä tarkkoja keskusteluita netti keskustelu osastolla, mutta kaikkea on mietitty, sen voin sanoa. Suomi Hävittäjää ei ole vielä tehty, kun ei ole rahoitusta tehdä. Pitäisi syttyä sota huomenna, niin rahoitus tulisi heti, kun ulkomaalaiset hävittäjien tarjoajat saavat toimitettua hävittäjiä vasta vuoden 2025 - 2030 välissä, kun Suomi Hävittäjää tekoa pystytään kiirehtimään tarvittaessa!

Öljysheikin inkarnaatio?
 
Teitäkin Suurempi Päälikkö sanoo, että onko ARMEIJAN PÄÄLIKÖT NIIN PELKUREITA, ETTEI USKALLA PYYTÄÄ ARMEIJAAN KUULTAVAKSI SUOMI HÄVITTÄJÄN IDEAN TAKANA OLEVAA HENKILÖÄ PITÄÄMÄÄN ESITELMÄÄ SUOMI HÄVITTÄJÄSTÄ, TÄLLÖIN VARMASTI KOKO IDEA SELKENEE JA MONEN AJATUKSET MUUTTUU.

PELKURIT NE TÄÄLLÄ NETISSÄ HUUTELEE ETTEI ONNISTU, ENTÄ JOS SUOMI HÄVITTÄJÄN KEHITTÄJÄ ONKIN TEITÄ FIKSUMPI JA LÖYTÄNYT RATKAISUT, MITEN KAIKKI ONKIN YLLÄTTÄEN MAHDOLLISTA.

EIKÖ ARMEIJAN TILOISTA LÖYDY KOKOONTUMISTILOJA, JONNE ARMEIJAN PALKKALISTOILLA OLEVAT PÄÄSEE KUULEMAAN, MITÄ SELLASTA ON KEHITETTY, MISTÄ ETTE OLE EDES TIETOISIA.

JÄTTÄKÄÄ NE ARMEIJAA KÄYVÄT NUORET MIEHET POIS TILAISUUDESTA, KOSKA TODENNÄKÖISESTI ON KYSE MYÖS SODAN KÄYNNIN SALAISUUKSISTA, ELI VAITIOLO VELVOITE VARMASTI VAADITAAN.

KANSALAISALOITTEEN KAUTTA VARMASTI LÖYTYY YHTEYSTIETO SUOMI HÄVITTÄJÄN TEKIJÄÄN.

ARMEIJA VOISI MUUTENKIN RYHDISTÄYTYÄ, EIKÄ PELLEILLÄ VARSINKAAN SILLOIN, KUN SUOMEN TALOUS ON SYÖKSYSSÄ ALESPÄIN JA ULKOMAAN VELKA TILANNE RÄJÄHTÄMÄSSÄ KÄTEEN.

MINÄ USKON, ETTÄ SUOMI HÄVITTÄJÄN SUUNNITTELIJA ON KÄYNNYT LÄPI KOKO ARMEIJAN SIINÄ MIELESSÄ, ETTÄ MITÄ KALUSTOA PITÄISI KEHITTÄÄ MIHINKIN SUUNTAAN.

SUURIN PÄÄLLIKKÖ ON PUHUNUT ARMEIJAN PELKUREILLE, EIKÄ SUURIN PÄÄLLIKKÖ ALA LAPSELLISTEN ARMEIJAN PÄÄLIKÖIDEN KANSSA VÄITTELYYN NETIN KESKUSTELU PALSTALLA. JOS PUPU MENEE PÖKSYYN ARMEIJAN VÄELLÄ KOHDATA SUOMI HÄVITTÄJÄN SUUNNITTELIJA, NIIN VOITTE KUTSUA TILAISUUTEEN SAULI NIINISTÖN, JOLLA EI HOUSUN PUNTIT TÄRISE KOHDATESSA ISOMPIAKAAN MAAILMAN JOHTAJIA.
Mitä vitun tapuja oot vetänyt naamasta alas?
 
Suuri päällikkö käyttää arvolleen sopivia suuria kirjaimia.
 
Olisit ottanut nimimerkiksi suoraan yli-intiaani.
 
Kunnianarvoisa @Suurin Päälikkö : meidän foorumilaisten puolesta olen kovasti pahoillani siitä, että olemme pelkureita ja jänishousuja. Häpeämme syvästi pelkurimaisuuttamme, mutta emme voi luonnollemme mitään.

