Suomi kaaokseen alle kolmessa tunnissa

Kysymys on varautumisesta, ei luovuttamisesta, sitä olen tässä myös itse yrittänyt kerta toisensa jälkeen toitottaa! Näihin asioihin suhtautuminen on Suomessa aika vähättelevää ja joskus suorastaan masentavaa. Ei varoittelu ja varautuminen ole tappiomielalan lietsomista!

On sentään asioita, joista meillä Taitolajin kanssa löytyy yhteinen nuotti. Kirjasin tuossa juuri synkkiä yksinpuheluja, joiden aiheiston latasin puskurimuistiini käydessäni isossa kaupuntissa.
 
Asun vanhalla omakotialueella ja olen varma että sähkökatkon kestettyä päivän, olemme luoneet oman hätäsähköverkon omaan kortteliin. Pari sähkäriä erottamaan talot verkosta, pari aggregaattia ja muutama työmaakeskus (niitä löytyy kyllä). Saadaan vähintään kiertovesipumput ja jonkinlainen hätälämmitys toimimaan kaikille. Selvää on, että kukaan ei käytä sähköä sinne, mihin yhteisesti ei ole sovittu.

Seuraava taso on viemäriverkoston pumppaamot ja kaukolämpölaitokset. Viemäripumppaamoja on muutama sata per iso kaupunki. Varavoimaa näihin löytyy kyllä, rakennusfirmat ovat pullollaan aggregaatteja. Joka pumppaamolle löytyy kyllä useita osaavia päivystäjiä 24/7, jotka pitävät koneet toiminnassa. Kaukolämpö on haastellisempaa, mutta osa laitoksista saadaan varmaan toimimaan joko paikallisten sähkölaitosten tai varavoiman avulla. Muistetaan, että lämmön ja lämpimän käyttöveden kulutusta rajoitetaan a) omatoimisesti b) yhteisöllisesti c) viranomaisten toimesta. Yhteiskunta taistelee siis olemassaolostaan ja suvereniteetistaan.

Kolmannella tasolla sähkö-, äly- ja muiden verkkojen vastaavat miettivät, että kuinka paljon paikallista voimaa saadaan jakeluun. Muutamia tunteja päivässä alkaa löytymään jo parin viikon sisällä useimmille alueille, veikkaisin. En usko enkä toivo että toimitaan japanilaisittain, eli katsotaan kataloogista ja toimitaan vain sen mukaan. Eiköhän tuoltakin tasolta neuvokkuutta löydy. Tästä päästään sitten eteenpäin.

Tänä aikana puolustusvoimat ja poliitikot ratkovat kriisiä, ja kuukaudessa kahdessa alkaa jo selviämään, että pärjätäänkö muuten. Jos ei, niin jätetään sähkönjakelu sitten miehittäjän huoleksi.

Omakotialueiden asukkailla on aivan erilainen mentaliteetti kuin ikänsä kerrostalossa asuneilla. Kerrostaloasukkaat eivät saa alkeellisiakaan pihatöitä tehtyä ilman isännöitsijää ja huoltoyhtiötä. Kerrostaloasukkaalle joka ei ole tottunut tekemään mitään itse on hämmentävä kokemus muuttaa asumaan omakotialueelle pienkerrostaloon, jossa kaikki tehdään itse talkoilla. Toki ihminen oppii nopeasti, kun on pakko.
 
Viimeksi muokattu:
Kysymys on varautumisesta, ei luovuttamisesta, sitä olen tässä myös itse yrittänyt kerta toisensa jälkeen toitottaa! Näihin asioihin suhtautuminen on Suomessa aika vähättelevää ja joskus suorastaan masentavaa. Ei varoittelu ja varautuminen ole tappiomielalan lietsomista!
Pikkemminkin päin vastoin :) varautuminen onnmielestäni hyvä perusta jonka päälle rakentaa kaikkea muuta. Helpottaa myös armeijan elämää kun äijät tietää että kotona on kaikki hyvin tai ainakin pärjäävät jotenkin...
 
Tuo suomen sähkön tuonti riippuvuus... ruotsi tai baltia ei riitä korvaamaan mitenkään venäjän tuontia ja täytyy huomioida että ne linjat ovat vielä haavoittuvampia kuin mitä suomen omat kantaverkon solmukohdat...
 
