Koska ahkera, hyvin sopeutuva maahanmuuttaja on maamme etu niin taloudellisesti kuin kulttuurillisesti. Itä-eurooppalaiset ovat hyvin pitkälti hyvin sopeutuvia, vaikkeivat välttämättä aivan ehdotonta eliittiä. Länsi-eurooppalaiset varmaan sopeutuu hieman paremmin, mutta heitä lienee vaikeampi houkutella.

Jyrki Katainen suuressa viisaudessaan näki Suomen tarvitsevan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Näen, että määrän lisäksi olisi hyvä miettiä laatua.

Miksi Ukrainasta ei tule pakolaisia?
 
Eli, tuossa otetaan lähtökohdaksi, että maahanmuuttajia tarvitaan? Olisin siihen kaivannut perusteita.

Mitä kulttuurillista etua maallemme olisi siinä, että tänne tulisi 1,8 miljoonaa venäläistä?
 
Eli, tuossa otetaan lähtökohdaksi, että maahanmuuttajia tarvitaan? Olisin siihen kaivannut perusteita.
Näen maahanmuuton tarjoavan mahdollisuuksia ikääntyvän väestön kanssa kamppailevaille maille, jos vain maahanmuuttajat sopeutuvat hyvin eivätkä ole rasite yhteiskunnalle. Silloinhan he ovat verrattavissa nuoriin suomalaisiin. Voisi sanoa, että tulevaisuutemme lepää heidän varassaan.

Maahanmuutto ei kuitenkaan sinänsä itsessään ole vain hyödyllistä. Koneinsinööri joka ei työllisty ja syyllistyy rikoksiin ei ole hyödyllinen asia maallemme.

Hieman ihmettelen miksi aihe siirrettiin iltavapaisiin. Yleisessä keskustelussa tämä saisi näkyvyyttä paremmin, ja siten loisi palstalle positiivista ilmapiiria. Mutta näillä mennään.

Mitä kulttuurillista etua maallemme olisi siinä, että tänne tulisi 1,8 miljoonaa venäläistä?
Se rikastuttaa kulttuuriamme. Aloitusviestissä on mainittu muutamia venäläistaustaisia henkilöitä, joiden vaikutus kulttuuriin on ollut ehdottoman positiivinen. Näen myös urheilun osana kulttuuria. Näen asian myöskin niin, että venäläiset vahvistavat tiettyjä meidän kulttuurin positiivisia piirteitä.
 
Eikös tuolla ole joku 100-200 kilopäätä ihmisiä? Ei se mahdoton määrä ole, kun vertaa tarjolla oleviin mahdollisuuksiin #minullaonunelma

Huom: kartta käsittää Kannaksen, Itä-Karjalan sekä Kuolan kokonaisuudessaan. Kuolan niemimaalla kun sattuu olemaan sellainen kaupunki nimeltä Murmansk, jossa yksistään asuu yli 300 000 ihmistä. Kokonaisuudessaan kyseisellä alueella asuu hyvinkin yli 1,5 miljoonaa ihmistä - joista suurin osa on venäläisiä etniseltä taustaltaan. Minä en ihan heti Suomeen haluaisi yli 1,5 miljoonaa etnistä venäläistä, tai jos maksamme "poismuutosta" niin määrä tippuisi varmasti useammalla sadalla tuhannella mutta jäisi varmaan lähelle miljoonaa.

Kannas ja osa Itä-Karjalaa on eri asia, mutta sielläkin asuu useampi sata tuhatta etnisesti venäläistä - Petroskoikin on yllättävän suuri kaupunki, nykyään merkittävästi asukasluvultaan Viipuria suurempi. Jälkimmäisessä asuu reilut 80 000 asukasta, kun taasen Petroskoin alueella asuu reilut 275 000 asukasta. Ongelmallisinta on se, että kouluttautuneempi osa väestä siirtyy mielellään Pietarin suunnalle, eikä alueen väestörakenne ole paras mahdollinen - puhumattakaan sitten siitä, että kaupan päälle tulee epämääräinen alue tuhoutunutta luontoa, todella saastuneita alueita joiden kunnostaminen olisi kohtalaisen kallis paukku ja osassa tapauksia tuskin kukaan tietää mitä näille suljetuille alueille on kipattu etc. etc.

vlad
 
Hups :D No minä taisin puhua vain Suomelta ryövätyistä alueista sitten.

Mutta...tietysti täytyy muistaa että meillä on tilaa suurimmalle osalle tuosta, Tiina Rosenbergin mukaan miljoonalle. #meilläontilaa
 
Sanoutukaa irti russofobisesta rasismista ja kannattakaa tätä mainiota ajatusta!
Sanalla "russofobia" ratsastetaan rinnakkain sanan "russki mir" kanssa. Joten ne kuuluvat saman paskakategoriaan.
Russki mir on fasismi, ja "russofobia" luotu herättämään häpeä ihmisissä, jotka näkevät tämän fasismin.

