Syyrian konflikti

https://yle.fi/uutiset/3-10571267

WP: Syyrian hallinto tyhjentää vankiloita teloittamalla joukoittain vankeja
Tietoja vankiloiden tapahtumista saadaan henkilöiltä, jotka on vapautettu lahjomalla vartijat.

Syyrian johto haluaa päästä lopullisesti eroon poliittisista vastustajistaan, joita on sisällissodan aikana vangittu tuhatmäärin. Vankiloita tyhjennetään nyt nopeaan tahtiin. Tyhjentäminen tapahtuu surmaamalla poliittiset vangit, lehti kertoo.

Lehden tietojen mukaan Syyrian hallinto siirtää vankeja eri puolilla maata sijaitsevista vankiloista Damaskokseen, Sednajan sotilasvankilaan. Siellä vangeille pidetään pikainen oikeudenkäynti, joissa lähes kaikille määrätään kuolemantuomio. Tuomiot luetaan ääneen, joten kaikki paikalla olevat vangit saavat niistä tiedon.

Vangit surmataan hirttämällä ennen auringonnousua. Ruumiit siirretään välittömästi kuorma-autoon, jossa ne viedään sotilassairaalaan rekisteröintiä varten. Tämän jälkeen ruumiit haudataan sotilasalueille perustettuihin joukkohautoihin, kertoo Amnesty.

Teloitusten ohella Sednajassa kuolee joukoittain vankeja aliravitsemukseen, lääkehoidon puutteeseen ja kaltoinkohteluun, kertovat entiset vangit.

Sednajan olosuhteet ovat heidän mukaansa kammottavat. Äärimmäisen julma kidutus on jokapäiväistä ja olot selleissä muutenkin surkeat.

Voittajat kirjoittaa historian, sama tapahtui toisessa maailmansodassa, vai meinaatteko että kaikki kuolleet koki puolueettoman oikeudenkäynnin?
 
Jenkkien vetäytyminen voi kestää kuukausia, väittää ABC.

US troop withdrawal from Syria could take several months — report
Officials tell ABC News that pullout plan will be carefully executed to ensure the safety of all US personnel and the removal of all military hardware

This Tuesday, March 7, 2017 frame grab from video provided by Arab 24 network, shows US forces take up positions on the outskirts of the Syrian town, Manbij, a flashpoint between Turkish troops and allied Syrian fighters and US-backed Kurdish fighters, in al-Asaliyah village, Aleppo province, Syria (Arab 24 network, via AP)

The Trump administration’s plan to withdraw American troops from Syria could take several months to implement, US officials told ABC News Friday, stressing that an exact time frame has not yet been agreed.
Shortly after US President Donald Trump’s surprise announcement that the forces would pullout, officials said the plan could be implemented in as little as 30 days.
However, according to ABC, the pace of withdrawal could actually be far slower, appearing to confirm the president’s statement during a surprise trip to Iraq on Wednesday when he said there would be a “strong, deliberate and orderly withdrawal” of US forces from Syria, where they have been helping battle Islamic State jihadists.

Officials told ABC that the withdrawal plan will be carefully executed to ensure the safety of all US personnel, as well as the removal of all military hardware from the country.

000_1BP8GO-640x400.jpg

In this photo from April 28, 2017, US forces, accompanied by Kurdish People’s Protection Units (YPG) fighters, drive their armored vehicles near the northern Syrian village of Darbasiyah, on the border with Turkey. (Delil Souleiman/AFP)

Officials said US and coalition aircraft will carry out airstrikes and provide air support for US troops during the withdrawal, but it was not made clear whether the strikes would continue after the pullout.

https://www.timesofisrael.com/us-tr...ign=daily-edition-2018-12-28&utm_medium=email
 
Mietin et jos Ranska ja Britit jäävät jenkkien tilalle, niin pitäisi kyllä riittää, molemmilla suorituskykyä ja kokemusta useilta vuosilta. Ei vaadi edes suurta joukkomäärää, koska tilannetietoisuus huippuluokkaa.

Joku varmaan kysyy heti että miksi pitäisi jäädä, niin vastaan siihen heti lyhyesti ja ytimekkäästi että lähi-idän voimatasapainon vuoksi.
 
