Suomi kaaokseen alle kolmessa tunnissa

Venäläisfirman maakauppa blokkasi Suomen vesiväylät

Perjantai 23.1.2015 klo 18.20

Merivoimien kalustohuutokaupasta hankitut alukset kuvattuina Airiston Helmen maatukikohdassa Paraisten Ybbernäsissä.
Juttu on julkaistu alun perin painetussa Iltalehdessä maanantaina 19.1.2015.

Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana.

Hankintojen seurauksena venäläistaustainen yritys on saattanut valvontaansa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät. Kyseessä on viisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä saaristomeren väylää.

Kaakosta maata on hankittu Hangosta Turkuun johtavan Pensarin väylän varrelta. Etelästä Utön syväväylän varrelta ja Ahvenanmaan suuntaan Kihdin Väylän varrelta. Rahtiliikenteen käyttämä Uudenkaupungin väylä ja Högön kiertoväylä ovat olleet niin ikään maanhankinnan kohteina.

Selvä motiivi

Asemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan kartoilta paljastuva maanhankinta on kiistatta strategista. Järjestelmälliset hankinnat ovat motittaneet Turun ja Naantalin satamat.

- Tavoitteena on ollut kaikkien merkittävien syvävesiväylien visuaalinen valvonta ja tarpeen tullen myös sulkeminen.

Asiantuntijan mukaan kyse on venäläisen etupiiriajattelun mukaisesta kohdemaan varaamisesta ja haltuun ottamisesta. Rauhan aikana varaudutaan tulevaan ja rakennetaan tukikohtia.

- Syvän rauhan tilassa aluehankintoja hyödynnetään tiedustelussa. Mahdollisessa konfliktissa tukikohdat aktivoidaan. Ei ole epäilystäkään, etteikö hankintoja olisi jo hyödynnetty tiedustelussa.

Iltalehti haastatteli myös toista, merivoimien reservin päällystöön kuuluvaa saaristomeren asiantuntijaa. Hänkään ei halunnut nimeään julkisuuteen, koska faktoihin perustuva keskustelu poliittisesti vaikuttuneista, tarkoitushakuisista maa-aluehankinnoista leimataan välittömästi Nato-propagandan levittämiseksi.

- Viimeistään nyt Suomessa olisi kyettävä avoimeen ja asialliseen keskusteluun hankintojen tarkoitusperästä ja seurauksista. Merikartat paljastavat toiminnan motiivit. On tehty älykäs suunnitelma ja toteutettu se.

- Saarilta käsin on äärimmäisen helppo valvoa väyliä. Väyläliikenteen valvonta voidaan toteuttaa joko konkreettisesti paikalla ollen tai elektronisesti, esimerkiksi videokuvan välityksellä.

Kalusto Suomesta

Syvävesiväylien varrella toteutetun järjestelmällisen maanhankinnan lomassa Airiston Helmi on hankkinut omistukseensa myös merivoimien aluskalustoa puolustusvoimien poistomyynnistä. Toinen yhtiön hallussa olevista aluksista on satelliiteilla ja miinanpudotustekniikalla varustettu Kampela-luokan alus. Toinen rannikkotykistön linnakealus.

Hankinnat on tehty kalustohuutokaupasta muutama vuosi sitten. Molemmat alukset liikennöivät saaristossa yhä edelleen Suomen puolustusvoimien väreissä.

- Aluksilla on voitu liikkua saaristossa kenenkään ulkopuolisen kyseenalaistamatta. Mistään ulospäin näkyvästä merkistä ei voi ymmärtää, että Suomen puolustusvoimien sijaan liikkeellä ovatkin venäläiset, sanoo Iltalehden tapaama reservin upseeri ja saaristomeren asiantuntija.

Asiantuntijan mukaan armeijan aluskaluston ansiosta venäläiset ovat voineet laskea mereen kenenkään ulkopuolisen häiritsemättä väylien liikenteestä tietoa välittäviä anturoita.

- Visuaalisen valvonnan ja merenpohjiin laskettujen anturoiden välittämiä tietoja yhdistämällä saadaan täsmällistä tiedustelutietoa väylien tapahtumista.

Miinoitusta?

Myös miinojen laskeminen on mahdollista.

- Miinojen tiputtaminen on yksinkertaista. Ne voivat odottaa väylien pohjassa laukaisuvalmiudessa vuosikausia.