Tämän foorumin kautta on ehkä hieman vaikeaa ja epäkäytännöllistä saada yhteyttä Puolustusvoimien johtoon, sillä kyseiset henkilöt eivät seuraa tai eivät voi ainakaan julkisesti tunnustaa seuraavansa tiiviisti meidän pelkurijänishousujen kirjoittelua pelkuriksi leimautumisen pelossa. Paras keino lienee se, että pyrkii luomaan suoran keskusteluyhteyden Puolustusvoimiin. Näin suuren kokonaishankkeen kyseessä ollessa olisi erityisen tarpeellista, että jo ensivaiheen informaatiopaketti olisi riittävän kattava, realistinen ja vakuuttava.

Varoituksen sana lie myös paikallaan, oi @Suurin Päälikkö : tätä foorumia seuraavat ja vakoilevat aktiivisesti Isänmaallemme vihamieliset ja pahaa tahtovat tahot. Ollos siis valveill’ kun Suomi Hävittäjän suunnitelmia kahot ja varoita veljiä jotka Salaisista Asioista tekstejä rustaa: vainolaisen mielessä pahuus on ja aatoksens meitä mustaa.

Terveisin,
@Sarek1
Jänishousuarmeijan Ylipäällikkö
 
Viimeksi muokattu:
Meinasin kans heittää kiven, mutta sen verran niitä on jo lentänyt että odotellaan seuraavaa vaihetta. Onko kukaan tarkistanu paljonko tätä 9. sukupolven vanerihimmeliä on markkinoitu vauva.fi:ssä? Siellähän ne todelliset tietäjät on =D

Popcornit valmiina!
 
Jos nyt leikisti otetaan tämä vakavastiotettavana osapuolena.
2030 pitäis olla valmis kone. Tyhjästä nyhjäistä rahoitus, koneen suunnittelu ja sitten rakentaa tehdas ja rakentaa se kone ja suorittaa koelennot jne jne. Ei siinä paljoa aikaa jää kun nyt on kohta 2021.
Ruotsalainen Gripen teki ensilennon 1988 ja otettiin palvelukseen 1996.
 
Viimeksi muokattu:
Teitäkin Suurempi Päälikkö sanoo, että onko ARMEIJAN PÄÄLIKÖT NIIN PELKUREITA, ETTEI USKALLA PYYTÄÄ ARMEIJAAN KUULTAVAKSI SUOMI HÄVITTÄJÄN IDEAN TAKANA OLEVAA HENKILÖÄ PITÄÄMÄÄN ESITELMÄÄ SUOMI HÄVITTÄJÄSTÄ, TÄLLÖIN VARMASTI KOKO IDEA SELKENEE JA MONEN AJATUKSET MUUTTUU.

PELKURIT NE TÄÄLLÄ NETISSÄ HUUTELEE ETTEI ONNISTU, ENTÄ JOS SUOMI HÄVITTÄJÄN KEHITTÄJÄ ONKIN TEITÄ FIKSUMPI JA LÖYTÄNYT RATKAISUT, MITEN KAIKKI ONKIN YLLÄTTÄEN MAHDOLLISTA.

EIKÖ ARMEIJAN TILOISTA LÖYDY KOKOONTUMISTILOJA, JONNE ARMEIJAN PALKKALISTOILLA OLEVAT PÄÄSEE KUULEMAAN, MITÄ SELLASTA ON KEHITETTY, MISTÄ ETTE OLE EDES TIETOISIA.

JÄTTÄKÄÄ NE ARMEIJAA KÄYVÄT NUORET MIEHET POIS TILAISUUDESTA, KOSKA TODENNÄKÖISESTI ON KYSE MYÖS SODAN KÄYNNIN SALAISUUKSISTA, ELI VAITIOLO VELVOITE VARMASTI VAADITAAN.

KANSALAISALOITTEEN KAUTTA VARMASTI LÖYTYY YHTEYSTIETO SUOMI HÄVITTÄJÄN TEKIJÄÄN.