Tässä pitää myös tosiaan huomioida sekin, että Eurooppa mistä sähköä tuotaisiin on itsekin erittäin riippuvainen Venäjästä. Venäjä taas on riippuvainen tuloista joita se saa energiantoimituksista Eurooppaan. Että luulisin, että kumpikin osapuoli on aika riippuvaisia toisistaan.
 
Sota tai naapuri riidat, miksi niitä nyt halutaan nimittääkkin maksaa aina... kaikki riippuu tavoitteista ja siitä minkä hinnan on valmis maksamaan. Jenkit maksoivat irakin sodasta laivalastillisen kahisevaa ja afgoista varmaan paljon myös... tuloksena on ollut vain alueellista epävakautta eikä rauhaa, rakkautta ja demokratiaa... toki tavoite täyttyi osittain molemmissa. Alqaidan muodostama uhka on pienentynyt. Osamasta on pääsy eroon samoin kuin saddamista. Aika kovaa hintaa maksettiin tavoitteista ja tuloksesta. Kovaa hintaa maksaa myös venäjä tällä hetkellä ukrainan seikkailusta.
 
Tuo suomen sähkön tuonti riippuvuus... ruotsi tai baltia ei riitä korvaamaan mitenkään venäjän tuontia ja täytyy huomioida että ne linjat ovat vielä haavoittuvampia kuin mitä suomen omat kantaverkon solmukohdat...

Tähän pitää tarkentaa sen verran, että sähkön tuonti Venäjältä on nykyisin aika pientä. Suurin osa tulee Pohjoismaiden markkinoilta. Tuonne Baltian suuntaan viedään enemmän kuin on Venäjän tuonti.

Tässä tilanne muutama minuutti sitten

upload_2014-10-17_11-37-0.png

Kaasu on taas toinen juttu.
 
Tähän pitää tarkentaa sen verran, että sähkön tuonti Venäjältä on nykyisin aika pientä. Suurin osa tulee Pohjoismaiden markkinoilta. Tuonne Baltian suuntaan viedään enemmän kuin on Venäjän tuonti.

Tässä tilanne muutama minuutti sitten

Katso liite: 2212

Kaasu on taas toinen juttu.

Hieman taustatietoa:

http://www.fingrid.fi/fi/asiakkaat/asiakasliitteet/Seminaarit/Käyttövarmuuspäivä/2009/kayttovarmuuspaiva_2009__timo_kaukonen.pdf

Kalvoista käy ilmi kuinka tärkeää sähkön palauttaminen on. Tätä harjoiteltiin juuri ja yritetään ottaa opiksi!

http://m.rovaniemi.fi/news/VALVE-20...545bzaue/1cba2863-22eb-4e1d-9f3b-18d1b94ecd81
 
Viimeksi muokattu:
Kansakunnan edun mukaista olisi loiventaa ylipäätään energian tuonnin rasitusta. 9 mrd euron vuotuinen tuontikakku....jos sen voisi puolittaa esim.
- turve, vesakot, ydinvoima, säästäminen - keinoin, olisi sillä hitonmoinen vaikutus talouteen, elinkeinoihin ja riippuvuussuhteiden pienentämiseen.

vehamalan esityksen mukaan sähköntuonti idästä on lähinnä kuriositeetti. Ihmeesti muuten siitäkin saadaan aina joku otsikon-
tapainen reväistyä.
 
Hakusanaksi "mikro (micro) chp". Klapilla lämpöä ja sähköä omakotitaloon.
 
Omakotialueiden asukkailla on aivan erilainen mentaliteetti kuin ikänsä kerrostalossa asuneilla. Kerrostaloasukkaat eivät saa alkeellisiakaan pihatöitä tehtyä ilman isännöitsijää ja huoltoyhtiötä. Kerrostaloasukkaalle joka ei ole tottunut tekemään mitään itse on hämmentävä kokemus muuttaa asumaan omakotialueelle pienkerrostaloon, jossa kaikki tehdään itse talkoilla. Toki ihminen oppii nopeasti, kun on pakko.

Ainakin minä maksan siitä, että ei tarvitse itse tarttua haravaan tai hiekoittaa pihaa. Kyse ei ole mistään osaamisen puutteesta, vaan siitä, että olisi typerää tehdä talkoina sellaista, josta kuitenkin joutuu maksamaan. Jos sinä viet auton syyshuoltoon ja renkaiden vaihtoon, niin jätätkö avaimet tiskille ja maksat hakiessasi vai jäätkö itse pyörittelemään renkaita ja lorottelemaan öljyjä, vaikka joutuisit silti maksamaan täyden hinnan renkaidenvaihdosta ja huollosta?
 
