Suomi kaaokseen alle kolmessa tunnissa

On selvää, että ilman varavoimaa tuollainen satojen jätevesipumppaamojen järjestelmä on kaputt muutamassa tunnissa. Se on sitten mielenkiintoinen kysymys, että kenen kellarissa tulvii ja kuka selviää kuivin jaloin. Toki viemäriin tulevan veden ja muun aineksen määrä laskee dramaattisesti, jos juomavettäkään ei pumpata vesitorneihin.

Edit: Puhtaasta mielenkiinnosta tutkailin muutaman kaupungin jätevedenpumppaamojen lukumäärää...

Sehän on kauhea ympäristörikos kun paskat pääsee ympäristöön puhdistamattomina, mahtaa hyökkääjää pelottaa semmoiseen syyllistyminen. Mutta joo, tuli vaan mieleen että minkähänlainen potentiaalisen ympäristökatastrofin riski tuollaiseen pidemmän sähköttömyyden kauteen sisältyisi, kuinka sähköriippuvaisia kaikki prosessit puhdistamoilla, tehtailla, kaivoksilla yms. mahtaa olla? Entä saataisiiko kuljetukset sujumaan turvallisesti tai olisiko vaaraa että joku pato murtuu? Luulisi vihreitä kiinnostavan tuollaisten estäminen.

PS Kuulemani urbaanin legendan mukaan jätevedenpumppaamojen suurempi määrä tietyissä kunnissa selittyy lähinnä kestitsemisellä. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Sehän on kauhea ympäristörikos kun paskat pääsee ympäristöön puhdistamattomina, mahtaa hyökkääjää pelottaa semmoiseen syyllistyminen. Mutta joo, tuli vaan mieleen että minkähänlainen potentiaalisen ympäristökatastrofin riski tuollaiseen pidemmän sähköttömyyden kauteen sisältyisi, kuinka sähköriippuvaisia kaikki prosessit puhdistamoilla, tehtailla, kaivoksilla yms. mahtaa olla?

Ilman sähköä jätenvedenpuhdistamot pysähtyvät, koska sielläkin sähköä tarvitaan pumppuihin. Sinällään jätevesien puhdistukseen ei paljoa sähköä tarvita, kun bakteerit syövät ravinteita omia aikojaan, mutta pitemmän sähkökatkon myötä bakteeritkin kuolevat "nälkään". Tehtailla jäteveden tulo loppuu, jos tehdas pysähtyy. Jos taas sähköä riittää tehtaan pyörittämiseen niin luultavasti sitä riittää myös jätevedenpuhdistukseen.

Ympäristö tietysti kärsisi, jonkin pienen vesistön kohdalla jopa suuresti, mutta jätevedenpuhdistuksen ja pumppaamisen suurin riski on ehdottomasti terveydelliset. Jos koko kaupungin viemärit tulvivat ja vedestä on muutoinkin pulaa, niin elintarvikehygienia kärsii vakavasti ja sitä kautta terveysongelmat ovat taattuja. Nokiallahan sitä jo kokeiltiin ihmisillä. Eikä kolera mikään etelänmaiden etuoikeus ole..

PS Kuulemani urbaanin legendan mukaan jätevedenpumppaamojen suurempi määrä tietyissä kunnissa selittyy lähinnä kestitsemisellä. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa.

Ehkä, mutta näin lättänässä maassa kuin Suomi ei jätevesi kulje pitkiä matkoja ilman pumppaamista. Ensinnäkin putket täytyy asentaa routarajan alapuolelle ja toisaalta kovin montaa metriä syvemmälle ei oikein voida mennä, kun kaivaminen kävisi tolkuttoman kalliiksi ja hitaaksi. Siitä seuraa, että normaalilla kaadolla ei painovoimaista viemäriverkostoa voi rakentaa ilman pumppaamoja.
 
Ympäristö tietysti kärsisi, jonkin pienen vesistön kohdalla jopa suuresti, mutta jätevedenpuhdistuksen ja pumppaamisen suurin riski on ehdottomasti terveydelliset.

