Suurpeto keskustelu

Valtiovalta pani kovat piippuun: Tappakaa sumeilematta kaikki villisiat Suomesta

Keskiviikko 25.10.2017 klo 03.48 (päivitetty klo 04.05)

Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvolan Kimolan kylässä kaurisjahtina alkanut metsästysiltapäivä muuttui sikajahdiksi viime joulukuussa, kun passiketjuun tuli rauhoittamattomia villisikoja. Pikkupojat ihmettelevät saalista.
Valtiovalta vetoaa voimakkaasti suomalaisiin hirviseurueisiin, jotta metsästäjät lahtaisivat passiketjuissa tavatut villisiat.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) sanoo, että villisian kohdalla on "lännen laki - ammutaan tavattaessa". Hänen mukaan tappamiseen käyvät melkein kaikki keinot paitsi konetuliaseet.

Ministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio toivoo hirvijahtien metsästyksenjohtajien ohjeistavan hirviporukkansa metsästäjiä kaatamaan passiketjuun tulevat villisiat.

Ministeri ja kansliapäällikkö puhuivat toimittajille Vantaalla maanantai-iltana. Kumpikin on yrittänyt hoitaa oman osansa lahtitalkoista. Kansliapäällikkö Husu-Kallio on kaatanut jo yhden sian.

Valtio on poistanut lähes kaikki mahdolliset rajoitukset villisian metsästykseltä. Suomi kumosi villisian yleisen rauhoitusajan viime vuonna. Uusimpana aseena hallitus on tänä syksynä sallinut villisian pyytämisen elävänä aitauksiin.

Aitauspyynnillä tavoitellaan kokonaisen villisikalauman, käytännössä emakon ja pahnueen kiinni ottamista ja päiviltä päästämistä.

Aitauksen pitää olla vahvaa tekoa. Sen on oltava pyöreä tai ovaali, jotta villisiat eivät kiipeä kulmiin toistensa päälle. Kun panssariaita on korkeintaan 1.5 metriä korkea, kauriit ja peurat pystyvät hyppäämään aitauksesta pois.

Paha tautiriski

Itärajan yli tulevat villisiat ovat merkittävä afrikkalaisen sikaruton levittäjäriski. Virustauti on erittäin vaarallinen kesysialle eli suomalaisille sianlihan tuotantotiloille.

Jos sikaruttoa tavattaisiin Suomesta, se olisi valtava takaisku maatalouden vientiponnisteluille. Hallitus ja koko elinkeino panostavat tavattomasti viennin lisäämiseen lihantuotannon kannattavuuden parantamiseksi

Ministeriön hälyttyneisyys varsinkin kasvoi kesällä tiedoista, joiden mukaan Tšekistä on tavattu ruttoa villisioista. Sikaruttoa leviää ilmeisesti Valko-Venäjältä, joka ei kuitenkaan tunnusta ongelmaa.

Suomen metsissä ja pelloilla elelee tällä hetkellä ehkä noin 4 000 villisikaa. Kanta on nopeasti kasvamassa leutojen talvienkin vuoksi.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan jo yksittäinen tautitapaus vaikuttaisin sianlihan vientiin, sillä monet Euroopan unionin ulkopuoliset ostajamaat haluavat, että tuontimaassa ei ole ollenkaan sikaruttoa.

Yhden afrikkalaisen sikaruttotapauksen aiheuttama tappio on ministeriön mukaan jopa 38 miljoonaa euroa.

Tapporahaa yrittäjiltä

Villisioista saa nyt myös tapporahaa. Sikayrittäjät r.y. maksaa metsästysseuroille ”toiminta-avustusta” Suomessa pyydetyistä villisioista.

Tapporaha on 90 euroa eläimeltä. Yhdistys on saanut varoja aktivointikampanjaansa yrittäjiltä ja yrityksiltä.