Sotilaslähteen mukaan yhdenkin väylällä liikennöivän aluksen upottamisella olisi merkittävät psykologiset vaikutukset.

- Jo yhden aluksen upottamisella voidaan luoda psykologinen uhka, jonka jälkeen yksikään varustamo ei enää lähetä aluksiaan kyseisille väylille. Taloudelliset riskit olisivat liian suuret. Energiatoimitukset ja muu välttämätön rahtiliikenne Suomeen hidastuisi tai jäisi kokonaan saapumatta.

Röyhkeä hanke

Toisin kuin Ruotsin rannikolle, Suomen saaristoon on lähes mahdotonta tulla sukellusveneellä tiedustelutarkoituksessa. Maanhankinta tarjoaa asiantuntijan mukaan kätevän kiertotien.

- On hyödynnetty tilaisuus, jonka Suomi tarjosi. Avasimme maanhankinnan vapauttaneella lainsäädännöllä selustamme tällaiselle etujemme vastaiselle toiminnalle.

- Hanke on niin yllättävä, ovela ja röyhkeä, ettei tällaiseen ole osattu varautua. Kokonaistilanteen kannalta mahdollisilla lisähankinnoilla ei ole enää merkitystä.

Yhtiö ei kommentoi

Iltalehti yritti tavoittaa Airiston Helmen edustajia haastatteluun.

Halusimme kuulla, miksei yhtiö ole käynnistänyt lainkaan kaavailemaansa saaristomatkailuliiketoimintaa. Olisimme kysyneet myös maa- ja kalustohankintojen motiiveista sekä rahoituslähteestä.

Google-mainokset
Fortum Vakaa Sähkötarjous
Sähkön hinta 4,95 c/kWh. Nyt lisäksi 50 € nettietu. Tutustu!
www.fortum.fi/vakaatarjous
Valmennuskurssit
Onnistu pääsykokeessa kurssiemme avulla. Ilmoittaudu heti!
www.valmennuskeskus.fi/kurssit
Julkiseen rekisteriin ilmoitetut puhelinnumerot eivät olleet toiminnassa. Yksi oli kiinni ja toinen suljettu. Yhtiön asioita hoitavasta tilitoimistosta vastattiin. Paraisilla toimivan tilitoimiston edustaja välitti haastattelupyynnön hallituksen puheenjohtajalle Pavel Melnikoville sekä muille hallituksen jäsenille.
(IL)

Taas taattua skeidaa Iltalehdeltä. Jos pitää veikata, niin kyseessä on joko ihan oikea yritys, jota ei olla vielä saatu käyntiin tai sitten veronkiertoa harrastavat jollain tavalla.

Jos kyseessä olisi oikeasti jokin sotilaallinen tarkoitusperä, niin sitä ei ehkäpä tehtäisi näin suoraan Venäjän lipun alla kuten nyt. Enkä usko, että muutenkaan nykypäivänä tämäntapaiselle tiedustelutavalle on tarvetta. Satelliitit, tiedustelulennokit, ym. hoitavat asian. Ja muutenkin kovassa sotatilanteessa kaikki tuollainen vähänkään epäilyttävä itätoiminta hoidetaan sotatilalainsäädännön voimin ruotuun hyvin nopeasti.
 
Se on juuri niinkuin @elso kirjoittaa.

On älytöntä että kirjoitetaan tuollaista sontaa kuten että hankkivat aluksia PVn huutokaupoista ja että ne ovat vielä Merivoimien väreissä tai että ovat miinoituskelpoisia. Kyseiset alukset eivät ole mitään sota-aluksia vaan samanlaisia kippoja joita on muutenkin liikenteessä. Alukset todennäköisesti ovat myös harmaita ja kuka tahansa saa maalata aluksensa kyseisen väriseksi. Kuinkas monta miinoituskykyistä alusta itämeren alueelta löytyy? 500? 1000? 5000? Tämä vain esimerkkinä yksityiskohdista.

Kirjoittelu on täysin tarkoitushakuista ja kun lukijat ovat omatoimiseen ajatteluun kykenemättömiä niin kaikki tällainen menee täydestä.

Venäjä valtiona ei herätä luottamusta tai kunnioitusta, mutta tällaisella median mielipiteenmuokkauksella ei saavuteta mitään. Itse peräänkuuluttaisin tosiasioita ja kirjoitettuna niin että asioista tietämätönkään ei pysty tekemään vääriä johtopäätöksiä.
 