Olen asunut puisissa pientaloyhtiöissä Tampereen Pyynikillä ja Turun Port Arthurissa ja olen ollut aktiivisesti mukana taloyhtiöiden hallituksessa. On siis omakohtaista kokemusta näiden talousasioista. Esimerkiksi Pyynikillä 4 asunnon yhtiössä pihan huollon ulkoistaminen huoltoyhtiölle olisi tietänyt melko tarkalleen 120 euron kasvua vastikkeessa ja vastineeksi olisi saatu huonolaatuista toimintaa. Samoin ammatti-isännöitsijän palkkaaminen yleishallinnon pyörittämiseen olisi maksanut noin 75 euroa kuukaudessa. Vastikepaine olisi siis ollut 200 euroa kuukaudessa, jos olisi menty isojen taloyhtiöiden malliin.

Eihän se tietysti mitään, jos on rahaa, mutta ainakin meidän taloudessa 2500 euroa vuodessa on jo jonkinmoinen summa ja jos sen kertoo vaikkapa kohtuullisen lyhyellä 10 vuoden asumisajalla, niin sehän olisi ollut 25 tonnia. Se on melkoinen summa, kun asunnot kuitenkin maksoivat "vain" 150-200 tonnin välissä.

Tämä vaan sillä sanottuna, ettei pstsian "typerää tehdä sellaista talkoilla, josta joutuu kuitenkin maksamaan" ainakaan omien havaintojeni kohdalla pitänyt paikkaansa.

Kyllähän niitä "pstsikoja" aina välillä yhtiöön muutti ja hallitus haki tarjouksia kiinteistöhuolloista ym. Lopputulos oli joka kerta sama eli päätettiin jatkaa vanhalla tavalla. Kaikki eivät tietysti osallistuneet, mutta sellaista se kolhoosielämä on.
 
Minä puhuin kerrostaloista enkä pientaloista tai rivitaloista! On pikkuisen eroa siinä, onko kyseessä 5 rivarinpätkää ja kaikilla oma piha vai kerrostalosta-taloyhtiöstä, jossa on yli 100 asuntoa. Varsinkin vuokralaisena on tosi helppo olla menemättä mihinkään ilmaisen työn talkoisiin, joka on säästö vain vuokranantajalle.
 
Nykyään on AsOy:n hallituksella (siis sen jäsenellä) myös henkilökohtaisia vastuita ym. lisätty.

Ainakin itse miettisin parikin kertaa ennenkuin talkoilla moiseen hommaan rupeaisin. Luultavasti en rupeaisi. Joo, se maksaisi, mutta antaa maksaa vaan. Maksaa sekin, jos talkoomiehelle realisoituu riski. Tietysti jos taloyhtiöstä löytyy joku skärdis, jolle voi taakan kipata niin mikä ettei.... :) Sehän muuttaa asiaa olennaisesti.
 
Nykyään on noi taloyhtiön hallituksen vastuut itse asiassa semmoisia, että jyrkästi kieltäydyn ko. hommista - etenkin puheenjohtajan tehtävistä. Jos vähänkin isompi remontti menee poskelleen, niin siitä koituvia vastuita ei tällä tulotasolla kyllä kanneta.

Tai näin ainakin päätin kun eräs lakimies selvitteli aiheeseen liittyviä totuuksia. Veikkasi, että ei ole kuin ajan kysymys kun joku hyväuskoinen hallituksen jäsen menettää asuntonsa ja muun omaisuutensa kun näitä vastuuasioita lähdetään selvittelemään nykysäännösten mukaan.

Tässähän ei ole juurikaan järkeä, koska seurauksena hallituksiin saadaan ennen pitkää lähinnä sellaisia, jotka eivät ole perillä laeista ja asetuksista.
 
Kummallisia uutisia? Eikö otsikon kuuluisi olla: Pohjolan voima varoittaa: Aiheutamme toimillamme Suomen sähköjärjestelmään suurhäiriön vaaran.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288784141990.html
Pohjolan Voima varoittaa: Suomen sähköjärjestelmään saattaa tulla suurhäiriö

Kuvituskuva.
Heikki Kotilainen
Julkaistu: 27.11.2014 11:41
Energiayhtiö Pohjolan Voima varoittaa, että Suomen sähköjärjestelmään saattaa tulla suurhäiriö.

Syynä on se, että huipputehon tuottavia voimaloita suljetaan kannattamattomina.

