Syyrian konflikti

Niin kysehän ei ole siitä, kuka on vahvin taloudellisesti tai sotilaallisesti vaan näiden "katupoikien" joukossa arvostuksen saa se joka sitä voimaa käyttää ja on valmis toimimaan. Heikompikin voi häikäilemättömällä toiminnalla pitää taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvempaa otteessaan tietyn aikaa kunhan ei sitä rajaa ylitä. Putin kokeilee ja testaa tätä rajaa kun on huomannut ettei länsi uskalla ryhtyä sanoista tekoihin. Erdogan ei sanojaan kauan tuhlaillut vaan ryhtyi niihin tekoihin - Venäjä tietää pelin hengen ja vaikka nyt kukkoillaankin niin asetelma on jollain tapaa selkeämpi.

Ehkäpä Obama sai munat Erdoganin "iskun" myötä, mutta mietityttää, että mikä olisi asetelma nyt jos jo viimeistään kesällä 2014 Venäjälle olisi tehty selväksi pelin henki. Olisi lopetettu lupauksiin uskominen ja ryhdytty jo tuolloin viemään tappavaa voimaa Ukrainaan.

Kun ei yhteistä kieltä ole, kommunikointi on vaikeaa. Katsotaan josko nyt länsi sai hiukan lisää rautaa selkärankaan, eikä hiiri enää hypi pöydällä.

vlad

Jo moneen kertaan on todettu että Putin pelaa peliään aivan samanlaisilla taktisilla käännöksillä kuin Hitler aikoinaan.. Tämä on hyvin huomioitu lännessä, eikä siihen peliin ole ainakaan toistaiseksi lähdetty mukaan, yhdenkään maan toimesta. Syynä on tietysti se että Venäjä heikentyy ja taantuu pelkästään sen johdosta että se on käytännössä (mm. hyökkäyksillään naapurimaita kohtaan) purkanut kaupallisen yhteistyön mahdollisuudet länsimaiden kanssa. Siis ei tarvita sotilaallisia toimia Venäjää vastaan vaan aika tekee työtään lännen ja moniarvoisen yhteiskuntajärjestelmän puolesta. Toisekseen Venäjällä on ydinaseita joten lännen täydellisestä ylivoimasta huolimatta ei olisi järkevää pakottaa Venäjä sotilaalliseen tappioon ja äärimmäiseen nurkkaan. Kolmanneksi NATO-maat eivät voi puolustusliiton sääntöjenkään vuoksi lähteä sotimaan mitään valtiota vastaan (ilman YK:n hyväksyntää). Ja, edelleen löytyy vaikka kuinka paljon syitä siihen ettei ole järkevää reagoida Venäjän provosointiin.

Lähinnä oman (sisä)poliittisen tilanteen vuoksi Venäjä/Putinin hallinto kuitenkin tarvitsee näitä sotia ja uhkailuja. Ulkopoliittisesti tärkeimpänä tavoitteena Venäjällä on pyrkiä pääsemään ulos siitä eristäytyneisyydestä mihin se on omilla toimillaan jumittunut. Putin on varmasti valmis tekemään mitä tahansa poliittisia täyskäännöksiä (vrt. Stalin ja Ribbentropp-sopimus) jos se löytäisi kumppanin joka olisi edes jollain tasolla valmis hyväksymään ja tukemaan Venäjän poliittisia etupiiritavoitteita.

Venäjä ei ole kuitenkaan saanut länsimaiden (ja NATO:n) rintamaan hajoamaan millään tavalla. Yritystä ei ole kuitenkaan Putinilta puuttunut Alkuunsa hän hän pyrki saamaan ystäviä IVY-maista, mutta se suunta kylmeni aika nopeasti..tottahan siellä tajuttiin Venäjän reformistiset pyrkimykset. Valko-Venäjälläkin ollaan kovin ärsyyntyneitä tilanteeseen johon Putin on maan painostanut.Myös Turkin kanssa koetettiin hieroa ystävyyttä mutta siinäkin alkoi tulla mutkia matkaan. Krimin miehitys ja Ukrainan sota ei ollut Turkin mieleen. NATO:a vastaan on koetettu luoda painetta Baltian suunnalla mutta siellä NATO osoitti sellaista yhtenäisyyttä ettei Putinilla ollut mahdollista jatkaa painostusta..Poliittisesti Venäjä sai takkiinsa, kun myös puolueettomat Ruotsi ja Suomi itseasiassa lähentyivät NATO:a isäntämaasopimuksillaan.