Minä en ole russofobinen, minä pidän kunnioitan monia venäläisiä, tai sieltä kotoisin olevia kaikkia kansallisuuksia edustavia täällä ja siellä, kunhan ne eivät ole russkimir-fasisteja.

Maailmalla asuu miljoonia venäläisiä, jotka eivät ole russki-mir fasisteja, juuri ne ovat sitä rikkautta, joita jokainen maa halua kansalaisiksi. Usein juuri ne luo ja tekevät työtä.

Minä en halua tänne bydlon, joksi kutsun russkimir fasismilla aivopestyja ja vaarallisia ääliöitä, josta kenellekään valtiolla ole mitään hyötyä. Ne loisivat ihan samalla tavalla kun somalit (anteeksi että käytän tälläistä ilmaisua, mutta faktat faktoina). No niin joo, lapset..heidän lapset kenties tulevat jo erilaisiksi, tai sitten ei.

Minunkin lähisukulaiset, kenen kanssa olen tiivisti yhteydessä, ovat matemaatikan alalla, koko perhe lisäksi. Mikset toivota heitä tervetulleeksi? Lähtö ulkoimaille asumaan on heille kuitenkin liian iso projekti, pitää osata kieltä, pitää haluta sitä, pitää olla työpaikka. Itse en uskaltanut edes ehdottaa, paitsi silloin kun pelkäsin että hullu fasistinen Venäjä menee eteenpäin.

Edit. Anteeksi, huomasin että siellä olikin "ja itä-europpalaisia"

Tietenkin minulla ei ole mitään vastaan että sukulaiseni tulisivat asumaan Suomeen, mutta koulutettuja ja kielitaitoisia ukrainalasia halutaan joka maahaan. Mitä jos kaikki koulutetut nuoret lähtevät pois sieltä?
 
Viimeksi muokattu:
Sanalla "russofobia" ratsastetaan rinnakkain sanan "russki mir" kanssa. Joten ne kuuluvat saman paskakategoriaan.
Russki mir on fasismi, ja "russofobia" luotu herättämään häpeä ihmisissä, jotka näkevät tämän fasismin.
Minä en ole russofobinen, minä pidän kunnioitan monia venäläisiä, tai sieltä kotoisin olevia kaikkia kansallisuuksia edustavia täällä ja siellä, kunhan ne eivät ole russkimir-fasisteja.

Maailmalla asuu miljoonia venäläisiä, jotka eivät ole russki-mir fasisteja, juuri ne ovat sitä rikkautta, joita jokainen maa halua kansalaisiksi. Usein juuri ne luo ja tekevät työtä.
Olen samaa mieltä, että russofobiaa käytetään samanlaisena leimakirveenä kuin rasismia. Kuitenkin on olemassa myös oikeaa russofobiaa ja rasismia. Mutta tietenkään ei pidä liioitella.

Emme toki kaipaa tänne imperialistisia valloittajia, vaan sopeutumiskykyisiä yksilöitä. Ehkä siksi venäläiset toisinajattelijat ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat olisi oikein hyvää väkeä, koska he eivät ole putinisteja. Ei tietenkään myöskään kaikki sellaiset venäläiset ole putinisteja, jotka eivät kuulu noihin kahteen ryhmään.

Edit. Anteeksi, huomasin että siellä olikin "ja itä-europpalaisia"

Tietenkin minulla ei ole mitään vastaan että sukulaiseni tulisivat asumaan Suomeen, mutta koulutettuja ja kielitaitoisia ukrainalasia halutaan joka maahaan. Mitä jos kaikki koulutetut nuoret lähtevät pois sieltä?
Tämä toki laajemmassa mittakaavassa voi olla ongelma lähtömaalle, jos maa kärsii suuresta aivovuodosta.
 
Mieluummin ne kuin koneinsinöörit etelästä.
Pitää tarjoa turvapaikka Venäjän vainotulle oppositiolle ennen kun Putler sulkee rajan. Myös seksuaalivähemmistölle.
 
Viimeksi muokattu:
No niin. Turvapaikkaa ei tarvitse Suomesta anoa vaan venäläinen voi siirtyä tänne töihin melko helposti.

