Suurpeto keskustelu

Aina sitä vaan löytyy uusia syitä suden kannanhoidollisen metsästyksen kieltämiseen.

Mutta kuulostaa jotenkin hassulta kun nyt tiedetään lännen susikannan "sairaudesta" niin sen annetaan muhia tekemättä mitään. Eikö juuri siksi sitä susikantaa pitäisi harventaa että se terveempi aines mahtuisi tänne? Jos siis oikeasti ollaan huolissaan kannan geenipohjasta.
 
Tiedät yhtä hyvin kuin minä, että tekosyy tämäkin. Omin jalkoinensa länteen menivät ja sinne lappaa idästä lisää. Geenipohja on sellainen kuin se Suomessa tuppaa olemaan. On monennäköistä viheltäjää Suomen susissa.

Mikään määrä susia ei näy riittävän. Arviot määristä ovat olleet raakasti alakanttiin viimeiset kymmenen vuotta. Haitat kotieläintaloudelle ja koiraharrastukselle ovat mittavat. Välillä joku hevonenkin menee.

Lisänä keitoksessa lapsien susikyydit eli koululaisia roudataan susialueilla rappusilta koulukyytiin ja koulusta kotiin.
 
Ruotsalaiset hoitaa susikantaansa. Meillä ollaan huolissaan läntisen populaation genetiikasta ja siitä, että kantamme ei koskaan näköjään tule saavuttamaan asetettua rajaa.
Täällä suojeliat pesiytyneet sellaisiin virkoihin mikä itsessään aiheuttaa haittaa suurpetojen metsästykseen. Mukaan lukien LUKE:n vääristellyt susi määrät.
 
Tiedät yhtä hyvin kuin minä, että tekosyy tämäkin. Omin jalkoinensa länteen menivät ja sinne lappaa idästä lisää. Geenipohja on sellainen kuin se Suomessa tuppaa olemaan. On monennäköistä viheltäjää Suomen susissa.

Mikään määrä susia ei näy riittävän. Arviot määristä ovat olleet raakasti alakanttiin viimeiset kymmenen vuotta. Haitat kotieläintaloudelle ja koiraharrastukselle ovat mittavat. Välillä joku hevonenkin menee.

Lisänä keitoksessa lapsien susikyydit eli koululaisia roudataan susialueilla rappusilta koulukyytiin ja koulusta kotiin.
Juu, tekosyy kyllä ja aikas huono vielä. Kuten sanoin jos sellainen geeniongelma olisi niin niitä geenivirheisiä pitäisi vähentää eikä suojella kaikin keinoin.
 
Aina sitä vaan löytyy uusia syitä suden kannanhoidollisen metsästyksen kieltämiseen.

Mutta kuulostaa jotenkin hassulta kun nyt tiedetään lännen susikannan "sairaudesta" niin sen annetaan muhia tekemättä mitään. Eikö juuri siksi sitä susikantaa pitäisi harventaa että se terveempi aines mahtuisi tänne? Jos siis oikeasti ollaan huolissaan kannan geenipohjasta.

Joka vähänkään tarkemmin on viime vuodet susipolitiikka seurannut ja tarkasti lukenut Luken raportit tietää missä mennään.

Puhdasta viivytys taistelua Lukelta, että saadaan kannanhoidollinen metsästys estettyä.

Metsästysjärjestöjen ja muiden etujärjestöjen munattomuus ihmetyttää. Periaatteessa Luken omista raporteista löytyisi samaan asiaan vasta argumentti monta kertaa. On vain tulkinta kysymys monesti.

Nyt ollaan huolissaan läntisen kannan sisäsiittoisuudesta. Otetaan esimerkiksi Lauhavuoren lauma jonka alfa pari sisaruksia keskenään. Alueella myös käynnissä todella kallis metsäpeurojen palautus projekti.
Tälle laumalle ei ole saatu yhtäkään kaatolupaa, ei edes yhtä lupaa. Tuo laumahan pitäisi ehdottomasti tappaa kokonaan ja antaa tyhjiön täyttyä vähemmän sisäsiittoisella aineksella.
Luke itse todistanut aukottomasti tutkimuksillaan, että susi siirtyy helposti satoja kilometrejä ja yli tuhat ei ole poikkeuksellista.
 
Täällä suojeliat pesiytyneet sellaisiin virkoihin mikä itsessään aiheuttaa haittaa suurpetojen metsästykseen. Mukaan lukien LUKE:n vääristellyt susi määrät.
Tämähän on se juuri syy mitä moni ei tunnu tajuavan.
Joskus tästä pidemmästi tähän ketjuun kirjoitin.

En jaksa ja varmasti parempi etten enempää susi asioita kommentoi, olen pyrkinyt viime ajat välttämään koko aihetta.

Yks pakko vielä mainita tältä aamulta. Sattuiko joku muu kuuntelemaan radio ylepuhe vai oliko pohjanmaa?
Jotakin luonnonsuojelu"asiantuntijaa" haastateltiin Ukrainan kriisiin liittyen, mitä ympäristö vaikutuksia sota aiheuttanut. Huolissaan oli ymmärrettävästi, mutta oli todella onnellinen että ilmeisesti suurpedot hyvin selvinneet sodan jaloissa.
Pakko oli sulkea radio, nuuska huuleen ja pihalle juomaan kahvia kera 3 tupakkia putkeen.😡
 
Enpä tiedä metsäpeurojen tilanteesta Kuusamossa. Kai niitä vähän etelämpänä Kainuussa ainakin on.
 
Enemmistö suomalaisista sallisi kannanhoidollinen metsästyksen.
Näin päätti myös eduskunta.

Miksi mitään ei tapahdu eikä asiat etene?

Kohtaako niitä siellä eräänlainen halvaus joka mitä ilmeisemmin johtuu syömästään poronlihasta. :unsure:
Josko net poroisännät osaa sen kannanhoidollisen kannanhoidon hoitaa sillälailla huomaamattomammin ja sujuvammin? Kuullut sellaisenkin tavan päästä hankalista susista eroon ns jälkiä jättämättä että sudesta ammutaan ns mahalaaki läpi rautapaukulla jolloin se ei siihen paikkaan kuole mutta kuolee jonkun ajan päästä kuitenkin ja susilauman muut jäsenet vielä syövät raadon eli hävittävät samalla kaikki todisteet. Lapinjuttuja ja Lapinlisää, eli voi olla noin tai voi olla olemattakin. Tiedä näistä sitten.
Mutta muuten olen sitä mieltä että mitä enemmän susia alkaa ihmistenilmoillakin pyöriä niin ongelmat lisääntyy varmasti.
 
Poronhoitoalueella vahinkoperusteisen poikkeusluvan saa kun hakee. Enpä usko, että salaa niitä ampuvat.

Sen verran on vielä toistaiseksi ollut järkeä tämän maan suurpetopolitikassa, että poronhoitoalueella susien ei ole annettu olla eikä lisääntyä. Mikäli näin tehtäisiin, poronhoidolle pohjoisen yhtenä elinkeinona saisi jättää hyvästit.
 
Back
Top