ARMEIJA VOISI MUUTENKIN RYHDISTÄYTYÄ, EIKÄ PELLEILLÄ VARSINKAAN SILLOIN, KUN SUOMEN TALOUS ON SYÖKSYSSÄ ALESPÄIN JA ULKOMAAN VELKA TILANNE RÄJÄHTÄMÄSSÄ KÄTEEN.

MINÄ USKON, ETTÄ SUOMI HÄVITTÄJÄN SUUNNITTELIJA ON KÄYNNYT LÄPI KOKO ARMEIJAN SIINÄ MIELESSÄ, ETTÄ MITÄ KALUSTOA PITÄISI KEHITTÄÄ MIHINKIN SUUNTAAN.

SUURIN PÄÄLLIKKÖ ON PUHUNUT ARMEIJAN PELKUREILLE, EIKÄ SUURIN PÄÄLLIKKÖ ALA LAPSELLISTEN ARMEIJAN PÄÄLIKÖIDEN KANSSA VÄITTELYYN NETIN KESKUSTELU PALSTALLA. JOS PUPU MENEE PÖKSYYN ARMEIJAN VÄELLÄ KOHDATA SUOMI HÄVITTÄJÄN SUUNNITTELIJA, NIIN VOITTE KUTSUA TILAISUUTEEN SAULI NIINISTÖN, JOLLA EI HOUSUN PUNTIT TÄRISE KOHDATESSA ISOMPIAKAAN MAAILMAN JOHTAJIA.

Minulla on oma epäilykseni, että kirjoittaja saattaa olla itse Presidentti Sauli Niinistö. Niinistö on ottanut aiemminkin julkisuuden kautta osaa keskusteluun, kun suorat yhteydet eivät toivotulla tavalla reakoi asioihin. Näin yhden naisten lehden sivustolla keskustelun ja siellä selkeästi Tarja Halonen itse oli ehdottanut Suomi Hävittäjän nimeksi Halonen mikä kävi ilmi keskustelusta.

Itse olen sitä mieltä, että mitä suurempi virka, kuten Hx-hanketta päättävillä on iso vastuu päättää virkansa puolesta, niin sitä enemmän esiintyy pelkuruutta!
Pelkuruus on sitä, että ei uskalleta edes keskustella Suomi Hävittäjästä, koska olisi noloa joutua myöntämään, että suomesta löytyykin paras hävittäjä vaihtoehto!
Hx-hanketta ajaneet tahot ovat pitkään vakuutelleet sitä, että hävittäjä pitää ostaa ulkomailta, jos joutuisivat myöntämään olleensa väärässä, niin sehän olisi iso takaisku kansan luottamuksen taholta katsottuna.

Hetkeäkään en epäile, etteikö Suomi Hävittäjä olisi suoraan ottanut yhteyttä Hx-hanketta vetäviin tahoihin, mutta kuten Sauli Niinistö joutuu välillä lehdistön kautta arvostelemaan hallituksen toimia, niin tässä on varmasti sama tilanne menossa, että Suomi Hävittäjä joutuu arvostelemaan Hx-hankke tahon toimia pelkuruudesta käsitellä Suomi Hävittäjää ilman julkista painetta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomi Hävittäjällä on keinot keksitty miten Suomi Hävittäjä toteutetaan. Suomessa on paljon puhdasta hallitilaa jo valmiina olemassa, jossa Suomi Hävittäjä voidaan valmistaa. Hävittäjät lähtevät ilmaan ihan maantie osuuksilta, joten hävittäjä ei tarvitse edes kiitotietä. Isommat lentokoneet ovat eri asia joiden tekemiseen tässä ilmeisesti tähdätään.

Suomen kansa laitetaan maksamaan armeijan pelkuruuden takia ulkomaille yli 10 miljardia euroa rahaa, kun Suomi Hävittäjän myötä Suomeen saataisiin lentokoneteollisuutta, mikä olisi tärkeä vientituote myydä lentokoneita ulkomaille.
 
Hyvin kiteytetty. Pelkäänpä, että seuraavaksi Rysky nostaa Mp.netin taas tikun nokkaan, miten täällä moukat riehuvat, ja järki ja tolkku loistaa poissa olollaan!
 
Jo pelkkien kirjoitusvirheiden perusteella voi päätellä, että jos olet yksi hankkeen johtohahmoista, niin edellytyksiä millekään Suomihävittäjälle ei ole.