Syyriassa näyttää rintamat kehittyvän siihen suuntaan että Venäjä eristäytyy Al-Assad'in kaveriksi sotatoimissaan..nimittäin Daesh joutunee perääntymään ja vetäytymään ainakin väliaikaisesti, kärsimiensä raskaiden tappioiden johdosta. Todennäköisesti myös Daesh'iä tukevat operoijat joutuvat hyväksymään tilanteen. Taustalla voi olla myös aika isoa poliittista peliä. Näin Syyrian sodassakin alkaa löytyä aikaisempaa selkeämmät rintamalinjat. Toisaalla Al-Assad ja Putin sekä vastapuolella enemmän tai vähemmän länsimieliset Al-Assad'ia vastustavat kapinalliset sekä heidän länsimaiset tukijansa. Todennäköisesti Putin joutuu sitoutumaan pitkäksi aikaa tiukasti Syyriaan. Näin ne yhä vähenevät venäläisten resurssit vain hajaantuvat ympäri maailmaa..Tulikohan taas ryssittyä?
 
THE WALL STREET JOURNAL
U.S. Urges Turkey to Seal Border
A bigger Turkish border deployment would close off key transit routes for ISIS fighters in Syria, U.S. officials say

http://on.wsj.com/1PhmEQn
Tässä kohtapuoliin tulee katsottua Erdoganin kortit. Jos Turkin ja Syyrian raja Aleppon pohjoispuolella tulee tukituksi, tulee ääri-islamisteille tukalat paikat kun asekuljetukset tyrehtyvät.

Venäjähän tosin on jo alkanut harrastaa "rajavalvontaa" omalla tyylillään. Tässä taas pari tuoretta esimerkkiä.
 
Erdoganin teatteria, aito reaktio Venäjän vastatoimiin tai sitten liittolaisten painostama askel? Putin & kumppanithan ovat useaan otteeseen vaatineet anteeksipyyntöä, mutta aiemmin Turkin reaktio on ollut lähinnä vastata takaisin, että Venäjä on se, jonka pitäisi pyytää anteeksi.

Yahoo News (AP): Turkish president says wishes plane downing had not happened
ANKARA, Turkey (AP) — Turkish President Recep Tayyip Erdogan on Saturday voiced regret over Turkey's downing of a Russian warplane, saying his country was "truly saddened" by the incident and wished it hadn't occurred.
 
Erdoganin teatteria, aito reaktio Venäjän vastatoimiin tai sitten liittolaisten painostama askel? Putin & kumppanithan ovat useaan otteeseen vaatineet anteeksipyyntöä, mutta aiemmin Turkin reaktio on ollut lähinnä vastata takaisin, että Venäjä on se, jonka pitäisi pyytää anteeksi.

Yahoo News (AP): Turkish president says wishes plane downing had not happened

Hetki sitten uutisissa viitattiin samaiseen asiaan. Onko nyt otettu ensimmäinen askel ja tämän jälkeen Putinin on helppoa tehdä jokin pieni myönnytys ja lopulta sitten kaikessa hiljaisuudessa tilanne palautuu ennalleen?

Asetelma voi olla se, että liittolaiset (Obama?) on painostanut Erdogania tai sitten E. katsoi, että Turkki on tehnyt osuutensa ja etenkin hän on näyttänyt kansalle, uskaltavansa nousta ydinasevaltaa vastaan ja nyt on sitten helpompaa tehdä pieni myönnytyksen ele Moskovan suuntaan. Tai sitten kaksi katupoikaa otti yhteen ja huomasi, että lopulta kumpikin sai haluamansa: Turkki iski Venäjää vyön alle; toisaalta Venäjä jatkoi rajaseudun pommittamista varoituksista huolimatta - joten kumpikin sai jotain, vaikka Venäjän vastustajien silmissä Turkki teki jotain sellaista jota kukaan muu ei ollut uskaltanut tehdä näin suoraan, joten vaaka on aavistuksen Turkin puolelle kallellaan.

Ota näistä nyt selvää kun kaikkia taustoja ei tiedä - mukana voi olla paljonkin teatteria ja lausuntoja, jotka on annettu vain ja ainoastaan "kotimarkkinoille" ja samalla vastapuolta on tiedotettu kulisseissa kaiken aikaa.

vlad.
 