Omasta pienestä vinkkelistä tämä seuraava: meidän pitäjässä venäläisiä on töissä vanhustenhoidossa ja muissa sellaisissa vaikeasti suomalaisia kiinnostavissa tehtävissä. Ruokapaikoissa, raksalla, autokorjaamoissa, maatiloilla, metsätaloudessa jne. Viimeisellä suomenkielenkurssilla oli täysi määrä väkeä ja nimenomaan venäläisiä. Opinhaluisia näyttävät olevan ja kiinnostuneita esim. lastensa kouluttamisesta ja heidän hyvinvoinnistaan. Useimmat viittaavat kintaalla maansa politiikkaan, eikä heitä näytä nappaavan sen enempää suomalaistenkaan politikointi.....omat asiat edellä menevät ja melko vähän tauhaavat mistään. Sattuneesta syystä on minunkin pitänyt ohjata venäläisiä työhön ja tehtäviin, eikä ole pahaa sanaa sanottavana. Ymmärtävät aivan selkeästi sen, että Suomessa pitää omaksua suomalaisten vinkeet ja tavat, arvot ja käytännöt ja kielitaidon merkitystä ei tarvitse kenellekään alleviivata.

Kansallisuuksista hankalimpia ovat olleet kyllä virolaiset. Käsitys omasta rajattomasta erinomaisuudesta on jotain hämmästyttävää ja työhommia osataan katsoa pitkin nenänvartta. Oikein mikään ei kelpaa ja suomalaisen yhteiskunnan etuja punnitaan sellaisella vaakalla, ettei onneksi suomalaiset osaa niin tehdä. Heti pitäisi olla jonkinlaisen dirikan paikka tarjolla....

Suurimmat vatsanväänteet ovat kyllä mun hommassa tulleet ihan alkuasukkaiden kanssa tuhistessa. Neiti nirppanokille ei oikein mikään passaa ja esim. työajat ovat jotenkin hukassa aika monella. Moni köriläs ei ymmärrä sitä, että kun työaika alkaa 0700 vahvistettua Nato-aikaa, niin se tarkoittaa juuri sitä, eikä esim. 0712 vahvistamatonta Nato-aikaa.
 
Eikös tuolla ole joku 100-200 kilopäätä ihmisiä? Ei se mahdoton määrä ole, kun vertaa tarjolla oleviin mahdollisuuksiin #minullaonunelma
Ilman niitä painolastiksi katsottavia ex-neuvostokansalaisia joita tulisi Karjalasta, mukana tulisi paljon muutakin ongelmia.
Alueen infrastruktuuri on isolta osin kehitysmaatasoa.
Varsinkin pohjoisessa voidaan puhua aidosta ympäristökatasrofista
Mitä positiivista tuolta olisi saatavana? Paitsi puuta ja pyhää Karjalan laulumaata, mitä saataisiin? Evakot ovat jo eläkeiässä, tai haudassa, joten he eivät Karjalaa rakentaisi uusiksi.
 
Paskana oleva infra kääntyy oikealla #unelma -asenteella bkt-kasvuksi sekä työllisyyden parantumiseksi. Ja sitähän meillä riittää!

PS napsahtikohan Tetralle ikibännit...
 
Useimmat viittaavat kintaalla maansa politiikkaan, eikä heitä näytä nappaavan sen enempää suomalaistenkaan politikointi.....omat asiat edellä menevät ja melko vähän tauhaavat mistään. Sattuneesta syystä on minunkin pitänyt ohjata venäläisiä työhön ja tehtäviin, eikä ole pahaa sanaa sanottavana.
.
Venäjällä myös usein kuule "poliitikka on likainen asia" tai tai "olen a-poliittinen". Viimeisen olen kuullut valitettavasti myös naamioiduista putinisteista. Myös on yksinkertaisesti huonosti maailman menoa ja historia tuntevia, jotka kuittavat "politiikka on likainen asia". Ihan kun ne asettavat itsensä kaiken tietäviksi ja kaikkien yläpuolelle ja ihan kun pesevät kädet kaikesta. Olen nähnyt sellaisia evvk ihmisiä ihan riittämmin, mutta samalla kun oli pienikin tuulahdus sitä "mehän ollaan venäläisiä" joukkohenkeä, niin yhtäkkiä alkaa kuulua että "putin onkin ihan oikeassa, putin molodets, venäjä on koko planeetan edellä" ym hulluutta.

Totta kai ymmärrän varsin hyvin että Suomessakin on ihmisiä, jotka vähän välittää mistään, he vain ovat. Eivätkä välittää yhteiskunnasta, jossa elävät. Totta kai heillä on oikeus siihen.

Mutta itselläni on tapana sanoa sellaisille "en väitä tippakaan poliitikkasta" ihmisille:
Ei voi elää elämää irtti politiikasta. Ihminen, joka sanoo "minua ei kiinnostaa politiikka" - on joko idiotti, tai sitten valehtelee. Tai yksinkertaisesti siirtää todellisuuden ajatuksista pois. Politiikka on siinä leivässä jota syöt, veroissasi, eläkeissäsi - kaikessa.
 
Aivan, vähän samaa henkeä kuin Kari Mäkinen joka sanoo, miten ajattelemme asioita liikaa talouden kannalta. Mutta kun ilman taloutta ei tahdo tulla ruokaa pöytään. Kaupan kassalla ei voi sanoa: " Ei mulla ole rahaa, älä ajattele vain taloutta" ja kävellä ruoat kädessä pois tai K-kaupan Anna ottaa "älyn pois".

