Syyrian konflikti

yle Uutiset Ulkomaat 4.9.2013 klo 8:36
Putin ei sulje pois tukea Syyria-iskuille, jos myrkkykaasuisku todistetaan

Putin varoittaa kuitenkin länttä ryhtymästä yksipuolisiin iskuihin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin varoittaa länsimaita ryhtymästä yksipuolisiin toimiin Syyriassa. Putin ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että Venäjä tukisi rankaisevia sotilaallisia iskuja, jos osoittautuu, että Syyrian hallituksen joukot käyttivät kemiallisia aseita.

Uutistoimisto AP:n ja televisiokanava Channel 1:n yhteisessä haastattelussa puhunut Putin korosti, että todisteiden tulisi olla pitäviä ja ne pitäisi tuoda YK:n turvallisuusneuvostoon. Putinille eivät riitä todisteet, jotka perustuvat huhuihin ja tiedustelupalveluiden jonkinlaisen salakuuntelun avulla saamiin tietoihin.

Putin muistutti vääristä joukkotuhoaseita koskeneista tiedoista, joita Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush käytti oikeuttaakseen vuonna 2003 alkanutta hyökkäystä Irakiin.

- Kaikki nämä väitteet osoittautuivat kestämättömiksi, mutta niitä käytettiin sotilaallisten toimien aloittamiseen, mitä monet Yhdysvalloissa kutsuivat virheeksi. Unohdimmeko tämän?, Putin kysyi.

Putin myös toisti, että Yhdysvallat tarvitsisi YK:n turvallisuusneuvoston hyväksynnän, jos maa päättäisi ryhtyä toimiin Syyriassa. Venäjällä on veto-oikeus neuvoston päätöksiin.

Putinin mukaan on liian aikaista puhua siitä, mitä Venäjä tekisi, jos Yhdysvallat hyökkäisi Syyriaan.

Lähteet:
AP
 
Luonnos sallisi kahden kuukauden sodan Syyriassa
Karjalainen-STT-Reuters 04.09.2013 04:51

Yhdysvalloissa senaatin ulkoasianvaliokunta on tehnyt luonnoksen sopimuksesta, jossa hyväksytään hyökkäys Syyriaan. Luonnoksessa muun muassa kielletään maavoimien käyttö ja rajataan sotatoimien kesto 60 päivään tai tarvittaessa 90 päivään.

Luonnoksen ehdot ovat ankarammat kuin presidentti Obama on toivonut. Kyseessä on vasta luonnos, jota ei vielä ole hyväksytty valiokunnassa. Jos luonnos menee tänään läpi, sen täytyy vielä saada senaatin hyväksyntä ensi viikon äänestyksessä.
 
No entäs sitten, jos osoittautuu "vedenpitävästi", että kapinalliset käyttivät kemiallisia aseita? Kuka kostaa ja kenelle?

Eipä sillä, jos tuolla käytettiin kemiallisia aseita oikeasti, ja veikkaa pitäisi heittää, niin panisin roponi Assad-syyllinen-puolesta. Assadin hallinto on kuitenkin koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin lähelle hirmuhallintoa vertautuvaa lajia, ei se ole kaihtanut tehdä julmuuksia kansalleen tähänkään saakka. Tyrmät ja vankilat ovat olleet pullollaan väärinajattelijoita, eivätkä ne paikat ole olleet mitään ihmisoikeuksien tyyssijoja, ei, vaan niissä on ollut leimaavaa pamppujen mäiske, sähköshokkien infernaaliset pärskäykset, tuomittujen itku ja piinattujen voihke.

Mutta en ylläty siitäkään, jos paljastuu, että toinen osapuoli on käyttäjä. Rumaksi on peli yltynyt.
 
BREAKING: British Typhoons in near clash with Turkish jets over Cyprus
FAMAGUSTA GAZETTE • Tuesday, 03 September, 2013

British and Turkish fighter planes nearly clashed over the skies of Cyprus yesterday after two Typhoon Eurofighters scrambled from Akrotiri airbase.

Details remain unclear, but informed sources said the Typhoons, which are part of a total of six aircraft sent to the RAF Akrotiri airbase for possible actions against Syria, flew over the Turkish occupied part of Cyprus to intercept unidentified planes.

According to reports, Turkey sent two F-16 fighters to intercept the British planes claiming they violated the airspace over the occupied part of Cyprus.