Erdoganin teatteria, aito reaktio Venäjän vastatoimiin tai sitten liittolaisten painostama askel? Putin & kumppanithan ovat useaan otteeseen vaatineet anteeksipyyntöä, mutta aiemmin Turkin reaktio on ollut lähinnä vastata takaisin, että Venäjä on se, jonka pitäisi pyytää anteeksi.

Yahoo News (AP): Turkish president says wishes plane downing had not happened

Maailmaa on tietenkin helpompi yrittää ymmärtää, jos kaikki ajatellaan henkilöityvän valtionpäämieheen ja mietitään mitä ko. henkilö voi tehdä. Se on jotain konkreettista mitä ajatella ja käsitellä. Tässä pelissä ei ole kysymys Erdoganista, ei Putinista ei Assadista eikä muistakaan päämiehistä. Juttu on paljonkin isompi.

Irak valtiona on ollut toimintakyvyttömänä jo vuosia. UK ja USA ovat rauhoittaneet tilannetta, jotta Saudit ja Iran eivät joudu avoimeen kahakkaan toistensa kanssa. Toisaalta, UK ja USA hyvin aktiivisesti osallistuivat tyhjiön tekemiseenkin Irakissa ilman, että sen vaikutuksia Syyrian alueelle mietittiin ihan loppuun. Sitä saa, mitä tilaa.

Humanitaariset syyt ovat olleet toissijaisia argumentteja, joilla oman maan parlamentilta on saatu mandaatti toimia. Suurelta osin tarpeesta pitää Saudit ja Iran poissa toistensa kimpusta on edelleen olemassa Irak nimisen valtion rajat, vaikka noiden rajojen sisäpuolelta valtion tunnusmerkkejä voi hakemalla hakea.

Tänä päivänä Syyria nimistä valtiota ei käytännössä ole enää olemassa. On todennäköistä, että se tulee hajoamaan osiin. Tuossa pelissä Turkki on tietenkin saamapuolella. Venäjän pitää jollain tapaa sekaantua tähän peliin, käytännössä Turkkia vastaan. Tässä kontekstissa venäläisen koneen alasampuminen oli vain ajan kysymys. Toisarvoista, kävikö se Turkin puolella ja kuinka kauan. Lisää tulee tapahtumaan, mutta on vaikea kuvitella, että tapahtumat eskaloituvat muualle kuin Syyrian alueelle. Ja on todennäköistä, että Turkki tulee ottamaan Syyrian pohjoisalueita hallintaansa jossain vaiheessa. Se mitä tapahtuu loppuosalle Syyriaa onkin sitten mielenkiintoinen juttu. Uskoisin, että USA/UK haluaa edelleen pitää Iranin ja Saudit poissa toistensa kimpusta ja keskittyvät vahvistamaan ja tukemaan Irakin jonkimoista hallintoa. Ongelmana vaan on se, että kummallekin valtiolle tulee liian kalliiksi aloittaa mitään maaoperaatiota Syyrian eteläosissa. Jos Venäjä haluaa, sillä on mahdollisuus tehdä Syyriaan itselleen ja Iranille myötämielinen alue jota nyt sitten Assad tai joku muu hallitsee. Siinä vaiheessa kun etupiirit on jaettu, Assad heivataan johonkin kuoppaan, että saadaan näennäinen sopimus Venäjän, Turkin, USA:n ja UK:n välillä.

En olisi yllättynyt siitäkään, että jossain vaiheessa, Israel ottaa jonkinmoisen kaistan Syyriasta eikä edes paljoa selittele syitä siihen.

Ei lähi-idässä ole mitenkään uutta, että rajat muuttuvat. Ei siellä ole mitään Skandinaavisia kansallisvaltioita. Iran, UAE, Qatar ja Bahrain sopivat vuosittain missä raja kulkee Persianlahdella.

Johannes
 
Ai niin, nyt vatnikit eivät pääse Turkkiinkaan..pysyvät altaat puhtaimapana kusesta ja oksennuksesta..