Tämän lisäksi Evira maksaa metsästäjille palkkiona 40 euroa yhdestä villisiasta lähetetyistä näytteistä. Kuolleena löydetyistä tai oireilevista villisioista ilmoittamisesta Evira maksaa palkkiona 100 euroa.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710252200483831_u0.shtml

Milloin susien kanssa joudutaan samaan? Kun ensimmäinen ihminen kuolee suomessa susien raatelemana, vai onko kyseessä yksittäistapaus?

Hirvijahti alkoi. Ensimmäisenä jahtipäivänä meni 1. koira tälle syksylle kotikunnassani suden perseeseen. Ei paljon naurata.
 
Näytti nyt tuo susilauma siirtyneen melkein ns. takapihalle. Toivottavasti ei jää asustelemaan pitemmäksi aikaan sinne.
Kyllä se on ristus kumma kun pitää tämän Suomen olla koko EU:n suurpetopuisto. Ja en edes viitsi kommentoida aiheesta kotimaiset luonnonsuojelijat. Kun erehtyy lukemaan Hesarista aiheesta kirjoituksia, niin vaimokulta vie IPadin saman tien käsistä, kuulemma mun naama alkaa punoittaan niin pahasti, että pelkää suonen ratkeavan päässä:mad:
 
Valtiovalta pani kovat piippuun: Tappakaa sumeilematta kaikki villisiat Suomesta

Keskiviikko 25.10.2017 klo 03.48 (päivitetty klo 04.05)

Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvolan Kimolan kylässä kaurisjahtina alkanut metsästysiltapäivä muuttui sikajahdiksi viime joulukuussa, kun passiketjuun tuli rauhoittamattomia villisikoja. Pikkupojat ihmettelevät saalista.
Valtiovalta vetoaa voimakkaasti suomalaisiin hirviseurueisiin, jotta metsästäjät lahtaisivat passiketjuissa tavatut villisiat.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) sanoo, että villisian kohdalla on "lännen laki - ammutaan tavattaessa". Hänen mukaan tappamiseen käyvät melkein kaikki keinot paitsi konetuliaseet.

Ministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio toivoo hirvijahtien metsästyksenjohtajien ohjeistavan hirviporukkansa metsästäjiä kaatamaan passiketjuun tulevat villisiat.

Ministeri ja kansliapäällikkö puhuivat toimittajille Vantaalla maanantai-iltana. Kumpikin on yrittänyt hoitaa oman osansa lahtitalkoista. Kansliapäällikkö Husu-Kallio on kaatanut jo yhden sian.

Valtio on poistanut lähes kaikki mahdolliset rajoitukset villisian metsästykseltä. Suomi kumosi villisian yleisen rauhoitusajan viime vuonna. Uusimpana aseena hallitus on tänä syksynä sallinut villisian pyytämisen elävänä aitauksiin.

Aitauspyynnillä tavoitellaan kokonaisen villisikalauman, käytännössä emakon ja pahnueen kiinni ottamista ja päiviltä päästämistä.

Aitauksen pitää olla vahvaa tekoa. Sen on oltava pyöreä tai ovaali, jotta villisiat eivät kiipeä kulmiin toistensa päälle. Kun panssariaita on korkeintaan 1.5 metriä korkea, kauriit ja peurat pystyvät hyppäämään aitauksesta pois.

Paha tautiriski

Itärajan yli tulevat villisiat ovat merkittävä afrikkalaisen sikaruton levittäjäriski. Virustauti on erittäin vaarallinen kesysialle eli suomalaisille sianlihan tuotantotiloille.

Jos sikaruttoa tavattaisiin Suomesta, se olisi valtava takaisku maatalouden vientiponnisteluille. Hallitus ja koko elinkeino panostavat tavattomasti viennin lisäämiseen lihantuotannon kannattavuuden parantamiseksi

Ministeriön hälyttyneisyys varsinkin kasvoi kesällä tiedoista, joiden mukaan Tšekistä on tavattu ruttoa villisioista. Sikaruttoa leviää ilmeisesti Valko-Venäjältä, joka ei kuitenkaan tunnusta ongelmaa.

