Syyrian konflikti

John Hilly

Kenraali
Verhottua kritiikkiä Trumpin Syyrian politiikasta sisältyy kenraalin lausuntoon ISIS:istä Syyriassa.

 

Kaveri Joonas

Korpraali
Et vastannut kysymykseeni: Miksi Assad ja Venäjä estelivät tutkijoita tekemästä töitään jos siellä olisi saatu selville että kyseessä oli lavastus. Mitä siellä tehtiin sillä aikaa kun tutkijoita esteltiin tekemästä töitään?
Pitää hieman taustoittaa, jotta tapahtumien kulku palautuisi mieleen.
Huhtikuussa 2018 Douma oli pääosin Jaish al-Islamin, sekä Falayag al-Rahmane nimisten ääri-islamististen ryhmien hallussa.
1. huhtikuuta 2018 Jaish al-Islam myöntyi, Venäjän välityksellä, "kapinallisten" evakuointiin Doumasta. Syyrian joukkojen oli pysyteltävä kaupungin ulkopuolella.
2. huhtikuuta evakuointi käynnistettiin.
5. huhtikuuta evakuointi keskeytettiin, (SOHD) "kapinallisten" välille syntyneiden keskeisten erimielisyyksien seurauksena. Jaish al-Islamin johtaja, Imman Boyedani kieltäytyi jättämästä kaupunkia. Samir Kaakeén johtamat puolsivat evakuoinnin jatkamista
6. huhtikuuta Syyrian hallituksen ilmavoimat aloittivat kaupungin pommituksen.
7. huhtikuuta Syyrian maavoimat yhtyivät sotatoimiin.

7. huhtikuuta illalla tapahtui väitetty kaasuisku.

8. huhtikuuta solmittiin uusi evakuointisopimus Jaish al-Islamin kanssa.
10. huhtikuuta Syyria, sekä Venäjä kutsuivat OPCWn tutkimaan kaasuiskua.
12. huhtikuuta "kapinalliset" luovuttivat raskaan aseistuksensa Venäjän sotilaspoliisille, jonka jälkeen evakuointia jatkettiin.
14. huhtikuuta evakuointi saatiin päätökseen.
14. huhtikuuta OPCWn tutkijaryhmä saapuu Damaskukseen.
14. huhtikuuta Yhdysvallat, Ranska ja Britannia iskivät Syyriaa yli 100 risteilyohjuksella.
17. huhtikuuta YKn turvatiimi (UNDSS) suoritti tiedustelupartion kahdelle tutkinta-alueelle. Toisessa he joutuivat kevytaseiden tulituksen kohteeksi, toisella alueella räjähti. Tiimi palasi Damaskukseen. OPCWn johto päätti siirtää näytteidenottoa turvallisuussyistä.
21. huhtikuuta OPCWn tutkijat ottivat näytteet ensimmäiseltä alueelta, jossa he myös haastattelivat paikallista väestöä.
25. huhtikuuta OPCWn tutkijat toimivat samoin toisella näytealueella.
4. toukokuuta OPCW ilmoitti saaneensa tehtävän päätökseen.
 

notareal

Luutnantti
En oikein ymmärrä mitä Bellingcat tässä tavoittelee.

OPCW:tä kritisoiva kirje viittaa "reducted report" käsitteellä raporttiin, josta puuttuu laajoja osia ja jossa on tehty (kirjoittajan mielestä) liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ok.

Itse näen, että käsitteellä "reducted report" kirjeen kirjoittaja viittaa OPCW:n alustavaan, lyhyeen raporttiin, joka tuli ulos pari viikkoa kirjoittajan mailin jälkeen. Ei suinkaan lopulliseen raporttiin joka tuli ulos yli puoli vuotta alustavan raportin jälkeen. Kaikki kirjoittajan kuvaamat ongelmat koskevat selvästi alustavaa raporttia.

Jos toisaalta näin ei ole, vaan kirjoittaja viittaa johonkin lopullisen raportin versioon (kuten Bellingcat olettaa), herää kysymys, miksi OPCW julkaisi alustavan raportin vajavaisin tiedoin muutamaa viikkoa tämän kriitikon kirjeen jälkeen vaikka sillä oli enemmän tietoa käytössään ja ongelmakohtia jotka tulivat mukaan lopulliseen raporttiin oli jo esitetty?

Kovin sekavaa touhua.
Tuo "redacted report" ei näy ainakaan osuvan hakumoottoreihin, esim lauseen "based on the high levels of various chlorinated organic derivatives" pitäisi nostaa se esille, jos olisi saatavilla julkisesti. Eli ei tainnut olla kovin julkisesti julkaistu tämä viitattu raportti. Ehkäpä joku kaivaa sen esille, itse en ainakaan löytänyt ;)
 

totuuskomissio

Kersantti
"When I look at Turkey, they now are fighting against those who fought with us. And sometimes they work with ISIS proxies," Macron said at a London news conference with US President Donald Trump.