– Pahimmillaan Suomea uhkaa vakava tehopula ja Suomen energiaturvallisuus on vaarassa, sanoo Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Lauri Virkkunen.

Huipputehoa tuottavia voimaloita tarvitaan, kun Suomessa ja naapurimaissa on kova pakkanen ja suuria voimalaitoksia poissa käytöstä.

Pohjolan Voima on lopettamassa kannattamattomia lauhdevoimaloitaan. Yhtiö laittoi torstaina nurin Kotkassa sijaitsevan Mussalon maakaasuvoimalan piipun.

Yhtiö sulkee ensi vuonna myös Vaasassa ja Kristiinankaupungissa sijaitsevat voimalansa sekä harkitsee Kristiinankaupungin toisen voimalan ja Porin voimalan sulkemista.
 
Kummallisia uutisia? Eikö otsikon kuuluisi olla: Pohjolan voima varoittaa: Aiheutamme toimillamme Suomen sähköjärjestelmään suurhäiriön vaaran.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288784141990.html
Pohjolan Voima varoittaa: Suomen sähköjärjestelmään saattaa tulla suurhäiriö

Radiossa haastateltiin Huoltovarmuuskeskuksen energiahuolto-osaston johtajaa Risto Leukkusta, joka vahvisti yllä olevan viestin. Sanoi kuitenkin, että tämä on mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä.
http://areena.yle.fi/radio/1398822
 
Miten ihmeellä voidaan laukkauttaa juuri niitä pahimpia päiviä varten rakennetut voimalat? Joko uutisessa on jotain pielessä tai sitten touhu alkaa olemaan Venäjän tasoa. Onhan tämä toki linjassa huoltovarmuuden laajemman alasajon kanssa.
 
Jotenkin veikkaisin energia yhtiöiden ennakoivan ydinvoimalan(tai parin) käyttöönottoa tulevaisuudessa. Siinä samalla koettavat vihjailla poliitikoille, että olisi aika niille luville. Veikkaisin, että tuon voimalan alasajo ei ollut hetken mielijohde, vaan suunnitelmat tehtiin aikaisemmin, mahdollisesti samoihin aikoihin, kuin 5. ydinvoimalan suunnittelu/rakentaminen oli vielä aikataulussa.
 
Venäläisfirman maakauppa blokkasi Suomen vesiväylät

Perjantai 23.1.2015 klo 18.20

Merivoimien kalustohuutokaupasta hankitut alukset kuvattuina Airiston Helmen maatukikohdassa Paraisten Ybbernäsissä.
Juttu on julkaistu alun perin painetussa Iltalehdessä maanantaina 19.1.2015.

Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana.

Hankintojen seurauksena venäläistaustainen yritys on saattanut valvontaansa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät. Kyseessä on viisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä saaristomeren väylää.

Kaakosta maata on hankittu Hangosta Turkuun johtavan Pensarin väylän varrelta. Etelästä Utön syväväylän varrelta ja Ahvenanmaan suuntaan Kihdin Väylän varrelta. Rahtiliikenteen käyttämä Uudenkaupungin väylä ja Högön kiertoväylä ovat olleet niin ikään maanhankinnan kohteina.

Selvä motiivi

Asemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan kartoilta paljastuva maanhankinta on kiistatta strategista. Järjestelmälliset hankinnat ovat motittaneet Turun ja Naantalin satamat.

- Tavoitteena on ollut kaikkien merkittävien syvävesiväylien visuaalinen valvonta ja tarpeen tullen myös sulkeminen.

Asiantuntijan mukaan kyse on venäläisen etupiiriajattelun mukaisesta kohdemaan varaamisesta ja haltuun ottamisesta. Rauhan aikana varaudutaan tulevaan ja rakennetaan tukikohtia.

- Syvän rauhan tilassa aluehankintoja hyödynnetään tiedustelussa. Mahdollisessa konfliktissa tukikohdat aktivoidaan. Ei ole epäilystäkään, etteikö hankintoja olisi jo hyödynnetty tiedustelussa.

Iltalehti haastatteli myös toista, merivoimien reservin päällystöön kuuluvaa saaristomeren asiantuntijaa. Hänkään ei halunnut nimeään julkisuuteen, koska faktoihin perustuva keskustelu poliittisesti vaikuttuneista, tarkoitushakuisista maa-aluehankinnoista leimataan välittömästi Nato-propagandan levittämiseksi.