Siinä oli todella lyhyt ja ytimekäs kommentti. Varmaan hyväksyt Krimin miehityksenkin eikö? Voimatasapainon vuoksi.

Minä en hyväksy kumpaakaan.
 
Syyriassa terroristeja, ei pidä antaa uudelleen syntymiselle tilaa ja luoda valtatyhjiötä, myös kurdit erittäin suuressa vaarassa. Aivan helvetin eri juttu kuin Krimin pakkoliittäminen. Minulle toki ok, jos saavat sellaisen sovun aikaan, jossa kaikilla on hyvä olla.

Edit 1.

Iran tukee Lähi-idässä alueellisia terroristiryhmiä, kuten Hitsipullia ja se on saanut vaikutusvaltaa myös palestiinalaisten ääriryhmien parissa. Syyrian sodan avulla Iran on pystynyt levittäytymään sotilaallisesti laajalti Syyriaan. Iranilla on tavoitteena laajentaa valtapiiriään ja olla alueellinen suurvalta ydinaseineen, tämän ei pidä antaa tapahtua missään nimessä. Onneksi Israel on toistaiseksi vielä alueellinen sotilasmahti.

PS. Tulevatko piippalakit lähtemään Krimiltä ja Syyriasta? Epäilen. Ryssiä kiinnostaa luonnonvarat sekä Ukrainan että Syyrian alueella.
 
Viimeksi muokattu:

Vaikea nähdä miten Iran pysäytetään, kun ei edes pakotteita saada toimimaan. Jos saisi niin ainakin hidastuisi.
Eu raha öljyä vastaan taitaa edelleen virrata Iraniin ja se raha menee suoraan aseisiin. Iran on vaarallisenpi nyt kuin koskaan kun Obaman välirauha on ohitse, Vallanvaihto tai täysi sota ovat ainoa ratkaisu ja koska niitä ei ole näköpiirissä kuvailemasi tilanne iranin suurvalta asemasta on hyvinkin todennäköinen.
 
Syyriassa terroristeja, ei pidä antaa uudelleen syntymiselle tilaa ja luoda valtatyhjiötä, myös kurdit erittäin suuressa vaarassa. Aivan helvetin eri juttu kuin Krimin pakkoliittäminen. Minulle toki ok, jos saavat sellaisen sovun aikaan, jossa kaikilla on hyvä olla.

Edit 1.

Iran tukee Lähi-idässä alueellisia terroristiryhmiä, kuten Hitsipullia ja se on saanut vaikutusvaltaa myös palestiinalaisten ääriryhmien parissa. Syyrian sodan avulla Iran on pystynyt levittäytymään sotilaallisesti laajalti Syyriaan. Iranilla on tavoitteena laajentaa valtapiiriään ja olla alueellinen suurvalta ydinaseineen, tämän ei pidä antaa tapahtua missään nimessä. Onneksi Israel on toistaiseksi vielä alueellinen sotilasmahti.

PS. Tulevatko piippalakit lähtemään Krimiltä ja Syyriasta? Epäilen. Ryssiä kiinnostaa luonnonvarat sekä Ukrainan että Syyrian alueella.

Hyökkäys toiseen maahan laittomasti on laiton hyökkäys. Se, mitä tekosyytä milloinkin käytetään on merkityksetöntä. Suomessa oli Mainilan laukaukset. Irakissa joukkotuhoaseet, Krimillä vaarassa oleva kansa ja Syyriassa terroristit. Kaikki nuo ovat tekosyitä halulle vaihtaa maan hallinto itselle mieluisaksi ja puhdasta sontaa.

Sinä joko hyväksyt vahvojen oikeuden mennä toisiin maihin milloin milläkin tekosyyllä oman tahtonsa mukaan tai et. Iran ja Venäjä ovat Syyriassa kansainvälisen lain mukaan oikeutetusti. USA, Ranska, Turkki ja UK ovat siellä laittomasti. Se, että Iran käyttää muiden luomaa tilannetta oman vaikutusvaltansa kasvattamiseen on tuskin kovin kummallista. Enpä usko että Iran kauheasti piti ajatuksesta Jenkkien ja Saudien yllyttämien ja tukemien Sunniradikaalien valtaannoususta. Ovat muuten monet noista USA:n tukemista porukoista myös terroristiryhmiä.