A statement from the British Bases authorities said that "The UK Ministry of Defence can confirm that jets were launched from Akrotiri to investigate. These aircraft were found to be flying legally in international airspace and no intercept required."

Defence Minister Fotis Fotiou also confirmed that the incident took place, with informed sources saying that the government requested an explanation from British authorities.

They said the Typhoons took off after radars detected suspicious flights in the area of the occupied city of Famagusta.

A a squadron of F-16 fighter jets have been based at at Turkish airstrip in northern Cyprus since 2011, however it is understood the Turkish jets took off from Incirlik air base in Turkey, in order to intercept the British planes.

Turkish Cypriot media reports that the British planes had returned to Akrotiri by time the Turkish jets arrived in northern Cyprus airspace.

The incident comes at a moment of heightened tension in the region. On Sunday, Britain said they would keep six RAF Typhoon jets in the Mediterranean in case Syrian president Bashar al-Assad retaliates against any American-led attack.

A Royal Navy cruise missile-carrying submarine, which was due to take part in any forthcoming operation, is also likely to remain for now. — Copyright © Famagusta Gazette 2013

että näin nämä nato-valtiot ovat sotakoneensa tunnistusmenetelmät synkronoineet...
 
baikal kirjoitti:
No entäs sitten, jos osoittautuu "vedenpitävästi", että kapinalliset käyttivät kemiallisia aseita? Kuka kostaa ja kenelle?

Eipä sillä, jos tuolla käytettiin kemiallisia aseita oikeasti, ja veikkaa pitäisi heittää, niin panisin roponi Assad-syyllinen-puolesta. Assadin hallinto on kuitenkin koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin lähelle hirmuhallintoa vertautuvaa lajia, ei se ole kaihtanut tehdä julmuuksia kansalleen tähänkään saakka. Tyrmät ja vankilat ovat olleet pullollaan väärinajattelijoita, eivätkä ne paikat ole olleet mitään ihmisoikeuksien tyyssijoja, ei, vaan niissä on ollut leimaavaa pamppujen mäiske, sähköshokkien infernaaliset pärskäykset, tuomittujen itku ja piinattujen voihke.

Mutta en ylläty siitäkään, jos paljastuu, että toinen osapuoli on käyttäjä. Rumaksi on peli yltynyt.

Hyviä pointteja.
Kaasuiskuista ei ota selvää itse painituomarikaan, voimme vain arvailla, varmaksi emme voi sanoa mitään.

Veikkaan että jos jenkit iskee, niin sota ei välttämättä eskaloidu vaan tollahit ja hitsipullat lisäävät vaan tukeaan Assadille miesmäärän ja kaluston merkeissä. Mahdollisesti nähdään vielä uusia kaasuiskuja. Nähtäväksi jää mitä nämä uudet laajemmat toimet eli tuki oppositiolle pitää sisällään.
 
yle Uutiset Kotimaa 4.9.2013 klo 10:12
Jussi Niinistö arvelee: Syyria lienee vain harjoitusmaali Yhdysvalloille

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö huomauttaa, että Syyrian ja Iranin ilmapuolustusjärjestelmät ovat verraten samanlaiset. Niinistön mielestä on mahdollista, että Yhdysvallat haluaa harjoitella - mielessään Iran.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) arvioi Ylen aamu-tv:ssä, että Yhdysvalloilla on monenlaisia piileviä vaikuttimia, kun se kaavailee iskua Syyriaan.

Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainkomitea pääsi keskiviikkona sopuun Syyrian sotatoimia koskevasta päätöslauselmaluonnoksesta. Siitä äänestetään myöhemmin tänään. Luonnoksen suomat valtuudet sotavoiman käyttöön ovat rajatummat kuin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on toivonut.

Jussi Niinistö miettii, onko Syyrian tapauksessa kyse harjoitusmaalista ja halutaanko harjoitella tulevaa Iranin iskua varten. Hän huomauttaa, että ilmapuolustusjärjestelmät ovat verraten samanlaiset sekä Syyriassa että Iranissa. Niinistön mielestä on mahdollista, että Yhdysvallat havittelee kokemuksia siltä kannalta.

- En väitä, että tämä on pääsyy, vaan yksi taustalla vaikuttava syy, Niinistö sanoo.

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ei halua, että Obaman vierailu Tukholmaan olisi pelkää Syyriaa. Hän muistuttaa, että Ruotsissa on ajettu puolustusta alas, joten vierailun turvallisuuspoliittinen aspekti on vahva. Itämeren alue on Yhdysvaltain kiinnostuksen kohteena, Salolainen sanoo.