Terveydelliset ja psykologiset siis. Olen kyllä vieraillut kehitysmaiden slummeissa ja katsellut kun akat pyykkäävät ja lapset leikkivät avoviemärin vieressä. Siinä voisi moni suomalainen hieman kypsyä edes lievästi tuota vastaavissa hygieniaolosuhteissa. Ei noita ympäristöriskejäkään silti mielestäni saisi vähätellä jos ne voisi pienillä panostuksilla varautumiseen välttää.
 
Terveydelliset ja psykologiset siis. Olen kyllä vieraillut kehitysmaiden slummeissa ja katsellut kun akat pyykkäävät ja lapset leikkivät avoviemärin vieressä. Siinä voisi moni suomalainen hieman kypsyä edes lievästi tuota vastaavissa hygieniaolosuhteissa. Ei noita ympäristöriskejäkään silti mielestäni saisi vähätellä jos ne voisi pienillä panostuksilla varautumiseen välttää.

Kotirintaman taistelumoraali vähenee dramaattisesti, jos ei ole sähköä, lämpöä eikä vettä. Tilanne on täysin toinen kuin viime sotien aikaan.

Kyllähän kunnat, energialaitokset ym. ovat asiaan jossakin määrin varautuneet. Erilaisissa harjoituksissa tavoitellaan yleensä sellaista tilannetta, että sähköt saadaan palautettua alueittain vaikkapa 4 tunniksi kerrallaan. Siinä ajassa saadaan kaukolämpöä, vettä ym. jaettua edes välttävässä määrin ja sen jälkeen sitten toiselle alueelle jne.

Valitettavasti näistä asioista ei tarkkoja tietoja ole saatavilla, koska ovat periaatteessa salassa pidettäviä suunnitelmia. Asia sitten erikseen, että kuinka realistisia ovat toteutettavaksi, varsinkin jos sattuu monenlaista häiriötä päällekkäin, kuten vakava häiriö valtakunnan sähköjnakelussa, paikallinen "onnettomuus" vaikkapa vedenottamolla ja sitten vielä kaduilla liikkuu tuntemattomia vihreitä miehiä..
 
Itse olen sitä mieltä että tuollaiset varautumis suunnitelmat eivät saisi olla salaisia. Kyseessä on normaalia riskienhallintaa. Ihmisillä on mielestäni oikeus ja kohtuus saada tietoa miten riski tilanteessa toimitaan ja mitä vaihtoehtoja on tällöin yksilö voi myös parantaa omaa varautumistaan ja tehdä helpommin omia suunnitelmiaan. Sotilaallisia suunnitelmia ei tietenkään saa paljastaa eikä niillä olekkaan mitään tekemistä siviili kriisinhallinnan kanssa. Sotilailla on paljon muuta tehtävää siinä tilanteessa jos suomea kohtaa strateginen tai laajempi isku joka iskee perus infraan. Sieltä on turha liiemmälti apuja odotella.
 
Ehkä, mutta näin lättänässä maassa kuin Suomi ei jätevesi kulje pitkiä matkoja ilman pumppaamista. Ensinnäkin putket täytyy asentaa routarajan alapuolelle ja toisaalta kovin montaa metriä syvemmälle ei oikein voida mennä, kun kaivaminen kävisi tolkuttoman kalliiksi ja hitaaksi. Siitä seuraa, että normaalilla kaadolla ei painovoimaista viemäriverkostoa voi rakentaa ilman pumppaamoja.
Vesiosuuskunnat Vs paikalliset järjestelmät.
Uusi jätevesilaki pakottaisi investoimaan huoltovarmuuden huonontamiseen jos menee alkuperäisessä muodossaan läpi.
 
Mielenkiintoista keskustelua. Palaan otsikon esittämään kysymykseen hiukan muunneltuna, eli meneekö Suomi kaaokseen kolmessa tunnissa? Voi mennäkin mutta kuinka nopeasti järjestäytyy uudelleen? Lähtöolettama kuitenkin on, että joku yrittää saada valtakunnan polvilleen ja jopa antautumaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että sähkökatko ei missään nimessä romahduta puolustustahtoa vaan päin vastoin. Täysin absurdi ajatus, että nostettaisiin Venäjälle tassut pystyyn, kun pyykkikone ei toimi. Tässä Ukrainan kriisi on tehnyt hyvää työtä. Selkeä lähtökohta on, että rauhanajan toimintoja ei alkuun edes yritetä pitää yllä, vaan pidetään ihmiset elossa ja huolehditaan, että infra ja omaisuus kärsii pysyviä vahinkoja mahdollisimman vähän.