Suomen metsissä ja pelloilla elelee tällä hetkellä ehkä noin 4 000 villisikaa. Kanta on nopeasti kasvamassa leutojen talvienkin vuoksi.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan jo yksittäinen tautitapaus vaikuttaisin sianlihan vientiin, sillä monet Euroopan unionin ulkopuoliset ostajamaat haluavat, että tuontimaassa ei ole ollenkaan sikaruttoa.

Yhden afrikkalaisen sikaruttotapauksen aiheuttama tappio on ministeriön mukaan jopa 38 miljoonaa euroa.

Tapporahaa yrittäjiltä

Villisioista saa nyt myös tapporahaa. Sikayrittäjät r.y. maksaa metsästysseuroille ”toiminta-avustusta” Suomessa pyydetyistä villisioista.

Tapporaha on 90 euroa eläimeltä. Yhdistys on saanut varoja aktivointikampanjaansa yrittäjiltä ja yrityksiltä.

Tämän lisäksi Evira maksaa metsästäjille palkkiona 40 euroa yhdestä villisiasta lähetetyistä näytteistä. Kuolleena löydetyistä tai oireilevista villisioista ilmoittamisesta Evira maksaa palkkiona 100 euroa.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710252200483831_u0.shtml

Milloin susien kanssa joudutaan samaan? Kun ensimmäinen ihminen kuolee suomessa susien raatelemana, vai onko kyseessä yksittäistapaus?

Hirvijahti alkoi. Ensimmäisenä jahtipäivänä meni 1. koira tälle syksylle kotikunnassani suden perseeseen. Ei paljon naurata.

Ei susia voi jahdata koska EU ja Vihreät. Onhan se nähty kuinka sieltä kehä kolmosen sisäpuolelta on niiiiin kiva suojella loppua maata meiltä ymmärtämättömiltä maalaisiltao_O
Ja kyllä nyt saadaan kohta jokin kansanliike puolustamaan villisikojakin, usko pois.
 
https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1r5wFTJRQ3TaJy3uWDCknBHvI1uY&ll=62.515090933631164,26.359806100000014&z=6

Susivahingot kartalla. En viitsynyt edes laskea 2017 listaa, vahinkoja jo nyt liian monta.

Edit: Pitäs meidänkin seurueen hirvijahti aloittaa. Susia on joka paikka täynnä.
Koiria ei uskalleta tapattaa. Muutama ukko ajoketjuun, loput passiin.
Sama olisi olla kotona. Lievästi vituttaa.
 
Aivan. Ja kun sudelle ei saa tehdä mitään, niin se oppii viisaana eläimenä tulemaan ihan kaupunkiin saakka. Viime talvena oli kaksi varmaa havaintoa Ylivieskan keskustan liepeiltä. Poliisi jalomielisesti kävi ajelemassa maijalla, susihan tunnetusti pelkää poliisiautoja :D
Ei siinä paljoa naurata pistää lapsia kouluun, entisessä kotipitäjässäni susi oli tullut ihan muutaman kymmenen metrin päähän koululaisista. Onneksi se yksilö saatiin todnäk kaadettua.
 
https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1r5wFTJRQ3TaJy3uWDCknBHvI1uY&ll=62.515090933631164,26.359806100000014&z=6

Susivahingot kartalla. En viitsynyt edes laskea 2017 listaa, vahinkoja jo nyt liian monta.

Edit: Pitäs meidänkin seurueen hirvijahti aloittaa. Susia on joka paikka täynnä.
Koiria ei uskalleta tapattaa. Muutama ukko ajoketjuun, loput passiin.
Sama olisi olla kotona. Lievästi vituttaa.