Presidentti Barack Obama saapuu keskiviikkona vierailulle Ruotsiin. Hän tapaa kaikkien Pohjoismaiden johtajat.

Korjattu kello 10.00 Niinistö ei sano, että Syyrian ja Iranin ilmapuolustusjärjestelmien samankaltaisuus olisi Yhdysvaltain Syyrian-aikeiden pääsyy vaan, että asia vaikuttanee taustalla.
 
Mielenkiintoinen haastattelu, keitä mahtanee olla taustavaikuttajat. Selkeää viestiä ainakin pyritään antamaan Yhdysvaltojen suuntaan.

[video=youtube]https://www.youtube.com/watch?v=H5cewRECgcc[/video]
 
Mielenkiintoista on se että ensin puhutaan Syyriasta ilman Assadia ja nyt Assadia ei olla syrjäyttämässä vaan, iskujen syy on kaasuisku. Omituisia höpöttäjiä ja satusetiä.
 
baikal kirjoitti:
No entäs sitten, jos osoittautuu "vedenpitävästi", että kapinalliset käyttivät kemiallisia aseita? Kuka kostaa ja kenelle?

...

Mutta en ylläty siitäkään, jos paljastuu, että toinen osapuoli on käyttäjä. Rumaksi on peli yltynyt.

Elä ylläty.

Whatever happened last week in the town of Khan al-Assal, west of Aleppo, it achieved something extraordinary in the Syrian civil war: unity among Washington, Moscow and Damascus.

All welcomed the rapid decision by Ban Ki-moon, the United Nations secretary-general, to investigate an alleged chemical attack that reportedly killed 26, including Syrian soldiers.

Unusually, the request for that investigation came from the Syrian regime, which claimed that Islamic jihadist rebels launched a chemical weapons attack. Since then, precious little evidence in any way has come from the area despite an awful lot of diplomatic noise around the world.

However a senior source close to the Syrian Army has given Channel 4 News the first clear account of what he claims is believed to have occurred on Tuesday. He is a trusted and hitherto reliable source who does not wish to be identified.

The Syrian military is said to believe that a home-made locally-manufactured rocket was fired, containing a form of chlorine known as CL17, easily available as a swimming pool cleaner. They claim that the warhead contained a quantity of the gas, dissolved in saline solution.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleeast/syria/9950036/Syria-chemical-weapons-finger-pointed-at-jihadists.html?fb

Chemical weapons experts voiced skepticism Friday about U.S. claims that the government of Syrian President Bashar Assad had used the nerve agent sarin against rebels on at least four occasions this spring, saying that while the use of such a weapon is always possible, they’ve yet to see the telltale signs of a sarin gas attack, despite months of scrutiny.

“It’s not unlike Sherlock Holmes and the dog that didn’t bark,” said Jean Pascal Zanders, a leading expert on chemical weapons who until recently was a senior research fellow at the European Union’s Institute for Security Studies. “It’s not just that we can’t prove a sarin attack, it’s that we’re not seeing what we would expect to see from a sarin attack.
http://www.mcclatchydc.com/2013/06/14/194016/chemical-weapons-experts-still.html?story_link=email_msg#.UiZOLH_t-zw
 
larrythorn kirjoitti:
Mielenkiintoista on se että ensin puhutaan Syyriasta ilman Assadia ja nyt Assadia ei olla syrjäyttämässä vaan, iskujen syy on kaasuisku. Omituisia höpöttäjiä ja satusetiä.

Ei siinä mitään omistuista ole jos uskoo Turvavyöhyke suunnitelmiin jonka sisällä on vapaan syyrian uusi pääkaupunki. Nyt jenkit kertoivat että heillä on uudet laajat suunnitelmat kapinan tukemiseksi,ja epäilempä että tarkoittaa juuri tuota. 40-km vyöhyke pitkin jordanian ja Israelin rajaa. Itse syyria jää Assadin ja Al-nusran taistelukentäksi. Erittäin fiksu veto.
 
aj77 kirjoitti:

Jos näin niin inge hätä. Voisi ehkä tähän vielä lisätä, että mitä nopeammin tähän päästäisiin niin sitä parempi. Varmasti kaikkien osapuolien hyväksyttävissä oleva asia vai onko mitä tuumaa Assad, Iran ja hitsipulla?
 
Minusta viimeiset käskyt iskuista annetaan melko pian. Tietenkin on syytä selvitellä kansainvälisen yhteisön tuki, sillä alue on niin herkkä, että suursodan vaara on ilmeinen.