Reservin esikuntaupseerilla on paljon hyviä ajatuksia. Omani kulkevat samoihin suuntiin, ja vaikka Deeiillä on tämän hetken faktat hallussa, niin esitän näkemyksiäni siitä mitä kantaverkon lamauttamisesta voisi seurata. Viranomaisilla on varmasti suunnitelmia varalle, mutta jätetään ne vähemmälle ja tarkastellaan hommaa enemmän alavinkkelistä.

Asun vanhalla omakotialueella ja olen varma että sähkökatkon kestettyä päivän, olemme luoneet oman hätäsähköverkon omaan kortteliin. Pari sähkäriä erottamaan talot verkosta, pari aggregaattia ja muutama työmaakeskus (niitä löytyy kyllä). Saadaan vähintään kiertovesipumput ja jonkinlainen hätälämmitys toimimaan kaikille. Selvää on, että kukaan ei käytä sähköä sinne, mihin yhteisesti ei ole sovittu.


Seuraava taso on viemäriverkoston pumppaamot ja kaukolämpölaitokset. Viemäripumppaamoja on muutama sata per iso kaupunki. Varavoimaa näihin löytyy kyllä, rakennusfirmat ovat pullollaan aggregaatteja. Joka pumppaamolle löytyy kyllä useita osaavia päivystäjiä 24/7, jotka pitävät koneet toiminnassa. Kaukolämpö on haastellisempaa, mutta osa laitoksista saadaan varmaan toimimaan joko paikallisten sähkölaitosten tai varavoiman avulla. Muistetaan, että lämmön ja lämpimän käyttöveden kulutusta rajoitetaan a) omatoimisesti b) yhteisöllisesti c) viranomaisten toimesta. Yhteiskunta taistelee siis olemassaolostaan ja suvereniteetistaan.

Kolmannella tasolla sähkö-, äly- ja muiden verkkojen vastaavat miettivät, että kuinka paljon paikallista voimaa saadaan jakeluun. Muutamia tunteja päivässä alkaa löytymään jo parin viikon sisällä useimmille alueille, veikkaisin. En usko enkä toivo että toimitaan japanilaisittain, eli katsotaan kataloogista ja toimitaan vain sen mukaan. Eiköhän tuoltakin tasolta neuvokkuutta löydy. Tästä päästään sitten eteenpäin.

Tänä aikana puolustusvoimat ja poliitikot ratkovat kriisiä, ja kuukaudessa kahdessa alkaa jo selviämään, että pärjätäänkö muuten. Jos ei, niin jätetään sähkönjakelu sitten miehittäjän huoleksi.
 
Asun vanhalla omakotialueella ja olen varma että sähkökatkon kestettyä päivän, olemme luoneet oman hätäsähköverkon omaan kortteliin. Pari sähkäriä erottamaan talot verkosta, pari aggregaattia ja muutama työmaakeskus (niitä löytyy kyllä). Saadaan vähintään kiertovesipumput ja jonkinlainen hätälämmitys toimimaan kaikille. Selvää on, että kukaan ei käytä sähköä sinne, mihin yhteisesti ei ole sovittu. Seuraava taso on viemäriverkoston pumppaamot ja kaukolämpölaitokset. Viemäripumppaamoja on muutama sata per iso kaupunki. Varavoimaa näihin löytyy kyllä, rakennusfirmat ovat pullollaan aggregaatteja. Joka pumppaamolle löytyy kyllä useita osaavia päivystäjiä 24/7, jotka pitävät koneet toiminnassa. Kaukolämpö on haastellisempaa, mutta osa laitoksista saadaan varmaan toimimaan joko paikallisten sähkölaitosten tai varavoiman avulla. Muistetaan, että lämmön ja lämpimän käyttöveden kulutusta rajoitetaan a) omatoimisesti b) yhteisöllisesti c) viranomaisten toimesta.
Tässä on se iso ongelma, että tuollaista ei ole harjoiteltu eikä siihen olla valmistauduttu. Rakennusfirmat ovat pullollaan aggregaatteja, mutta kukapas ne sieltä uskaltaisi mennä hakemaan ja millä luvalla ja mistä tietää hakea? Kuka tajuaa virittää nuo pumppaamot siten, että eivät ota virtaa kantaverkosta vaan aggrekaatilta? Kuka tajuaa käydä lisäämässä löpöä aggrekaatteihin? Kuka hommaa sen löpön ja mistä ja miten kun viestintäkään ei pelaa?