Venäläisfirman maakauppa blokkasi Suomen vesiväylät

Perjantai 23.1.2015 klo 18.20

Merivoimien kalustohuutokaupasta hankitut alukset kuvattuina Airiston Helmen maatukikohdassa Paraisten Ybbernäsissä.
Juttu on julkaistu alun perin painetussa Iltalehdessä maanantaina 19.1.2015.

Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana.

Hankintojen seurauksena venäläistaustainen yritys on saattanut valvontaansa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät. Kyseessä on viisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä saaristomeren väylää.

Kaakosta maata on hankittu Hangosta Turkuun johtavan Pensarin väylän varrelta. Etelästä Utön syväväylän varrelta ja Ahvenanmaan suuntaan Kihdin Väylän varrelta. Rahtiliikenteen käyttämä Uudenkaupungin väylä ja Högön kiertoväylä ovat olleet niin ikään maanhankinnan kohteina.

Selvä motiivi

Asemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan kartoilta paljastuva maanhankinta on kiistatta strategista. Järjestelmälliset hankinnat ovat motittaneet Turun ja Naantalin satamat.

- Tavoitteena on ollut kaikkien merkittävien syvävesiväylien visuaalinen valvonta ja tarpeen tullen myös sulkeminen.

Asiantuntijan mukaan kyse on venäläisen etupiiriajattelun mukaisesta kohdemaan varaamisesta ja haltuun ottamisesta. Rauhan aikana varaudutaan tulevaan ja rakennetaan tukikohtia.

- Syvän rauhan tilassa aluehankintoja hyödynnetään tiedustelussa. Mahdollisessa konfliktissa tukikohdat aktivoidaan. Ei ole epäilystäkään, etteikö hankintoja olisi jo hyödynnetty tiedustelussa.

Iltalehti haastatteli myös toista, merivoimien reservin päällystöön kuuluvaa saaristomeren asiantuntijaa. Hänkään ei halunnut nimeään julkisuuteen, koska faktoihin perustuva keskustelu poliittisesti vaikuttuneista, tarkoitushakuisista maa-aluehankinnoista leimataan välittömästi Nato-propagandan levittämiseksi.

- Viimeistään nyt Suomessa olisi kyettävä avoimeen ja asialliseen keskusteluun hankintojen tarkoitusperästä ja seurauksista. Merikartat paljastavat toiminnan motiivit. On tehty älykäs suunnitelma ja toteutettu se.

- Saarilta käsin on äärimmäisen helppo valvoa väyliä. Väyläliikenteen valvonta voidaan toteuttaa joko konkreettisesti paikalla ollen tai elektronisesti, esimerkiksi videokuvan välityksellä.

Kalusto Suomesta

Syvävesiväylien varrella toteutetun järjestelmällisen maanhankinnan lomassa Airiston Helmi on hankkinut omistukseensa myös merivoimien aluskalustoa puolustusvoimien poistomyynnistä. Toinen yhtiön hallussa olevista aluksista on satelliiteilla ja miinanpudotustekniikalla varustettu Kampela-luokan alus. Toinen rannikkotykistön linnakealus.

Hankinnat on tehty kalustohuutokaupasta muutama vuosi sitten. Molemmat alukset liikennöivät saaristossa yhä edelleen Suomen puolustusvoimien väreissä.

- Aluksilla on voitu liikkua saaristossa kenenkään ulkopuolisen kyseenalaistamatta. Mistään ulospäin näkyvästä merkistä ei voi ymmärtää, että Suomen puolustusvoimien sijaan liikkeellä ovatkin venäläiset, sanoo Iltalehden tapaama reservin upseeri ja saaristomeren asiantuntija.

Asiantuntijan mukaan armeijan aluskaluston ansiosta venäläiset ovat voineet laskea mereen kenenkään ulkopuolisen häiritsemättä väylien liikenteestä tietoa välittäviä anturoita.

- Visuaalisen valvonnan ja merenpohjiin laskettujen anturoiden välittämiä tietoja yhdistämällä saadaan täsmällistä tiedustelutietoa väylien tapahtumista.

Miinoitusta?

Myös miinojen laskeminen on mahdollista.

- Miinojen tiputtaminen on yksinkertaista. Ne voivat odottaa väylien pohjassa laukaisuvalmiudessa vuosikausia.

Sotilaslähteen mukaan yhdenkin väylällä liikennöivän aluksen upottamisella olisi merkittävät psykologiset vaikutukset.

