Suomi korottaa puolustusmäärärahoja

Oliko se 150 miljoonaa vuodesta 2015 alkaen. Hyvä kun korottavat, mutta eikö summa puolustusvälinekustannuksilla ole kuin pieru saharaan. Joku varmaan osaa kertoa mitä sillä saataisiin, mutta kauaksi se silti jäänee siitä mitä mm. Kapiainen on kirjoittanut lähinnä Suomen puoulustususkottavuudesta, -ei niinkään kyvystä. Kun käsikähmässä ollaan, peli on menetetty oli tulos mikä tahansa.

Meidän on kehitettävä Puolustusvoimat, jota kukaan potentiaalinen uhkaaja ei uskalla haastaa. Ja uskotteko että saamme taloudelliset resurssit moiseen, siispä vaihtoehtona on liittoituminen.
Kylmä fakta koko puolustusajattelussa on nostaa rima niin korkealle, ettemme sotaan joudu, olkoonkin että siinä pärjääminen olisi todennäköistä. Eli vielä kerran niin rautainen puolustus, ettei meidän kimppuumme uskalleta tulla. Ja se käsitys pitää olla ulkopuolisilla, miksei meilläkin. Sotaan joutumisen kynnys pitää raudalla nostaa niin korkeaksi, ettemme joudu keskelle voitokkaita taisteluita jotka tuhoavat käytännössä kaiken. Se on onnistuneen maanpuolustuksen tehtävä,

Silloin olisi peli jo pelattu, ja olisimme epäonnistuneet ym. tavoitteissa.
 
Ei korota, ostovoimalla korjattuna mennään joko nollatasossa ts. inflaatiokorotus, tai sitten tulee persnettoa.

35-40 miltsiä lisää pitäisi löytää palkkakustannusten nousuun, toinen mokoma toimintamenojen nousun kattamiseksi, käytännössä hankintabudjetista tulee katoamaan nyrkkituntumalla n 60 miljoonaa.

Mutta liittoudutaan pois, niin ei tarvitse miettiä noin vaikeita.
 
Taisi olla 50 miljoonaa 2015 ja siitä hiljalleen nousee 150 miljoonaan joskus ensi vuosikymmenellä.
 
Näin. Eli ei paljon mitään.

P.S. Voimme aina fantasioida siitä 6 %:sta bruttokansatuotteesta, mutta eipä taida onnistua. 3 % BKT:sta olisi paikallaan ottaen Naton suosituksen (2 %) ja asemamme puskurivaltiona.
 
Oliko se 150 miljoonaa vuodesta 2015 alkaen. Hyvä kun korottavat, mutta eikö summa puolustusvälinekustannuksilla ole kuin pieru saharaan. Joku varmaan osaa kertoa mitä sillä saataisiin, mutta kauaksi se silti jäänee siitä mitä mm. Kapiainen on kirjoittanut lähinnä Suomen puoulustususkottavuudesta, -ei niinkään kyvystä. Kun käsikähmässä ollaan, peli on menetetty oli tulos mikä tahansa.

Meidän on kehitettävä Puolustusvoimat, jota kukaan potentiaalinen uhkaaja ei uskalla haastaa. Ja uskotteko että saamme taloudelliset resurssit moiseen, siispä vaihtoehtona on liittoituminen.
Kylmä fakta koko puolustusajattelussa on nostaa rima niin korkealle, ettemme sotaan joudu, olkoonkin että siinä pärjääminen olisi todennäköistä. Eli vielä kerran niin rautainen puolustus, ettei meidän kimppuumme uskalleta tulla. Ja se käsitys pitää olla ulkopuolisilla, miksei meilläkin. Sotaan joutumisen kynnys pitää raudalla nostaa niin korkeaksi, ettemme joudu keskelle voitokkaita taisteluita jotka tuhoavat käytännössä kaiken. Se on onnistuneen maanpuolustuksen tehtävä,

Silloin olisi peli jo pelattu, ja olisimme epäonnistuneet ym. tavoitteissa.

Entäs ne väitteet joiden mukaan rakennemuutoksen -varuskunnat jne- jälkeen pitäisi säästyä 150 miljoonaa muualle?
 
