Suomi kaaokseen alle kolmessa tunnissa

On huomioitava että sähkönjakelua vastaan iskeminen ei todennäköisesti tulisi yksin vaan samalla tulisi todennäköisesti muita vaikutus yrityksiä eri tavoilla ja näillä on kasautuva vaikutus.
Suomi voidaan saada kaaokseen kolmessa tunnissa mutta meidän on pystyttävä toimimaan kaaoksessa mihin ennalta määritetyt tehtävät sopivat hyvin ja jokaisen on vain keskityttävä omaan tehtäväänsä.

Juuri näin. Kyllä mekin temput tarvittaessa osattaisiin. Ja Pietari on melkoisen lähellä. Venäjän toiseksi suurin kaupunki. Viisi miljoonaa asukasta. Jos sen ympäriltä tuhoaa/lamauttaa sähkönjakeluverkkoa niin vaikutus olisi melkoinen ja paljon päänvaivaa heille aiheuttava. Ja ongelmaa lisää jos tämä tapahtuu talvella pakkasten aikaan.
Ei se Putinia heiluta jos pari tuhatta mummoa kuolee pakkaseen. Miljardien meneminen cyberryöstössä taas olisi eri asia.

--

Mahdollisiin omiin mustiin operaatioihin liittyen on se ongelma on että meillä ei oikein ole historiaa aiheesta, ei tiedossa olevaa doktriinia tai budjettia eikä siten varsinaista pelotetta.
Toisaalta jos emme itsekään ole päättäneet mitä tekisimme niin vastapuolikaan ei voi tietää sitä.
 
On huomioitava että sähkönjakelua vastaan iskeminen ei todennäköisesti tulisi yksin vaan samalla tulisi todennäköisesti muita vaikutus yrityksiä eri tavoilla ja näillä on kasautuva vaikutus.
Suomi voidaan saada kaaokseen kolmessa tunnissa mutta meidän on pystyttävä toimimaan kaaoksessa mihin ennalta määritetyt tehtävät sopivat hyvin ja jokaisen on vain keskityttävä omaan tehtäväänsä.

Ei se Putinia heiluta jos pari tuhatta mummoa kuolee pakkaseen. Miljardien meneminen cyberryöstössä taas olisi eri asia.

--

Mahdollisiin omiin mustiin operaatioihin liittyen on se ongelma on että meillä ei oikein ole historiaa aiheesta, ei tiedossa olevaa doktriinia tai budjettia eikä siten varsinaista pelotetta.
Toisaalta jos emme itsekään ole päättäneet mitä tekisimme niin vastapuolikaan ei voi tietää sitä.
Tunnen vielä pari tyyppiä mm. f-securelta, jotka tapasin käpistelyä opiskellessa Lipaston Matemaattis-luonnonsuojelujaoksen Vallilan haaralaitoksella, ja voin sanoa ettei me nyt ihan hampaattomia olla... todellakaan.
ps. siellä oli silloin esim. eräs L. Torvalds, joka veti meidän UNIX-arkkitehtuurikursseja. Yhden läpäisin, toista en. Sellaista sattuu :).
 
Helsingissä, mieluiten Kalliossa vois simuloida sähkön- ja vedenjakelun toimintahäiriötä vaikka kolme vuorokautta nyt aluksi. Rupeisi joillekkin valkenemaan yhteiskunnan haavoituuvuus, etenkin kun töpselistä ei tule ja pönttö ei vedä sekä vilu hiipii puseroon.
 
Kannattaako Suomen vähät Jassmit todellakin käyttää tuollaiseen?

Eihän talvi- ja jatkosodankaan aikana suomalaisten siviilikohteiden pommituksia kuitattu Leningradin pommittamisella?

Kriisin aikana JASSMeja saadaan lisää. Nyt varastossa on sen verran, että alkuun päästään jos kriisi iskee päälle.
Pääasia, että Suomella on kuitenkin tarvittaessa, jos niin halutaan, valmius lamauttaa Pietarin sähköverkkoa.
Tämä täytyy Venäjän päättäjien myös ottaa huomioon (pelote). Kyseessä on kuitenkin yli 5miljoonan Venäläisen kaupunki.
 
--

Mahdollisiin omiin mustiin operaatioihin liittyen on se ongelma on että meillä ei oikein ole historiaa aiheesta, ei tiedossa olevaa doktriinia tai budjettia eikä siten varsinaista pelotetta.
Toisaalta jos emme itsekään ole päättäneet mitä tekisimme niin vastapuolikaan ei voi tietää sitä.

Meille on kerrottu että meillä on valmius ja sitä kehitetään ja kasvatetaan, potentiaalikin on julkista tietoa ja sitä ei kukaan ole kyseenalaistanut.
 
1. Nyt puhutaan virallisesti rauhan aikana tapahtuvista omista mustista operaatioista.
2. OSS/SOE/CIA historiasta selviää että vajaasti koulutettujen agenttien lähettämiset syvälle vihollisen selustaan ovat käytännössä itsemurhatehtäviä jotka vain pitävät vihollisen valppaana.
 
Back
Top