Suomi kaaokseen alle kolmessa tunnissa

Heittosi on ala-arvoinen, voisit ensin vaikka tutustua HS:n jutun taustatietoja antaneiden listaan, sen jälkeen lukea puolustusministeriön raportin "Pitkä sähkökatko ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen, käydä läpi ketkä ovat osallistuneet sen kirjoittamiseen ja vielä lopuksi lukea netistä MOT-ohjelman kässärin ohjelmalle "Suomi polvilleen 15 minuutissa" ja tutustua ohjelmassa haastateltujen taustoihin. Jos vielä tämän jälkeen löydät paremmat asiantuntijat, laita tänne lista. Yritän ottaa heihin yhteyttä! Näiden juttujen pointti on, että tilanteen korjaamiseen on panostettava aikaa, vaivaa ja rahaa! Vähättelijöiden on tuotava esiin omat näkökantansa ja nimettävä omat asiantunjiansa - tuleeko niitä nimiä?

SUOMI KAAOKSEEN ALLE KOLMESSA TUNNISSA!!!!!

Tämä ei ollut varmaan se Puolustusministeriön raportin otsikko. Olen lukenut sen ja siitä saa pikemminkin kuvan että asioille on jotain tehty kuin että ei olisi tehty mitään.

Ja edelleenkin tilanne on siinä vaiheessa aika paha jos sähköverkkoa joku rupeaa sabotoimaan useassa eri kohdassa eli tietyistä asioista pitää olla valmis tinkimään.
 
Moden huonoille perätilavitseille ei edes Natosta löydy vastalääkettä, mutta on mielenkiintoista havaita, että lähinnä samat tahot, jotka vähättelevät Venäjän roolia Ukrainassa, syyllistävät USA:n kaikesta, alkan Kain veljesmurhasta, myös vähättelevät sitä mahdollisuutta, että Suomi saattaisi joutua pulaan esimerkiksi sähkönjakeluongelmiin liittyen.

"Vähättely" on aika mielenkiintoinen ilmaisu. Näkisin asian ennemminkin niin että itse liioittelet asiaa jotta pääset suosikkikeppihevosesi, eli Naton, selkään. Koska olet toistuvasti tuonut ilmi näkemyksesi ettei Suomi voi puolustautua tällaista uhkaa vastaan joten olisi pakko liittyä Natoon että tästä selvittäisiin.
Itse en tosin vieläkään ymmärrä mitä se Nato sitten tässä auttaisi. Ei edes Nato voi muuttua sähköksi. Ja jos Suomi menee polvilleen 15 minuutissa niin ei siinä Natokaan ehdi edes kissaa sanoa.

Auttaisi myös jos olisi jotain vähän uskottavampia lähteitä kuin MOT ja Hesari. Edellisen journalistisesta tasosta ei kannata paljoa puhua. Hesari taas on tunnettu ideologisesta vastustuksestaan maanpuolustusta kohtaan eikä toimittajakunnasta löydy minkäänlaista asiantuntemusta alalta. Minäkin tiedän maanpuolustusasioista tuhat kertaa enemmän kuin koko Hesarin toimittajakunta yhteensä. Ja tämä on varovainen arvio.
 
Väitän että isku ei kohdistuisi pelkästään sähköverkkoon vaan myös muihin kohteisiin. Komentoketju ja eduskunta/hallitus, sotilaskohteet. Tiedonvälitys vaikeutuisi huomattavasti jo sähkön loppumisesta mutta akkujen aikana olisiko järkeä kaataa myös netti?

En usko että kaikki vaan oottas monttu auki että mitä seuraavaksi, näin selvän hyökkäyksen jälkeen kasattas vaan rivit uudestaan. Otettaisi vahingoista selvää ja järjesteltäisi asioita, samalla kun "Kymenlaakson Kursk" tai miksi sitä haluaa sanoakaan, olisi käynnissä.

Alle kolmessa tunnissa vain ydinaseilla, en usko että perinteisiä keretään niin paljoa edes kylvää vaikka olisi täysin vapaat taivaat ja ei pelkoa IT:stä.
 
Kyllähän siinä aika hässäkkä varmaan tulisi kun sähköt menisi monesta paikasta, tietoliikenneyhteydet pääosin katkeaisivat, varmaan valtionjohtokin olisi jonkun aikaa aika sekaisin. Puolustusvoimien toiminta olisi epäilemättä jonkun aikaa melko hajanaista. Siinä ajassa varmasti vihamielinen taho ehtisi tekemään yhtä jos toista koiruutta. Eikai tätä mahdollisuutta ole kukaan kiistämässä.