Entäs, jos me satummekin sodan aloittavan liittouman puolelle, kuten edellisellä kertaa pääsi käymään?
 
Eiköpähän noi oo niitä valtion säästetään hinnalla millä hyvänsä juttuja.
Edellisen rauhan ajan suurimman organisaatiouudistuksen jälkeen silloinen pspr komentaja sanoi ihan laskelmiinsa perustuen, ettei tullut kovin kalliiksi sen kertaiset säästöt (ulkoistamiset). Maksoivat tukipalveluista vain 7% enemmän kuin ennen ulkoistamisia...
 
Entäs, jos me satummekin sodan aloittavan liittouman puolelle, kuten edellisellä kertaa pääsi käymään?
Emme tainneet olla liittoutuneena Neuvostoliiton kanssa? Vähän kuulostaa, ettet olisi talvisodasta kuullut....
 
Niin ja NL oli vastikään sopinut natsi-Saksan kanssa etupiirijaosta.
 
Jospa JOKO tarkoittaa Jatkosotaa? Tai sotaa Afganistanissa, jossa olemme olleet mukana ja de facto sodan aloittajana toimineessa liittokunnassa?
 
Afghanistanistakin voidaan olla sitä mieltä, että sodan aloitti 11.9.2001 WTC-iskun tehnyt al-Qaida-liike, jota Taleban-hallinto suojeli.
 
Entäs, jos me satummekin sodan aloittavan liittouman puolelle, kuten edellisellä kertaa pääsi käymään?

Vielä tuhoisampaa on olla sotivien osapuolten välissä "puolueettomana maana" jota toinen osapuoli kohtelee kuin puolueetonta maata ja toinen osapuoli taas kuin vihollisen kanssa liittoutunutta maata..ja SE on Suomen tilanne tällä hetkellä jos tilanne päälle pukkaa.

Minusta tilanne on tällä hetkellä se, ettei puolueettomuudelle ole sijaa, vaan puoli on valittava - ja se vain korostuu jos sijainti sattuu kartalla olemaan se mikä se meillä - ja myös esim Ruotsilla - on.
 
Jospa JOKO tarkoittaa Jatkosotaa? Tai sotaa Afganistanissa, jossa olemme olleet mukana ja de facto sodan aloittajana toimineessa liittokunnassa?

Joo, jatkosotaahan minä meinasin.

Venäjän ja lännen välisesta tavanomaisesta sodankäynnistä en ole kovinkaan huolissani. Ydinaseet pitävät sen vaihtoehdon hyvin epätodennäköisenä. Huomattavasti todennäköisempänä näen valtapiirien rajoilla tapahtuvan horjuttamispolitiikan laajentumisen uusin maihin. Kumpikin ryhmittymä tulee potkimaan tuolia alta vastakkaisen leirin pieniltä mailta. Neuvostoliitto panosti paljon tällaiseen toimintaan kaikkialla maailmassa. Venäjä lopetti touhun ilmeisesti lähes kokonaan. Viime vuosien tapahtumien takia olettaisin Venäjän palaavan jälleen kuvioihin ja Kiinakin näkyy nostavan päätään. Kylmän sodan jälkeen länsi on saanut rellestää tällä sektorilla yksinään. Ainoa niukkaa kilpailua tarjonnut voimatekijä on löytynyt islamisteista kansallisuuteen katsomatta.
 
Kahdella pinnalla kalustoa olisi jo kalustoa riittävästi.

Maavoimat, kyllä. Ilmavoimat ja merivoimat tarvitsevat vielä omat rensselinsä, jos sitten emme laske Naton varaan. Minä en laskenut.

Kaikki tosin riippuu siitä, mitä tavoitellaan. Onko tavoitteena "uskottava puolustus" vai sellainen tilanne, että resursseja ei yksinkertaisesti riitä meidän vastaiseen operaatioon ilman, että muilla rajoilla vallitsee tuhatvuotinen rauha? Itse tähtään mieluummin jälkimmäiseen.