TÄSSÄ on se suurin ongelma. TÄHÄN pitäisi panostaa. Juuri näihin juttuihin pitäisi olla valmiiksi mietittynä ja harjoiteltuna suunnitelmat, sekä pitäisi olla sellaiset viestiverkot käytössä kaikilla asiaan liittyvillä osapuolilla, että tietokin kulkisi. Pitäisi olla dedikoituja lähettejä, jotka vievät jonkun hätätilahallinnon (minkä? missä? millä valtuuksilla se toimi? koska se uskalletaan perustaa kun erillistä lupaa ei jostain tule?) kirjallisia määräyksiä, joilla vaikka otetaan tarpeellinen määrä aggregaatteja mistä sattuu löytymään ja velvoitetaan joku kuljetusliike kuskaamaan ne paikoilleen ja huolehtimaan niiden polttoainetäydennyksistä. Sitten pitäisi olla joko siellä pumppausasemilla valmius ulkopuolisen virran käyttöön tai määrätä jotain sähkömiehiä (keitä? mistä? miten?) virittämään ne aggregaatit sinne kanssa jne.

Kaikkeen tämmöiseen pitäisi olla selkeät suunnitelmat olemassa ja henkilöstö korvamerkitty. Homma pitäisi myös tajuta ja uskaltaa polkaista pystyyn HETI eikä vasta kahden viikon päästä kun on jo liian myöhäistä. Ei ole mitenkään mahdotonta (jos ei byrokratia estä), että joku kunnan valmiusvastaava marssisi paikallisen suuren kuljetusliikkeen juttusille ja antaisi niille ohjeet varata tietty määrä kuljetuskalustoa ja miehistöä KAIKISSA TILANTEISSA tulemaan työpaikalleen vaikka mitä olisi tapahtunut ja odottamaan siellä ohjeita. Samaten jollekin isolle sähköliikkeelle tai voimayhtiölle tietysti sama juttu, eli tietty henkilöstö korvamerkitään ja pidetään huolta, että he tulevat KAIKISSA TILANTEISSA työpaikalleen ja odottavat siellä ohjeita. Kunta itse korvamerkitsisi tietyt ihmiset (vaikka katujen kunnossapidosta tai virastoista) toimimaan lähetteinä, eli he tietäisivät, että KAIKISSA TILANTEISSA heidän tulisi tulla työpaikalle odottamaan ohjeita. Sitten vaan lähetit omilla autoillaan matkaan määräyslappujen kanssa viemään määräyksiä ja ohjeita perille. Äijät ottavat generaattorit takavarikkoon ja joku huolto-asema vallattaisiin viranomaiskäyttöön polttoainetta varten näille ajoneuvoille ja aggrekaateille, sinne asianmukaiset pumput tai generaattorit että saadaan löpö tankeista ylös ja autoihin. Öljynjalostamot/varastot whatever kanssa sama juttu valmiuden kannalta. Sinne lähetit ja määräykset viedä säiliöautollinen löpöä pisteeseen X, josta sitten paikalliset sähkömiehet/aggregaateista vastaavat hyppäisivät kyytiin ja ohjaisivat auton kaikkien aggrekaattien luokse tankintäytölle kerran päivässä. Loput löpöt sitten huolto-asemalla tankkien täydennykseksi.

