Suurpeto keskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Jatkan hieman. Käsitykseni mukaan myös karhujahdit tuottavat ihmispelkoa eläimiin. Sekin on win win. Karhutihentymät pitäisi purkaa ensin ja siitä siirtyä harvemman kannan alueille.

Kuvauspaikat. Kuka oikeasti nauttii kopissa istua ja tuijottaa perkeleellistä näkyä, jossa irtonaisista sianosista tappelevat rähjäävät korttolinnut. Suon reuna on poljettu muralle ja haju voi olla rietas. Kliimaksina paikalle voi lyllertää ylipainoinen ja laiska herkuttelija. Kuvan taustana riekkuva lokkikolonia ja violetit lihakimpaleet. Yök.

Tottuuko karhu väärällä tavalla ihmisen hajuun ruokintapaikoilla? En tiedä, ehkä osa tottuu ja osa ei.

Leviääkö ruokintapaikoilla karhujen keskuudessa loiset ja taudinaiheuttajat? Liekö sitä edes tutkittu?
 
Mehtuuhallitus sai life rahoituksen metsäpeuran suojeluun ja palauttamiseen. Tiilikkajärven kansallispuisto on palautettava kohde. Tunnen ohkasta paremmin tuon alueen petotilanteen ja onnea palauttelulle. Kattakaa peuroilla pöytä. :cool:

Hieman epäilen onnistumista, mutta matkahan on tärkeä.
Saahan niitä peuroja palautella EU rahoilla, mutta jos alueen susikannalle ei tehdä mitään, onnistumisen mahdollisuudet Tiilikalla lähellä nollaa.

Sama olisi ne rahat nuotiossa polttaa.

Alueella ei ole hirven vasoja tavattu enää vuosiin. Kaikki menee susien suihin.
 
Viimeksi muokattu:
Saahan niitä peuroja palautella EU rahoilla, mutta jos alueen susikannalle ei tehdä mitään, onnistumisen mahdollisuudet Tiilikalla lähellä nollaa.

Sama olisi ne rahat nuotiossa polttaa.

Alueella ei ole hirven vasoja tavattu enää vuosiin. Kaikki menee susien suihin.
Aikoinaan (2000-luvun alkua) kotipaikkakunnallani kävi tunteet kuumana, kun 2/3 Suomen susista oli pitäjän alueella. Mediassa naureskeltiin paikallisten huolille ja Hesarissa sai tunnettuutta kommentti, että valtion pitäisi myöntää kuhmolaisten kaatolupia susien suojelemiseksi.

Samoihin aikoihin Metsästäjä-lehdessä oli laskelmia metsäpeurakannan kehityksestä ja suurpetojen kantojen kehityksestä. Todettiin, että peurakanta, joka aiemmin oli niin vahva, että metsästystä suunniteltiin, oli laskenut. Itseasiassa vasatuotto romahti ja oli lähes 0. Samaan aikaan susikantta vahvistui. Lehdessä kerrottiin, että "näillä kahdella seikalla ei ole minkäänlaista yhteyttä toisiinsa." Penikkana peurojen vaellusreiteillä näki säännöllisesti (viikoittain) jälkiä, jopa eläimiä. Isoimmat tokat, joita itse 1980-90-luvulla näin olivat jotain vajaa satapäisiä. Nykyään peuran näkeminen ei ole mitenkään yleistä.

Myös Metsästäjäin keskusjärjestö jalkautui tuolloin ja joku isoherra tuli yhteen yleisölle avoimeen paneelikeskusteluun. Kertoi, että suurpedot kuuluvat Suomen metsiin ja vaikka pelko on ymmärrettävä, se on aiheeton. Lisäksi tuomitsi jyrkästi salametsästyksen ja omankädenoikeuden. Yleisöstä sitten joku kysyi, että eikö joitakin susia voisi ottaa kiinni ja siirtää kyseisen henkilön kotiseudulle. Johon hän sitten vastasi, että ilman muuta voi, mutta siellä ne siirtoistutetaan uudelleen kahden metrin syvyyteen maan sisään.

Että en minä ihan hirveästi aina ihmettele sitä maalaisten skeptisyyttä ja katkeruutta näiden asioiden tiimoilta.
 
Ja ministeriössä ollaan toivekkaina ettei ympäristöjärjestöt tekisi valituksia...😞

Ylen jutusta...
Luvista voi metsästyslain mukaisesti edelleen valittaa. Valitusoikeus on annettu alueellisille ja paikallisille luonnonsuojelujärjestöille. Laanikari odottaa, että valituksissa käytetään harkintaa.

 
Lisääntymäänpäin se karhukantakin täälläpäin, susien lisäksi.

Missä ei olisi, lähin susi havainto n.18km. tietä pitkin mitattuna..
 
Viimeksi muokattu:
Naapurilla on mehiläispesiä metsäautotien varressa tuossa jonkun kilometrin päässä. Alkukesästä karhut kävi ne hävittämässä, kai emo ja yilvuotinen pentu. Ensimmäisen hävityskerran jälkeen pantiin riistakamera, kolmena yönä kävi nallet tullaamassa makeaa suihinsa. Parhaimmillaan karhupari oli apajalla reilu vartti sen jälkeen, kun tarhuri oli lähtenyt paikalta. No, naapuri rakensi sähköaidan pesien ympärille. Juhannusaattona näytti kuvaa, missä karhu kaihoten katselee pesiä aidan takaa.
 
Back
Top