Samasta aiheesta uutisoi MTV3.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...stien-vaihtoehdot-kayvat-kohta-vahiin/5582922

"Talouskriisi ja heikentynyt rupla ovat jo valmiiksi rajanneet venäläisten mahdollisuuksia matkustaa erityisesti euroalueella. Venäläisten ulkomaanmatkailu on pudonnut tänä vuonna 50 - 70 prosenttia, arvioi Venäjän matkailualan unioni. Pudotus on näkynyt erityisesti Espanjassa ja Kreikassa. Tilalle venäläisille tarjotaan kotimaanmatkailua - Baikalia, Krimiä ja Mustaamerta."

Eli vaihtoehdoksi sähkötön Krim ? Osaatko Maidan sanoa, kaipaavatko vatnikit edes ulkomaanmatkoja, vai tyytyvätkö huonolaatuiseen kotimaan lomailuun ? Vieläkö Ukrainailta varastettu Krim houkuttelee venäläisturisteja ?
 
Onko kyseessä jotenkin uusi muodostelma, vai onko yhä saman vanhan, kenttää suojaavan, vahvistetun merijalkaväkipataljoonan kalustoa?

Aina välillä tunnutaan muistavan, että "VENÄJÄLLÄ ON TANKKEJA SYYRIASSA" kun niitä on se komppaniallinen ollut siellä Venäjän Syyria operaation alkamisesta asti.

edit. Kuvassahan on päiväys "September 15th", eli on se sama vanha vahvistettu pataljoona. Oliko ikivanhan kuvan postaamisella joku syvempikin tarkoitus?
 
Ei ollut mitään suurempaa merkitystä, osui vain silmään uutisvirrassa.
Enkä muistanut nähneeni sitä täällä.
 
Hollandella on pitkä aisankannattajan historia. Tuntuu viihtyvän vielä tuossa asemassa ja hakeutuu siihen.

Ranska aseistaa Saudeja. Tekee infra tyhjiöä Syyrian alueelle, jonka ranskalaiset firmat jossain vaiheessa täyttävät.

Jokainen voi tietenkin hakea kielikuvia vaikkapa sitten oman kodin kielenkäytöstä, mutta toistan sitä, mitä olen jo aikaisemmin sanonut, että Ranska jollain ilveellä kaikissa kriiseissä onnistuu ähräämään itsensä kummallekin puolelle rajaa. Ja hyvin tuottavasti.

Jos tuo nyt sitten vaatii sitä, että presidentti ajelee skootterilla naisissa yöllä pitkin Pariisin katuja ja salainen poliisi ei tiedä missä hemmo on, niin kansa on katsonut sitä tähän mennessä vaan eduksi.

Johannes
 
Miettikääs sitä että olisi Maaottelu FIN-RUS.
Ranska varmaan tunkisi silloinkin "Neuvottelija" maaksi, kuka pelaisi lopulta omaan pussiin ja se niistä EU:n turvatakuista.
 
Syyriassa ei kuitenkaan ole mitaan 'veli vastaan serkku' -tilannetta, vaan soppaa hammennetaan monelta taholta... paapukareina Turkki, Iran ja Saudi&UAE... Lansimailla ei oikeasti ole hevosta naissa raveissa, meila on vain havittavaa. Pysytaan poissa.

pps. jos Ylen "Ulkolinja" oli 'hyva katsaus' tilanteeseen niin huh huh.. itse en omista televisiota (hyvin eri syista kuin Paaministerimme J. Sipila), mutta voisin kuvitella etta se nyt ei valttamatta ehka ollut niin hyva katsaus kuin YLE-vero antaa ymmartaa... kaikella kunnioitukselle uusi jasen @hadoop .

Samaa mieltä siinä että länsimaita ei tuonne kaivata. Mutta Putin laittaa sentään vähän vastapalloon Turkki-ISIS -koalitiolle, mikä on pelkästään positiivista.

Olisi ehkä kannattanut sinunkin se ulkolinja tsekata. Siellä Assadin puolella on kuitenkin aika paljon väkeä joka on nimenomaan Assadin puolella, tai sitten vaan yleistä kaaosta ja väkivaltaa vastaan.

Pidin tätä alkuun aika asiallisena foorumina, mutta nyt kun näkee miten porukka on mehuissaan yhden suhoin alasampumisesta, niin näkökulma pakostakin vähän muuttuu. Tuo oli Erdoganilta vain helvein huono peliliike, vaikka omia öljykuljetuksiaan toki puolusti.
 