Alunperin "idiootti" tarkoitti nimenomaan ihmistä joka ei osallistu politiikkaan :D

"Antiikin Kreikan Ateenassa idiootti oli henkilö, joka ei osallistunut julkiseen elämään kuten demokraattiseen kaupungin hallitsemiseen, mitä pidettiin vapaiden miesten velvollisuutena."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Idiootti

PS Venäläisiä ymmärrän siinä mielessä, että maata on AINA hallittu erilaisten "iivanajulmien" toimesta. Siinä voi tulla eräänlainen alistuminen siihen että mihinkään ei voi vaikuttaa. Se kuitenkin tietty pelaa Putinistien pussiin.
 
Kansallisuuksista hankalimpia ovat olleet kyllä virolaiset. Käsitys omasta rajattomasta erinomaisuudesta on jotain hämmästyttävää ja työhommia osataan katsoa pitkin nenänvartta. Oikein mikään ei kelpaa ja suomalaisen yhteiskunnan etuja punnitaan sellaisella vaakalla, ettei onneksi suomalaiset osaa niin tehdä. Heti pitäisi olla jonkinlaisen dirikan paikka tarjolla....
Täytyy kyllä myöntää ettei mikään kansallisuus ryssitellyt minua sellaisella raivolla kun humalaiset virolaiset. Tuntemattomat, minun ikäiset ihmiset , iltaelämässä. Ja sitten harvemmin kokenut Venäjän venäläisiltä sellaista ylimielistä katsetta kun Eesin venäläisiltä suomalaisia kohtaan: "да для нас они были никто, мы их за людей не считали" . Käännän: "ne (suomalaiset) olivat meille ei-mikään, emme pitäneet heitä ihmisinä" (tämä on niistä rajuin ja siksi painui muistiin.

Mutta ne ovat tietenkin pienia asioita verrattuna putinistien iskulauseita, nehän haluavat pudottaa ydinpommeja sinne sun tänne, näin ne "opettavat kunnioitaa Venäjä".

Mitä typerämpi ihminen, sitä ylimielisempi hän on. Omanarvon tunne on sitten erikseen.
 
Suomen tulisi haalia maahanmuuttajia jotka sopeutuvat hyvin ja ovat yhteiskunnallemme hyödyllisiä.

Ei meidän tulisi haalia maahanmuuttajia.

Katsotaan hieman keitä tulee, hoidetaan hyvin ketkä tulee, mutta ei lähdetä haalimaan. Maahanmuutto ja jonkinasteinen monikulttuurisuus Suomessa on realiteetti, ilman muuta, mutta "realiteetti" on silti aivan eri asia kuin "tavoite".
 
Sanoutukaa irti russofobisesta rasismista ja kannattakaa tätä mainiota ajatusta!

Tästä vielä hieman. Sekä "russofobia" että "rasismi" ovat asioita joita Suomessa verrattain vähän esiintyy, sikäli kun termit ymmärretään "kansallisuuteen tai etniseen alkuperään perustuvana kielteisenä ennakkoluulona"; usein kun haukkuja esiintyy niin edes jonkinlaiseen kokemukseen perustuu, oli sitten liioiteltua tai ei. Eli aika hyvällä tolalla Suomessa (hieman yllättäen). Mutta nimenomaan näitä kortteja lyödään pöytään kun halutaan puhevapautta rajoittaa ja keskustelua hiljentää, ja siitähän suomalainen ei tykkää. Ja varsinkin kun tuo ensimmäinen on aika viimeaikaista Moskovan-tuontia, niin ei tuo hieno retorinen loppunoususi ainakaan minuun kovin puraissut...

Edit: Korostan vielä ennakkoluulon ja kokemusperäisen mielipitelyn eroa. Suomalainen tuppaa olemaan yllättävän ystävällinen ja avoin lähtökohtaisesti, siis omalla ei niin riehakkaalla tavallaan. Ei kovin helposti lyttää mitään ryhmää ilman että ainakin muutama edustaja oikeasti perseilee, ja siinä pitäisi itse ryhmälläkin olla sitten jotain tiedotuksellista oikaisuvastuuta ja yhteistyön ja -ymmärryksen yritystä. (Liian usein käy niin että joku innostunut aktivisti ehtii ensin kokea asian trendikkääksi anteeksi tärkeäksi ja vetää toiseen suuntaan asian aivan överiksi, aiheuttaen taas uuden vastareaktion. Ja niin päin pois.)
 
Aivan. Sana "russofobia" valitettavan usein esiintyy "suojelua tarvitsevien venäläisten Lännessä" kanssa.
 
Back
Top