Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Ruotsin osalta Erdoĝan haluaa mm, että puolustusministeri Peter Hultqvistille annetaan potkut. Syynä tähän ovat Hultqvistin PKK-sympatiat kuten se, että Hultqvist on vuonna 2011 pitänyt puheen PKK:n asiaa ajaneessa juhlatilaisuudessa.

Expressen ilmeisesti vastustaa Ruotsin NATO-jäsenyyttä kun kaivelee ja onanoi tällaisilla.
 
Ruotsin osalta Erdoĝan haluaa mm, että puolustusministeri Peter Hultqvistille annetaan potkut. Syynä tähän ovat Hultqvistin PKK-sympatiat kuten se, että Hultqvist on vuonna 2011 pitänyt puheen PKK:n asiaa ajaneessa juhlatilaisuudessa.

Ruotsissa on valtiopäivävaalit syyskuun 11 tänä vuonna. Sen jälkeen yleensä tulee uusi hallitus, olipa siinä sitten mitkä puolueet tahansa. Se voi myös tarkoittaa ettei Hultqvistin asema ministerinä jatku sen jälkeen, mutta voi toki jatkuakin. Odotellaan nyt vain ihan rauhassa ainakin sinne saakka, niin selviää onko asialla mahdollisesti mitään vaikutusta mihinkään Turkkiin ja NATOon liittyvään. Turkin vaalit sitten ensi vuonna, ja USAn vasta sen jälkeen yli vuotta myöhemmin. Joten viimeistä ennen voi hyvin olla saumaa johonkin mihin nyt ei ole. Erdo taas on jo korttinsa käyttänyt, eikä mitään lisää taida enää löytyä, ja talous menee aina vaan huonompaan suuntaan.
 
Ruotsin osalta Erdoĝan haluaa mm, että puolustusministeri Peter Hultqvistille annetaan potkut. Syynä tähän ovat Hultqvistin PKK-sympatiat kuten se, että Hultqvist on vuonna 2011 pitänyt puheen PKK:n asiaa ajaneessa juhlatilaisuudessa.

Mitä helvettiä se on mennyt tuollaisia tekemään? :D Kuulostaa samalta kuin että Antti Kaikkonen olisi puhunut PVL:n tilaisuudessa...

En halua Sulttaania puolustella, mutta mikä ihme ruotsalaispoliitikkoja vaivaa? Luulisi olevan fiksumpaa pysytellä erossa äärilaidoista ihan siitä huolimatta, mikä niiden laillinen status on tai ei ole.
 
Tuo kyllä osoittaa sen, että Turkki tässä on se huonohenkinen osapuoli, jos kerta he eivät aio senttiäkään missään joustaa, vaan asettavat Suomelle ja Ruotsille ehdot, ja sen jälkeen eivät aio itse tulla missään vastaan.

Ja toivon, että ne debiilit, jotka keksivät NATO:n sääntöihin tämän, että vaaditaan täysi yksimielisyys poikkeuksetta uusia jäseniä ottaessa, palavat helvetissä omasta tyhmyydestään.

Sillä se on aika paska juttu, jos puolustusliiton päätöksentekoprosessin, jonka pitäisi juurikin näitä demokratisia länsimaisia arvoja puolustaa, voi tällainen päinvastaisia arvoja edustava pahanilmanlintu, jolla vaan mielessä pelata muiden maiden ja kansojen turvallisuudella uhkapelejä sisäpoliittisia irtopisteitä, kaapata.

Omasta mielestä vaikkapa se, että 85 prosenttia jäsenmaista hyväksyisi uuden jäsenen riittäisi jo siihen että pääsisi jäseneksi, antaisi jo NATO:lle riittävän demokraattisen selkänojan ottaa uusia jäseniä, sillä 15 prosentin vähemmistöön jäänyt maa ymmärtää jo jääneensä reippaasti vähemmistöön demokraattisessa päätöksentekoprosessissa.

Suuret maat eivät koskaan olisi suostuneet tuollaiseen järjestelyyn. Ne tarvitsevat veto-oikeuden, samaan tapaan kuin YK:ssa. Joskin toisin kuin keskusteluklubi YK:ssa, sotilasliitto Natossa pitäisi pystyä seisomaan rinta rinnan, aseveljinä, ja siihen sopii heikosti järjestely, jossa jäsenet erotellaan kahteen kastiin.

Toisekseen asiaa voi miettiä siltäkin kantilta, että Neuvostoliitto halusi aikanaan liittyä Natoon ja että Neuvostoliiton hajottua spekuloitiin Venäjän Nato-jäsenyydellä. Venäjästähän tuli Naton rauhankumppani (Partnership for Peace) v. 1994(, kuten Suomestakin). Asiaa on analysoitu Natossa ja ainakin tässä yhdessä loppuraportissa Venäjän järkevimmäksi toimintatavaksi katsottiin suhteiden kehittäminen ja lähentyminen Naton kanssa sekä lopulta jäsenyys.