Kyllä se alkaa vaikuttamaan siltä, että täälläkin palataan perinteiseen ajojahtiin. Ei koiramiehet viitsi tapattaa koiriaan. Ja eikös LUKE nyt meinannut, että jätetään susilta pannatkin pois, ei ole sitäkään vähäistä tietoa, että missä ne jolkottaa. Muistaakseni aikoivat vain paskan DNA:n perusteella seurailla, että missä niitä susia oikein on.
 
Ongelmana tuossa, että seurueet on täällä pääosin pieniä ja porukan keski-ikä lienee 70. Jalkavia ukkoja, kyllä ajo sujuu.;)

Lienee niin, että monen seurueen pitää yhdistää jahtinsa, nuorimmat ajoketjuun, muutamalla miehillä ajometsästyksestä ei tule kuin paha mieli.

Pakko ootella lumia. Alueen metsäautotiet ajelemalla saa edes vähän käsitystä, uskaltaako koiran laskea irti laskea. Jos suden jälkiä, ajometsästys käyntiin tai kotiin.

Ei millään olisi uskonut 10 v sitten, miten hankalaksi koiran käyttö metsästyksessä tässä maassa susien takia menee.

Ja tosiaan ne hankaluudet eivät rajoitu metsästykseen vaan rajoittavat normaalia elämää.

Täälläkin on kulmakuntia, joille lapset viedään linja-auto pysäkille kouluaamuna ja katsotaan että he pääsevät ehyenä koulutielle.

Kuljetus noutaa ja tuo osan lapsista kotioveltakin.
 
Tuo muistui mieleen.

Uutiset | Ulkomaan uutiset
Kreikassa kuolleen brittituristin raatelivatkin hengiltä sudet eivätkä kulkukoirat - ruumis oli syöty lähes kokonaan
Keskiviikko 27.09.2017 klo 20:56 http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201709272200423065_ul.shtml

63-vuotias nainen joutui susien hyökkäyksen kohteeksi Kreikan maaseudulla.

Kreikan maaseudulla liikkuu susia, mutta ne käyvät ihmisten kimppuun harvoin. Susien ei tiedetä surmanneen ihmisiä Kreikassa vuosikymmeniin. Kuvituskuva. MOSTPHOTOS
Kreikassa lomailemassa olleen brittituristin Celia Lois Hollingworthin, 63, kuolinsyy on selvinnyt.

Kuolinsyyntutkijan mukaan sudet tappoivat ja söivät Hollingworthin tämän kävellessä syrjäisellä polulla viime torstaina. Nainen oli ollut tutustumassa paikalliseen arkeologiseen kohteeseen.

Hollingworth ehti ennen kuolemaansa soittaa hädissään kännykällään perheenjäsenelleen ja sanoa, että hän on joutunut kulkukoirien hyökkäyksen kohteeksi. Sitten puhelin hiljeni.

Hollingworthin veli ilmoitti siskonsa hädästä viranomaisille ja brittinaisen ruumis löydettiin lauantaina läheltä Petrotan kylää. Naisen kuolemasta raportoitiin tuolloin tuoreeltaan, mutta kuoleman aiheuttajaksi epäiltiin alustavasti kulkukoiralaumaa.

Naisen ruumis oli pahoin raadeltu ja lähes täysin syöty. Jäljellä oli vain luuranko ja suuria osia ruumiista puuttui. Vainaja pystyttiin tunnistamaan vain siitä, että Hollingworthin passi löytyi maasta ruumiin viereltä.

Kuolinsyyntutkija kertoi uutistoimisto AP:lle, etteivät sakaalit tai villikoirat pystyisi aiheuttamaan sellaisia vammoja, joita Hollingwortin luista löytyi. Sen vuoksi asialla täytyi olla susilauma.

Lähteet: AP, The Guardian, BBC
 
kuinkahan noin niin kuin vaikuttaa noihin villisikafarmareihin tuo sikarutto jos ja kun se on niin herkästi tarttuvaa? Villisiat kun tarhataan ulos, niin eikös siinä ole todellinen vaara saada tartunta villeiltä sioilta? Saattaako jokin muu luonnoneläin siirtää taudin jollainkonstin tarhasikoihin?
 