Sitten kun olisi vesihuolto huolehdittu kuntoon (se ON TÄRKEIN KAIKISTA), niin sitten voisi alkaa koettamaan sähköistämään lisää huoltoasemia, koska ihmiset kuitenkin tarvitsevat polttoaineita autoihinsa ja omiin lämmittimiinsä ja muihin. Hätätapauksessahan ihmiset voivat nukkua vaikka autoissaan jos niissä on virrat päällä, lämpö riittää kyllä ja tankista riittää polttoainetta noin vuorokaudeksi tyhjäkäynnillä.

Niin ja muuten kaikkien talonmiesten/huoltomiesten/huoltoyhtiöiden pitäisi myöskin tajuta, että jos lämpötila on reippaasti pakkasen puolella ja jäätyminen uhkaa, niin sitten asunnoista pitäisi käydä vääntämässä kaikki hanat kiinni jotteivat putket mene rikki...siinäkin on oma hommansa... Muutenkin pitäisi olla näillä huoltoyhtiöillä selvät ohjeet ja varautumiset siihen, mitä taloille tehdään missäkin tilanteessa, koska toiminta on aika erilainen jos vaikkapa vettä ei saa juodu kuin jos vaikkapa sähköt ovat poissa...tai jos kaukolämpö on poissa mutta muuten kaikki toimii...tai jos mikään muu ei toimi paitsi kaukolämpö jne. Huoltoyhtiöidenkin pitäisi saada käyttöönsä lähettejä ja pystyä automaattisesti osoittamaan sellaisia toimistotyöntekijöistään viestien viemiseksi ja vastaanottamiseksi ja jakamiseksi poikkeusoloissa. Kyllä sekin on tärkeä tieto, että huoltoyhtiö sanoo vaikkapa, että meidän vastuulla on kaksi vanhainkotia ja kun kerran kaukolämpö toimii, niin me saataisiin ne pidettyä edes lämpinä, mutta tarvittaisiin pari aggregaattia ja polttoainetta niihin säännöllisesti plus joku sähkömies virittämään ne sinne...tai muuten vanhukset jäätyvät.

Suurin ongelma tässä kaikessa on se, että oikeasti tuollaista kriisihenkilökuntaa ei ole, eikä sillä ole tarpeeksi MUNAA eikä ehkä juridisia oikeuksiakaan julistaa mitään hätätilaa ja vain yksinkertaisesti MÄÄRÄTÄ, että nyt jumalauta ne aggregaatit haetaan sieltä vaikka ne raksamiehet ja se Securtaksen vartija siellä urputtaakin että ette täältä voi mitään viedä. Pitäisi myös olla MUNAA määrätä, että kuules byrokraatti sieltä pöytäsi takaa, nyt lähdet hoitamaan näitä lähetin hommia vaikka siellä ulkona onkin pimeää ja -20C pakkasta perkele. Kaipa sitä olisi syytä olla joku komppania maakuntajoukkojakin valmiudessa kriisikeskuksessa ja lähetettävänä sinne ja tänne missä tarvitaan tai missä joku alkaa urputtamaan, että täältä ette muuten generaattoria vie tai jossain huoltoasemalle jonne änkee jotain porukkaa vaatimaan polttoainetta itselleen. Sitten niillä joukoilla pitäisi myöskin olla MUNAA vetää semmoista sakkia rynnäkkökiväärin perällä turpaan tai vaikka tarpeen vaatiessa ampua, jos eivät muuten usko. Ei koko hommasta tule mitään, jos ei uskalleta tehdä heti ja olla määrätietoisia ja oikeasti MÄÄRÄTÄ ja pitää tilanne hallussa. Siinä onkin se suurin haaste kukkahattuiluun tottuneille nössöille.
 
Viimeksi muokattu:
Siinäpä se. Luulen vain, että paljon pitää tapahtua ennen kuin tuon tason valmiussuunnitelmat saadaan valmiiksi. En usko, että näistä poliitikoista löytyy rotia tällaiseen.