- Jo yhden aluksen upottamisella voidaan luoda psykologinen uhka, jonka jälkeen yksikään varustamo ei enää lähetä aluksiaan kyseisille väylille. Taloudelliset riskit olisivat liian suuret. Energiatoimitukset ja muu välttämätön rahtiliikenne Suomeen hidastuisi tai jäisi kokonaan saapumatta.

Röyhkeä hanke

Toisin kuin Ruotsin rannikolle, Suomen saaristoon on lähes mahdotonta tulla sukellusveneellä tiedustelutarkoituksessa. Maanhankinta tarjoaa asiantuntijan mukaan kätevän kiertotien.

- On hyödynnetty tilaisuus, jonka Suomi tarjosi. Avasimme maanhankinnan vapauttaneella lainsäädännöllä selustamme tällaiselle etujemme vastaiselle toiminnalle.

- Hanke on niin yllättävä, ovela ja röyhkeä, ettei tällaiseen ole osattu varautua. Kokonaistilanteen kannalta mahdollisilla lisähankinnoilla ei ole enää merkitystä.

Yhtiö ei kommentoi

Iltalehti yritti tavoittaa Airiston Helmen edustajia haastatteluun.

Halusimme kuulla, miksei yhtiö ole käynnistänyt lainkaan kaavailemaansa saaristomatkailuliiketoimintaa. Olisimme kysyneet myös maa- ja kalustohankintojen motiiveista sekä rahoituslähteestä.

Google-mainokset
Fortum Vakaa Sähkötarjous
Sähkön hinta 4,95 c/kWh. Nyt lisäksi 50 € nettietu. Tutustu!
www.fortum.fi/vakaatarjous
Valmennuskurssit
Onnistu pääsykokeessa kurssiemme avulla. Ilmoittaudu heti!
www.valmennuskeskus.fi/kurssit
Julkiseen rekisteriin ilmoitetut puhelinnumerot eivät olleet toiminnassa. Yksi oli kiinni ja toinen suljettu. Yhtiön asioita hoitavasta tilitoimistosta vastattiin. Paraisilla toimivan tilitoimiston edustaja välitti haastattelupyynnön hallituksen puheenjohtajalle Pavel Melnikoville sekä muille hallituksen jäsenille.
(IL)

Onko tuo kaikki totta? Ei oikein jaksa uskoa kyllä että noin kävisi.
 
Voi jeesus, että vituttaa tuollaiset uutiset. Jos Suomessa todella ollaan näin sinisilmäisiä ja naiiveja ryssää kohtaan, NYT välitön asennemuutos!!!
Onhan tuon ainaisen vainoojan motiivit ja kaikenlaiset kieroudet nähty vuosisadat ja pahemmaksi vaan menee. Ei sille perkeleelle saa antaa yhtään siimaa....
Alkaa vaikuttaa sille, että Suomella on lähes Pohjois-koreamainen rajanaapuri.
 
Viimeksi muokattu:
Voi voi, kyllä nämä maakauppa-uutiset uppoavat suomalaisiin kuin kuuma veitsi voihin. Hysteriaa parhaimmillaan ja kansa vauhkoontuu. Mulle ei vaan ole selvinnyt miksi paskalehdistö näitä viljelee?
Tai no, vastaan kuitenkin itse itselleni: NATO kannatus sen kun lisääntyy, koska suomalaiset pelkäävät Venäjän sotilaallista valmistelua - kuten maakauppoja. Tänhän voi sanoa suoraankin että Natoon ohjausta tällä kaikella hysteria-uutisoinnilla ajetaan takaa, eikö voikin?

Ainoa paikka jossa jotenkin julkisesti maakauppojen merkitystä edes arvioidaan on sämä saitti. Täällä olevia mielipiteitä soisi monen suomalaisen lukevan. Mutta kuten todettu monessa yhteydessä, Suomen miehistä VALTAOSA on jo etääntynyt maanpuolustustyöstä, valtio ei osoita mitään konkreettista kiinnostusta VALTAOSAAN reserviläisistä, joten miten he edes osuu edes tännekään saamaan lisätietoa ( tai ainakin erilaisia näkemyksiä).
 
