Suuri maatalouskeskustelu

Ikarus

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Poikkitieteellinen käsitykseni on, että toissakesän huuhtelu virkisti siemenpankin ja viime kesän alkuvaiheen jälkeen -sato- korjataan tänä kesänä. :)
Varmaan näinkin. Lisäksi viime kesän ensikertalaiset nurmet jäi edellisen syksyn tärsimisen takia harvoiksi. Rikkakasveilla on ilmiömäinen kyky hyödyntää vapaata kasvutilaa.
 
Baltriber

Kapteeni
Huomasin kanssa ton todella ilmiömäisen kyvyn.. Kolme iltaa ny kyykänny tuolla kaikkein vanhimmalla kasvimaalla, jumankauta ku sitä myrkkysumakkia lykkää ihan perkeleenä. On kyllä nokkosta elukoille ja ihmisille syötäväksi ens talvena jos jotain positiivista tarttee keksiä.

Toinen kasvihuone taitaa kyllä jäädä tältä vuodelta haaveeks, tuli haettua autollinen jotain koiranluita, niveliä, nippeleitä ja nappeleita. Kaiken päälle tungettiin toistametriä pakoputkea. On taas hakattu vanhalla volvolla vuodessa 45t km näitä rospuuton raiskaamia kärrypolkuja ja katsastuskonttuurille tarttis raahautua. Jos kovin surkiasti käy, teen volvosta sitten kasvihuoneen.

Laitoin tomaattia tulemaan ihan vaan muutaman erisorttia (38 taimea), pari kurkkua (20) ja en yhtään paprikaa koska paprikan kasvatus on ihan hanurista (7 niitä taitaa olla), suattaapi olla tiivis tunnelma kasvihuoneessa kun viikonloppuna tungen noi kaikki sinne sylikkäin.
 
hansai

Kuulostaa ihan tutulta...paikallinen tarhuri aina jupisee kun käyn hakemassa taimia...joka vuotinen "et sä voi laittaa noin paljon yhteen kasvihuoneeseen"... ;)

No, ongelma poistui viime kesänä kun hylkäsin kasvihuoneen, kun ei siellä enää mikään kypsy.. puut varjostaa jo liikaa.

Siirryttiin mikrokasvattajaksi..enää on katettu 2x0,8m minihuone. 2 tomaattia ja 4 avom.kurkkua..
 
Mä luulen että ostotaimet vois olla ratkaisu.. Tämmöstä määrää tulis tuskin haalittua kaupasta (toivottavasti ainakaan) mutta nyt kun on noita siemeniä tullu haalittua yhtä toista ja kolmatta niin pakkohan niitä on laittaa. Tietysti lisäksi varataimet ja ne umpitylsät money makerit. Kirsikkatomaatteja joka värissä, san marzanoa, jotain pihvitomaattia ja niitä kaikkia mustia, ruskeita ja kummallisen muotoisia minkä nimiä en tiedä (kyrilliset taipuu vähän huonosti) ja minkä siemeniä kaverit on roudannu kotonaan käydessä ukrainasta ja venäjältä.

Ovat oppineet jo tuomaan mulle siemeniä, tönkkämakeeta kuoharia ja sitä ihon sulattavaa capsicamia. Budjonny on ollut myös listalla mutta siihen yllättäen eivät ole suostuneet (jännä..)

Mä luulen kyllä että noi tomaattihommat saa vielä jonkun sairausluokituksen. Tomaattipsykoosi ehkä?
 
Lunni

Majuri

Tunnistan oireyhtymän. Kymmenisen vuotta sitten chilikärpänen pääsi puremaan, ja sitten se touhu lähti vähän käsistä. Silleen lievästi että ensin täyttyi kasvihuone ja sitten eteläseinä... nyt alkaa ilmeisesti jo vähän helpottamaan jos taimien määrän perusteella voi diagnoosia tehdä..
 
STURM.AUSF.G

Korpraali
Mitä sanoo maataloudesta hallitusohjelmassa foorumin asiantuntijat.Odotin pelolla viherpakkolakeja ja yllätyin.Parannuksiakin jopa lupaillaan.Taisivat vihervassarit keskittyä translakeihin tai vastaaviin ja jättivät maatalousasiat niille jotka tietävät asiasta jotain.Heikennyksiä eu rintamalta tulossa kun britit lähtee ja budjettia leikataan.Jotain valopilkkuja hallitusohjelmassa kuitenkin.Teot ratkaisee eivät pelkästään väärät puolueet hallituksessa.Metsät jättivät rauhaan mutta saa nähdä mitä vihreä ympäristöministeri yrittää ujuttaa säädöksiin maalaisten päänmenoksi
 
Peltoon eikä metsään ei tule kiinteistöveroa.
400 milj. euroa lisää liksaa maataloudelle.
Sukupolvenvaihdoksen lahjaverohuojennukseen ei kajottu. ( Yleensä maatilojen kaupat ovat omalle perilliselle lahjaluonteisia, kauppahinta ei ole käypä arvo. Jatkaja maksaa lahjaveroa, mutta siinä on huojennuspykälä ja siihen ei kajottu.)

Sipilällä oli kovat kortit hallitusneuvotteluissa ja ne myös hyödynsi.

Paljon paremmin tähän asti, kuin oli pelkona.
 