Oma veikkaukseni on että meitä ukkoja, jotka eivät saa palvelukseenastumismääräystä, on riittävästi päättävissä asemissa, että saamme homman toimimaan. Emme niin sukkelaan kuin jos se olisi suunniteltu, mutta kuitenkin. Olemassa olevia organisaatioita on ja voi olla että veikkaan väärin, mutta tunnen sen verran keskiportaan ja siitä ylöspäin jehuja, juuri noista rakennus- ja kuljetusliikkeistä, että jos päätetään hoitaa joku homma niin se on jo aika pitkälle tehty.

Hommaa tietysti helpottaisi, jos viranomaisella olisi valmius päättää, maarakennusliike X huolehtii, että tuo linjasto toimii huomisesta alkaen. Toimikaa.
 
Ittelläni on jostain syystä ehkä vähän optimistisempi kuva suomalaisten keskimääräisestä kyvystä improvisoida ja olla välittämättä määräyksistä todellisen hätätilan aikana. Vaikka tai ehkä just siksi kun olen ihmisryhmää joka ei voi syödä suolakurkkuja (kun pää ei mahdu purkkiin enkä osaa käsilläni tehdä mitään), niin mulla on varsin positiivinen kuva suomalaisten rasvakourien kyvystä kiertää sääntöjä ja tehdä oikeita juttuja sen sijaan että tehtäisiin jutut oikein.

Ihmisillä myös tuntuu keskimäärin olevan ihan kohtalainen käsitys prioriteeteista ilmankin viranomaishuolehdintaa. Vähän luulen, että tarkkaan koreografioidut ennakkosuunnitelmat voisivat jopa niinsanotusti kusta, jos ja kun tositilanne poikkeaakin pumaakoihin kirjatusta. En tarkoita että harjoittelu ja valmistautuminen olisi turhaa, mutta epäilen, onko valmiiden suunnitelmien teko tarkoituksenmukaista. Sitten kun tilanne tulee, niin joudutaan joka tapauksessa improvisoimaan. Mutta hei, sitä varten meillä koulutetaan esmes sähköinsinöörejä jopa tohtoristasolle, että osattaisiin suunnitella ja virittää tarpeen vaatiessa eikä jouduta odottamaan ABB:n konsulenttia saapuvaiseksi.

Epäilemättä kaikenlaista sekaannusta tulisi ja byrokraatteja kuolisi vitutukseen kun jokaisesta voimakoneesta ei löytyisi kolmena kappaleena täytettyä kuittia, mutta en vaan jaksa uskoa että täällä kierähdettäisiin selälleen kuolemaa tai kasakkaa odottamaan jos sähköt katkeaisivatkin.
 
Vähän luulen, että tarkkaan koreografioidut ennakkosuunnitelmat voisivat jopa niinsanotusti kusta, jos ja kun tositilanne poikkeaakin pumaakoihin kirjatusta. En tarkoita että harjoittelu ja valmistautuminen olisi turhaa, mutta epäilen, onko valmiiden suunnitelmien teko tarkoituksenmukaista. Sitten kun tilanne tulee, niin joudutaan joka tapauksessa improvisoimaan.

Irroitan asiayhteydestä. Hyvä suunnitelma ei perustu yhteen todellisuuteen, vaan antaa hyvää monessa eri tilanteessa. Samoin harjoittelu eri "caseihin". Mutta itse asiasta suomalaisten ketteryyden suhteen olen kyllä samaa mieltä kanssasi.
 
Valitettavasti en voi jakaa herrojen käsitystä suomalaisesta ketteryydestä. Suomalainen vahvuus on paremminkin se tietty harmaa, suovedenomainen pimeä tahmeus, joka näkyy hitautena, olotila, jossa odotetaan viranomaissuoritusta ja sitä, että "joku" viheltää pilliin.

Minulla on ollut tässä viime aikoina onni matkata ja katsella isojakin maalikyliä läheltä. Hyvin, hyvin skeptinen olen isojen taajamien kansanjoukkojen selviytymiskyvyistä ja HUOM.-mahdollisuuksista. Edellytyksenä on kyllä se, että yetts-paperit näkyvät myös käytännössä....muuten ottaa ohrakyrsä ja kympillä.