Samoihin aikoihin tolkulliset venäläiset kertovat että kaikki mitä tehtyy Suomessa, maakaupoja, kymmenia tuhansia "inkerimaan paluumuuttaija" joilla koko inkeritaustan kanssa ei ollut mitään tekemistä, lähettämistä tänne, kaikki tämä oli järjestetty operaatio. Samaten Sakaan etnisten saksalaisten muutto, nyt ne istuu sossun tuilla ja järjestelee rossia-mielenosoituksia siellä. Minä satun vain tietämään mitä ne punaiset terroristi täällä ajattelee. Se joka luulee, että ei, ne valitsevat mielummin suomalaiset eläkkeet, ovat väärässä.

Minusta tuntui jo monta kertaa että Suomea halutaan liittää Venäjään. On niin paljon omia havantoja.

Tälläistä ei saa sallia!
 
Onhan näitä maakauppoja jo vatvottu ilman, että asiaan olisi saatu kunnon selkoa. Vaikea niitä on pitää suoranaisena turvallisuusuhkanakaan, mutta monet ovat taloudellisessa mielessä täysin järjettömiä. Miksi ne sitten on tehty? Mitä se veli iivana oikein ajaa takaa, mitä kasakka aikoo saada niistä irti? Saisiko joku "Niinistöistä" selkoa asiaan ja kertoisi myös meille muille?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012319074537_uu.shtml
Niinistö aikoo kysellä kiinteistökaupoista
Perjantai 23.1.2015 klo 18.12

Presidentti Sauli Niinistö kiinnostui Iltalehden uutisoimista, venäläistaustaisen Airiston Helmi Oy:n maakaupoista, jotka "motittavat" keskeisiä vesiväyliä Suomessa.

"Kyllä tuo uutinen silmään pisti. Tulen asiasta ehkä vähän kyselemään, Niinistö sanoi."

Jussi Niinistö: Venäläisten maakaupat tulisi kieltää
Maanantai 13.10.2014 klo 18.55

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) pistäisi venäläisten Suomessa tekemät maakaupat perusteelliseen selvitystilaan.

Jussi Niinistön mukaan venäläisten maa- ja kiinteistökaupat tulisi kieltää. (ANTTI NIKKANEN / IL)
- Viranomaisten on seurattava paremmin kuka ostaa ja mitä. Todelliset omistussuhteet on oltava viranomaisten ja sitä kautta myös päättäjien täsmällisessä tiedossa, Niinistö sanoo.

Niinistön mukaan osa kaupoista on saattanut sattumalta osua strategisesti merkittävien kohteiden lähimaastoon. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta on kuitenkin välttämätöntä selvittää jokaisen huoltovarmuuden ja puolustuksen kannalta merkityksellisestä kohteesta tehdyn kiinteistökaupan taustat.

- Kriisitilanteessa, esimerkiksi liikekannallepanon aikana tällaisilla ulkomaalaisomistuksilla on iso merkitys. On ehdottomasti Suomen intresseissä tietää kuka ostaa, mistä ja miksi.

Molemmat tai ei kumpikaan

Jussi Niinistön mukaan venäläisten maa- ja kiinteistökaupat tulisi kieltää, koska vastavuoroisuus ei ole vuosia jatkuneesta taivuttelusta huolimatta toteutunut.

-Oikeus ostaa maata pitää olla molemmin puolin rajaa. Ellei toive toteudu, on Suomen kiellettävä kaupat. Toistaiseksi eduskunnan enemmistö on ollut toista mieltä.
 
Oikeus ostaa maata molemmin puolin rajaa antaa asialla tasavertaisuutta mutta ei tuo ratkaisua ongelmaan. Kaikki ulkomaalaisten suorittamat maakaupat olisivat alistettava tullin seka rajavartiolaitoksen hyvaksynnan alaiseksi.
 
Kerrotko vielä mikä se ongelma on ihan ratakiskosta väänneltynä, ja sitten kerro miten esittämäsi asia sen ratkaisisi.
 
Ja heti sen jälkeen kieltää. Eikö tätä maata ole jo tarpeeksi myyty?
 
Oikeus ostaa maata molemmin puolin rajaa antaa asialla tasavertaisuutta mutta ei tuo ratkaisua ongelmaan. Kaikki ulkomaalaisten suorittamat maakaupat olisivat alistettava tullin seka rajavartiolaitoksen hyvaksynnan alaiseksi.

Kerrotko vielä mikä se ongelma on ihan ratakiskosta väänneltynä, ja sitten kerro miten esittämäsi asia sen ratkaisisi.