Kokonaan toinen asia sitten on, miksi tätä sinänsä vakavaa uhkakuvaa pitää lietsoa hysterian asteelle. Tarkoitusperät eivät vaikuta vilpittömiltä.
 
Auttaisi myös jos olisi jotain vähän uskottavampia lähteitä kuin MOT ja Hesari. Edellisen journalistisesta tasosta ei kannata paljoa puhua. Hesari taas on tunnettu ideologisesta vastustuksestaan maanpuolustusta kohtaan eikä toimittajakunnasta löydy minkäänlaista asiantuntemusta alalta. Minäkin tiedän maanpuolustusasioista tuhat kertaa enemmän kuin koko Hesarin toimittajakunta yhteensä. Ja tämä on varovainen arvio.

Et vissiin lukenut Hesarin tämänpäiväistä juttua? Eihän kukaan itseään kunniotettava maanpuolustushenkinen lue Halosen Sanomia, vai miten se oli?

Niin tai näin, Hesarin jutussa ei mainittu sanallakaan NATO:a, eikä muutoinkaan ollut kyse sotilaallisesta sabotöörien aiheuttamasta sähköongelmasta. Kyse oli puhtaasti insiöörien näkökulmaan rajautunut syy ja seuraus ketjun pohdinta, jossa alkutilanne oli aivan normaalien vikatilanteiden sattumisesta lyhyellä aikajänteellä ja ongelmien kertaantuminen.

Toki samaan voidaan joutua sotilaallisen - tai niiden kuuluisien tuntemattomien pienien vihreiden miesten - hyökkäyksen johdosta.
 
Viimeksi muokattu:
Muistakaa kuitenkin edelleen RSS-40 Iskander -ohjukset, joista lähimmät ovat Lugassa. Sopii erinomaisesti strategisen iskun toteuttamiseen, ja tarkkuus riittää vallan hyvin sähkönjakelun solmukohtien tuhoamiseen. Suomella ei taida olla kykyä torjua niitä.
 
Auttaisi myös jos olisi jotain vähän uskottavampia lähteitä kuin MOT ja Hesari. Edellisen journalistisesta tasosta ei kannata paljoa puhua. Hesari taas on tunnettu ideologisesta vastustuksestaan maanpuolustusta kohtaan eikä toimittajakunnasta löydy minkäänlaista asiantuntemusta alalta. Minäkin tiedän maanpuolustusasioista tuhat kertaa enemmän kuin koko Hesarin toimittajakunta yhteensä. Ja tämä on varovainen arvio.
Hetkinen. Toimittajilla ei varmasti ole hirveästi tietoutta maanpuolustuksesta, mutta millä tavoin HS vastustaa maanpuolustusta? Kuitenkin se, että jos joku sinne kirjoittaa jutun varusmiespalveluksestaan missä ei kehuta sen tuovan hänelle mahtavia etuja siviilielämään ja touhua pitää muutenkin hieman huvittavana ei tarkoita että olisi maanpuolustusvastainen.
 
Yhdysvalloissahan on kokemuksia laajoista sähköverkon häiriötilanteista. Ei niistä mitään maailmanloppua tai yhteiskunnan romahdusta ole seurannut. Siellä lähtökohdat ovat olleet kuitenkin Suomea heikommat, sillä sähköverkon infrastruktuuri on heikommassa hapessa kuin Suomessa ja siviiliviranomaisten kriisivalmiudet myös heikommat. Siinäkin maassa talouden ydinalueet ovat säännöllisesti joko hurrikaanien, tornadojen, tulvien tai maanjäristysten tiellä, mutta pitkässä tarkastelussa luonnon voimat aiheuttavat vain tilapäistä kitkaa teollisuusvaltion rattaisiin.
 
