Suomi-kp oli oman aikansa tuote, käytännössä 20-luvun konepistooli. Perkeleen hienosti tehty sorvaamalla rautajöötistä ja varustettuna sellaisilla ominaisuuksilla joita ei varsinaisesti kp:issa tarvita mutta jotka ainakin nostavat hintaa. Ja painava koska laatumateriaalit ja hillittömät ainevahvuudet. Voisi sanoa että tarpeettoman hieno ja kallis sota-aseeksi. Ainakin jos ppsh41 ja pps-43:een vertaa.
Esimerkiksi 500m takatähtäin konepistoolissa. Jeesus, liki samaan kategoriaan menee kun ukko-mauserien 500m ja 1000m takatähtäimet. Lienee vissiin reklaamiosaston luomuksia.
Ja vaihdettava piippu.
Aika painoi asekonstruktiona ohi viimeistään 40-luvulla kun pellistä prässätyt yksinkertaiset, hitaalla tulinopeudella pelkkää sarjaa ampuvat kp:t ottivat jalansijan. Isompi määrä kp:ita samalla rahalla, tulen volyymiä joka rokkaa. Ja kun käytännössä kp:n käyttö rajoittuu alle 100m matkoille niin ei tarvita kiväärimäistä takatähtäintä 500m matkoille. Varsinkin jos ammutaan lyhyillä sarjoilla vaistoammuntaa tai pelkkällä jyvällä alle 50m matkoille. Kyllä siinä simppeli reikälevy tai pellistä väännetty L-linkku hahlolla riittää mainosti. Taitto- tai teleperäkin oli näissä 40-luvun tekeleissä usein olemassansa vakiona. Sen verran asiallisia kapistuksia suunniteltiin sodan lopulla, että kyllä niillä vieläkin käyttöä saattaisi olla ja onkin monessa maassa. Takalinjan huoltojeesuksena tai autokuskina toimiessa en nyt pitäisi itseäni huonosti aseistettuna tänä päivänäkään jos jakoaseena olisi peltiheikki tai M45 kalle-kustaa. Helvetin paljon luottavaisempi olo kun pelkän pistoolin kanssa ainakin.
Ei ihme, että suomalaiset ymmärsivät heti jujun ja merkityksen kun ensimmäiset pps-42 kp:t saatiin sotasaaliiksi ja peltiheikkiä alettiin työstämään kopiona.
Suomi-kp:n kohdalla ne kp:ita käyttäneet miehet olivat ehkä lopulta tärkeämpia kun ne itse kp:t. Oma mielipide.