Kun mietin monien Euroopan maiden Venäjä-politiikkaa, niin minua suoraan sanottuna kylmää ajatus demokraattisesta Natosta. Blair, Chirac, Schröder ja kumppanit olisivat varmasti toivottaneet Venäjän avosylin jäseneksi uudella vuosituhannella, jos jotkin asiat olisivat menneet vähän eri tavalla ja Venäjä itse olisi lähtenyt edistämään dialogia ja yhteistyötä.
 
Breaking News! Naton seuraava pääsihteeri tulee Suomesta ja hän on nimeltään Jaakko Laakso. :ROFLMAO:
 
Ukraina "uutispimennostani" vahvistamaton huhu.
Ryssä lahjoisi Turkkia Ukrainan viljalla.
Lienee Libya ja Syyria samalla suunnalla.

Palaan "uutispimentoon".
 
Ruotsikin joutuu opettelemaan uutta poliittista kulttuuria. Luulo-otaksun, ettei Turkki ole edes ainoa, joka haluaa nähdä Ruotsin ilman palmelaista vittuiluhevostelua.
Ymmärrän mitä haet poliittisella kulttuurilla, mutta "palmelainen vittuiluhevostelu" ei oikein osu kohdalleen ainakaan "kalkkunamaan" yhteydessä. Palmella ja PKK:n välit eivät olleet kovin hyvät. Päin vastoin.

Ruotsi listasi Palmen hallituksen toimesta PKK:n terrorijärjestöksi jo vuonna 1984, josta PKK suuttui ymmärrettävästi. Ruotsia voidaan kritisoida monesta asiasta, mutta Kalkkunoiden syytökset ovat pääasiassa tuulesta temmattuja tai ainakin he ovat tehneet pienistä kärpäsistä suuria härkä... eiku kantturoita.
 
Anyways, meillä ei ole nyt mitään hätää, on de facto -turvatakuut - ja tällä hetkellä Venäjä saisi meiltä niin selkäänsä, jos yrittäisi joillakin vähillä Ukrainan ulkopuolisilla voimillaan hyökätä vaikkei meillä edes olisi yhtään mitään turvatakuita. Tämä tilanne jatkuu todennäköisesti ainakin muutaman vuoden.
 
Ymmärrän mitä haet poliittisella kulttuurilla, mutta "palmelainen vittuiluhevostelu" ei oikein osu kohdalleen ainakaan "kalkkunamaan" yhteydessä. Palmella ja PKK:n välit eivät olleet kovin hyvät. Päin vastoin.

Ruotsi listasi Palmen hallituksen toimesta PKK:n terrorijärjestöksi jo vuonna 1984, josta PKK suuttui ymmärrettävästi. Ruotsia voidaan kritisoida monesta asiasta, mutta Kalkkunoiden syytökset ovat pääasiassa tuulesta temmattuja tai ainakin he ovat tehneet pienistä kärpäsistä suuria härkä... eiku kantturoita.

Joo, ihan totta, tämä kurdiasia ei stemmaa kirjoitukseni kanssa. Moni valtio on tässä vuosien mittaan polttanut pärevarastoaan Ruotsin signalointipolitiikan ja tietyn lähes alentuvan poliittisen hevostelun takia. Kokoaan suurempi Ruotsi on ollut monta kertaa nahnikassa eri puolilla maapalloa asenteensa takia. Luulen, etteivät kaikki ns. kumppanitkaan välttämättä itke, jos Ruotsia vähän kovistellaan tästä asenteestaan.

Tietty realiteetti on se, että mm. Turkki on tuleva liittolainen. Sen kanssa on opittava pelaamaan. Nämä erottamisfantasiat ovat mielestäni ihan nakke nakuttaja-juttuja. Asiat eivät taivu aina mieleiseksemme, meidänkin on sujuttauduttava sapluunaan.
 
Pelttarin haastattelu Financial Timesissa. Pelttari on hämmästynyt venäjän vastatoimien puuttuminen Suomen Natoon hakemisen vuoksi. Turkin kiukutteluakin käsitellään ja Pelttari mainitsee, että Suomi on tehnyt Turkin kanssa terrorismin vastaista työtä ”erittäin tehokkaasti” mutta ei voi mennä yksityidkohtiin.

Finland’s spy chief surprised at lack of Russian reprisals over Nato bid​

Antti Pelttari says Helsinki remains vigilant to threat from neighbour as it works on soothing Turkish terrorism concerns​

The head of Finnish intelligence has voiced his surprise that Russian reprisals have not yet followed its Nato application, as he sought to unblock the bid by reassuring Turkey on terrorism.

Antti Pelttari, head of Supo, Finland’s security and intelligence service, told the Financial Times that Helsinki remained “vigilant” over the potential for Russian mischief but that its eastern neighbour’s resources were tied up in the war in Ukraine.