Kannattaa mennä paasaamaan sinne Vauva.fi -sivustolle. Sieltä saa paremmin kavereita.
 
Suomella on väärä tulokulma asiaan.

Ehdotan, että teemme alkajaisksi Paavo Väyrysestä Suomen kuninkaan. Tämän innoittamana hän luonnostelisi lähes tuotantovalmiin hävittäjän, erään toisen valtiomiehen tapaan.

Samalla ratkeaisi yhteiskunnan muutkin ongelmat.
 
Kuulemani mukaan tässä Suomi hävittäjä hankkeen puuhamiehinä on entisiä Nokian insinöörejä. Yrittävät istuttaa Symbian käyttöjärjestelmää tällä kertaa taistelukoneeseen. Oli jo aikanaan IPhonen tappaja mutta ihmiset eivät jostain syystä hoksanneet ottaa sitä omakseen. Tästä syystä sitten haluavat herättää Symbianin eloon tulevaisuuden 5G hävittäjässä. IRST syysteemi pohjautuu Nokian hirviökameran teknologiaan.
 
Minulla on oma epäilykseni, että kirjoittaja saattaa olla itse Presidentti Sauli Niinistö. Niinistö on ottanut aiemminkin julkisuuden kautta osaa keskusteluun, kun suorat yhteydet eivät toivotulla tavalla reakoi asioihin. Näin yhden naisten lehden sivustolla keskustelun ja siellä selkeästi Tarja Halonen itse oli ehdottanut Suomi Hävittäjän nimeksi Halonen mikä kävi ilmi keskustelusta.

Itse olen sitä mieltä, että mitä suurempi virka, kuten Hx-hanketta päättävillä on iso vastuu päättää virkansa puolesta, niin sitä enemmän esiintyy pelkuruutta!
Pelkuruus on sitä, että ei uskalleta edes keskustella Suomi Hävittäjästä, koska olisi noloa joutua myöntämään, että suomesta löytyykin paras hävittäjä vaihtoehto!
Hx-hanketta ajaneet tahot ovat pitkään vakuutelleet sitä, että hävittäjä pitää ostaa ulkomailta, jos joutuisivat myöntämään olleensa väärässä, niin sehän olisi iso takaisku kansan luottamuksen taholta katsottuna.

Hetkeäkään en epäile, etteikö Suomi Hävittäjä olisi suoraan ottanut yhteyttä Hx-hanketta vetäviin tahoihin, mutta kuten Sauli Niinistö joutuu välillä lehdistön kautta arvostelemaan hallituksen toimia, niin tässä on varmasti sama tilanne menossa, että Suomi Hävittäjä joutuu arvostelemaan Hx-hankke tahon toimia pelkuruudesta käsitellä Suomi Hävittäjää ilman julkista painetta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomi Hävittäjällä on keinot keksitty miten Suomi Hävittäjä toteutetaan. Suomessa on paljon puhdasta hallitilaa jo valmiina olemassa, jossa Suomi Hävittäjä voidaan valmistaa. Hävittäjät lähtevät ilmaan ihan maantie osuuksilta, joten hävittäjä ei tarvitse edes kiitotietä. Isommat lentokoneet ovat eri asia joiden tekemiseen tässä ilmeisesti tähdätään.

Suomen kansa laitetaan maksamaan armeijan pelkuruuden takia ulkomaille yli 10 miljardia euroa rahaa, kun Suomi Hävittäjän myötä Suomeen saataisiin lentokoneteollisuutta, mikä olisi tärkeä vientituote myydä lentokoneita ulkomaille.
Saatan olla HX-organisaatiossa mukana, ehkä jopa sillä tasolla että pystyn vaikuttamaan päätöksiin.

Voin vakuuttaa sinulle, että Suomi Hävittäjän tarjous on asianmukaisesti käsitelty, ja että kulissien takana tehdään kovasti ja hartiavoimin töitä, jotta erinäisiin pykäliin vedoten saamme ulkomaiset vaihtoehdot suljettua kisan ulkopuolelle. On suuri tragedia että organisaatiollamme ei ollut Suomi Hävittäjästä tietoa ennen HX:ää.

Olen NDA:n allekirjoittanut joten enempää en asiaa voi täällä anonyyminäkään avata, mutta voit Taneli olla huoleti, paras kone ja tarjous kyllä voittaa.
 
Back
Top