Kaaoksia voi olla muitakin ja niita voidaan myos vaadittaessa jarjestaa vihollisen puolesta. Taman ketjun ensimmainen viesti kuuluu: Suurhäiriö sähkön kantaverkossa saisi Suomen kaaokseen alle kolmessa tunnissa http://www.hs.fi/sunnuntai/a1411184210683 (pre-emptive action) mikali lisaan tuohon ulkomaisten suorittamat maakaupat (Rapid deployment) joista osa lienee erittain huolestuttavan laatuisia.

...three keys to this success:

Diversionary tactics ... forces from the Southern military district and from airborne and Special Forces units located elsewhere in Russia were quietly transferred to...

Pre-emptive action ... Accordingly, it acted quickly to take control of the ...... , using the political chaos in ...... as both a pretext and as cover for the intervention.

Rapid deployment ... The Russian military used the element of surprise in combination with the prior presence of its troops at bases on .... to take control of the...

http://warontherocks.com/2014/05/cr...ut-not-about-how-the-russian-military-fights/

Maaostoksia ei kaiketi voida kieltaa vain venalaisilta eika niita haluta kieltaa kaikilta ulkomaalaisilta. Mikali Tulli-ja rajavartiostolla olisi Veto oikeus ulkolaisten maaostoksiin niin uskon etta ko kaupat ja omistukset saadaan PV valvontaan.
 
Ukkonen kirjoitti:

Koko lähtökohta on mielestäni näissä teidän foliohöpinöissä niin pahasti pielessä, että vastaus on lähes turha. Ei virallisella omistuksella ole kovinkaan suurta merkitystä erikoisjoukkojen toiminnassa harmaan vaiheen aikana. Jos muuta väittää, mielestäni aliarvioi vastustajaa reilunpuoleisesti.
 
Jos pitäisi eri skenaarioiden väliltä veikata niin, valitsisin Elson mielipiteen. On todella vaikea keksiä mitä merkitystä toiseen valtioon hyökkäämisessä tai sotilastiedustelussa tänä päivänä on sillä kuka kaupparekisteriin on merkitty omistajaksi.
 
Jos halutaan että jotain aluetta ei myydä Putinin kätyreille niin pitää huolehtia että kyseisen alueen omistus on valtiolla ja sitten vielä huolehtia että valtio ei myy aluetta ja sitä varten pitää huolehtia ettei äänestetä liikaa suomettuneita. Lähinnä metsähallituksen ja senaattikiinteistön toiminta pitäisi tutkia.
Sitten jos saadaan Väyrysen johtama peruspunamulta hallitus niin ei hyvää päivää.
 
Aivan, Kokomus-hallitus ei sentään kytkenyt suomalaisia kuin rosatomiin, telakat mänt Kremlille ja tonttikauppa on jytissyt kuumana. Onneksi Kokomus piti isämmmaan puolia.....
 
Suurhäiriö sähkön kantaverkossa saisi Suomen kaaokseen alle kolmessa tunnissa.

Hämeen hitailla vähäsen kestää.

Siis tämä, että media haluaa nähdä ihmiset heikkoina, siis mehän olemme maassa, jossa on pakkasta -30 ja lunta metrin. Että siis kyseenalaista koittaa saada aikaan heikkojen ihmisten hysteerisen kuoron niin kuin toimittajat tekee. Toimittajat ovat siitä kummallista porukkaa, että he haluavat luoda ja johtaa hysteriaa, että mitä se tämä tämmöinen on, että mitä sakkia nämä ovat, joskus miettinyt, että viides kolonna, joka haluaa murtaa kansan motivaation ja tehdä heistä heikkoja.

Toimittajat keräävät hysteerisistä omaa lahkoaan, joka vain huutaa mekkaloi. Tämä jengihän on aina koolla uutisen kommenttipalstalla säestämässä kaikkia toimittajan julistuksia hysteerisellä elämöinnillä. Lahko pyörii aina samalla sivulla ja ostaa tätä sensaatiomediaa, joka aina muistaa antaa heille päivän paniikkiannoksen.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan, Kokomus-hallitus ei sentään kytkenyt suomalaisia kuin rosatomiin, telakat mänt Kremlille ja tonttikauppa on jytissyt kuumana. Onneksi Kokomus piti isämmmaan puolia.....

Eikös se ko. puolueen tunnuslause ollut "koti, uskonto ja isänmaa" - silloin joskus...

