Suurpeto keskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
No, ehkä pikkaisen parempaanpäin ollaan menossa.

Mutta se ihmetyksen aihe mikä vieläkin pyörii päässä.
Olin metsätöissä (viime viikolla) ja näin kahden koiran näköisen elikon lönkyttelevän pellolla poispäin minusta eivätkä kiinnittäneet mitään huomiota minuun vaikka sammutin sahan ja huusin. Toinen selvästi isompi toista, isoja molemmat.
Susia ehkä? Mutta kun niin mustia olivat, siis ei pelkästään selkäpuolelta mitä normaalisti. Yhden metsästäjän mukaan jäljet mitä pellolta löytyi viittaisi suteen.

Onko muualla näkynyt aikas mustia susia? Guukkelin mukaan ei pitäisi olla muita kuin tunturisusi ja tuskin niitä täällä lounais osassa maata esiintyy.
Uutta kantaa siirretty tänne korjaamaan sisäsiittoisuutta ?
 
Ettei vaan kaakonkulmalta joku tullut teidän iloksi.
 
No ainakin näin tummia jos ei vieläkin tummempia olivat mutta kun keli oli sateinen ollut sekin vaikuttaa.

En nyt kuitenkaan ihan heti usko että omin voimin tällainen pari tänne hakeutuu.

Saas nähdä, tuleeko näistä havaintoja lisää.
 
Uutta reviiriä hakiessaan nuoret sudet voivat vaeltaa yli 1000 km matkoja. Keskimääräinen päivämatka 20-70 km. En sulkisi tätä mahdollisuutta pois.
 
No, normaali levinneisyyskin sitten mahdollista. Ja sekin sitten vaan täytyy toivoa ja odottaa että joku muukin uskaltaa ilmoittaa näistä, varmasti erottuvat normaali tapauksista. En itsekkään ihan heti ymmärtänyt ja uskonut susia olevan.
 
No ainakin näin tummia jos ei vieläkin tummempia olivat mutta kun keli oli sateinen ollut sekin vaikuttaa.

En nyt kuitenkaan ihan heti usko että omin voimin tällainen pari tänne hakeutuu.

Saas nähdä, tuleeko näistä havaintoja lisää.
Helposti tuon matkan kulkevat.
Siitä kuuluisasta kaakonkulman koirasi laumasta todistettavasti ainakin yks siirtynyt Närpiöön. Luke itse varmistanut DNA.sta.
Melkoinen matka, mielenkiintoinen olisi tietää mitä reittiä on kulkenut.
Ja niinkuin Ikarus kommentoi niin Suomessa useita todistettuja yli 1000km siirtymiä.
 
– Tein niille omatoimikarkoituksen eli ajoin ne huutamalla ja juoksemalla tarpeeksi kauas pois.

Tämähän on täysin rikollista toimintaa.
 
Sudet pisteli naamaansa terrierin, jopa koiralla olleet valjaat kelpasivat.
 
"Sieltä löytyi enää vain pelkkä tutkapanta – koko koira oli syöty valjaita myöten, isäntäperhe sanoo järkyttyneenä."

Vittu mitä jengiä. Ihan hirveän järkyttävää kyllä kun ihminen menee metsään tappamaan eläimiä ja sitten metsän eläin tappaakin viattoman jänistä ajaneen perheenjäsenen. Tekis mieli mennä antaa isännälle jaksuhali, että selviää tästä traumaattisesta kokemuksesta..

"Alle 10-kiloisen perheenjäsenen Rokin menetys oli jo liikaa. Se ajoi ensimmäisen jäniksensä minulle puolivuotiaana. Lisäksi se rakasti uimista ja noutohommia eikä ollut pelkästään luolakoira, perheenäiti sanoo hiljaa. Samalla saavat jäädä haaveet uudesta metsästyskoiran pennusta."

Ja vittu mitä uhriutumista kun ITSE vienyt koiran suden suuhun. Metsä antaa, ja metsä ottaa. Jos ei ole valmis riskeeraamaan sitä "rakasta perheenjäsentä" niin kannattaa harkita metsästystä ilman koiraa.

Ja tarkennuksena vielä, että en ole metsästystä vastaan. Se on ihan ok mennä metsään tappamaan ruokaa hankkiakseen, mutta tällöin ei voi olettaa olevansa vain ja ainoastaan ottavana osapuolena.
 
Tässä viestiin tiivistyy oikeastaan koko se asenneilmasto, jonka takia suurpetotilanne (osittain) on tässä maassa se mitä on. Vahvoja mielipiteitä täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella ja niin edelleen.

Metsä antaa ja metsä ottaa, voi nyt vittu.
 
Valaise toki tietämätöntä? Valtaosan elämästäni viettänyt Pohjois-Karjalassa alueella, jolla on koko sen ajan ollut vahva susi- ja karhukanta. Metsässä liikkunut pyssyn kanssa tai ilman koko elämäni. Myöskin koirien kanssa touhunnut koko elämäni niin harraste, työ kuin kotikoirien.