Arvelisin, että leviää ulosteesta. Sikarutto on ihan normi sikatalouden kannalta paha, ei tarvi kuin se yksi tapaus, niin suomalaista possua ei juuri ulkomaille viedä..
 
Niin tiedä sitten. Mm. Puolassa on tuota vitsausta ollut jo vuosia ja sianlihan vienti kukoistaa vajaan miljardin arvosta ollen reilut 3% koko maailman sianlihanviennistä.
 
Historiapläjäys aiheesta. Yllättävää, että Hesari tällaisen päästi sivuilleen.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005422468.html
Joo aika yllättävä veto hesarilta todellakin. Tuo tieto siitä viimeisestä suden suuhun joutuneesta lapsesta yli sata vuotta sitten kyllä muistetaan aina mainita, mutta tuo että lapsia noin paljon joutui suden tappamaksi aiemmin niin sitä ei kyllä ole liiemmin esitelty missään. Sitä ensimmäistä ihmisuhria tässä enää varrotaan, kenen perheestä lähtee..? Sitten toinen huomio/ kysymys tähän aiheeseen: Miksi tämä ketju on iltavapaat-osiossa? Minusta aika vakavaa asiaa ollut.. Ja vakavammaksi menee kun jostain syrsäseudun ekaluokkalaiselta ei jää muuta jäljelle kuin reppu ja lakki..
 
Kyllä sekin voidaan nähdä, että susi käy ihmisen kimppuun. Mutta onneksi vielä on susille ihan metsän riistaa syötäväksi ettei tarvitse nälän vuoksi jahdata ihmistä. Mutta kuten tuossa aiemmin kirjoitin, nyt annetaan susille sellaista kivaa siedätystä ihmiseen, hallavaturkeista tulee tätä menoa rohkeampia ja röyhkeämpiä ja silloin sitten voi sattua. Mutta kun lukee noita kommentteja mediasta, niin annetaan ymmärtää että se on ihmisen vika jos vie koiran metsään, ei ole kuulemma metsä koiran taikka ihmisen paikka. Kai se sitten kun ihminen joutuu uhriksi kommentointi menee siihen, että oli koululaisen vika kun yksin käveli linja-autopysäkille.
 
Last edited by a moderator:
Susihavainnot säikäyttivät Sotkamossa: Naapurinvaaran koululaiset haetaan taksilla kotipihasta

Maanantaista lähtien Naapurinvaaran taksilla kulkevat alakoululaiset haetaan kotipihasta saakka seudulla liikkuvien susien vuoksi Sotkamossa.

Sotkamon kunnan kasvatusjohtaja Ville Manninen kertoo, että erikoisjärjestely kestää seuraavat kaksi viikkoa.

– Haluamme huolehtia siitä, että lasten koulumatka on turvallinen.

Järjestelyihin päädyttiin riistanhoitoyhdistyksen tietojen perusteella. Toiveissa on, että sudet siirtyvät syrjempään kahden viikon aikana.

Susien vuoksi koululaiskyydityksissä tehtiin erikoisjärjestelyitä jo aikaisemmin Kontinjoen koulupiirin alueella Sotkamossa. Mannisen mukaan nämä järjestelyt purettiin syyslomaviikon jälkeen.

Manninen kertoo, että nyt muutamat vanhemmat ovat toivoneet erikoisjärjestelyjä Naapurinvaaran koulun pieneille oppilaille. Riistanhoitoyhdistykseltä saadun lausunnon perusteella tehtiin päätös järjestelyistä.

Naapurinvaaran lähistöllä on tehty useita havaintoja talojen liepeillä liikkuvista susista. Pari viikkoa sitten hirveä haukkumassa ollut koira joutui ilmeisesti suden tai useamman suden tappamaksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat.