Askartelemme sotilaallisten uhkien parissa. Moni ei-sotilaallinenkin asia voi mennä niin huolella vihkoon, että yettsit pitää kaivaa luolastoista.
 
Täältä toinen ääni baikalin näkemykselle, että ei se suomalainen ketteryys välttämättä ole ihan Invest in Finland- kiiltokuvaesitteiden sloganeiden tasoa todellisuudessa. Jostain syystä tuppaamme näkemään itsessämme tietyillä sektoreilla sellaisia vahvuuksia, jotka ovat joko luuloteltuja tai ainakin vahvasti liioiteltuja. (sekin olisi oma aiheensa, en avaa tämän enempää enkä kerro mitä muita sektoreita on, joissa omakuvamme on harhainen)

Paikkakuntakohtaiset erot ovat varmaan valtavia.

Olisi sitäpaitsi syytä välillä vähän harjoitellakin - eikä aina jättää kaikkea aina sinne myyttiseen Harmaaseen Vaiheeseen tai SittenJosJaKunIsoShaisseIskeeRopeliinNiinKylläMeSittenImproviseerataan. Tosiasia kun on, että harjoittelu säästää hikeä, verta, rahaa - jopa ihmishenkiä. Tässäkin asiassa.
 
Sitten luullaan että kun asiat salataan omalta kansalta mutta toimitetaan eu:n tai yk:n hellään huomaan tietoa niin se ei vahingossakaan tule päätymään ei toivotun (venäjän) valtion haltuun.. Jonkinlaisessa harhaisessa maailmassa taitaa nämäkin ihmiset elää... en sano että kaiken tarvitsisi olla julkista mutta paljon enemmän voisi olla ja että ihmiset voisivat itse saada näin tietoa oman varautumisen ja päätöksen teon tueksi... Ei ole kiva huomata tosipaikassa että tampereen kaupungille riittää kaasua mutta kun mennään 50km jonnekin ilman suuntaa siitä niin sitten hytistään ja etsitään väistötilaa... Kun tilanteeseen olisi moni voinut varautua itse kun tietäisi että "hei meille ei lämpö tule riittämään ja remonttikin tulossa, jos laitetaan varaava takka samassa" jne. Helpottaisi noiden väistötilojenkin kuormitusta kun ei kaikki tungeksi niihin. Poikeusoloja varten täytyisi olla selkeät suunnitelmat (kansalaisia koskevat) jotka olisivat julkisessa tarkastelussa. Sotilas puoli on sitten ihan oma maailmansa ne voikin olla salaisia.
 
Suomalaisen salaamisen ohjesäännön kirjoittajat: Kafka, Kubrick, Orwell.

Pääasia, että yleisö pidetään pimennossa. Oma kansa on hankalaa, jos se alkaa kysellä. Virkakoneisto on monilta osin vielä Tsaarin ajoissa.
 
Valitettavasti en voi jakaa herrojen käsitystä suomalaisesta ketteryydestä. Suomalainen vahvuus on paremminkin se tietty harmaa, suovedenomainen pimeä tahmeus, joka näkyy hitautena, olotila, jossa odotetaan viranomaissuoritusta ja sitä, että "joku" viheltää pilliin.
Eri mieltä, ainakin kun tarkastelen omaa viiteryhmääni. Toimin työpäällikkö - projektipäällikkötasolla ja väitän edelleen, että jos Suomea tosissaan aletaan kyykyttämään, rukkaset eivät nouse hartioiden tasalle.

Viranomaisista tietysti riippuu, että alkavatko jarruttamaan vai avaavatko mahdollisesti työnumeron jota voi sitten joskus laskuttaa. Tämä on aika olennaista. Kykyä, halua ja kalustoa uskon löytyvän. Yksi kysymys on tietysti että minkä verran PV ottaa omaan käyttöönsä.
 
Kysymys on varautumisesta, ei luovuttamisesta, sitä olen tässä myös itse yrittänyt kerta toisensa jälkeen toitottaa! Näihin asioihin suhtautuminen on Suomessa aika vähättelevää ja joskus suorastaan masentavaa. Ei varoittelu ja varautuminen ole tappiomielalan lietsomista!
 