Tuota vesilaitosten haavoittuvuutta en kyllä ymmärrä. Tai siis sitä, miksi moinen sallitaan? Omien, riittävän tehokkaiden generaattoreiden hankinta ei ehkä ole mahdollista, mutta ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta järjestää OMA, RIIPPUMATON SÄHKÖLINJA läheisestä sähköntuottajasta X vesilaitokselle. Tällöin, evvk vaikka muu sähköverkko ei toimisi, se vesilaitos vaan irroittaisi itsensä kantaverkosta ja tuo yksittäinen sähköntuottaja voisi katkaisijaan kääntämällä ohjata virtaa vesilaitokselle (vaikka valtakunnanverkkoon se ei voisi mitään työntääkkään) tätä omaa riippumatonta sähkölinjaa pitkin. Esimerkiksi Olkiluodon ydinvoimalan hätäsähkön saanti on tämmöisellä systeemillä varmistettu läheisestä pienestä vesivoimalasta. Ei tämmöinen vaatisi kuin yhden pienen sähkölinjan vetämisen jostain paikallisesta sähköntuottajasta (esimerkiksi paperitehtaat tai se kivihiilivoimala) tuonne ja se olisi siinä sitten. ERILLINEN SÄHKÖLINJA. ERILLINEN SÄHKÖVERKKO.

Lämmitys on toki kanssa tärkeä jne. saada pyörimään, mutta kyllä suurin hätä tulee nimenomaan veden suhteen. Jos ei puhdasta vettä saada suureen kaupunkiin eivätkä viemärit vedä, niin kaupunki on aivan kirjaimellisesti kusessa ja paskassa hetken kuluttua. Lämpöä voi sentään koettaa jotenkin tuottaa ja hätätapauksessa vaikka kerrostalon väestönsuojaan pakkautumalla ja siellä asustelemalla (ihmismäärä riittää pitämään sen lämpimänä ilman lämmitystä kovallakin pakkasella). Kuivaruokaakin riittää kyllä ja ihmiset selviävät viikkokaupalla hengissä ilman ruokaakin kyllä. Mutta ilman vettä ei selvitä ja ilman viemäriä hukutaan paskaan.

Toki se pakollinen porakaivo (käsipumpulla) jokaiseen kiinteistöön tai edes jokaiseen väestönsuojaan olisi kanssa hyvä parannus...
 
Tuota vesilaitosten haavoittuvuutta en kyllä ymmärrä. Tai siis sitä, miksi moinen sallitaan? Omien, riittävän tehokkaiden generaattoreiden hankinta ei ehkä ole mahdollista, mutta ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta järjestää OMA, RIIPPUMATON SÄHKÖLINJA läheisestä sähköntuottajasta X vesilaitokselle. Tällöin, evvk vaikka muu sähköverkko ei toimisi, se vesilaitos vaan irroittaisi itsensä kantaverkosta ja tuo yksittäinen sähköntuottaja voisi katkaisijaan kääntämällä ohjata virtaa vesilaitokselle (vaikka valtakunnanverkkoon se ei voisi mitään työntääkkään) tätä omaa riippumatonta sähkölinjaa pitkin. Esimerkiksi Olkiluodon ydinvoimalan hätäsähkön saanti on tämmöisellä systeemillä varmistettu läheisestä pienestä vesivoimalasta. Ei tämmöinen vaatisi kuin yhden pienen sähkölinjan vetämisen jostain paikallisesta sähköntuottajasta (esimerkiksi paperitehtaat tai se kivihiilivoimala) tuonne ja se olisi siinä sitten. ERILLINEN SÄHKÖLINJA. ERILLINEN SÄHKÖVERKKO.

Tiedätkö montako vedenottamoa, pumppaamoa ym. sähkön käyttökohdetta vesi- ja viemäriverkostossa on? Niitä on pienenkin kunnan verkostossa kymmeniä. Vielä kun iso osa vesijohtoverkostosta on erilaisten pienien vesiosuuskuntien ylläpitämiä.

Siirrettävä varavoimala on ratkaisu näihin ongelmiin. Ja sellaisiin panostamattomuus on anteeksiantamatonta. Nyt nitä sentään ollaan kaiketi laajalta hankkimassa.
 
Hetkinen. Toimittajilla ei varmasti ole hirveästi tietoutta maanpuolustuksesta, mutta millä tavoin HS vastustaa maanpuolustusta? Kuitenkin se, että jos joku sinne kirjoittaa jutun varusmiespalveluksestaan missä ei kehuta sen tuovan hänelle mahtavia etuja siviilielämään ja touhua pitää muutenkin hieman huvittavana ei tarkoita että olisi maanpuolustusvastainen.