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjoi...lulaiset-haetaan-taksilla-kotipihasta/774659/
 
Nainen kuvasi pihansa ohi juosseen susilauman: ”Huusin lapsille, että ei saa tulla ulos”

Torstai 2.11.2017 klo 19.28

Pöytyällä asuva nainen näki susilauman juoksevan kotitalonsa ohi torstaiaamuna.

--:--:--

Linkissä video, missä susilauma.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711022200506869_u0.shtml

Kumilan kylässä Pöytyällä asuva Janina Tolvanen näki susilauman juoksevan kotitalonsa ohi torstaiaamuna hieman ennen kello yhdeksää.

- Menin ulos aamutossut ja aamutakki päällä. Aloin ihmettelemään, kun kuului rapinaa. Mietin mistä ääni kuului. Katsoin pellolle ja näin siellä juoksevan kolme sutta, Tolvanen kertoo.

Tolvanen haki talon sisältä puhelimen susien kuvaamista varten.

- Huusin lapsille, että nyt ei saa tulla ulos. Menin sitten kuvaamaan pihalle. Pellolla juoksi vielä kaksi sutta, jotka näkyvät videolla.

Muutti perheen rutiineja

Lähimmät sudet juoksivat Tolvasen arvion mukaan alle 50 metrin päässä hänen kotiovesta.

- Ne olivat tosi lähellä. Minä olin samalla innostunut ja järkyttynyt, kun susia juoksee melkein kotiovella. Onneksi neljä- ja viisivuotiaat lapset eivät olleet ulkona, Tolvanen toteaa.

Tolvanen kasvattaa kultaisia noutajia. Hänellä on yhtensä viisi koiraa tällä hetkellä.

- Oli hyvä, että en päästänyt koiria ulos. Ne olisivat juosseet pellolle ja tulleet syödyksi, Tolvanen arvelee.

Susilauman näkeminen muutti perheen rutiineja.

- Lasten kanssa sovittiin, että enää ei mennä ulos ilman aikuisia. Koirien suhteen täytyy miettiä, miten hoidan niiden ulkoiluttamisen.
- Olemme aikaisemmin miettineet aidan rakentamista tontin ympärille. Nyt tehdään kunnollinen aita, joka tuo turvaa lapsille ja koirille, Tolvanen sanoo.

”Varmaan on pelkoa”

Tolvasen perhe on asunut talossaan vuoden.

- Huomattiin viime talvena, että tontilla liikkuu jotain ylimääräistä. Koirat ovat olleet välillä semmoisia, että ovat käyneet vain rappusten vieressä ja tulleet heti takaisin sisälle. Nyt tuli vahvistus, että jotain on liikkunut pihapiirissä, Tolvanen kertoo.

Susilauman nähtyään Tolvanen ilmoitti asiasta hätäkeskukseen, sillä lähellä on koulu ja sinne kulkevia lapsia.

- En tiedä onko poliisi käynyt paikalla, mutta riista-alan asiantuntija kävi täällä ja totesi, että videon eläimet ovat susia.

Kumilassa asuu paljon lapsiperheitä.

- Varmaan on pelkoa, kun lapsia kulkee kouluun ja susilauma liikkuu alueella. Pöytyällä on ollut yksi suden kaatolupa. En koe, että kaatoluvista olisi mitään hyötyä. Toisaalta en osaa sanoa, että mitä nyt pitäisi tehdä, Tolvanen pohtii.

Tätä tämä ''suurpetopolittiikka''. Luke kannanarvioineen on pelkkä vitsi. Jokainen vähänkään asioista perillä oleva tietää, että tässä maassa on tällä hetkellä yli 300 sutta.
150 liikaa.
Hirvimetsälle ei päästä, susilauma asustaa aluella. Perkele että sylettää, pitäköön Luke tunkkinsa.
 
Luulen, että joudutaan kohta lukemaan taas salametsästyksestä. Kun lupia ei anneta vaikka olisi syytäkin, niin sitten on se osa joka hoitaa sen luvatta.
 
Back
Top