“It has been rather quiet and let’s hope it stays that way,” he said in a rare interview. “It’s a positive thing that nothing has happened. But it’s also a positive thing that we have been prepared and able to protect society.”

Finland was braced for Russian cyber and hybrid attacks during its debate on whether to enter Nato and in the months leading up to becoming a formal member.

Finnish officials are hopeful that Russian president Vladimir Putin has accepted their decision to enter the western military alliance but believe that the Kremlin may be hoping to influence decisions such as whether foreign troops or nuclear weapons are based in the Nordic country. Pelttari said: “They are interested once Finland becomes a member of Nato, what kind of member Finland is.”

Finland has not shown any interest in either foreign troops or nuclear weapons, but it has not ruled them out — unlike fellow applicant Sweden.
The Finnish spy chief added that the Nordic country, once known for its cautious communications strategy over the Soviet Union, had become more direct in talking about its eastern neighbour.

Finnish president Sauli Niinistö memorably said last month that his message to Russia would be: “You caused this. Look at the mirror.”

Pelttari added: “There will be no major change — that is the Finnish way, to be prepared and take care of our security. We are firm but not very noisy.”

The remaining stumbling block to Finland’s and Sweden’s applications is Turkey’s opposition.

Niinistö had spoken to Turkish president Recep Tayyip Erdoğan before the bid, who had assured him it would be viewed “favourably”. However, Erdoğan has since claimed that Finland is a “guesthouse” for terrorism and turned a blind eye to the Kurdistan Workers party (PKK).

Finland is now mounting a charm offensive on Ankara, which includes the foreign minister setting out how Finland could be interested in purchasing Turkish drones and improving conditions for arms sales.

Pelttari also tried to reassure Turkey that it was doing its utmost to take the terrorist threat posed by the PKK seriously.

“We have been following the activities of the PKK for many years already,” he said. “In this year’s yearbook [of Finnish intelligence activities] we talk about the financing and fundraising activities of the PKK. We take it seriously. It’s clearly a terrorist organisation. We take terrorism seriously.”

He dismissed the “guesthouse” claim, however. “We are not a safe haven for terrorism. We operate under our laws and procedures, and follow EU listing on terrorist organisations.”

Pelttari noted that the war in Syria meant that Finland was affected by international terrorism for the first time. Eighty people from the Nordic country went to fight for Isis. Supo sent a liaison officer to Finland’s embassy in Ankara for several years to deal with foreign terrorist fighters.

Pelttari said that Finland co-operated “very effectively” with Turkey and others on terrorism but could not provide any public details. “We take international terrorism very seriously. We condemn it, and we are a security provider in this field,” he added.

Tietty realiteetti on se, että mm. Turkki on tuleva liittolainen. Sen kanssa on opittava pelaamaan. Nämä erottamisfantasiat ovat mielestäni ihan nakke nakuttaja-juttuja. Asiat eivät taivu aina mieleiseksemme, meidänkin on sujuttauduttava sapluunaan.
Tehdään parhaamme sujahtaaksemme, mutta fakta on että tällä hetkellä se että se sapluuna on Turkin puolelta sellainen, ettei Suomi- neito taivu siihen ei sitten millään.

Edessä olisi joko oikeusvaltioperiaatteen romuttava perustuslakiremontti, johon vaadittavaa enemmistöä ei eduskunnassa saataisi ikipäivänä (eikä pidäkään saada), tai oman perustuslain vastaisten päätösten tekeminen, joka ei tietenkään menisi perustuslakivaliokunnasta läpi.

Nakke nakuttaja- juttuja tai ei, mutta minusta alkaa tuntua että ennemmin tai myöhemmin oikeasti demokraattisten maiden on pakko miettiä liittoutumaa uusiksi. Tämän päivän kylmää sotaa (joka tällä hetkellä on myös kuuma) ei enää käydä kommunismin ja markkinatalouden välillä, vaan demokratian ja autoritarismin/totalitarismin välillä, ja Turkki on väärällä puolen muuria.
 
Mukava ajatushan se on, mutta varsinkin Turkin sijainti huomioiden se ei ole missään määrin realistista. Olen mielelläni väärässä, mutta uutta korvaavaa puolustusliittoa tai Turkin erottamista ei ole tulossa. Muistetaan nyt että siellä on edelleen esimerkiksi Yhdysvaltain tukikohta jossa on ydinaseita.

Nopea Nato-jäsenyys ilman vastustusta oli kiva ja naiivi ajatus, mutta se ei toteutunut.
 
No jos nämä ovat realiteetit jotka on kiveen hakattu eivätkä tule muuttumaan, niin pahoin pelkään että meidän NATO- jäsenyytemme saa odottaa Turkin vallankumousta.

P.S. Ydinaseethan ovat USA:n, ja heillä on valta vetää ne pois. Mitä Turkki tekee, kieltäytyy luovuttamasta niitä?
 
Back
Top