Mitä siihen tarvittaisiin? Lähden siitä olettamuksesta, että vihollinen pystyy irroittamaan kolmanneksen-puolet sotilaallisesta voimastaan meitä vastaan, enempi aiheuttaisi kohtuuttoman turvallisuusriskin muilla rajoilla. Alueellisia joukkoja meillä jo on, ja niitä voitaisiin parannella varsin halvalla. Alkaisin muuttamaan tilannetta operatiivisten joukkojen osalta. Kahdeksan panssariprikaatia (a 90*Leo 2A6 ja 110*CV90 jne.) nykyisten operatiivisten joukkojen päälle, sanotaan kustannus 2,5 miljardia per prikaati eli yhteensä 20 miljardin potti. Jaetaan vaikkapa 20 vuoden haitarille, niin kalustohankintarahoista miljardi uppoaa tuohon vuositasolla (päivityksillä jatketaan ikää, mutta nekin maksavat). Sanotaan maavoimien tarvitsevan vielä jotakin pientä alueellisille joukoille ja ylijohtoon (raketinheittimet? ilmatorjuntaohjukset?) ja laitetaan 200 miljoonaa lisää maavoimille vuositasolla. Maavoimat saa siis 1,2 miljardia kalustohankintoihin vuositasolla.

Sen lisäksi ilmavoimat ja merivoimat tarvitsevat tavaraa. Sanotaan ilmavoimille 600 miljoonaa ja merivoimille 200 miljoonaa kalustohankintoihin vuosittain. Ilmavoimille tuolla rahalla voitaisiin saada neljä viidennen sukupolven hävittäjää (lue: F-35) aseineen vuodessa. Jos pystyisimme pyörittämään liki 100 taistelukoneen ilmavoimia, niin se olisi jo varsin hyvä saavutus Venäjän kutistuvien ilmavoimien rinnalla. Liki 100 siksi, että osa rahasta menisi paitsi päivityksiin niin väistämättä myös tutkiin, harjoitushävittäjiin ym. materiaaliin, joka ei liity koneisiin sinällään.

Lisäksi henkilöstöpyramidin alaosaa tulisi kasvattaa palkkaamalla ammattilaisia prikaatin-kahden jatkuvaan miehitykseen. Palkkamenot kasvavat, vielä jos varusmiehille maksettaisiin säällistä päivärahaa... Kokonaisuutenakin tämä edellyttäisi budjetin tervehdyttämistä, jossa kalustohankinnat saisivat nykyistä suuremman siivun kakusta ja toimintamenoista otettaisiin niskalenkki.

Loppuun vielä pakollinen kalkyyli:

192 400 000 000 <----Suomen bruttokansantuote euroina vuonna 2012. Kolme prosenttia olisi 5 772 000 000 euroa. Sanotaan tuosta 2 000 000 000 euroa, eli vajaa 35 prosenttia käytettävän kalustohankintoihin (Remember? Maavoimat 1,2 miljardia, ilmavoimat 0,6 miljardia, merivoimat 0,2 miljardia.). Henkilöstökulut nielevät väistämättä lisää rahaa, kun haluamme pitää yllä nykyistä korkeampaa valmiutta.
 
Aika läjä kalustoa maavoimissa. Varsinkin kun ajattelee mitä pahnanpohjia naapuri joutuu kaivamaan, jos aikoo mobilisoida puolet joukoista. Noh, doomsday editionhan tuo olikin ja ehdottomasti sitäkin vastaan pitäisi olla valmius.
 
Vähän sellainenhan tuo oli, ottaen huomioon kaluston laatueronkin... kyllä se yksi Leopard 2A6 varmaan tuhoaa selvästi enemmän kuin kolme T-72 panssarivaunua, kun T-72:t ovat pitkälti päivittämättömiä ja kylmän sodan ajan konfiguraatioissa.

Tuo varustautumiseni oli laskettu Venäjän aktiivipalveluksessa olevan kaluston pohjalta, eli puolet noista olisi vastassa miehistöineen. Tosin nyt kun tarkastelen asiaa tarkemmin, niin nuo luvut taitavat olla liian suuria. Venäjän maavoimien kokonaisvahvuudeksi nimittäin arvioidaan Wikipediassa 285 000, joista 80 000 varusmiestä. Riittääkö tuo miesmäärä kaiken "aktiivisen" kaluston käyttöön, epäilen.