Mielipide Toni Alarannalta, joka on tehnyt Turkista kirjan. FT Toni Alaranta on erikoistunut Turkin politiikkaan ja työskentelee vanhempana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa.

Kuten EU, NATO on viime kädessä länsimaisen moniarvoisen demokratian puolustamista varten perustettu yhteisö. Tältä kannalta katsottuna Turkin NATO-jäsenyys on läpeensä ongelmallinen, sillä AKP-vallan aikainen Turkki on avoimesti länsimaiden vastainen valtio, jonka poliittinen johto tekee päivittäin pilkkaa länsimaisen demokratian kaikkein perustavimmista elementeistä, kuten lehdistönvapaudesta ja oikeusvaltioperiaatteesta.

Länsimaat eivät kuitenkaan tähän juurikaan puutu, sillä panokset ovat liian kovat.

Syyria on tästä paras (ja karmein) esimerkki. Vaikka Turkki on tukenut kaikkia mahdollisia salafisti-jihadistiryhmiä Syyriassa, Jabhat al-Nusrasta Isisiin, millään tällä ei tunnu olevan väliä niin kauan kuin Turkki seisoo yhteisessä rintamassa Syyrian presidentti Bashar al-Assadia ja Venäjää vastaan.

Venäjän ja Turkin suhde on kuitenkin moniulotteinen. Länsimaissa tämä on toki jollakin tasolla tiedostettu. Sen lisäksi, että mailla on mittavat taloudelliset suhteet ja lukuisia yhteisiä hankkeita, maiden yhteistyö ulottuu paljon tätä syvemmälle. Niiden voi sanoa jopa olevan strategisessa liitossa siinä mielessä, että molemmat ruokkivat ja hyödyntävät yhteistä länsimaiden vastaisuutta.

Pitkällä aikavälillä maiden suurstrategiat kuitenkin aiheuttavat törmäyksen, ja juuri tätä me todistamme nyt Syyriassa. On tärkeää huomata, että lähes jokaisella keskeisellä politiikan alueella Turkki muistuttaa hyvin paljon Venäjää.

Tämä yhtäläisyys näkyy myös uusimperialistisessa ulkopolitiikassa. Turkin suurstrategia perustuu ajatukselle suuresta Turkista, joka on predestinoitu saavuttamaan sunni-islamilaisen maailman johtoasema.

Paljon on puhuttu siitä, miten Isisin jihadistit hyökkäävät länsimaiden 1. maailmansodan aikana piirtämien Lähi-idän rajojen kimppuun. Tätä ovat monet länsimaiset kommentoijat suorastaan yllyttäneet kuvailemalla, kuinka keinotekoisia alueen rajat ovat, kuinka ne lähes väistämättä hajoavat ”luonnollisempien” kollektiivisten identiteettien noustua esiin. Harva on huomannut, että Turkin AKP-johto hyökkää poliittisessa retoriikassaan tätä Sykes–Picot -järjestelmää vastaan vähintään yhtä määrätietoisesti kuin Isis.


http://politiikasta.fi/artikkeli/turkki-venäjä-ja-toisiinsa-törmäävät-suurvaltaunelmat
 
Vaikka Turkki on toimija ja kaikkea muuta kuin syytön, on mielenkiintoista seurata seuraavia liikkeitä ja Venäjän infovaikuttamista ja erityisesti sen leviämistä Suomessa, eli mitä kanavia käytetään. Turkin kohtelu kertoo jotain siitä, mitä meillekin on tulossa, jos Natoon päätettäisiin hakea. Voi olla tulossa ilmankin.

Ryskykin bongasi asian heti:

Venäjän reaktio on ollut kova. Viisumivapaus on purettu, turkkilaisia karkotetaan ja jossain vaiheessa suhteellisen lämpimätkin suhteet on laitettu jäihin. Tämä tilanne antaa mahdollisuuden tarkastella Venäjän tapaa painostaa ulkovaltaa omaan tahtoonsa. Samaa painostusta on tehty jo pitkään Venäjän naapurimaita kohtaan, mutta hankaluutena on erottaa ja nähdä hivuttamalla tapahtuva Venäjän toiminta. Kun suhteet Turkkia kohtaan sen sijaan kokivat melkoisen pikajäädytyksen, on kontrasti paljon selvempi.

http://uusimaanpuolustus.blogspot.fi/2015/11/turkissa-avautui-hybridisodan-rintama.html
 
Back
Top