Muutamiin keskustelulankoihin annan näkökulman perusteluineen.

1) Al-Assad on iskujen takana erittäin todennäköisesti. Tähän toivoisin asiantuntevaa vastausta. Kun hallituksen tutkintaryhmä tuli uhrien luokse, heillä ei ollut edes suojavarusteita. Voiko tehdä olettamuksen, että he olivat tarkkaan tietoisia, mitä ainetta oli käytetty? Myöskään kapinallisten mahdollisuus järjestää YK:n tutkijaryhmälle viivytys attentaatein ja tulituksella on heikompi kuin hallituksen: vain hallitus tiesi aikataulun, etenemisreitin, majapaikat jne. Lisäksi "viivytys" oli järjestetty varsin ammattitaitoisesti: ei YK-marttyyreita.

2) Syyrian tilanteeseen on puututtava joka tapauksessa. YK:n sääntöjen mukaan (R2-sääntö) jo pakolaisten määrä hallinnon tekojen tuloksena velvoittaa toimimaan. Venäjä on ottanut melko oudon linjan tässä. YK ei kuitenkaan periaatteessa edes voi vaatia Syyrian sotarikoksia tuomittavaksi kansanmurhana, sillä Syyria ei ole edes jäsen missään kansainvälisessä tuomioistuimessa. Ei se ole allekirjoittanut mitään sopimuksia.

Kohta paukkuu.
 
baikal kirjoitti:
No entäs sitten, jos osoittautuu "vedenpitävästi", että kapinalliset käyttivät kemiallisia aseita? Kuka kostaa ja kenelle?

Eipä sillä, jos tuolla käytettiin kemiallisia aseita oikeasti, ja veikkaa pitäisi heittää, niin panisin roponi Assad-syyllinen-puolesta. Assadin hallinto on kuitenkin koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin lähelle hirmuhallintoa vertautuvaa lajia, ei se ole kaihtanut tehdä julmuuksia kansalleen tähänkään saakka. Tyrmät ja vankilat ovat olleet pullollaan väärinajattelijoita, eivätkä ne paikat ole olleet mitään ihmisoikeuksien tyyssijoja, ei, vaan niissä on ollut leimaavaa pamppujen mäiske, sähköshokkien infernaaliset pärskäykset, tuomittujen itku ja piinattujen voihke.

Mutta en ylläty siitäkään, jos paljastuu, että toinen osapuoli on käyttäjä. Rumaksi on peli yltynyt.

Oli syyllinen kaasuiskuun kuka tahansa, niin silminnäkijät eivät kerro mistä suunnasta kranaatit lensivät. Toisinsanoen kaasuiskun tekijällä ei ole mitään merkitystä, vaan merkitystä on sillä että Assadin terrori-hallinto kaadetaan tarvittaessa länsimaiden voimin ja kaasuikuissa kuolleet uhrattiin suuremman tarkoituksen vuoksi. Onhan siellä kuollut jo ennestään satoja tuhansia siviilejä Assadin toimesta ja pari miljoonaa on paennut. Assadhan itse lupasi tarvittaiessa tappavansa kansansa sukupuuttoon, vain säilyttääkseen oman valtansa. Vaikka länsimaissa tiedettettäisiinkin että kaasuisku olisi kapinallistaistelijoiden toteuttama, niin tätä ei myöskään kukaan halua paljastaa, koska länsimaatkin haluavat Assadin hallinnon kaatuvan. Periaatteessa voi täysin olla mahdollista että kaasuiskun ideoi CIA, joka haluaa länsimaiden tuhoavan Yhdysvaltojan kohtaan vihamielisen hallinnon. Suurimman hyödyn Assadin hallinnon kaatumisesta kerää Yhdysvallat.

Miksi tästä aiheesta pitää vielä kinata, mikäli syyllisellä ei ole kenellekään edes mitään merkitystä? Tällä hetkellä maailmanhistoriankirjoituksesta huolehtii Yhdysvallat ja meidän muiden mielipiteillä ei ole siinä paljoa sijaa.
 
