Moikka,
Heitän tähän hybridikeskusteluun sellaisen pointin, että Venäjän kannalta ei välttämättä ole suurtakaan merkitystä sillä, kuka esimerkiksi voittaa tulevat eduskuntavaalit, koska on todennäköistä, että mikä tahansa puolue on Suomessa vallankahvassa, selitellen takki kääntyy ja samaa linjaa pääkysymyksissä jatketaan. Jos katsoo vanhoja ja uudempiakin hallitusohjelmia, niistä ei heti ensilukemalta pysty tunnistamaan puolueita, jotka ne ovat kirjoittaneet. Sinänsä veikeää tämä suomalainen puoluepolitiikka.
Hetkisen aikaa voi kiinnittää huomiota niihin aihioihin, joilla Venäjän kannalta strateginen tilanne jotenkin muuttuisi ja Suomi päättäisi esim hakea NATO -jäsenyyttä tai päättäisi luopua EU -jäsenyydestä tai Eurosta. Kaikki muu Suomesta tuleva on Venäjän strategiassa kohinaa.
Esimerkiksi NATO hyväksyntäprosessi on ajallisesti varsin pitkä ja Presidentti Niinistö taannoin varmaankin tarkoitti myös tätä, kun kommentoi, että vakuutusta ei voi enää ottaa jos talo on jo tulessa. Tulipalo tässä tapauksessa ei tarkoita edes niitä liekkejä, eikä savua, vaan jo sitä aikaa, jos sitä palavaa ainetta on kasattu talon alle ja on ilmeistä että naapurilla on tikut kädessä ja hän aikoo sen sytyttää.
Aina joskus lukee voimallisiakin sanapainoja siitä, että Suomen ei olisi hyväksi kuulua EU:hun, mutta NATO hakemus pitäisi jättää hetimiten. Tuossa kontekstissa on hyvä avata hieman sitä, mitä tuo hakemusprosessi käytännössä tarkoittaa: jokainen NATO:n jäsenmaa hyväksyy omien parlamenttaaristen periaatteidensa mukaisesti hakijan prosessin alkamisen ja sen jälkeen myös itse hakemuksen. Päätös on siis 29 valtion parlamenttien poliittinen päätös siitä, että valtiot puolustavat toisiaan.
Samaan aikaan, jos Suomen äänenpainot Eurooppalaisessa politiikassa korostuvat suuntaan että eteläisen Euroopan pakolaisongelma on heidän ongelmansa. Tai että eteläisen Euroopan pankkikriisit ovat heidän kriisejään, kannattaa ottaa huomioon se, että samat Eurooppalaiset parlamentit olisivat hyväksymässä myös Suomen NATO jäsenyysprosessin aloittamista.
Käytännössä Euroopan Keskuspankki olisi se rahoittava/lainoittava elin pitkäaikaisissa Euroopan konflikteissa. Samaan aikaan, jos Suomi on vaatimassa erillisiä outoja vakuuksia pankkikriisien lainoituksille tai aikovansa erota Eurosta, luottaminen tuohon kriisiajan lainoittavaan elimeen olisi ehkä outoa politiikkaa.
Löytyykö sitä solidaarisuutta NATO -hakemuksen hyväksyntään kaikilta eurooppalaisilta valtioilta, se jää arvailuksi, koska Suomen mahdollisen hakemuksen arvioijat ovat poliitikkoja, eivät sotilaita.
Ja tästä tullaan takaisin Venäjään.
On todennäköistä, että Venäjän hybridivaikuttaminen Suomea vastaan kohdistuu ei niinkään Suomeen itsessään vaan niihin NATO:n jäsenvaltioiden poliitikkoihin, joilla on jotain hampaankolossa joittenkin suomalaisten poliitikkojen touhuihin ja lausahduksiin. Esimerkiksi Kreikka, Espanja ja Italia. Ilman heidän hyväksyntää tai indikaatiota tulevasta hyväksynnästä, ei Suomen edes kannattaisi jättää hakemusta.
Presidentti Niinistön kommentti vakuutuksesta ja palavasta talosta on viisas ja kauaskantoinen. Jos poliitikot eurooppalaisissa valtioissa näkevät sen naapurin tikkujen kanssa jo olevan nurkalla ja eurooppalaisissa valtioissa ei riitä tarpeeksi sympatiaa Suomea kohtaan, NATO -hakemusprosessia ei itsestään selvästi edes ratifioida alkamaan. Kannattaa tarkkailla, millaista Suomi-kuvaa Eurooppalaisissa NATO maissa nostetaan esille ennen ja varsinkin eduskuntavaalien jälkeen. Ja mikä taho tuota Suomi-kuvaa on rakentamassa. Ja tietenkin, millaisia joskus absurdejakin ajatuksia suomalaiset poliitikot itse viljelevät.
Simpauttaja
