Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Tässä näkyy välinearvo vielä pelkistetymmin.
 
Mielenkiintoista nähdä, että kuinka syvälle suohon Turkki on itseään ajamassa. Turkin presidenttiä homma ei kiinnosta kuten ei diktaattoreita yleensäkään. Kansa voipi olla erimieltä. Ties vaikka saisivat ihan oman pienen kansannousun aikaiseksi.
 
Mielenkiintoista ajatella että tietyllä tavalla myös suomen nato jäsenyys lepää yhden naisen käsissä joka ei ole edes suomalainen.

Alkaa näyttämään entistä huonommalta että hakemukset koplattiin yhteen tilanteessa jossa suomi tarvitsee jäsenyyttä enemmä kuin ruotsi mutta omalla tavallaan ruotsi seisoo suomen jäsenyyden edessä.

Ruotsin hallituksen kohtalo on yhden naisen käsissä – Amineh Kakabaveh Ylelle: Ruotsi ja Suomi ovat hiljaa turkkilaisen tyrannin edessä
 
Mielenkiintoista ajatella että tietyllä tavalla myös suomen nato jäsenyys lepää yhden naisen käsissä joka ei ole edes suomalainen.

Alkaa näyttämään entistä huonommalta että hakemukset koplattiin yhteen tilanteessa jossa suomi tarvitsee jäsenyyttä enemmä kuin ruotsi mutta omalla tavallaan ruotsi seisoo suomen jäsenyyden edessä.

Ruotsin hallituksen kohtalo on yhden naisen käsissä – Amineh Kakabaveh Ylelle: Ruotsi ja Suomi ovat hiljaa turkkilaisen tyrannin edessä
Tuskin tämä on yhdestä naisesta kiinni vaan lähinnä yhdestä miehestä.
 
Tuskin tämä on yhdestä naisesta kiinni vaan lähinnä yhdestä miehestä.
Niin jolle tämä yksi nainen on punainen vaate ja tälle naiselle koko Turkki on toinen samanmoinen. Kyllä noista lähtökohdista on vaikea mitään kompromissia ainakaan löytää.
 
Tässä näkyy välinearvo vielä pelkistetymmin.

Nehän on ryssän kanssa kuin kaksi marjaa.

Muuten tuosta Turkin Syyriaan hyökkäyksen hyväksymisestä (by USA) FIN-SWE Nato-jäsenyyden hintana oli jo aikaa sitten linkattua juttua tänne.

Lienee aika selvää että tämä on isompien poikien peliä jossa FIN-SWE on vaan pelinappuloita ja nyt YLE:ssäkin on suoraan kirjoitettu että Turkki rakensi meille ansan:

https://yle.fi/uutiset/3-12477945
 
Viimeksi muokattu:
Jännä kuin PKK kytköksisen PYD toimisto Moskovassa ei ole haitannut Erdoganin suhdetta Moskovaan. Pitäisikö päätellä että kalkkunamaan kalifia ei "kurditerroristit" oikeasti haittaa, jos tarjolla jotain etua ja neuvottelu osapuoli sopiva... S-400 ja ydinvoimala ollut helppo kuiten hankkia maasta jossa pesii pahamaineisia terroristejä ;)


Luonnollisesti
 
Mielenkiintoista ajatella että tietyllä tavalla myös suomen nato jäsenyys lepää yhden naisen käsissä joka ei ole edes suomalainen.

Alkaa näyttämään entistä huonommalta että hakemukset koplattiin yhteen tilanteessa jossa suomi tarvitsee jäsenyyttä enemmä kuin ruotsi mutta omalla tavallaan ruotsi seisoo suomen jäsenyyden edessä.
Turkki on vain valinnut Ruotsin silmätikuksi. Jos päämääränä on iltalypsy, niin joku silmätikku olisi valittu joka tapauksessa.

Ilman Ruotsin hakemusta vaatimukset kohdistuisivat vain Suomeen.
 
Oon työreissulla Euroopassa.

Hotellin terassilla tuli rupateltua oman ikäisen amerikkalaisen herrasmiehen kanssa useampi ilta. Ja heti alussa kun kerroin olevani Suomesta, niin mies heti tiesi että Suomi on hakenut Naton jäseneksi.

Joku muukin siinä osallistu keskusteluun.

Mie siinä sitten sanoin, että ajat on kuulemma nyt Euroopassa erittäin huonot. Niin myö suomalaiset päätettiin, että voijaahan myö sitä Natoa auttaa ja tukea.
 
On muuten absurdia ajatella että Pohjoisen Euroopan maat ovat tulossa Natoon ja vahvistavat koko Euroopan pohjoisen osan turvallisuutta ja kun keski Euroopan maat jatkavat sitä turvallisuusrakentamista missä ne Naton aloittivat, niin yhdessä tämä on selkeä Eurooppalainen puolustusketju Kreikkaan asti.

No sitten tulee jostain Välimeren rannalta kiukkuinen fetsipää häiriköimään koko tuota muuta Euroopan puolustavaa joukkoa.
Jos järjestön nimi on Pohjoisen Atlantin alueen puolustusliitto, niin Turkilla ei oikeasti ole mitään tekemistä Atlantin kanssa, eikä oikeen näyttöjä Euroopan puolustamisenkaan kanssa.


jatkan...
Oikeammin rakenne olisi niin että Turkki ei ole Naton jäsen vaan USA:n olisi tullut sen kanssa aikoinaan tehdä erillinen turvatakuu-sopimus kun kerran oli tarpeita saada tukikohtaa Turkin alueelle.
Nyt asia on väärinpäin; Turkki on kiinteä jäsen ja Eurooppalaisille USA joutuu tekemään turvasopimuksia erikseen kun yks jäsenensä häiriköi.
Tavallaan humoristinen asetelma.

.
 
Viimeksi muokattu:
Huippusalainen Niinistön viesti Erdoganille;
 

Liitteet

  • fds.jpg
    fds.jpg
    136.8 KB · Luettu: 67
Kalkkunamaan kalifin perseily ei tee hyvää EU haaveille (jos niitä vielä edes on)


Turkish objections to Sweden and Finland’s NATO applications

MEPs call on the Turkish government to handle Finland and Sweden’s NATO membership applications in good faith, to engage constructively in efforts to solve possible outstanding issues and to refrain from exerting any undue pressure in this process. In the current serious circumstances, it is important that all NATO allies act with foresight and swiftly ratify the accession protocols of the two countries, they stress.

Quote

“In the current challenging times, values and principles, which are at the core of any EU accession process, cannot come second to any geopolitical contingency. That is why the Parliament - and I hope all EU institutions - will not remain silent when faced with the current authoritarian spiral in the country. Instead of regaining trust - a much-needed asset in EU-Turkey relations - we are now losing it; the irresponsible veto in NATO and the rising tensions with EU member states are worrying signs for the future, marked by a pre-electoral situation in the country. If there is no change, I can hardly see the accession process surviving another five years”, said rapporteur Nacho Sánchez Amor (S&D, Spain).
 
Siellä olis ryskillä taas vähän kumma reittivalinta Bahrainiin, ettei vaan olis menossa kaljalle kalkkunan kanssa?

Flightradar

rysski2.png
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top