Suurpeto keskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
No ihmiset oppii, että jos tällainen kohtaaminen suden kanssa sattuu jossain perähikiällä, niin eipä taida tulevaisuudessa mennä paljon soittoja poliisille jälkikäteen.
Valitettavasti olet ihan oikeassa eikä sekään ole kovin toivottava kehityssuunta että alkaa "varjoyhteiskuntia" muodostua niin muualta tulleiden kuin kantaväestönkään kesken.
 
Koko susi homma vain kuvastaa suomalaista ja muita länsimaisia yhteiskuntia. Nisua ollut liian kauan suu täynnä ja oikeat ongelmat vaietaan tai niistä ei saa keskustella.
Sitten pädetään krapajutellaan olemattomien ongelmien edessä nenä äänellä..
Ollaan me ihmiset säälittäviä.
Ei tuosta voi oikein muutakaan mieltä olla. Inhottavasti tosiaan näyttää siltä että tuota asiaa saadaan opetella kantapään kautta kun mukavuuden haluissaan on ikävisä asioita lakaistu sivuun koska inhottava tunnustaa niitä tosiasioita.
 
Entinen PV.n komentaja oli poikansa kanssa löyhässä hirressä aikoinaan reilu 3v, kun Ruotsissa koiraansa puolustivat.

Suomessa vastaavia tapauksia. Ja tosiaan kun lähtee aina aseet tutkinnan ajaksi.
Eikö jotenkin ole lain mukaan niin että aseet tai joku muu väline voidaan takavarikoida tutkinnan ajaksi, jos voidaan olettaa sen vaarantavan tutkinnan tai oletettu rikos voisi jatkua.

Koko susi homma vain kuvastaa suomalaista ja muita länsimaisia yhteiskuntia. Nisua ollut liian kauan suu täynnä ja oikeat ongelmat vaietaan tai niistä ei saa keskustella.
Sitten pädetään krapajutellaan olemattomien ongelmien edessä nenä äänellä..
Ollaan me ihmiset säälittäviä.
Epäillyssä rikoksessa käytetty ase lähtee takavarikkoon todistusaineistona, ja kun henkilö on epäiltynä törkeästä rikoksesta johon liittyy ampuma-aseita, lähtee kaikki muut luvat hyllylle tutkinnan ajaksi.
 
Tuossa menee sinulla nyt 2 asiaa sekaisin, aseiden meno laitokselle tutkinnan ajaksi vs aselupien perutttaaminen rikoksen johdosta. Eli aseet menee laitokselle jemmaan kunnes asia on selvinnyt, ei tarkoita laisinkaan että "aseet lähtee pysyvästi" jos todetaan syyttömäksi. Mikäli asia on ollut niin yksiselitteinen kuin julkisuus antaa ymmärtää, on tuossa "lupien peruuttaminen väliaikasesti" on kyllä täysin järjetön mutta poliisilaitoksia sitoo tuossa POHA:n ohjeistus ja kaikki aseet lähtee laitokselle siksi aikaa että asia selviää kun tutkinnassa on törkeä metsästysrikos. Tavallaan tuossa on kansalaisten yhteenvertaisuus kyseessä, kaikilta lähtee luvalliset pyssyt laitokselle kunnes on tutkittu ja rikosasia selvennyt. Ihan perseestähän tuo on mutta niihän nuo juridiset kiemurat tavan kansalaisesta monasti on. Mikäli metsämies on toiminut kuten kerrottu, jaksamisia vain hänelle prosessin ajaksi joka näiden tietojen valossa on älytöntä julkisten varojen haaskaamista jos päivän selvää asiaa vetkutetaan...🧐
Tiedän kyllä, ettei aseet pysyvästi lähde, vain esitutkinnan ajaksi. Ellei syyttäjä päätä syyttää ja tuomioistuin tuomita.

Tässä tapauksessa tuskin kuitenkaan niin käy. Mutta ikävää metsästyksen harrastajalle, tämä metsästyskausi on pilalla. Yleensä tutkinnat ei hetkessä valmistu, puhutaan vähintäänkin kuukausista.
 
Epäillyssä rikoksessa käytetty ase lähtee takavarikkoon todistusaineistona, ja kun henkilö on epäiltynä törkeästä rikoksesta johon liittyy ampuma-aseita, lähtee kaikki muut luvat hyllylle tutkinnan ajaksi.
Tämähän on selvä asia. Se mikä on perseellään on se, että jos tapaus liittyy suurpetoon, tutkitaan se aina törkeänä.
 
Minulta saattaisi jäädä ilmoittamatta kelleen, jos joutuisin ampumaan susia ihmisten tai koirien kimpusta. Jos Kainuun suden ampujalta lähtee kaikki aseet poliisille takavarikkoon kuukausiksi tai vuosiksi, niin samalla tavalla ne lähtisi sinulta ja minulta jos ammuttaisiin susi jonka näimme juuri tappaneen 2 lastenlasta ja olisi juuri syömässä kolmatta elävältä.

Vielä sekin, että olen lukenut poliisien käsittelevän takavarikkoon hakemiaan aseita todella kovakouraisesti. Niitä on kannettu ilman asepusseja 5 kerrallaan sylissä poikittain ja heitelty pakun perään läjään ja lähdetty ajamaan.

Tää maailma tarvitsisi korjausliikkeen. Onhan lait ja niiden valvojat ihan kivoja olemassaan, mutta niiden virheitä varten pitäisi olla perustuslaissa joku kohtuullistamispykälä.
 
Viimeksi muokattu:
Tiedän kyllä, ettei aseet pysyvästi lähde, vain esitutkinnan ajaksi. Ellei syyttäjä päätä syyttää ja tuomioistuin tuomita.

