Suurpeto keskustelu

Lapinlahden ukot (n)

Hirveästi ei jaksa lämmetä näille salametsästyksille. Oli omalla kotikylälläkin riesana vähän aikaa lähtöni jälkeen (lähinnä hirvi ja karhu) kaupallisen tason toimintana. Viranomaiset laittoivat sille sitten aika isolla kädellä stopin.

Eniten kuitenkin naurattaa, kun jätkät kerää jotain vitun trofeita muistoksi rikoksistaan! Ei vittu! Sinänsä ei kyllä yllätä. Monella rikollisella on hirvittävä tarve päästä kertomaan omista toilailuistaan. Jos nyt pysytään pelkästään metsästysrikoksissa, niin kerran eräs aiemmin täysin tuntematon tyyppi esitteli itsensä koko nimellään, kertoi työskentelevänsä puolustusvoimissa ja kohta kertoi useammastakin metsästys- ja ampuma-aserikoksesta, vaikka ei ollut koskaan aiemmin nähnyt minua. Kysyin sitten jälkikäteen paikalla olleelta yhteiseltä tuttavalta, että tajusiko se kertoja, mitä teki ja mitkä olisivat voineet olla seuraukset?
 
Onko joku muuten kuullut karhun ”vihellystä”.
Olen kuullut vihellys voi johtua siitä että karhu ottaa nenän kautta hajua ilmasta, mutta onko tämä vain kansantarinaa?
Videossa sanotaan vihellyksen olevan kimaisen naaraskarhun kutsua.
 
Itse en tiedä, mutta sopivasti sattui ruudulle allaoleva uutinen ja postauksesi peräjälkeen:

Onko joku muuten kuullut karhun ”vihellystä”.
Olen kuullut vihellys voi johtua siitä että karhu ottaa nenän kautta hajua ilmasta, mutta onko tämä vain kansantarinaa?
Videossa sanotaan vihellyksen olevan kimaisen naaraskarhun kutsua.
Enpä osaa sanoa, mutta taisi olla eräkirjailija Seppo Saraspää, joka kirjoitti, ettei hän eikä kukaan tuntemansa karhumies ole kuullut että karhu viheltelisi kuin lotjamies tilipäivänä.
 
Se on minulle ikuinen mysteeri, miten susikanta kasvaa muualla keskimäärin noin 30 %, meillä enintään 10. Hyvänä vuonna.

Vähän niinkuin karhukanta, laski olevinaan kun yksi välivuosi metsästyksestä 🤡. Johtui ilmoitettujen havaintojen vähenemisestä, kun suurinosa karhuhavainnoista etenkin pentuporukoiden havainnot kirjataan jahti aikana.
 
Se on minulle ikuinen mysteeri, miten susikanta kasvaa muualla keskimäärin noin 30 %, meillä enintään 10. Hyvänä vuonna.
Jotain "pientä epäilyä" ehkä kuitenkin pyörittelet mielessäsi?;)

Ja juu, niin minäkin.
 
Menköön nyt tähän tällainen huomio.
Villisika on ainakin täälläpäin lisääntymässä jostain syystä vaikka susiakin löytyy ja molempia näkyy riistakameroissa.
Eikö susi käy villisian kimppuun ? Onhan täällä kauriita/ peuroja helpommiksi saaliiksi riittämiin susille mutta silti.
 
En tiedä, mutta arvaan, liian riskaabeli saalis sudelle, kun helpompaakin on tarjolla. Villisian torahampaat ovat pelottava ase ja se on halukas sekä kyvykäs niitä tarvittaessa tehokkaasti käyttämään.
 
Menköön nyt tähän tällainen huomio.
Villisika on ainakin täälläpäin lisääntymässä jostain syystä vaikka susiakin löytyy ja molempia näkyy riistakameroissa.
Eikö susi käy villisian kimppuun ? Onhan täällä kauriita/ peuroja helpommiksi saaliiksi riittämiin susille mutta silti.
Kyllä ne yksittäisen sian saa tapettua laumalla, mutta eikö villisiat yleensä liiku laumoina myöskin? Lauma voi onnistua puolustautumaan petoeläintä vastaan niin kauan kuin lauma pysyy kasassa.

Kyllä ne yksittäisen sian saa tapettua laumalla, mutta eikö villisiat yleensä liiku laumoina myöskin?
Liikkuu. Ja jos siinä iso karju päällikkönä, miettii jopa susilauma, että lähdetäänkö koittamaan. Todella nälkä pitää olla ennen kuin lähtee. Villisika on nopea sekä voimakas, torahammas pitkä ja terävä.

Haavoittunut villisika tulee päälle kuin yleinen syyttäjä.
 
Kerran tuli nähtyä Suomessa suuremman puoleinen villisika joka painoi varmaan vähintään 150 kg. Ei muista enää tarkkaan. Mutta jos sellainen tulee vauhdilla päälle on ihminenkin pinteessä jos ei tuliaseita mukana.
 
Eilen nähtiin ilves ylittämässä Hanko-Hyvinkää -tietä siinä Hiekkahentusen kohdalla. Eipä tuo erityisen säikyltä tuntunut, kun jäi tien reunalle pusikkoon katselemaan ohiajavia autoja.

Edit. Ja tämä siis keskellä kirkasta päivää, noin yhden aikaan.
 
Back
Top