Mutta kyllä sitä rautaa täytyy löytyä lahkeesta. Ensi hätään omasta, ja mielellään kavereidenkin lahkeista. Jos ensimmäinen erä ei menekään putkeen vihollisen hyväksi, niin se voi vielä elvyttää ukkoja ja jotain kalustoakin reservistä. On tosin luojan lykky, että suurin osa tuosta "reservissä" olevasta kalustosta on varastoitu muutaman kymmenen vuotta samaan malliin kuin entisen Itä-Saksan vaunut Suomessa.
 
Innostuneena omasta postauksestani (heh heh, hullulla halvat huvit ja silleen) iltavapaisiin lähdin miettimään että millaista kansalaisaloitetta foorumin aktiivit voisivat väsätä. Heti tuli mieleen puolustusmäärärahojen korotus ja siitäpä seuraavanainen idea:

Korotetaan tupakka-askin veron määrää 20 senttiä per aski. Tästä syntyvä lisätulo ohjataan suoraan puolustusmäärärahoihin hankintamäärärahojen alle. Itsellä on sellainen olo, että askin hinnan nousu 20 sentillä esim LM aski 5,10 -> 5,30) ei vaikuta olennaisesti ostotapahtumiin. Jos vaikuttaakin niin vähentynyt osto on kansantaloudelle hyväksi siltä osalta kuin se ei korvaudu viron tuonnilla (terveysvaikutusten kautta). Kuinka suurerelta osin ostot siirtyisivät viron ja ruotsin laivoille on hankala arvioida mutta perstuntuma sanoo että ei ei juurikaan.

Laskin hankintamäärärahojen kasvun seuraavista tiedoista ja oletamuksista:
- 15-64 vuotiaiden määrä suomessa 3499702 (lähde tilastokeskus, vuosi 2013)
- Päivittäin tupakoivien osuus 15-64 vuotiaista 17% (lähde THL:n kyselytutkimus)
- Oletus: päivittäin polttava polttaa keskimäärin 1 askin päivässä
- Oletus: ostettujen askien määrä pysyy samana (joo tiedetään että ei se ihan näin mee).
Tämä viimeinen oletus perustuu osittain siihen että kun LM askin hinta jonkin aikaa sitten nousi 10 senttiä niin en ole kuullut kenestäkään joka olisi ruvennut ostamaan vähemmän askeja tai ostamaan tämän johdosta enemmän laivalta kartsoja/käymään useammin viron-reisuilla saadakseen näin nousseen hinnan kuitattua.

Näistä tulee hankintamäärärahoihin 43 MEUR vuositasolla lisää. Tällä foorumilla on useampaan otteeseen mietiskelty mihin kulutettaisiin X määrä euroja jos ne saataisiin, joten en ota kantaa mihin nämä rahat käytettäisiin mutta uskoisin että noin 40 milj eur hankintamäärärahoissa parantaisi kalustotilannetta suht mukavasti. Ja voisihan tuon rahan toki muuallekin laittaa, mutta on jotenkin mukavaa ajatella että kuinka monta sitä-ja-sitä varustetta voitaisiin sa-joukoille hankkia tupakoijien auliilla myötävaikutuksella.

Kaikkea se vilkas mielikuvitus saa aikaiseksi :)
 
Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset.

@tjmies 43 miljoonaa on niin pieni raha, ettei sillä ole paljonkaan merkitystä maanpuolustuksen uskottavuuteen. Mieluummin, kuten Baikal taisi joskus sanoa, noin pienen rahan sijoittaisi jonnekin, missä siitä olisi ihan konkreettista hyötyä, kuten poliisin saatavuuden parantamiseen haja-asutusalueilla.
 
43 miljoonaa on niin pieni raha, ettei sillä ole paljonkaan merkitystä maanpuolustuksen uskottavuuteen.

Onhan se niinkin. Tosin, vaikkapa 50 000 taistelijaa viikoksi kertausharjoitukseen (jonka tuolla rahalla [PV budjetäärisesti] saa), on kohtuullisen vahva viesti sekin.
 
Back
Top