Macron, who will meet Turkey's President Recep Tayyip Erdogan later in the day ahead of a NATO summit, also said he stood by comments he made last month alleging that NATO is strategically "brain dead".

Macron insisted there must be no "ambiguity" toward IS, saying that Turkey's actions against the Kurdish militias that helped the allies fight the jihadist group showed the need for better coordination.

"We have lost cooperation with Turkey, on security and trade and migration and European Union and France," Macron said, adding that two clarifications must be made at the summit.

"How is it possible to be a member of the alliance, to work with -- to be integrated and buy things from Russia?" he asked, referring to Ankara's purchase of Russia's S-400 missile system.

 

aj77

Ylipäällikkö
Ketkäs niitä trolleja oikein olikaan?
Mutku Assad murhaa lapsia ja Venäjä ja....

Mikä helvetin pakko on aina samantien toimia eikä kerrankin tutkia asia läpikotaisin?
Mutku Assad syö syyrialaisten lasten sisäelimiä heidän omista kalloistaan. Sen on pakko olla syyllinen kaasuiskuihin. Ihme ettei Kyllikki Saaren murhaankin jollain lailla linkitetä.
Ei poista Assadin vastuuta. Tavallista klooria on käytetty helkutisti näiden mediaspektaakkelien lisäksi usealla alueella. Mutta Assadia lainatakseni”ei ole mitään ”tynnyripommeja. On vain pommeja”. Ihan sama mitä ne sisältää.
 

ak.tied

Ylipäällikkö
88E0A317-1D5F-465B-AC40-5F67585367F2.png
Vai olisiko ihan perinteinen ”pohjamiina”?

Kuvakkaappaus videolta, kuvassa kuljettajan penkki/istuinosa. Ontelosuihku/porkkana tullut pohjasta pienestä reiästä läpi ja vienyt istuimesta ja kuljettajasta leijonanosan mennessään.

Muok. Apukuskin penkki koska ratti oikealla

AA786276-BFCF-46FB-94A6-9BEC7113F72C.png
 
Viimeksi muokattu:

BlackFox

Ylipäällikkö
View attachment 35121
Vai olisiko ihan perinteinen ”pohjamiina”?

Kuvakkaappaus videolta, kuvassa kuljettajan penkki/istuinosa. Ontelosuihku/porkkana tullut pohjasta pienestä reiästä läpi ja vienyt istuimesta ja kuljettajasta leijonanosan mennessään.

Muok. Apukuskin penkki koska ratti oikealla

View attachment 35122
Tuo on se uusi hellfire ohjus missä on pitkät terät. Kehitettiin aikanaan juuri Droneille, vältetään räjähdevaikutus.
Kuvat vekottimesta nähnyt

Ylhäällä olikin jo tietoa ohjuksesta.
Tuossa on edellisestä iskusta kuva.

im-73106.jpegB3-DY350_fallba_4U_20190508171846.jpg
 

Patu

Majuri
Lahjoittaja
Vai olisiko ihan perinteinen ”pohjamiina”?

Kuvakkaappaus videolta, kuvassa kuljettajan penkki/istuinosa. Ontelosuihku/porkkana tullut pohjasta pienestä reiästä läpi ja vienyt istuimesta ja kuljettajasta leijonanosan mennessään.
Tätä minäkin mietin, kun tuon videon näin. Pienehkö räjähdepanos auton alla tai auton pohjassa. Hellfirellä (myös tuolla miekkaversiolla) tulee paljon isompaa reikää.
 

Falangi

Kenraali
mikä tässä viimeisessä väitetyssä casessa videolla viittaa tuon ohjuksen käyttöön:unsure:
Sieltä ilmeisesti löydettiin palanen ko. ohjuksesta. Oletettavasti kaivettu siitä kuopasta minkä ohjus teki tiehen syöksyessään auton läpi ja tehtyään terroristista jauhelihaa.

 

notareal

Luutnantti
Sieltä ilmeisesti löydettiin palanen ko. ohjuksesta. Oletettavasti kaivettu siitä kuopasta minkä ohjus teki tiehen syöksyessään auton läpi ja tehtyään terroristista jauhelihaa.

Aikalailla selvät "miekka" jäljet tuossa auton korissakin.


sekä tässä toisessa


Leikaantuneita palkkeja ja lasia...
 

aj77

Ylipäällikkö
Jospa terätomahawk olikin erityisen tarkka ja osui suoraan uhria päähän jatkaen matkaansa uhrin, penkin ja pohjan läpi. Terät eivät kohdetta tappaneet vaan itse ohjus. Siitä pohjan reijästä tuli mututuntuma että on tullut ylhäältä päin. Penkin tekstiilit ei vaikuta saaneen mitään muuta kuin ihmisestä tulevaa sotkua.
 
Top