Olen tälläkin saitilla saanut moitteita siitä, että olen toistuvasti ottanut esille sähkönjakeluun liittyvät ongelmat, jos vihollinen päättäisi hyökätä maahamme. Väitän yhä, että hyökkäys alkaisi iskuilla sähkönjakelujärjestelmäämme vastaan, jonka seurauksista oheinen sinänsä ansiokas juttu antaa vain kalpeam kuvan. Ja miksi ei alkaisi, iskut olisi mahdollista tehdä ensi yönä vaikka kaukohjattavilla helikoptereilla ja ilman omia tappioita. Poliitikkomme ja Eduskuntamme, joita asia ei tunnu kiinnostavan, nostaisivat kätensä alta aikayksikön. Sähköriippuvuutemme ei häivy minnekään, vaikka kuinka ummistaisimme silmämme ongelmalta.
http://www.hs.fi/sunnuntai/Suurhäiriö+sähkön+kantaverkossa+saisi+Suomen+kaaokseen+alle+kolmessa+tunnissa/a1411184210683
Suurhäiriö sähkön kantaverkossa saisi Suomen kaaokseen alle kolmessa tunnissa
Kuvitellaan, että sähkön kantaverkko kaatuisi ja koko Suomi pimenisi. Se on hyvin epätodennäköistä, mutta esimerkkejä löytyy. Tehtaat pysähtyisivät, bensa loppuisi ja kodit kylmenisivät. Seuraisi sekasorto.
Kuvaako sotilaiden suhtautmista aiheeseen oheinen Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessorin lausahdus (annettu jo ennen jutussa mainitun MOT- ohjelman lähettämistä TV:ssä). Näinkö meillä on varauduttu muihinkin uhkiin? Panee miettimään!
"Tuskin yhteiskunta kaatuu, jos ihminen ei pääse kahteen tuntiin Facebookiin (maanpuolustus.net - sivuille )".
Sotilasprofessori tyrmää: Suomi nousee tunnissa
Julkaistu: 11.3.2013 16:11
Illan MOT-ohjelma väittää, että Suomi lamautuisi vartissa. Sotilasprofessori tyrmää: Jos joku väittää, että me odotetaan täällä kuin hölmöläiset, se ei pidä paikkaansa.
Suomea ei saataisi pysyvästi polvilleen, jos maan energiahuoltoon tehtäisiin strateginen isku, sanoo sotilasprofessori Mika Hyytiäinen Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Ylen MOT-ohjelma kertoo illalla arvioista, jonka mukaan Suomi saataisiin jopa 15 minuutissa polvilleen, jos vihollinen esimerkiksi ohjusiskulla laittaisi Helsingin seudun energiahuollon sekaisin.
Hyytiäisen mukaan Suomi on varautunut sähkönjakeluhäiriöihin hyvin. Jos Suomi saataisiin 15 minuutissa polvilleen, maa nousisi professorin mukaan tunnissa ylös.
- Sähköverkko on silmukoitu, koska häiriöitä tapahtuu koko ajan. Jos joku väittää, että me odotetaan täällä kuin hölmöläiset, se ei pidä paikkaansa.
Hyytiäinen huomauttaa, etteivät kaikki arjen asiat ole kriisimielessä oleellisia.
- Tuskin yhteiskunta kaatuu, jos ihminen ei pääse kahteen tuntiin Facebookiin.
Hyytiäinen muistuttaa, ettei strategiseen iskuun varautuminen ole Suomessa uutta.
- Melkein 1950-luvulta lähtien uhkakuva on ollut yllätyshyökkäys. Strategista iskua on terminä käytetty 1990-luvun lopulta lähtien, sitä ennen se oli kaappauksen omainen hyökkäys.
STT