Tässä tapauksessa tuskin kuitenkaan niin käy. Mutta ikävää metsästyksen harrastajalle, tämä metsästyskausi on pilalla. Yleensä tutkinnat ei hetkessä valmistu, puhutaan vähintäänkin kuukausista.
Tuo on kyllä valitettavan kova ylimääräinen rangaistus aktiiviselle erämiehelle. Itselläkin maalla asuvana on elokuusta maaliskuulle käytännössä aina metsästelyt (ja tietty supien poisto läpi vuoden) aktiviiteettina vapaalla jos muulta elämältä vain passeli hetki sille on irroitettavissa. Tuohon on todettava että varisten jahtiaika saisi olla etelässäkin pidempi kuin 10.3 mutta se nyt ei kuulu suurpetoaiheeseen muuten kuin että korppien ja varisten avulla löytyy parhaiten ilvesten ja susien tappamat raadot kevättalvella. :D
 
Viikonloppuna meni 5 koiraa susille. Tahti on liian raju.
Juu näitähän riittää.

Tällainenkin tapaus ihan juuri, ei nyt koiraa menetetty tässä mutta kuitenkin.

Onko metsästäjillä olemassakaan vakuutusta koiraa varten suden hyökkäyksen varalta?
Valtionkonttori maksaa koiran arvosta riippuen jotain. Jos koira oli jalostusarvoa omaava eli näyttelyissä käytetty, haukkukokeissa jne. niin korvaa suht. ok. Mikäli tavallinen käyttökoira, ilman haukkukoe/näyttely meriittejä suunnilleen uuden pennun arvon.

Henkisiä koiran omistajan ja perheen kolhuja ei korvaa mikään.

Metsästyskoiran pennun saattamiseksi pelikuntoon koiranomistaja joutuu koulutuksessa tekemään valtavasti töitä.
 
Hyvä, hienoa että avasit asiaa metsästäjäin näkökulmasta.
 
Onko metsästäjillä olemassakaan vakuutusta koiraa varten suden hyökkäyksen varalta?
Vaikka valtionkonttori korvaakin (ja minun koiralla on omakin vakuutus) niin mikään rahasumma ei korvaa sitä aikaa ja työtä mitä esim itsellä 5v aikana mennyt koiran kanssa tehdessä yhteistyötä sille tasolle millä se on. Rahalla sitä ei saa vaan työtä, aikaa ja hyvää tuuria vaaditaan että metsästäjä saa yhteistyökumppanin pentukoirasta luotua.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan kukaan uskaltanut koostaa numeroita ja edelleen selvittää korrelaatiota sorkkaeläinten pitkäaikaisen talviruokinnan ja susivahinkojen yleistymisen välillä?
 
Onkohan kukaan uskaltanut koostaa numeroita ja edelleen selvittää korrelaatiota sorkkaeläinten pitkäaikaisen talviruokinnan ja susivahinkojen yleistymisen välillä?
Kannattaa lukea uusin metsästäjä lehti.
Asia ei mielestäni ole aivan noin yksiselitteinen.

Mutta hyvä on että Suomessakin vihdoin aletaan heräämään ruokintojen haitallisuuteen.
Pitäisi kaikki riistaruokinta ja myös lintulautaruokinta jne kieltää, niin kuin monessa muussa maassa jo tehty.

Sorsien ruokinta ollut se ehdottomasti kaikista haitallisin ja mikä surullista tuhoa/lieveilmiöhin johtanut.
 
Asia ei mielestäni ole aivan noin yksiselitteinen.

Mutta hyvä on että Suomessakin vihdoin aletaan heräämään ruokintojen haitallisuuteen.
Pitäisi kaikki riistaruokinta ja myös lintulautaruokinta jne kieltää, niin kuin monessa muussa maassa jo tehty.
Tämäkään ei ole yksiselitteinen, eikä tämä ole edes mielipide vaan ihan fakta. :)

Pitäisi kyetä erottamaan 2 asiaa kun ruokinnasta puhutaan. On kantaa ylläpitävä ruokinta eli kannetaan maastoon syksystä kevääseen ruokaa kuin karjanhoidossa ja sitten ns houkutteluruokinta jossa viedään pienempi määrä ruokaa riistakameran / passin eteen jonka jälkeen ammutaan sopivan yksilön ilmaantuessa eläin pois. Houkutteluruokinta on erittäin perusteltua, sen puolesta puhuu monet asiat, siinä missä kantaa ylläpitävää voidaan kritisoidakin. Houkutteluruokintaa ei vähiten puolla eettinen riistalaukaus paikallaan olevaan eläimeen vs joskus ajojahdissa tapahtuva monta huonoa osumaa vaativa "rituaaliteurastus" näin tarkoituksella ylikorostaen ja ehkä vielä tuotakin olennaisempina asioina on valikoiva metsästys (voidaan pyytää kannanhoidollisesti sopivimmat yksilöt). Valtakunnallisest se tärkein asia tuossa on että houkutteluruokinnalta että voidaan käydä yksinkin pyytämässä menestyksellä varsinkin valovahvistin/lämpötähtäin aseilla joka tekee sen että pyyntimäärät saadaan pysymään isoina vs seurue jahdilla joka onnistuu yleensä vain viikonloppuisin + vaatii paljon porukkaa vs saatu saalismäärä.
 
Onkohan kukaan uskaltanut koostaa numeroita ja edelleen selvittää korrelaatiota sorkkaeläinten pitkäaikaisen talviruokinnan ja susivahinkojen yleistymisen välillä?
Korrelaatio löytyy varmasti, mutta ei kausaliteettia.

Susivahinkojen yleistymiseen on kaksi syytä (joilla taas on keskenään kausaliteetti): susikannan räjähdysmäinen kasvu ja metsästyksen kieltäminen.
 
Back
Top