Lähteekö Venäjä laittomasti valtaamaltaan Krimiltä? En usko. Lähteekö se Syyriasta missä on laillisesti? Riippuu kai siitä, pyytääkö Syyrian hallitus heidän lähtöään. En usko heti pyytävän.
 
Olisiko mielestäsi oikein ja perusteltua että Ukraina Porosenkon johdolla pyytäisi länsimaita tukemaan Krimin takaisin palauttamista, kuten piippalakkiryssät tehneet Syyriassa hirmuhallitsija Assadin toimesta?
 
Pyytää saa aina. En Porona silti pidättäisi henkeäni läntisiä panssarikolonnia odotellessani.
 
Nyt kiertelet ja kaartelet varsinaista kysymystä, joka oli että "olisiko mielestäsi oikein ja perusteltua että Ukraina Porosenkon johdolla pyytäisi länsimaita tukemaan Krimin takaisin palauttamista. kuten Syyrian hallinto tehnyt?"
 
Pahoittelut jos niin tulkitsit. Yritän vastata paremmin.

1. "olisiko oikein pyytää apua Krimin palauttamiseen". Oikein tietysti siinä mielessä, että jokaisella itsenäisellä maalla Ukraina mukaan lukien on oikeus pyytää apua keneltä tahansa haluamaltaan taholta. Katso myös kohta 2.
2. "olisiko perusteltua pyytää apua Krimin palauttamiseen". Koko ajan Poro on apua pyytänyt. Pakotteita, aseita jne. Jos tarkoitat suoraa sotilaallista apua joukkojen muodossa niin mielestäni ei ole perusteltua pyytää sotilaallista apua. Siitä yksinkertaisesta syystä, että yksikään maa ei ole niin hullu, että antaisi joukkojaan tuollaiseen tarkoitukseen. Ja koska kaikki tietävät asian olevan näin, on viisaampaa olla pistämättä potentiaalisia ystäviä julkisesti kieltäytymään avusta, kuten varmasti tapahtuisi.

Vastasiko tämä kysymykseesi?
 
Mielestäni ei ole perusteltua pyytää sotilaallista apua. Siitä yksinkertaisesta syystä, että yksikään maa ei ole niin hullu, että antaisi joukkojaan tuollaiseen tarkoitukseen.

Periaatteessa voitaisiin käyttää Wagnerin tapaisia yksityisiä sotilaspalveluita Krimin operaatioon. Saattaisi käydä kyllä kuten venäläisille helmikuussa Deir ez-Zorin taistelussa Syyriassa ja kaikki voitaisiin kiistää jälkikäteen, jotta millään valtiolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.

Luku suositus!

Wagner-ryhmä: Hyvin venäläinen sotilasyritys

Pieni otos:
"Valaiseva esimerkki on helmikuinen Deir ez-Zorin taistelu Syyriassa, jossa Syyrian hallituksen joukot ja Wagner-ryhmän yli 500 sotilaan osasto hyökkäsivät Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tukikohtaa vastaan. Yhdysvallat torjui nelituntisen hyökkäyksen ja aiheutti hyökkääjille 200–300 miehen tappiot. Seuraukset tämän mittaluokan suorista taistelusta Venäjän ja Yhdysvaltain joukkojen välillä olisivat vakavia. Vahingossakin syttynyt taistelu valtiollisten asevoimien välillä loisi tilanteen, jossa osapuolten olisi reagoitava poliittisen uskottavuutensa säilyttämiseksi. Tässä tapauksessa Venäjän hallitus kuitenkin ilmoitti, että se ei osallistunut taisteluihin, ja Yhdysvallat piti hyökkäystä virallisesti Syyrian hallituksen operaationa. Yhdysvallat ja Venäjä pystyivät välttämään seuraamukset, koska ne eivät halunneet kärjistää tilannetta ja koska venäläiset periaatteessa edustivat vain yritystään ja työnantajaansa."
https://www.ulkopolitist.fi/2018/10/28/wagner-ryhma-hyvin-venalainen-sotilasyritys/
 
Ei taida olla ihan yksityisten sotilasfirmojen resursseilla toteutettavissa tuollainen operaatio. Ja kyllä tuon kiistämisenkin kanssa voisi olla vähän niin ja näin...:sneaky:.
 
Back
Top