Huppista keikkaa. Eikun lataamaan ja lukemaan ja ihmettelemään. Normimenoa Suomessa, ulkomaille kerrotaan kyllä kaikki, mutta suomalaisilta pidetään salassa.

Ja tuolta itse raportti

http://ec.europa.eu/energy/doc/energystresstests_balticsfinlandfocusgroup.pdf

Talouselämä lehti ei tietenkään kertonut, että öljy Suomeen tuodaan tankkereilla, eli korvaava toimittaja on mahdollista hankkia. Lisäksi Suomella on sähkönsiirtovoimalinjat Ruotsiin ja Baltiaan.

Suomeen tuodaan Venäjältä kivihiiltä, öljyä, maakaasua, ydinpolttoainetta ja sähköä, mutta nämä kaikki Venäjän tuonti on korvattavissa, joskin ehkä energian hinta noussee tällöin suuremmaksi ja sen toimitusten määrä saattaa olla hiukan pienempi.

Suomen voimajärjestelmä on osa yhteispohjoismaista sähköjärjestelmää Ruotsin, Norjan ja Itä-Tanskan järjestelmien kanssa. Lisäksi yhteispohjoismainen järjestelmä on kytketty Keski-Euroopan järjestelmään.

http://www.fingrid.fi/fi/voimajarjestelma/Sivut/default.aspx

Venäjällä ei ole LNG-kaasulaivauksen mahdollisuuksia juurikaan, ne ovat vasta rakenteilla. Venäjän kaasu kulkee putkia pitkin joten asiakkaiden vaihtaminen ei niin vain onnistukaan. Venäjän maakaasun suurin asiakas on Eurooppa, jonka maksutuloista Venäjän talous on erittäin riippuvainen.

Perusjuttu on kuitenkin, että fossiilisten polttoaineiden varannot ovat ehtymässä, joten korvaava voimanlähde on löydettävä. Eurooppa on hiukan helisemässä sen seikan kanssa, että ydinvoimaloiden rakentamislupien myöntämistä on vähennetty tavoiteltaessa ydinvoimasta luopumista. Kelkka tässä asiassa pitänee kuitenkin kääntää. Fuusioreaktorin saaminen käyttöön mennee vuoden 2050 jälkeiseen aikaan.

Toki me realisteina ajattelemme energianhuoltovarmuustilannetta juuri nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Ylikoo:

olemme varmasti useimmat työikäisiä miespuolisia kirjoittajia. Johan nyt on helvetti, jos ME emme kestäisi tällaisia tapahtumia. Yhteiskunta kuitenkin koostuu aika monenikäisestä-kuntoisesta-kykyisestä vipeltäjästä.

Aiheena olevat iskut tulevat kuin ukkosen lyömänä. Onnistuessaan tuollaisten iskujen sarja tekee karua jälkeä. No, eipä siitä sen enempää.

Olin vastikään isänmaamme päämaalikylässä käymäsellään. Joutoaikaakin oli ja ryhdyin harrastuneisuudesta ja tympäytyneenä katselemaan elämänmenoa. Poistin mielikuvissani sähköt tuosta reippaasta elämänmenosta. Ensin tunniksi ja sitten vuorokaudeksi. Vuorokauden kohdalla päätin lopettaa, etten tunge itseäni sentään metron alle. Istuessani Annankadun kulmassa lisäsin kuitenkin 20 asteen pakkasen, tulvivat paskaviemärit, pimeyden, veden puutteen, järjestyksenpidon sietämättömän keveyden......sekaisin olevan tv-radio-lähetyssysteemin, kalterit ruokakauppojen ovilla, ostarin stewarit kurkkimassa nurkan takana, poliisihärdellit erilaisten edustustojen liepeillä, ryöstelyn alkamisen, taksikuskit itkemässä menetettyjä ansioitaan, kuormittuvan terveydenhuoltojärjestelmän, pennut koulussa vai kotona...kenen kanssa, elinkeinoelämän haasteet, mahdollinen liikennekaaos Mäntsälän välillä......gloori gloori hallesheigaraa.

Silmät auki pojat, sanoisin.
 
Back
Top