HS:n linja on jo pitkään ollut se että Suomi pitää saada integroitua Eurooppaan joka tasolla ja tähän luonnollisesti kuuluu Nato-jäsenyys. Jotta kansalaisille saadaan se ajatus myytyä, niin on osoitettava Suomen oma puolustus epäuskottavaksi. HS:n jutut ovat usein 'maanpuolustuskriittisiä', Suomen armeija esitetään vanhanaikaisena ja asevelvollisuutta tosiaan lehti vastusti aika näkyvästikin. Puolustusvälinehankintoja usein "analysoidaan" kriittiseen sävyyn (Hornet-hankinta päällimmäisenä).
 
Tottakai voi mutta jos vesilaitoksen pumput ei pelaa niin ainakin kaupungissa paine on äkkiä poissa ja sitä vettä saa kantaa kuka mistäkin... talvella tietysti vähän hankalampaa sekin...

Nii ja arvatkaa toimiiko viemäriverkot taajamissa ilman sähköllä toimivia pumppuja? Ja arvatkaa onko näillä öumppuasemilla varavoimaa?
 
Nii ja arvatkaa toimiiko viemäriverkot taajamissa ilman sähköllä toimivia pumppuja? Ja arvatkaa onko näillä öumppuasemilla varavoimaa?
Ei... ei ole ainakaan mitenkään järjestelmällisesti. Jos sähkön tuotanto ja sen perille toimittaminen haluttaisiin turvata täytyisi rakentaa kaupunkien lähettyville omia voimalaitoksia jotka voivat olla riippumattomia kantaverkon toiminnasta kriisi aikana. Vaatii muutaman kuorma autollisen rahaa ja pään raapimista millä sähkö tuotetaan tehokkaasti ja tänäpäivänä myös ympäristö ystävällisesti...
 
Mielestäni taajamissa on oltava varavoimaa vesi- ja viemärilaitosten toimintaan vähintään sairaaloihin ja vanhainkoteihin.

En vaadi kunnilta varavoimalaitoksia lämmitys- ja hupisähkön tuotantoon.
 
Ei... ei ole ainakaan mitenkään järjestelmällisesti. Jos sähkön tuotanto ja sen perille toimittaminen haluttaisiin turvata täytyisi rakentaa kaupunkien lähettyville omia voimalaitoksia jotka voivat olla riippumattomia kantaverkon toiminnasta kriisi aikana. Vaatii muutaman kuorma autollisen rahaa ja pään raapimista millä sähkö tuotetaan tehokkaasti ja tänäpäivänä myös ympäristö ystävällisesti...

Ja jos ajatellaan strategisen iskun kannalta, niin ko. voimalaitokset pitäisi olla luolassa, mikä on erittäin kallista.
 
HS:n linja on jo pitkään ollut se että Suomi pitää saada integroitua Eurooppaan joka tasolla ja tähän luonnollisesti kuuluu Nato-jäsenyys. Jotta kansalaisille saadaan se ajatus myytyä, niin on osoitettava Suomen oma puolustus epäuskottavaksi. HS:n jutut ovat usein 'maanpuolustuskriittisiä', Suomen armeija esitetään vanhanaikaisena ja asevelvollisuutta tosiaan lehti vastusti aika näkyvästikin. Puolustusvälinehankintoja usein "analysoidaan" kriittiseen sävyyn (Hornet-hankinta päällimmäisenä).
Nähdäkseni kuitenkaan nato-jäsenyyden kannattaminen ei tarkoita maanpuolustusvastaisuutta. Tuolloinhan yksittäisistä ammattiryhmistä maanpuolustusvaistaisimpia olisivat upseerit.
 
Kyllähän joka muuntajakoppia varten on oma keskimatkan ohjus varattuna. Nehän ovat ihan Suomea, tuota suurinta uhkaa, silmällä pitäen tehty.

Pelkästään hämäyksen vuoksi Venäjän Suomen rajan takana on vähemmän joukkoja kuin kai missään Venäjän samanmittaisella rajanpätkällä. Mutta se johtuukin vain siitä, että kaikki Iskenderit on suunnattu Suomen sähkösolmukohtiin, joilla sitten pannaan maa vartissa kypsäksi, kun ei vessa vedä.
 
Itse asiassa toivoisin valtakuntaan parin viikon sähköntuotantokatkosta. Saisivat kaupunkilaiset kerrankin opetella oikeaa elämää... Ja itsellenikin tekisi hyvää olla ilman tietokoneita, vaikka minulla on kyllä ihan oikeaakin elämää.
 
Back
Top