Vonka kirjoitti:
1) Al-Assad on iskujen takana erittäin todennäköisesti. Tähän toivoisin asiantuntevaa vastausta. Kun hallituksen tutkintaryhmä tuli uhrien luokse, heillä ei ollut edes suojavarusteita. Voiko tehdä olettamuksen, että he olivat tarkkaan tietoisia, mitä ainetta oli käytetty? Myöskään kapinallisten mahdollisuus järjestää YK:n tutkijaryhmälle viivytys attentaatein ja tulituksella on heikompi kuin hallituksen: vain hallitus tiesi aikataulun, etenemisreitin, majapaikat jne. Lisäksi "viivytys" oli järjestetty varsin ammattitaitoisesti: ei YK-marttyyreita.

2) Syyrian tilanteeseen on puututtava joka tapauksessa. YK:n sääntöjen mukaan (R2-sääntö) jo pakolaisten määrä hallinnon tekojen tuloksena velvoittaa toimimaan. Venäjä on ottanut melko oudon linjan tässä. YK ei kuitenkaan periaatteessa edes voi vaatia Syyrian sotarikoksia tuomittavaksi kansanmurhana, sillä Syyria ei ole edes jäsen missään kansainvälisessä tuomioistuimessa. Ei se ole allekirjoittanut mitään sopimuksia.
Kiitos tästä uudesta tulkinnasta.
Ps. Eihän Syyria ole edes allekirjoittanut kemiallisten aseiden kieltävää sopimusta, joten saavat vapaasti käyttää :(
 
Hizbollah valmiina taistelemaan Syyrian rinnalla
Etelä-Libanonissa uskotaan, että Yhdysvaltain isku Syyriaan räjäyttäisi konfliktin yli rajojen

Valtaosa etelälibanonilaisista tukee Hizbollahia. Sotaisaa järjestöä ja Syyrian hallintoa yhdistää shiialaisuus ja yhteinen vihollinen Israel.

Tässä kohtaa *repesin*
Välimeri kimmeltää, aurinko paistaa, hiekka polttaa varpaita. Nemr, 24, imeskelee vesipiippua ja puhuu maailmansodasta.

"Hizbollah aloittaa sodan Israelia vastaan. Iran ja Venäjä tulevat väliin myös", hän selostaa seurauksia, jos Yhdysvallat päättää iskeä Syyriaan.

"Tulee kolmas maailmansota."

Muurarina työskentelevä Nemr nauttii leppoisasta sunnuntaista Tyyroksen hienolla hiekkarannalla Etelä-Libanonissa. Hän tulee viikonloppuisin mielellään kavereineen rannalle, koska pitää uimisesta.

Tyyroksessa hyvä elämä on lähellä, mutta niin on myös maailmanpolitiikka. Israelin rajalle on muutama kymmenen kilometriä, Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen vähän yli sata. Räjähdysherkällä rajaseudulla toimii YK:n Unifil-rauhanturvaoperaatio, jossa palvelevien suomalaissotilaiden määrän on tarkoitus kaksinkertaistua noin 330:een vuoden loppuun mennessä.

Etelä-Libanonia hallitsee shiiamuslimien Hizbollah-järjestö, jonka sotilaallisen siiven EU määritteli vastikään terroristijärjestöksi. Sotilaallisesti vahva ja uskonnollisesti jyrkkä järjestö on Libanonissa kuin valtio valtiossa. Nemrin tavoin valtaosa alueen asukkaista on Hizbollahin vannoutuneita kannattajia. Syynä on, että Hizbollah nähdään shiiojen puolustajana ja Etelä-Libanonin vapauttajana Israelin miehityksestä.

Hizbollah on sen umpisolmun ytimessä, joka sitoo Iranin ja Israelin Syyrian veriseen sisällissotaan.

Suunnilleen näin: Shiialainen Iran tukee ja aseistaa Hizbollahia. Molempien arkkivihollinen on Israel, jota vastaan Hizbollah soti viimeksi 2006.

Molempien liittolainen taas on Syyrian presidentti Bashar al-Assad, jota Yhdysvallat nyt uhkaa sotilasiskuilla. Al-Assad kuuluu shiiamuslimien alaviittihaaraan.

Nemrin puheet vesipiipun ääressä ovat osaksi suunpieksäntää. Rannalla hän ei kuitenkaan ole mietteineen yksin.

Samansuuntaisia pelkoja konfliktin leviämisestä ovat esittäneet myös Yhdysvalloissa ja muualla lännessä ne, jotka vastustavat Yhdysvaltain sekaantumista Syyrian sotaan huolimatta elokuussa maailmaa järkyttäneestä myrkkykaasuiskusta Damaskoksen lähellä.

Alue on ruutitynnyri, ja sytytyslanka kytee.
 
Back
Top