Yhden koiran olen menettänyt metsässä, tosin kyyn tappamana. Ei olis tullut mieleenkään mennä itkemään jonnekkin lehtien palstoille miten iso paha kyy tappoi koirani. Eikä tuo muuttanut suhtautumistani käärmeisiin tai muihin petoihin millään lailla. Kuuluvat luontoon ja saavat kulkea siellä rauhassa puolestani vaikka välillä haittaa ihmisille aiheuttaisivatkin.

Toki ihmisillä saa olla mielipiteitä. Jonkun mielestä luonto ja maapallo on vaan ihmistä varten ja ihmisen elinympäristö pitää saada mahdollisimman turvalliseksi ja mukavaksi ihmistä varten. Eipä ihme, että meillä on ~1,2miljoonaa läskiä suomessakin kun valtaosa populaatiosta on mukavuudenhaluisia luonnosta vieraantuneita velliperseitä. Huvittavimpia on nää keskivartalolihavat metsästäjät, jotka luulevat olevansa koviakin ERÄMIÄHIÄ vaikka ampumataito on olematon, aseenkäsittely vaarallista, luontoa ei kunnioiteta tippaakaan, roskat jää luontoon, itketään Facebookissa ja lehtien palstoilla kun perheen rakas lemmikki brutaalisti murhattiin villieläimen toimesta kun oltiin tappamassa villieläimiä mettässä.

Ja joo edellämainitut ei kosketa kaikkia metsästäjiä. Ehkä vois klassisesti sanoa, että 99% pilaa vaan sen 1% maineen.

Suurpetojen aiheuttama vaara ihmisille on ihan vitun marginaalinen verrattuna mihin tahansa muuhun. Mitä sitten vaikka vuositasolla susi tappaisi esim. 5 lasta? Ikävä juttu asianosaisille, mutta isossa kuvassa ei mitään vitun väliä. Yhteiskuntana pystytään ihan hyvin elämään sen kanssa.

Vertailun vuoksi liikenteessä kuoli keskimäärin 5 lasta ja vammautui 260 lasta vuodessa vuosina 2021-2023. Saako tämä näitä meidän laiskoja nyhverö metsästäjiä vaatimaan autoilun lopettamista, tai edes vähentämistä? Ei vitussa vaan itsestäänselvyys on se, että autoa pidemmät matkat mennään autolla ja passipaikallekkin olis hy päästä suoraan autolla.

Kyllä tässä kaikki kiteytyy siihen, että ihminen on luonnostaan laisja ja valtaosa ihmisistä on vitullisia lapamatoja ilman itsekuria tai selkärankaa.
 
Juupasejuu. Eipä viiti edes vastata kaikenmaailman kaupunki-ihmisten täysin ymmärtämättömiin ja törkeisiin purkauksiin. Kaikkia se leipä elättääkin.

Fakta on se, että meidän suurpetotilanne on katastrofin partaalla. Suunnan mihin ollaan menossa voi katsoa vaikka Romanian tilastoista.
 
Valaise toki tietämätöntä? Valtaosan elämästäni viettänyt Pohjois-Karjalassa alueella, jolla on koko sen ajan ollut vahva susi- ja karhukanta. Metsässä liikkunut pyssyn kanssa tai ilman koko elämäni. Myöskin koirien kanssa touhunnut koko elämäni niin harraste, työ kuin kotikoirien.

Yhden koiran olen menettänyt metsässä, tosin kyyn tappamana. Ei olis tullut mieleenkään mennä itkemään jonnekkin lehtien palstoille miten iso paha kyy tappoi koirani. Eikä tuo muuttanut suhtautumistani käärmeisiin tai muihin petoihin millään lailla. Kuuluvat luontoon ja saavat kulkea siellä rauhassa puolestani vaikka välillä haittaa ihmisille aiheuttaisivatkin.

Toki ihmisillä saa olla mielipiteitä. Jonkun mielestä luonto ja maapallo on vaan ihmistä varten ja ihmisen elinympäristö pitää saada mahdollisimman turvalliseksi ja mukavaksi ihmistä varten. Eipä ihme, että meillä on ~1,2miljoonaa läskiä suomessakin kun valtaosa populaatiosta on mukavuudenhaluisia luonnosta vieraantuneita velliperseitä. Huvittavimpia on nää keskivartalolihavat metsästäjät, jotka luulevat olevansa koviakin ERÄMIÄHIÄ vaikka ampumataito on olematon, aseenkäsittely vaarallista, luontoa ei kunnioiteta tippaakaan, roskat jää luontoon, itketään Facebookissa ja lehtien palstoilla kun perheen rakas lemmikki brutaalisti murhattiin villieläimen toimesta kun oltiin tappamassa villieläimiä mettässä.

Ja joo edellämainitut ei kosketa kaikkia metsästäjiä. Ehkä vois klassisesti sanoa, että 99% pilaa vaan sen 1% maineen.