Jos asialle haluaa etsiä jonkinlaista viitekehystä ja etsii ymmärrystä siihen miksi näin (aina) käy, voi tutustua vaikka menneiden aikojen kertomuksiin ihmisten toiminnasta. Isosta Kirjasta löytyy tähän tilanteeseen sangen osuva kertomus Iskariot -nimisestä miehestä ja kourallisesta hopeadollarei... eikun taalat valuuttana kuuluivat eri tarinaan. No, eurojakaan ei ollut käytössä mutta ahneus ja vallanhimo, nuo perisynnit, eivät ole aikain saatossa kadonneet edes "sivistyneestä" maailmasta. Jokin on sentään pysyvää.
 
Jos halutaan että jotain aluetta ei myydä Putinin kätyreille niin pitää huolehtia että kyseisen alueen omistus on valtiolla ja sitten vielä huolehtia että valtio ei myy aluetta ja sitä varten pitää huolehtia ettei äänestetä liikaa suomettuneita. Lähinnä metsähallituksen ja senaattikiinteistön toiminta pitäisi tutkia.
Sitten jos saadaan Väyrysen johtama peruspunamulta hallitus niin ei hyvää päivää.

Eiköhän suurin osa myydyistä tonteista ja kiinteistöistä ole ollut ihan yksityisomistuksessa. Voi ola että tälläkin palstalla kirjoittaa joku joka on omistuksiaan myynyt venäläiselle. Kovinkaan moni ei kieltäytyisi suurimmasta tarjouksesta ostajaehdokkaan kansallisuuden perusteella.
 
Hämeen hitailla vähäsen kestää.

Siis tämä, että media haluaa nähdä ihmiset heikkoina, siis mehän olemme maassa, jossa on pakkasta -30 ja lunta metrin. Että siis todella älyllistä epärehellisyyttä koittaa saada aikaan heikkojen ihmisten hysteerisen kuoron niin kuin toimittajat tekee. Toimittajat ovat siitä kummallista porukkaa, että he haluavat luoda ja johtaa hysteriaa, että mitä se tämä tämmöinen on, että mitä sakkia nämä ovat, joskus miettinyt, että viides kolonna, joka haluaa murtaa kansan motivaation ja tehdä heistä heikkoja.

Toimittajat keräävät hysteerisistä omaa lahkoaan, joka vain huutaa mekkaloi. Tämä jengihän on aina koolla kommenttipalstalla säestämässä kaikkia toimittajan julistuksia hysteerisellä elämöinnillä. Lahko pyörii aina samalla sivulla ja ostaa tätä sensaatiomediaa, joka aina muistaa antaa heille päivän paniikkiannoksen.

Mainio avaus. Homman juju on, että meidät on suurelta osin aivopesty olemaan kiinnostuneita sensaatioista ja erilaisista turhanpäiväisyyksistä (Isoveli, Minäminämedia, erilaiset Starat, tyhjänpäiväiset ja jopa sairaat juonittelusaippuaoopperat joissa on muka jotain salaista jne.). Tällainen kansa tarvitsee jatkuvasti uusia lööppejä ADHD -frekvenssillä eli tavan takaa. Mihinkään asiaan ei paneuduta oikeasti eikä mikään muutu, mutta sinne tänne räävitään jatkuvalla syötöllä. Voihan niitä laumoja ohjailla näinkin.
 
Eikös se ko. puolueen tunnuslause ollut "koti, uskonto ja isänmaa" - silloin joskus...

Jos asialle haluaa etsiä jonkinlaista viitekehystä ja etsii ymmärrystä siihen miksi näin (aina) käy, voi tutustua vaikka menneiden aikojen kertomuksiin ihmisten toiminnasta. Isosta Kirjasta löytyy tähän tilanteeseen sangen osuva kertomus Iskariot -nimisestä miehestä ja kourallisesta hopeadollarei... eikun taalat valuuttana kuuluivat eri tarinaan. No, eurojakaan ei ollut käytössä mutta ahneus ja vallanhimo, nuo perisynnit, eivät ole aikain saatossa kadonneet edes "sivistyneestä" maailmasta. Jokin on sentään pysyvää.

Jaakko Laaksoa peljätään hirmuisesti ja Keskustan oletettu vaalivoitto on jo vähintään maailmanloppua lähentelevä asia turvallisuuspoliittisesti.....ja ei katse osu niihin päätöksiin, jotka on JO TEHTY. Sileen setelin kumartaminen on liian inhimillistä ja sillä se tällä kerralla sitten lähtee. Se s.
 
Back
Top