- Viimeistään nyt Suomessa olisi kyettävä avoimeen ja asialliseen keskusteluun hankintojen tarkoitusperästä ja seurauksista. Merikartat paljastavat toiminnan motiivit. On tehty älykäs suunnitelma ja toteutettu se.

- Saarilta käsin on äärimmäisen helppo valvoa väyliä. Väyläliikenteen valvonta voidaan toteuttaa joko konkreettisesti paikalla ollen tai elektronisesti, esimerkiksi videokuvan välityksellä.

Kalusto Suomesta

Syvävesiväylien varrella toteutetun järjestelmällisen maanhankinnan lomassa Airiston Helmi on hankkinut omistukseensa myös merivoimien aluskalustoa puolustusvoimien poistomyynnistä. Toinen yhtiön hallussa olevista aluksista on satelliiteilla ja miinanpudotustekniikalla varustettu Kampela-luokan alus. Toinen rannikkotykistön linnakealus.

Hankinnat on tehty kalustohuutokaupasta muutama vuosi sitten. Molemmat alukset liikennöivät saaristossa yhä edelleen Suomen puolustusvoimien väreissä.

- Aluksilla on voitu liikkua saaristossa kenenkään ulkopuolisen kyseenalaistamatta. Mistään ulospäin näkyvästä merkistä ei voi ymmärtää, että Suomen puolustusvoimien sijaan liikkeellä ovatkin venäläiset, sanoo Iltalehden tapaama reservin upseeri ja saaristomeren asiantuntija.

Asiantuntijan mukaan armeijan aluskaluston ansiosta venäläiset ovat voineet laskea mereen kenenkään ulkopuolisen häiritsemättä väylien liikenteestä tietoa välittäviä anturoita.

- Visuaalisen valvonnan ja merenpohjiin laskettujen anturoiden välittämiä tietoja yhdistämällä saadaan täsmällistä tiedustelutietoa väylien tapahtumista.

Miinoitusta?

Myös miinojen laskeminen on mahdollista.

- Miinojen tiputtaminen on yksinkertaista. Ne voivat odottaa väylien pohjassa laukaisuvalmiudessa vuosikausia.

Sotilaslähteen mukaan yhdenkin väylällä liikennöivän aluksen upottamisella olisi merkittävät psykologiset vaikutukset.

- Jo yhden aluksen upottamisella voidaan luoda psykologinen uhka, jonka jälkeen yksikään varustamo ei enää lähetä aluksiaan kyseisille väylille. Taloudelliset riskit olisivat liian suuret. Energiatoimitukset ja muu välttämätön rahtiliikenne Suomeen hidastuisi tai jäisi kokonaan saapumatta.

Röyhkeä hanke

Toisin kuin Ruotsin rannikolle, Suomen saaristoon on lähes mahdotonta tulla sukellusveneellä tiedustelutarkoituksessa. Maanhankinta tarjoaa asiantuntijan mukaan kätevän kiertotien.

- On hyödynnetty tilaisuus, jonka Suomi tarjosi. Avasimme maanhankinnan vapauttaneella lainsäädännöllä selustamme tällaiselle etujemme vastaiselle toiminnalle.

- Hanke on niin yllättävä, ovela ja röyhkeä, ettei tällaiseen ole osattu varautua. Kokonaistilanteen kannalta mahdollisilla lisähankinnoilla ei ole enää merkitystä.

Yhtiö ei kommentoi

Iltalehti yritti tavoittaa Airiston Helmen edustajia haastatteluun.

Halusimme kuulla, miksei yhtiö ole käynnistänyt lainkaan kaavailemaansa saaristomatkailuliiketoimintaa. Olisimme kysyneet myös maa- ja kalustohankintojen motiiveista sekä rahoituslähteestä.

Google-mainokset
Fortum Vakaa Sähkötarjous
Sähkön hinta 4,95 c/kWh. Nyt lisäksi 50 € nettietu. Tutustu!
www.fortum.fi/vakaatarjous
Valmennuskurssit
Onnistu pääsykokeessa kurssiemme avulla. Ilmoittaudu heti!
www.valmennuskeskus.fi/kurssit
Julkiseen rekisteriin ilmoitetut puhelinnumerot eivät olleet toiminnassa. Yksi oli kiinni ja toinen suljettu. Yhtiön asioita hoitavasta tilitoimistosta vastattiin. Paraisilla toimivan tilitoimiston edustaja välitti haastattelupyynnön hallituksen puheenjohtajalle Pavel Melnikoville sekä muille hallituksen jäsenille.
(IL)
 
Back
Top