Suurpetojen aiheuttama vaara ihmisille on ihan vitun marginaalinen verrattuna mihin tahansa muuhun. Mitä sitten vaikka vuositasolla susi tappaisi esim. 5 lasta? Ikävä juttu asianosaisille, mutta isossa kuvassa ei mitään vitun väliä. Yhteiskuntana pystytään ihan hyvin elämään sen kanssa.

Vertailun vuoksi liikenteessä kuoli keskimäärin 5 lasta ja vammautui 260 lasta vuodessa vuosina 2021-2023. Saako tämä näitä meidän laiskoja nyhverö metsästäjiä vaatimaan autoilun lopettamista, tai edes vähentämistä? Ei vitussa vaan itsestäänselvyys on se, että autoa pidemmät matkat mennään autolla ja passipaikallekkin olis hy päästä suoraan autolla.

Kyllä tässä kaikki kiteytyy siihen, että ihminen on luonnostaan laisja ja valtaosa ihmisistä on vitullisia lapamatoja ilman itsekuria tai selkärankaa.
Lisätään täydelliseen tietämättömyyteen vielä vaikea kusipäisyys. Mitä väliä vaikka sudet söis viisi lasta vuodessa... 🙄

Mutta täyspäisille lukijoille lisättäköön sen verran, että säännöllinen metsästys ja/tai haittayksilöiden välitön poisto (olosuhteista riippuen) on edellytys ihmisten ja suurpetojen sujuvalle yhteiselolle. Toimii kokemusperustaisesti sekä Suomessa että Afrikassa.
 
Afrikalla tarkoittanet niitä vieraslajeja, haittayksilöitä :cool:
 
Valaise toki tietämätöntä? Valtaosan elämästäni viettänyt Pohjois-Karjalassa alueella, jolla on koko sen ajan ollut vahva susi- ja karhukanta. Metsässä liikkunut pyssyn kanssa tai ilman koko elämäni. Myöskin koirien kanssa touhunnut koko elämäni niin harraste, työ kuin kotikoirien.

Yhden koiran olen menettänyt metsässä, tosin kyyn tappamana. Ei olis tullut mieleenkään mennä itkemään jonnekkin lehtien palstoille miten iso paha kyy tappoi koirani. Eikä tuo muuttanut suhtautumistani käärmeisiin tai muihin petoihin millään lailla. Kuuluvat luontoon ja saavat kulkea siellä rauhassa puolestani vaikka välillä haittaa ihmisille aiheuttaisivatkin.

Toki ihmisillä saa olla mielipiteitä. Jonkun mielestä luonto ja maapallo on vaan ihmistä varten ja ihmisen elinympäristö pitää saada mahdollisimman turvalliseksi ja mukavaksi ihmistä varten. Eipä ihme, että meillä on ~1,2miljoonaa läskiä suomessakin kun valtaosa populaatiosta on mukavuudenhaluisia luonnosta vieraantuneita velliperseitä. Huvittavimpia on nää keskivartalolihavat metsästäjät, jotka luulevat olevansa koviakin ERÄMIÄHIÄ vaikka ampumataito on olematon, aseenkäsittely vaarallista, luontoa ei kunnioiteta tippaakaan, roskat jää luontoon, itketään Facebookissa ja lehtien palstoilla kun perheen rakas lemmikki brutaalisti murhattiin villieläimen toimesta kun oltiin tappamassa villieläimiä mettässä.

Ja joo edellämainitut ei kosketa kaikkia metsästäjiä. Ehkä vois klassisesti sanoa, että 99% pilaa vaan sen 1% maineen.

Suurpetojen aiheuttama vaara ihmisille on ihan vitun marginaalinen verrattuna mihin tahansa muuhun. Mitä sitten vaikka vuositasolla susi tappaisi esim. 5 lasta? Ikävä juttu asianosaisille, mutta isossa kuvassa ei mitään vitun väliä. Yhteiskuntana pystytään ihan hyvin elämään sen kanssa.

Vertailun vuoksi liikenteessä kuoli keskimäärin 5 lasta ja vammautui 260 lasta vuodessa vuosina 2021-2023. Saako tämä näitä meidän laiskoja nyhverö metsästäjiä vaatimaan autoilun lopettamista, tai edes vähentämistä? Ei vitussa vaan itsestäänselvyys on se, että autoa pidemmät matkat mennään autolla ja passipaikallekkin olis hy päästä suoraan autolla.

Kyllä tässä kaikki kiteytyy siihen, että ihminen on luonnostaan laisja ja valtaosa ihmisistä on vitullisia lapamatoja ilman itsekuria tai selkärankaa.
Toivottavasti et selvinpäin ole tuota mieltä.
 
Aivan.

Yhdellä lammastilalla tehty tänä vuonna lähes 400 susihavaintoa. Viime vuonna tältä Varsinais-Suomalaiselta tilalta raadeltiin 42 lammasta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top