SUURI RESERVILÄISKESKUSTELU

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja baikal
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Hallituksen esityksessä asiaa ei ole selvästi käsitelty. Perusteissa sanotaan reservin lisääntyvän siirtymäaikana yhden ikäluokan verran vuodessa, joka voisi tarkoittaa ettei varareservistä palata reserviin.
 
Vielä hieman pohdintaa mahdollisesta lakimuutoksesta koskien reservin yläikärajan nostoa. Annan esimerkin lähipiiristäni:

Perheessä on isä (s. 1974), joka palveli 90-luvulla tykkimiehenä 8 kk. Näin ollen hän siirtyi tällä sotilasarvolla varareserviin kuluvan vuoden alusta. Sitten on perheen poika (s. 2001), joka sai kutsunnoissa kaksi vuotta lykkäystä. Astui tämän jälkeen palvelukseen, mutta kotiutettiin C-papereilla oltuaan kasarmilla vain parisen viikkoa. Nyt hän on siviilissä saanut opiskelut valmiiksi ja täysillä mukana työelämässä.

Rauhan aikana vapautetut C-miehet ovat käsittääkseni jatkossakin varareserviä, mutta 50+ ikäiset miehistökoulutetut tullaan lain nojalla palauttamaan uudelleen reserviin? Mainitulla isällä ei ole sellaista erityisosaamista, jonka voisi kuvitella hyödyttävän nimenomaan PV:n sodanajan joukkoja ikä huomioiden.

Varmaankin kaikki C:n paprut saaneet miehet ovat jostain hyvästä syystä vapaututettu pätevän lääkärin tms. toimesta. Mutta silti ihmetyttää, että niin paljon muutoin parhaassa iässä olevia nuorukaisia jää sivuun ja osattomiksi PV:n toiminnasta. Ja samaan aikaan yli viisikymppiset mainitut köriläät kirjataan ministeri Häkkäsen toiveesta takaisin vahvuuteen. Vaikka monille heistäkin lienee jo tullut vaivoja, mitä ei diagnosoitu vielä omina inttiaikoina.
C on vapautus rauhan ajan palveluksesta. Liikekannallepanossa sitä tultaisiin arvioimaan uudelleen.
 
Voitaisiin arvioida. Ei kai siihen mitään pakkoa ole eli harkinta on puolustusvoimilla.

Takaisin asiaan eli kovasti ihmettelen tuota, että varareservistä ei enää palattaisi reserviin vaan muutos koskisi vain tuoreempaa palveluserää olevia. Miehistössä 1975 tai myöh. ja au/upseereissa 1965 tai myöh. syntyneitä.

Eikö se ongelma ollut, että 50-60 -vuotiaissa varareserviläisissä ja edelleen 60-65 -vuotiaissa kaikesta reservistä poistuneista löytyy niitä tarvittavien tehtävien osaajia, jotka tarvitaan nyt sotavaltion käytettäväksi?

Onko meillä aikaa odotella 10 tai jopa 15 vuotta sitä, että koko 50-65 -vuotiaiden ikäluokka on tarvittaessa käytettävissä?
 
Ihan samaa mieltä.
Järjestelmä on kankea ja näköjään halutaan kankeana pitää.
 
Tatkoittaako tuo sitä että 1965 syntyneet kun tänä vuonna täyttää 60, niin heille enää tule pidennystä, mutta 66 syntyneet on sitten uuden lain piirissä.
Siis nykyisellään 60 vuotiaat lähtee aluetoimiston tiedostoista entiseen tapaan ja paluuta ei ole.

.
 
Takaisin asiaan eli kovasti ihmettelen tuota, että varareservistä ei enää palattaisi reserviin vaan muutos koskisi vain tuoreempaa palveluserää olevia. Miehistössä 1975 tai myöh. ja au/upseereissa 1965 tai myöh. syntyneitä.
Mikäli 50-60 v. miehistökoulutetuilta ressuilta kuitenkin poistettaisiin se vara-etuliite, niin silloinhan se tarkoittanee sitä, että ylipäällikkö Stubb voi 1.1.2026 uudenvuoden puheessaan julistaa reservin kasvaneen yhdessä yössä n. 175 000 sotilaalla.