Baltriber

Kapteeni
Koskahan saatais toi myrkynkylväminen lopetettua. Tuossa meijän vastapäätä on 18ha:n laikku missä pörrää maitoauton kokoinen myrkytin. Välissä kaponen hiekkatie. Jäädään jännäämään että kerätäänköhän siitä tänäkään vuonna satoa, edellisestä sadonkorjuusta on nelisen vuotta. Vittuko tarvii lotrata noiden paskojen kanssa, sama kai se ny olis ku kerran silppurilla ajellaan syksyllä läpi, uudet myrkyt perään ja kyntö. Vituttaa niin että korkkasin siiderin.
 
Baltriber

Kapteeni
Ja voitte vaan kuvitella et mikä haju täällä on ku ilma on sakeena tota shittiä. Oon muuten just niin pikkusielunen paska että suunnittelin jo kiristäväni ja uhkailevani yheltä jussilta ruiskun lainaan ja ajavani tän himomyrkyttäjän pihaa ympäri. Oman mörskänsä ympärillä toki pellot on pikkulaikut maksimi suojavyöhykkeillä ja keskelle on kylvetty näön vuoksi minisoirot jotain jyvää, niitä saatanan soiroja ei luonnollisestikaan myrkytetä.

Sori, menee ihan vähän tunteisiin.

Mä täs yritän kasvattaa kaikkia helvetin pölyttäjäketoja, tusaan hyönteishotelleja ja mitä kaikkea.. Sit toi.. Ehkä joku pieni ympäristöteko kruunais tän. Laitan keon autonrenkaita palamaan, laitan öljypolttimen päälle ja jäteöljyt siihen, saunan pesään heitän kumpparit ja volvo jauhakoon tyhjäkäyntiä niin kauan ku bensaa piisaa. Pitäkää tunkkinne ja pölyttäjänne. Vittu.
 
Juhannusperinne menneinä vuosina oli se, kun tuupattiin kokkoon vuoden aikana kertyneet kuorma-auton renkaat...hetken olisi ramadanin viettäjätkin ollut tyytyväinen kuin ei yötön yö häiritse... "Greenpeacen jätteenkäsittelylaitos" oli myös kova juttu aikoinaan...siellä paloi kaikki mitä 200l tynnyriin mahtui..
 
Ja ne mitä ei tuikattu palamaan, haudattiin maahan.
 
Merkava

Majuri
Juhannusperinne menneinä vuosina oli se, kun tuupattiin kokkoon vuoden aikana kertyneet kuorma-auton renkaat...hetken olisi ramadanin viettäjätkin ollut tyytyväinen kuin ei yötön yö häiritse... "Greenpeacen jätteenkäsittelylaitos" oli myös kova juttu aikoinaan...siellä paloi kaikki mitä 200l tynnyriin mahtui..
Tuli tuosta mieleen kaikkien vihervasemmistolaisten ystävät Gazassa, mutta kieltämättä off topic.
30444
 
Ikarus

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Koskahan saatais toi myrkynkylväminen lopetettua. Tuossa meijän vastapäätä on 18ha:n laikku missä pörrää maitoauton kokoinen myrkytin. Välissä kaponen hiekkatie. Jäädään jännäämään että kerätäänköhän siitä tänäkään vuonna satoa, edellisestä sadonkorjuusta on nelisen vuotta. Vittuko tarvii lotrata noiden paskojen kanssa, sama kai se ny olis ku kerran silppurilla ajellaan syksyllä läpi, uudet myrkyt perään ja kyntö. Vituttaa niin että korkkasin siiderin.
Minä en ymmärrä, miksi se niiden kasvinsuojelu- ja torjunta-aineiden (ei myrkkyjen:)) kanssa lotraa, jos satoa ei korjata? Ei mitenkään mene jakeluun.

Ruiskutan minäkin, mutta en huvikseni tai naapureille vittuillakseni.
 
Hilan lukko

Luutnantti
Ja voitte vaan kuvitella et mikä haju täällä on ku ilma on sakeena tota shittiä. Oon muuten just niin pikkusielunen paska että suunnittelin jo kiristäväni ja uhkailevani yheltä jussilta ruiskun lainaan ja ajavani tän himomyrkyttäjän pihaa ympäri. Oman mörskänsä ympärillä toki pellot on pikkulaikut maksimi suojavyöhykkeillä ja keskelle on kylvetty näön vuoksi minisoirot jotain jyvää, niitä saatanan soiroja ei luonnollisestikaan myrkytetä.

Sori, menee ihan vähän tunteisiin.

Mä täs yritän kasvattaa kaikkia helvetin pölyttäjäketoja, tusaan hyönteishotelleja ja mitä kaikkea.. Sit toi.. Ehkä joku pieni ympäristöteko kruunais tän. Laitan keon autonrenkaita palamaan, laitan öljypolttimen päälle ja jäteöljyt siihen, saunan pesään heitän kumpparit ja volvo jauhakoon tyhjäkäyntiä niin kauan ku bensaa piisaa. Pitäkää tunkkinne ja pölyttäjänne. Vittu.
Vähän ottaa sidukkaa ja heti ihan rähjä.:p
 
Baltriber

Kapteeni
Minä en ymmärrä, miksi se niiden kasvinsuojelu- ja torjunta-aineiden (ei myrkkyjen:)) kanssa lotraa, jos satoa ei korjata? Ei mitenkään mene jakeluun.

Ruiskutan minäkin, mutta en huvikseni tai naapureille vittuillakseni.
Myrkkyjä ne on silti. Pidätän itselläni oikeuden kutsua niitä myrkyiksi, koska draama, psykoosi ja pms.

Tiedän että sä kasvatat ruokaa, muuten tulisin ruoskimaan sutkin noista myrkyistä. Mutta tää myrkkyheppuli on ihan tyylipuhdas pinta-alaviljelijä, niin siksi veetuttaa.
 
Top