Minulta on lähtenyt teurastamoon kaksi nautaa, toinen oli ensimmäinen ja tämä jälkimmäinen viimeinen. Nekin meni teurastamoon vain siksi että olivat liian isoja kotona tehtäväksi.
Ensimmäinen 2 vuotias kyyttösonni. Kasvanut emänsä maidolla, laitumella ja luomukuivaheinällä, eli parempaa naudanlihaa harvemmin löytyy. Teurastamo maksoi tuosta eläimestä 184€
Toinen oli liharisteytyshieho, vähän vajaa 3v. Itelle kasvatin lihaksi mutta kun tuo olisi pitänyt tehdä, paloi talo ja muuta sellasta töisevää. Jäi sitten tuohon kuleksimaan ja lopulta kasvoi niin isoksi että laitoin teurastamoon (mikä vituttaa vieläkin). Tuo nauta myös laiduntanut kesät, ulkoillut päivittäin tarhassa talvisin, yöt kuivitetussa karsinassa, vapaalla kuivaheinällä jne. Kulut ja työ ei mikään ihan pieni kun näin kasvattelee. Teurastamo maksoi 740€
Mitään tukia en hae mistään, myöskään eläimistä, eli kaikki kulut omasta pussista. Kuivikkeet kaupasta ja jokainen heinäpaali omin käsin pellolta kannettuna, kaikki vitamiinit, kivennäiset, suolakivet, viljat ja aitanarut myös omalla rahalla hankittu. Siitä voi laskea miksen ikänä laita yhtään elukkaa teurastamoon. Jos ei muuten niin pihassa henki pois ja vaikka moittorisahalla koiran ruuaksi, mutta teurastamolle en enää ensimmäistäkään lahjoita
Nyt ei ole nautaa kasvamassa, mutta pakkasessa on villasika ja lammasta ja uusia lampaita kasvamassa