Perustan arvioni laskelmaan, jossa 1966-1975 syntyneitten miesten ikäluokista vähintään 25 000 suoritti asepalveluksen, ja näistä about 70 % on miehistöä. Nythän asian uutisoinnissa on mainittu vain vuoteen 2031 asti ulottuva siirtymäaika, jonka kuluessa reservin kokonaismäärä kasvaisi 125 000 asevelvollisella.
 
Mikäli 50-60 v. miehistökoulutetuilta ressuilta kuitenkin poistettaisiin se vara-etuliite, niin silloinhan se tarkoittanee sitä, että ylipäällikkö Stubb voi 1.1.2026 uudenvuoden puheessaan julistaa reservin kasvaneen yhdessä yössä n. 175 000 sotilaalla.
Eikö reservin ikärajaa olla nostamassa 65 vuoteen eli tuohon pitää laskea vielä 5 ikäluokkaa enemmän kuin laskit?
 
Tatkoittaako tuo sitä että 1965 syntyneet kun tänä vuonna täyttää 60, niin heille enää tule pidennystä, mutta 66 syntyneet on sitten uuden lain piirissä.
Siis nykyisellään 60 vuotiaat lähtee aluetoimiston tiedostoista entiseen tapaan ja paluuta ei ole.

.

Eikö tämä yllä olisi aika loogista, ja noudattaisi muutenkin "hyvää" lakikäytäntöä:

- Jo reservistä poistuneet, eli 1965 tai aikaisemmin syntyneet kun laki astuu voimaan, eivät enää palaa sinne.
- Laki ei silloin vaikuttaisi takautuvasti keneenkään, ainakaan jos kovan paikan tullessa käsitteet varareservi ja reservi rinnastetaan toisiinsa samanarvoisina velvoitteina.
 
Mistäs muuten kuuskymmpiset saavat tietonsa nos aluetoimisto poistaa

En tiedä missä on kuuskymppisten sotilastietojen loppusijoituspaikka.
Mutta se on varma että kantakortti on pois aluetoimistosta = virkailijalla ei ole näkyvyyttä henkilön tietoon.

.
 
Suomessa ei ole ollut tapana tehdä taannehtivaa lainsäädäntöä, jos ei oteta huomioon maamme historian synkimpiä hetkiä kuten asekätkentä- ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä.

Toisekseen, jos on jo PV:n organisaatiosta tipahtanut, on myöhäistä. Järkevämpää muutenkin jatkaa niiden pestejä jotka vielä listoilla ovat.
 
Viimeksi muokattu:

Lipasrajoitukset myös taannehtivaa säädäntöä
 
Suomessa ei ole ollut tapana tehdä taannehtivaa lainsäädäntöä, jos ei oteta huomioon maamme historian synkimpiä hetkiä kuten asekätkentä- ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä.
Katosi minultakin vuosikymmen ajo+oikeuden voimassaolosta.

Ei kuultu, ei ilmoitettu eikä väliä mitä ajokortissa lukee.
 
Hallituksen esityksessä asiaa ei ole selvästi käsitelty. Perusteissa sanotaan reservin lisääntyvän siirtymäaikana yhden ikäluokan verran vuodessa, joka voisi tarkoittaa ettei varareservistä palata reserviin.
Melko varmasti juuri näin. Joitakin nyt rullissa olevia avainhenkilöitä voidaan pitää siellä pidempään, mutta ajatuksena ei ole palauttaa reservistä jo poistuneita.

Tässä on näkymä myös 10-15 vuotta tulevaisuuteen jolloin vm-palveluksesta alkaa tulla nykyistä vähemmän väkeä reservin vahvuuteen. Nyt piirretään isoa kuvaa ja viritetään järjestelmää kohti 2040-lukua.
 
Back
Top